Eikö teille kotiäideille tuu koskaan huono omatunto, kun vaan maleksitte kotona? Etenkin yhden lapsen äidit?

Siis ei voi mitään, mutta itse koen välillä olevani oikein yhteiskunnan lusmu, kun vaan laiskottelen kotona. Mulla on yksi 1,5 v lapsi. Mies herää joka päivä aikaisin töihin ja tuo perheelle rahan - minä vain täällä maleksin päivät pitkät. Yhden lapsen kanssa on tosi helppoa vielä, ei tarvitse tehdä hirveästi ruokaa eikä siivota alvariinsa. Ehkä sitten tilanne olis eri, jos lapsia olis useampi. Silloin olis järkevääkin ehkä olla kotona, koska hoitomaksut on jo niin suuret..

Oonko mä ainoa tällaisten ajatusten kanssa, vai kokeeko joku muukin joskus näin?

 

Ei mulle ainakaan tullut. Lapset on kovin lyhyen aikaa pieniä ja ennenkuin huomaatkaan, ne ovat jo autokoulussa.

 

Juu samalta tuntuu heti menisin töihin jos töitä vain saisin.

 

Meillä mieskin on ollut sitä mieltä, että pienet lapset hoidetaan kotona. Johtuu varmaan siitä, että on saanut itsekin olla lapsena kotihoidossa. Mutta täytyy myöntää, että välillä kyllä kirpaisi kun itse sai jäädä kotiin ja puuhailla lapsen kanssa, vaikka toinen joutui lähtemään töihin.

 

Ei mulla ainakaa oo ollu. Johtuu tosin siitä että kun oli vain yks laps niin en todellakaa maleksinu kotona Tekemistä ja kulkemista oli yllin kyllin. Nyt on 4 lasta ja kotonaolo jatkuu.

 

ei oo käyny mielessäkään että oliisin yhteiskunnan lusmu lapset tarvitsevat toisen vanhemmista kotona kasvaakseen.

 

En todellakaan pode huonoa omaatuntoa
Mutta siihen voi olla sekin syynä että olen tehnyt koulun ohessa töitä 14 vuotiaasta saakka.. ensin kesätyöt ja sitten myöhemmin iltatöitä ym. Olen pääasiassa käyttänyt työpaikan lääkäriä ja paiskinut ylitöitäkin.
Nyt koen viimeinkin että saan rahaa takaisin rahana. Tietty teiden kunnossapito,....ym. on hyödyttänyt minua mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Sitä paitsi jos kaikki menee hyvin niin toinen lapsi syntyy kun toinen on vasta 1v4kk :heart:

 

Tavallaan ei tule huono omatunto, koska minulle on tärkeää, että pieni lapsi hoidetaan kotona. Niinä päivinä, kun olen oikein paljon lapseni kanssa ja siivoan, laitan ruokaa ja teen muita kotihommia, ehkä jopa leivon (risti seinään! ), koen olevani hyvä äiti ja vaimo. Mutta esim. nyt kun sen sijaan, että olisin pihalla leikkaamassa nurmikkoa, kun poika nukkuu päiväunia, jumituin tähän koneelle... Todellakin tunnen itseni lusmuksi. Pitääkö miehen vielä leikata se nurmikkokin töiden päälle??? Äh, nyt otan itsestäni niskaperse otteen ja menen leikkaamaan!

 

Mulla 2 v lapsi ja mä koen, että teen parasta työtä täällä kotona. Hoidan ja kasvatan oman lapseni. Ja kyllä täällä riittää siivottavaa. Loputtomiin. Kun arkiaskareet loppuu, niin sitten voi alkaa käymään kaappi kerralla läpi sisältöä, lajitella, viedä kierrätykseen turhat jne. Järjestää kaikki paperiasiat siististi mappeihin yms. Eli kyllä sitä tekemistä riittää.

 

Ei todellakaan!

 

En osaa sanoa, olis voinu tuntua jos olisin ollu vaan kotona... Mä en vaan ole koskaan osannu jäädä "vaan kotiin" ni mulla oli sitten oma yritys, parhaillaan kaksikin (verkkokauppaa) ja opiskelin ja tein keikkahommaa. Mutta ehkä ennemin sen vuoksi, että mä tulisin hulluksi jos ei olis tekemistä, ei ehkä niinkään sen lusmuilun tai jotenkin yhteiskunnan elättinä olon vuoksi. Koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kotihoidontukihan on ihan vittuilua, että ei mulla ollu huono omatunto nostaa niin pientä rahaa kun sinänsä tekee arvokasta kasvatustyötä...

 

Kyllä minusta joskus tuntuu lusmulta, mutta toisaalta musta myös tuntuu että teen tosi paljon kaikkea hyödyllistä päivisin. Ja mullahan on se tilanne että olin ensin koti-äitinä ja nyt työttömänä. Menisin hirmu mielelläni töihin, mutta ei niitä vaan oo. Haen ja haen ja haen ja aina saan vastaukseks ei oo:ta tai "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.." Yritän ottaa tän vaan tälläisenä vaiheena mitä voi sitten jälkeenpäin katsoa akkujen lataukseksi. Rahatilanne on tietenkin p:stä, ja se eniten kalvaa. Täytyy kuitenkin yrittää pitää tätäkin eräänlaisena etuoikeutena, että saa olla kotona ja huolehtia perheestä niin hyvin kuin vaan pystyy. Aikaahaan mulla on, se ei lopu kesken!

 

No ei tosiaan tuu Ja aattele, en edes siivoa tai laita ruokaa..

 

Mulla 2 v lapsi ja mä koen, että teen parasta työtä täällä kotona. Hoidan ja kasvatan oman lapseni. Ja kyllä täällä riittää siivottavaa. Loputtomiin. Kun arkiaskareet loppuu, niin sitten voi alkaa käymään kaappi kerralla läpi sisältöä, lajitella, viedä kierrätykseen turhat jne. Järjestää kaikki paperiasiat siististi mappeihin yms. Eli kyllä sitä tekemistä riittää.

Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi! Minun huono olo tulee siis siitä, jos laiskottelen eli en tee juuri noita hommia. En siis edelleenkään ole leikkaamassa sitä nurmikkoa...

 

Mun mielestä lapselle on parasta olla ensimmäiset ikävuotensa kotona joten todellakaan en koe huonoa omatuntoa...Ei meilläkään liiemmin siivota ja tehdä ruokaa, nytkin poika kattoon telkkaria ja mä koneella Mutta tahtoessaan lapseni saa äidin huomion kokonaan.

 

Meillä mieskin on ollut sitä mieltä, että pienet lapset hoidetaan kotona. Johtuu varmaan siitä, että on saanut itsekin olla lapsena kotihoidossa.

Meillä juuri näin. Tosin kotona on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Ainakin omakotitalossa ja isossa pihassa riittää työtä, ei ole pakko maleksia. Jos en muuta keksi, niin leivon. Näin päiväuniaikaan istun koneella maleksimassa, samoin aamulla pikkukakkosen ajan, ja iltapäivällä samaisen ohjelman ajan

Kyllä kotiäitikin on ne lepohetkensä ansainnut..Jos siis oikeesti muuten huolehtii kotona asiat. Meillä on siistiä, pyykit pestynä, ruuat laitettuna (ei valmis-tai puolivalmis ruokia).

 

juu vaikka oonkin tällä hetkellä kotihoidon tuella ja äitiysloma alkaa syyskuussa niin kyllä mä mielummin töissä olisin siihen äippälomaan asti...

 

Mun mielestä lapselle on parasta olla ensimmäiset ikävuotensa kotona joten todellakaan en koe huonoa omatuntoa...Ei meilläkään liiemmin siivota ja tehdä ruokaa, nytkin poika kattoon telkkaria ja mä koneella Mutta tahtoessaan lapseni saa äidin huomion kokonaan.

Hyvä pointti! Tämähän se on itselläkin, että tahdon olla lapseni käytettävissä. Silti poden huonoa omaa tuntoa laiskuudestani. Ja lisäyksenä, että mies ei ole kertaakaan huomautellut, että minun pitäisi olla jollain tapaa ahkerampi eli ihan itse kaivan tämän syyllisyyden, jos en koko aikaa aherra.

 

En osaa sanoa, olis voinu tuntua jos olisin ollu vaan kotona... Mä en vaan ole koskaan osannu jäädä "vaan kotiin" ni mulla oli sitten oma yritys, parhaillaan kaksikin (verkkokauppaa) ja opiskelin ja tein keikkahommaa. Mutta ehkä ennemin sen vuoksi, että mä tulisin hulluksi jos ei olis tekemistä, ei ehkä niinkään sen lusmuilun tai jotenkin yhteiskunnan elättinä olon vuoksi. Koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin kotihoidontukihan on ihan vittuilua, että ei mulla ollu huono omatunto nostaa niin pientä rahaa kun sinänsä tekee arvokasta kasvatustyötä...

Kotihoidontuki vittuilua? Oikeastiko olet sitä mieltä? Pitäiskö yhteiskunnan maksaa kaikki sellaselle, joka omasta halustaan jää kotiin useaksi vuodeksi hoitaman lasta? Minusta ei todellakaan. En väitä, että kotihoidontuella kovin hyvin pärjäisi, mutta minusta on tosi hieno juttu, että Suomessa ylipäänsä tällainen tuki on. Itse ainakin tiedostin kotihoidontuen pienuuden jo raskausaikana, ja säästin rahaa juuri hoitovapaata varten. En todellakaan odota, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa elämiseni kokonaan silloin, kun olen kotiäitinä.

 

En todellakaan. mun 3v poika on kova sotkemaan ja melkein joka päivä teen ruuankin.Nyt olen lähdössä työelämään ja se on lepoa, vihdoinkin

 

Ei oo tullu koskaan sellasta oloa.
Kotiäitinä oon ollu yli 7-vuotta.

 

Työtä se lapsenkin kanssa olo on, vaikka mukavaa suurimman osan ajasta. Jokatapauksessa se stressiä aiheuttaa ja laittaa väsyttämään, turha siitä on pahaa omaatuntoa tuntea. Miehesi käy muaalla töissä ja sinä työskentelet kotona lapsen kanssa. Itse ainakin arvostan äitejä/isejä, jotka kotiin jäävät tarjoamaan lapselle hyvän, huomioon ottavan ja hellän lapsuuden. Töissä käydessä sentään päivät suht samankaltaisia, toisinkuin kotona lapsen kanssa ne voivat olla taivaan ja helvetin välitä (sairastelut jne). Arvokasta työtä molemmat vanhemmat jokatapauksessa lapsensa eteen tekevät.

Ja muistathan toki, että kasvatat yhteiskunnalle veronmaksajaa, yhteiskunta hyötyy suurissa määrissä lapsista joista tulee sille itselleen pienet kulut, mutta myöhemmässä vaiheessa suuret tulot.

 

itse menin töihin kun eka lapsi oli sen 1,5 vuotta, jain kotiin taas kun tulin toisesta raskkaksi taaperon ollessa 2 vuotta ja voin yötä päivää pahoin ja nyt näitä onkin jo kaksi, eipä ole aikaa jäänyt miettiä..

 

En todellakaan. mun 3v poika on kova sotkemaan ja melkein joka päivä teen ruuankin.Nyt olen lähdössä työelämään ja se on lepoa, vihdoinkin

Melkein joka päiväkö teillä syödään ei vais, en ilkeile.

Mä laitan kaksi lämmintä ruokaa päivässä+ aamupuuron, ja välipalan+iltapalaksi jotain pientä jota ei oikeestaan tarvitse laittaa. Pojat 4 ja 5 vee siivoavat omat jälkensä (useimmiten) mutta kyllä he sotkevatkin pyykkiä tulee riittämiin, nytkin kone tuolla pyörii. Tiskiä tulee kamalat määrät, eikä ole tiskikonetta. kaksi kissaa on jotka karvaavat paikkoja, pakko imuroida päivittäin ja pyyhkiä useempaan otteeseen viikossa pölyjä..

Työelämä joskus kyllä houkuttaa opiskelevana yh:na mun elämä oli tietylllä tavalla helpompaa, kuin tämän huushollin pyörittäminen.

 

Ei todellakaan tuu Eiköhän sekin riipu hyvin paljon vauvan persoonasta onko yhdenkään lapsen kanssa helppoa! Meil poika on ollu aika vaativa koko ikänsä. Siis kyllähä se sen parin kk jälkeen helpotti, mut ei edelleenkään yksinään viihdy ku sen max vartin. Teeppä siinä sit ruokaa ja pyykkää tai siivoa. Ei tuu nii mittään ku ei vaa ehi ku poika alottaa ain huutamisen.