Elokuiset 2022

Jännittävää! Toivottavasti pääset odottajien joukkoon. Mulla tuollainen vahva tunne osoittautui oikeaksi. Olin mielestäni 99% varma ennen testiä.

Kirjavinkit kiinnostaa myös, minun ensimmäistäni kun odotetaan kovasti maailmaan.
 
vierailija
Täällä aiemminkin kirjottelin,kun kauheesti kaikkea pyörii mielessä,mut ei vielä kelleen olla kerrottu. Plussattu tosiaan 2.12 ja ultraan pääsen 20.12 (onneks enää muutama päivä. Ällö olo ollu viikon verran ja välillä tulee rusehtavaa vuotoa vähän. Se varsinkin saa varpailleen että onko joku huonosti.
 
Jossu95

Tää alkuvaihe on ihan hirveää, kun ei voi kenellekään puhua. Epätietoisuus on hirveintä. Onneks voi sentään tänne purkaa ajatuksia.

Onneks 20.12. tulee tosi nopeesti! Viikonlopun yli tarvis enää vain malttaa. Pienestä vuodosta ei kannata olla huolissaan. On kuulemma hyvin normaalia. Mut ymmärrän hyvin et asia mietityttää. Ite oon kanssa stressannu tässä viime aikoina kaikkea mahdollista ja mahdotonta :D
 
Mä oon kertonut heti ekan haalean plussan. Parhaiden ystävien kanssa ollaan juteltiin hoitojen vaiheista jo ennen siirtoa, he halusi olla tietoisia missä mennään. Jos joku epäonnistuisikin, niin senkin haluaisin läheisimpien ystävien tietävän. Lisäksi oon kertonut jo äidille kun selkeä plussa tuli.

Joulupöydässä pari muuta perheenjäsentä sen viimeistään tietää joten pakko kertoa niillekin :p

Ymmärrän kyllä senkin linjan että kertoo vasta kun kaikki on varmaa, etenkin jos on jo takana keskeytyneitä tai muista syistä.

Oireiden takia olisi helpottavaa kertoa töissä, oon nimittäin ihan julmetun väsynyt. Tää kaamos varmaan oikein buustaa sitä. Vasta 5. viikko menossa.
 
  • Tykkää
Reactions: LuminaMilja
Varovaisesti ilmoittaudun joukkoon. Haaleaa plussaa antanut useamman päivän, tänään jo selvä viiva testissä. Pieni veikkaus, että ovulaatio ollut myöhemmin, mutta nähtäväksi jää. Mutta viiva vahvistunut koko ajan ja oireita löytyy useita, joten uskallan olla toiveikas. Nyt pitäisi olla laskurin mukaan rv 4+0, tänään olisi ollut menkkojen alkupäivä.

Tälleen graavilohen rakastajana kerroin kyllä läheisimmilleni, ettei varaa mua varten graavia ja olisi paljastunut joulupöydässä muuten. Mut muuten pitää koittaa olla hissuksiin, vaikka tekisi mieli kertoa joka suuntaan jo. Maanantaina pitää varmaan koittaa neuvolaan soittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: LuminaMilja
Soitin myös juuri ajan, jotenkin tuntui vielä ihan absurdilta soittaa neuvolaan. Ihana positiivinen vastaanotto oli, teki tästä taas vähän todempaa.

Mietin myös varhaisraskauden ultraa, olisiko siitä iloa tai mielenrauhaa…
 
Minä vetäydyn täältä, nyt viisi päivää myöhemmin tein vielä testin ja viivaa tuskin testistä näki..samalla alkoi vuoto ja kaikki vähäisetkin raskausoireet on hävinnyt.
Tsemppiä kaikille loppu raskauteen ja toivottavasti saatte jokainen sen pienen nyytin elokuussa syliinne!❤
 
  • Surullinen
Reactions: Aalaa
vierailija
Tää alkuvaihe on ihan hirveää, kun ei voi kenellekään puhua. Epätietoisuus on hirveintä. Onneks voi sentään tänne purkaa ajatuksia.

Onneks 20.12. tulee tosi nopeesti! Viikonlopun yli tarvis enää vain malttaa. Pienestä vuodosta ei kannata olla huolissaan. On kuulemma hyvin normaalia. Mut ymmärrän hyvin et asia mietityttää. Ite oon kanssa stressannu tässä viime aikoina kaikkea mahdollista ja mahdotonta
Niin oon koittanu aatella. En muista lapsuuden jälkeen oottaneeni jouluviikkoa näin paljon,mut enää vk:n lopun yli ootetaan. Lapsettomuus hoitojakin takana ja tietoa eri tilanteista niin ehkä vähä sellanen tieto lisää tuskaa tilanne. Kohdun ulkonen ja tuulimuna on tullut väkisinkin mieleen. Kiitos tsempistä 😍
 
Tuo fb-ryhmä ei näytä herättävän kiinnostusta. Poistanko ryhmän kokonaan, vai jäänkö vielä odottamaan herääkö kiinnostus myöhemmin?

Me ei olla kerrottu vielä kenellekään ja aikomus on pitää asia salassa niin pitkään kuin mahdollista. Oireiden määrä vaihtelee paljon. Lähinnä lievää pahaa oloa ja iltaisin iskee väsymys jo todella aikaisin ja yöunille voisin mennä jo seitsemältä.
 
Viimeksi muokattu:

Älä vielä poista, ei varmaan vielä kaikki elokuiset ole plussanneetkaan. 😊 Mulla kyllä kiinnostusta olisi myöhemmin liittyä, kun on itse saanut varmistuksen että raskaus on oikeassa paikassa. Ja muistaakseni jollain muulla oli samat fiilikset, ettei ihan heti vielä tohtisi liittyä. 😁
 
Tuo fb-ryhmä ei näytä herättävän kiinnostusta. Poistanko ryhmän kokonaan, vai jäänkö vielä odottamaan herääkö kiinnostus myöhemmin?

Me ei olla kerrottu vielä kenellekään ja aikomus on pitää asia salassa niin pitkään kuin mahdollista. Oireiden määrä vaihtelee paljon. Lähinnä lievää pahaa oloa ja iltaisin iskee väsymys jo todella aikaisin ja yöunille voisin mennä jo seitsemältä.
Ei kannata vielä poistaa! Itse oon ainakin kiinnostunut fb-ryhmästä. Mutta tosiaan jos edes viikon tai pari odottaisi ja katsoo, kuinka tämä tästä. Esikoisen kohdalla fb ryhmä oli ihan korvaamaton tuki, kun se pidettiin maltillisen kokoisena vielä. ❤
 
Ei kannata vielä poistaa! Itse oon ainakin kiinnostunut fb-ryhmästä. Mutta tosiaan jos edes viikon tai pari odottaisi ja katsoo, kuinka tämä tästä. Esikoisen kohdalla fb ryhmä oli ihan korvaamaton tuki, kun se pidettiin maltillisen kokoisena vielä.
Samat fiilikset täällä myös! Faceryhmä on tosin nyt vähän jo hiljentynyt raskausajoista, mutta kuitenkin meillä on edelleen ihana ja aktiivinen whatsapp-ryhmä. 😊
 
  • Tykkää
Reactions: senya
Kuinka nopeasti saitte testiin selkeän viivan, tai siis vahvan?
Mulla testi on näyttänyt maanantaista asti haaleaa ja on vahvistunut koko ajan, mutta jotenkin tosi hitaasti.. Väkisin vähän huolettaa, vaikka eilen menkkojen vasta olisi siis pitänyt alkaa eli aikasin oon testannut. 😟 Viivaa ei tarvitse tihrustaa, eli selvästi näkyy mutta on myös selvästi haaleampi kun kontrolliviiva.
Esikoisesta muistelen sillon kahdeksan vuotta sitten saaneen myös haaleaa, kun menkat oli kolme päivää myöhässä. Voiskohan vaan olla samaa.
 
Elmiinaa
Muakin kiinnostaa face ryhmä mutta en myöskään ihan vielä haluaisi liittyä.
Mulla on ihan tolkuton väsymys ja pientä huonoa oloa mutta hyvin siedettävissä. Ja turvottaa! Pitäisi soittaa kans neuvolaan mutta ehkä soitan vasta joulun jälkeen. Pidetään asia muutenkin omassa tiedossa mahdollisimman pitkään. Ehkä päästetään pieni valkoinen valhe myös lasketusta ajasta todellisuutta myöhemmäksi 🙊 kun esikoisen kohdalla koin todella stressaavana ja hermoja kiristävänä läheisten ja tuttujen jatkuvat päivittäiset kyselyt la:n jälkeisinä päivinä 🤦🏻‍♀️
 
Jossu95
Tuo fb-ryhmä ei näytä herättävän kiinnostusta. Poistanko ryhmän kokonaan, vai jäänkö vielä odottamaan herääkö kiinnostus myöhemmin?

Me ei olla kerrottu vielä kenellekään ja aikomus on pitää asia salassa niin pitkään kuin mahdollista. Oireiden määrä vaihtelee paljon. Lähinnä lievää pahaa oloa ja iltaisin iskee väsymys jo todella aikaisin ja yöunille voisin mennä jo seitsemältä.
Älä tosiaan vielä poista. Me ei olla kerrottu vielä kenellekään, joten en uskalla otta riskiä, että ryhmässä on joku tuttu. Liityn mielelläni myöhemmin :)
 
Minä pidän vielä fb-ryhmän. Olisi kiva, jos saadaan porukkaa myös sinne.
vähän uhkarohkeaa se minulta oli ryhmä perustaa. Minulla takana toistuvia keskenmenoja, joiden syy nyt ehkä selvinnyt.Eilen illalla satuin käymään Kannassa ja siellähän nyt viimeisetkin verikokeet oli vastattu. Sieltä löytyi yksi poikkeama, joka ehkä voi selittää keskenmenot. Ja se olisi vielä kaiken lisäksi vielä hoidettavissa. Pitää soittaa heti maanantaina naisten polille ja varmistaa mitä nyt tehdään.
 
Itse en ole testannut plussan jälkeen. En osaa siis sanoa, miten/missä ajassa viiva vahventuu. Itsenäisyyspäivänä sain viivan illalla vaikka olikin haalea. 7. päivänä tein testin aamupissasta (kun apteekin pakkauksessa oli kaksi testiä) ja viiva oli hieman vahvempi haalea, mutta kuintenkin selkeä viiva. Ohjeessa sanottiin, että testi pitäisi uusia 48h jälkeen (en tehnyt), joten olisiko siinä ajassa laskettu tapahtuvan tummumista🤔 Tänään teki mieli prismasta napata mukaan, mutta jäi kauppaan. Jotenkin vielä sellainen absurdi olo, että onhan tämä totta. Minusta se haaleakin viiva tarkoittaa, että raskaushormonin määrä on noussut. Digitaaliset raskaana/ei raskaana testit ei jättäisi arvailujen varaan. Oletko Senya sellaista testannut? Aloitin muuten täyttämään odotusajalta kirjaa, tuntemuksia ja tapahtumia ylös. Sen nimi on Ennen kuin synnyit. Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa oli alennuksessa😅
 
Digitaaliset raskaana/ei raskaana testit ei jättäisi arvailujen varaan. Oletko Senya sellaista testannut?
Kipaisin eilen vielä just tuommoisen digitaalisen. En kattonut tarkasti ja ostin väärän. En siis sitä viikkonäytöllistä, vaan digin, joka näyttää vaan + tai -. Se näyttää kyllä + eli on siellä joku. Kun nyt vielä pysyisi matkassa. ❤

Ja toki meillä pientä epävarmuutta aiheuttaa, kun mulla kierukka poistettu 15.11. ja sen jälkeen alkoi vuoto muutaman päivän päästä, joita nyt olen tulkinnut menkkoina. Mutta kierto voi hakea, eli ovis voi olla ollut myöhemminkin ja siksi vielä haaleaa viivaa.
 
Yhteistyössä