Kuopus siirtyi eilen nukkumaan poikien huoneeseen =)
Esikoinen on jo aikansa kysellyt millon veli tulee nukkumaan hänen kanssaan. Ihan viime aikoina alkanut tulemaan esikoiselle erilaisia pelkoja iltaisin kun on nukkunut yksin huoneessaan. Siirrettiin sitten kuopus nukkumaan esikoisen kanssa samaan huoneeseen (toiveena että ylipäätä yöt meillä rauhottuisi, tuntui että kuopus heräsi järestään kun miehen kanssa mentiin nukkumaan, havahtui ääniin) ja vähän jännitti millanen sirkus meillä on yöllä.
Hyvin meni =)
Tai no esikoinen alkoi itkemään yöllä kun ei yksin halua mennä keskellä yötä pissalle ja kuopuskin siihen heräsi, muuten selviittin ilman suurempia spektaakkeleita
Taitaa olla liikaa toivottu että homma alkaisi rullaamaan näin mainiosti tästä eteenpäinkin :saint: