Ekat raskaus oireet??

Viime viikonloppuna olin ihan varma että menkat alkaa seuraavalla viikolla, oli ihan sellainen olo. Turvoksissa, naamaan tuli hirveät finnit ja kiukutti kauheasti. Sitten viikolla kaikki oireet katosi. Oli ihan "oireeton" olo. Sit aloin kaivella tuntemuksia oikein kaivelemalla ja tällaisia löytyi:

-Lämmöy kohollaan 18 päivää putkeen - tämä herätti epäilykset vahviten!
-Iho parani tosi paljon, ei finnin finniä ja sellainen terve hehku kasvoilla
-Todella kylmä, välillä olin sisällä pipo päässä!
-Pissa haisi aavistuksen makealle
-Valkovuotoa
-Väsy
-Jano ja suun kuivuminen
-Pissatuksen tihentyminen jonkin verran


Plussasin tänään 30/26 :heart:
 
Ennen plussaa:

-dpo 5->
-väsymystä ja outoa tunnetta mahassa
-etovaa oloa keskipäivän aikaan
-suuri tarve päiväunille kasvanut päiväpäivältä
-rinnat tulivat niin kipeiksi, että kylkeä kääntäessä vihloi melkein itkun partaalle.
-"varma tunne", että on tärpännyt
-tunne tädin tulosta, eli menkkamainen olo
-näppylät otsalla ja rintakehällä

plussasin tänään kp 28(27)/28

Olo edelleen sama, paitsi aamulla ennen testin tekoa oli heikko/etova olo, jonka vuoksi päätinkin testata (testanut myös aikaisemmin jo)

Lisäystä (18.11.08)
-Kylmät väreet
-Jalkojen pakotus
-Pissattaa jatkuvasti
ns. "pitkät päällä" melkein kokoajan ;)
 
Tein tänä aamuna plussan! :) Mun mielestä mulla ei ole ollut mitään maatajärisyttäviä oireita. Mutta tässä nyt jotain, jos oikein kaivamalla pitää etsiä.

Ennen plussaa:
- maha melkein joka päivä jostain kipeä. Myös ylämaha. Siksi en uskonut plussaa tulevan.
- nännien arkuus
- rinnat ei niinkään kosketusarat, vaan saattoi tulla repäiseviä kipuja silloin tällöin ihan koskematta
- parina päivänä huimasi ja tuli "kuumia aaltoja"
- vilu. Mutta mulla on aika kylmä
- pissatti ehkä normaalia enemmän.
- kohdunnapukka kova ja aika alhaalla
- varma tunne, että EN oo raskaana

Plussasin kp 28/28, yk 1. Ei oo mitenkään normaalista poikkeava olo tänään. Paitsi hymyilyttää! :D
 
kryo
- dpo 10-13: kirkasta vesimäistä valkovuotoa (olin jo varma että menkat alkaa kun tuntui niin vuotavan)
- dpo 12 eteenpäin: polttelua koko vatsan alueella ja vähän muuallakin (erityisesti illalla ja yöllä) ja rinnat järkyttävän arat ja vähän turvonneet, ja yöllä särikivät.

dpo 14: + positiivinen raskaustesti!
 
Moi, mitäs meinaatte olisiko mahdollista, että olisin raskaana?
On arveluttanut jo muutaman viikon ajan, ja nyt kun luin näitä teijän juttuja, niin tuli tosiaankin sellainen olo että voisin olla.

Mulla on ollut vatsa sekaisin jo muutaman viikon, alavatsankipua, oksentelua/pahoinvointia.
Olen tosi ärtynyt välillä, hermot menee jatkuvasti, sekä muutenki mieliala vaihtelee niin etten itsekkään pysy perässä. Ja myös se metallin maku suussa, niinkuin tuolla alkusivuilla oli mainittu...
 
Kuinka nopeasti ennen plussaa olette huomanneet jotain oireita jotka saattaisivat liittyä raskauteen? monennellako rv? Olen huomannut itselläni raudan makua suussa, vatsassa outoa tunnetta (perhosia tai ns. elohiiri), huimausta jne. Testiä en ole vielä tehnyt.
 
Mitäs mieltä?

-Menkkamaiset kivut
-Rinnat todella arat
-ällötys
-Muutamana päivänä raudan maku suussa
-mahan vihlominen
-Limainen ja maitomainen vuoto
-Pää kipu ja finnejä tullut reilusti mitä ei yleensä tule edes koskaan
ja tietenkin ilmavaivat:D

Menkat on yli vko myöhässä mikä ei ole normaalia'

Plussaa kovasti toivoen
 
Hellurei vaan kaikille! Ekaa kertaa tänne kirjottelen. Tänään tein testin joka näytti negatiivistga. Oireet on kyllä sen suuntaiset, että toivoisin kovasti odottavani pientä.

-Rinnan päät arat, nännit kovina kokoajan. Eilen illalla ihan huudahdus pääsi kun käännyin sängyssä vatsalleen. Kovasti sattui.
-Illalla viluttaa.
-Saan ihan ihmeellisiä tunteiden purkauksia. Itku on siis herkässä.
-Vatsassa tuntunut noustessa ja sängyssä kääntyessä semmoinen kipu. (On sitä muutkin täällä kuvailleet, joten tiedätte mitä tarkotan. :) )
-Ihmeellistä valkovuotoa. Ihmeellisen limasta, toisinaan vähä semmosta tahmastakin, välillä on hirmusesti semmosta kirkasta pöksyissä.
-(Älkää edes salaa naurako tälle.. ) Omaan nenääni haisen aivan sillille. Siis alapääni. Kysyin miekkoseltakin, että haiseeko alapääni mahdollisesti aivan kamalalle, mutta ei. Jotenkin olen vain aistivinani semmosen hajun nenässäni kokoajan.
-P:n haju pöllähtää nenääni välillä melkoisen hurjana.
-Pissa haisee jotenkin kamalan voimakkaalle.

Olikohan siinä kaikki.. En kyllä millään jaksaisi odottaa uuden r-testin tekoa..
 
ei, ei lopahtanu. Itse täällä kp31/30, tissit hirmu isot ja viime viikon ollu ns.menkkakipuja. tein tänään testin muttei vielä ainakaan mitään näyttäny.
Nancy, jos sun mielestä sun alapää haisee sillille, ni suosittelen käymään gynegologilla. Se voi olla hyvinkin emätin tulehdus josta voivat myös johtua kipusi. Mutta älä menetä toivoa, voihan se olla että joku kasvaa siellä kovaa vauhtia kanssa..... onks täti myöhässä?
 
Ajankulukseni voisin muistella kahden raskauteni alkuaikoja...

Ekassa:
-Palelu
-Rintojen pingotus ja arkuus
-Nipistelyt alavatsassa, vihlaisut, pistokset
-Etova olo ja yökkäily alkoi heti plussatestin nähtyäni :LOL:
-Aamuinen herääminen voimakkaaseen tunteeseen siitä, että nyt on tehtävä testi (kp24/28 näytti plussaa)

Toisessa:
-Iskiaskipu (ei ollut ikinä ennen ollut, luulen et raskaudesta johtui)
-Palelu, väsymys
En epäillyt olevani raskaana joten en ajatellut oireita etukäteen. Tajusin yks päivä vain et menkat on 4 pv myöhässä.
 
Lenas. Kun siinä se probleemi onkin että ei se oikeasti haise vaan mun nenään pöllähtelee mitä ihmeellisimpiä hajuja kuten toi silli yms. Tietysti toi alapää on heti ensimmäinen paikka mihin sen hajun yhdistää.. :LOL: Päivistä olen sekasin mutta kolmas viikko tulee kun täti on myöhässä... Tänään varailen aikaa muutenkin papaan ni ehkäpä sieltä sais vähän jotain keskusteluapua näihin "oireisiin". Eilen tuli taas joku ihmeellinen tunteen purkaus. En itkenyt, muttei kaukanakaan ollut. Tiedättehän te, kun naisella tulee tarve lisääntyä ja päästä äidiksi voi hyvänen aika että kohta ratkean liitoksistani jos tämä odotus ei pian lopu!
 
Ahaa!! sorry! :D
Kolme viikkoa... pitkä aika odottaa tätiä... toivotaan että onnisti!! oon kyllä kuullu että joillain ei testi näytä positiivistä melkein kahteen kuukauteen, mut en tietysti mikään lääkäri ole...
Mutta ilmoittele kun saat tietää, itsekin täällä odottelen innolla.. :saint:
 
On se pitkä aika joo. Enhän minä mitään aikaa gynelle saanut kun eivät mokomat vastaa puhelimeen. Tilasin netistä nyt sitte oikee urakalla noita testejä, en tiennykkää että niitä saa sieltä tilattua ja tulee kyllä sata kertaa halvemmaksi. Pidetään siskot toisemme ajan tasalla B)
 
Oireettomuus oli oireeni. Eli kaikki tätiä ennakoivat merkit puuttuivat - nännien arkuus, pinnan lyhyys ja alakuloisuus. Olin tyyni ja suorastaan elämäni kunnossa :D . Siitä hieman varovasti uskalsin toivoa plussaa, joka nyt sitten tuli :).
 
Tein tässä testin neljä päivää sitten ja se näytti plussaa :) Tämä ei ollut mikään suunniteltu raskaus, mutta iloinen uutinen kuitenkin. Olen nyt kuudennella viikolla.
Täältä on hauska lueskella mitä raskausoireita on ollut. Olenkin miettinyt onko omani ihan normaaleja. Alavatsan kipuja, jatkuva pissahätä,naama kukkii ja palelu (mikä on minulle harvinaista).
Tämä on siis ensimmäinen raskauteni.
 
Halusinpa minäkin tänne nokkani tunkea, oli ihan pakko :LOL:
Minulla alkoi alavattaa vihloa aina kun nostelin jotain ylös tai tein äkki liikkeitä (vatta varmaan taas vaan jumissa). Närästänyt (suklaa?), ruoka ei maita, lämpö koholla jota on ollut viimeksi vajaa 10 vuotta sitten, paleltaa ja tulee kylmiä ja kuumia aaltoja (olen varmasti vain kipeä), pissattaa, pissattaa, pissattaa (ja taas pissattaa, varmaan johtuu tulevista menkoista), yöllä heräilen enkä saa unta ja pitää käydä juomassa ja vessassa pissalla. Tissit ovat kipeät,(mutta se johtuu varmasti menkoista) :D Juu, ja tää päänsärky, mut se johtuu varmasti siitä että olen varmasti vain kipeä. Huomenna pitäs viimeistään alkaa tädin tulla muuten testaan sunnuntaina. :/ Saas nähä. Keksin ainakin hyvät selitykset oireille. :D
Pienoinen olisi toiveissa kovasti. :heart:
Ihana lukea teidän oireita ja mikä parasta lukea plussanneista! Onnea kaikille odottajille! :flower:
 
peppilottasikuriina
Ollaan menossa samalla aikataululla eli tädin pitäisi huomenna tulla (toivon mukaan ei tuu). Ajattelin testailla myös sunnuntaina, jos siihen on aihetta =) Mun "oireita" on alavatsan vihlonta, pari päivää sitten vihlo yskiessä, palelu (mut siihen en usko, koska aina palelen), vatsa on hiukan turvoksissa (mutta niin on aina ennen menkkoja), eilen ja toissa päivänä jotain kirkasta/kellertävää vuotoa (mistä lie johtuu?) . Eipä oikeestaan muuta. Jännittää kyllä huomen aamu, että alkaako ne menkat vai ei. Uskon kuitenkin vahvasti, että kyllä se täti sieltä tulla tupsahtaa, miksei tulisi? Tuuhan kertoon huomenna miten on, onko se täti pysynyt poissa. :)

Tsemppiä kaikille ja kovasti tärppionnea!! :D
 

Yhteistyössä