Kuinka nopeasti saitte testiin selkeän viivan, tai siis vahvan?
Mulla testi on näyttänyt maanantaista asti haaleaa ja on vahvistunut koko ajan, mutta jotenkin tosi hitaasti.. Väkisin vähän huolettaa, vaikka eilen menkkojen vasta olisi siis pitänyt alkaa eli aikasin oon testannut. Viivaa ei tarvitse tihrustaa, eli selvästi näkyy mutta on myös selvästi haaleampi kun kontrolliviiva.
Esikoisesta muistelen sillon kahdeksan vuotta sitten saaneen myös haaleaa, kun menkat oli kolme päivää myöhässä. Voiskohan vaan olla samaa.
Jos sulla vasta eilen olisi pitänyt menkat alkaa, niin en olis vielä huolissaan jos kuitenkin on vähän vahvistunut. Mä testasin menkkojen alkamispäivänä ja näytti silloin niin haaleaa, että melkeen ei erottanutkaan vaikka digi näytti kyllä 1-2. Parin päivän päästä näytti selkeämpää, mutta kuitenkin kontrollia vaaleampi. Oiskohan mennyt n. 4-5 päivää menkkojen pois jäämisestä, että oli testiviiva yhtä tumma kuin kontrolli. Jokaisella nousee niin omaan tahtiin, ettei kannata ainakaan liikaa vertailla muiden tuloksiin.