ei lapsia!miksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mp
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No jopas viestini aiheutti keskustelua! Totean vielä, että olen useasti puhunut avioliitosta ja HÄN on myös ollut myöntyväinen asian suhteen. Tosin avioliittoonkaan ei olla päästy, ainakaan vielä. Aina on jokin este.

Lisäksi tuo lapsiasia kalvaa minua jatkuvasti. Ok, kyllä mies voi saada tosi vanhanakin JOSKUS lapsia, mutta mitenkäs on sen hoidon puoli? Miten ihmeessä vanha patu(mies) voi pitää huolen lapsestaan, jos itsekin alkaa lähentyä kuoloaan tai on sellaisessa kunnossa, ettei pysty hoivaamaan ja leikkimään lapsen kanssa? Entä sitten, kun lapsi tulee murrosikään? Löytyykö enää minkäänlaista ymmärrystä, kun itse on jo vanha. Kyllä lapset olisi hyvä tehdä riittävän ajoissa. Voisi antaa lapselle tuota läheisyyden tunnetta hieman enemmän yms.

Mitä tulee noihin lapsettomuus-kommentteihin, niin jaksan aina vain ihmetellä, ovatko:

a) ihmiset todella niin omaan napaan katsovia, etteivät halua lapsia?!

b) kuka moukka on rikkonut toisen sydämen niin pahasti, että enää ei uskalleta rakastavaan suhteeseen, jossa lapsi on aiemmin kuulunut oleellisena osana, jos se on vain mahdollisuus ollut saada?!

c) mikä ihmisiä vaivaa?! Miksi AINA täytyy kehitellä noita ihmeteorioita (esim. Veera)?!


 
Tietysti jokainen saa toteuttaa itseään niinkuin haluaa. Toivottavasti ei vain käy niin, kuin eräälle tutulle vanhalle piialle, kun elee yksin ja kohta alkaa eläkeikä lähestymään. Olen ymmärtänyt ettei elämä ole nyt kauhian ruusuista. Ettei vain tulisi yhtä kärttyiseksi, kun vanhemmat vanhapiika-sukulaiset, joilla tuppaa aika käymään pitkäksi yksinään. Ystävä miehet kun ovat kumminkin löytäneet itselleen jostain nuorikon ja tekaisseet lapsia.

Noissa mukeloissa on sellainenkin jännä juttu, että sitten kun ei enää itseä nappaa puuhastella, niin voi hengessä eläytyä heidän tempauksiin. Sitten jos tuo alkaa huipata, niin voi ottaa kaapista konjamiinia. :)
 
Minä en ainakaan paheksu sellaisia naisia jotka eivät halua lapsia. On hyvä että he tietävät mitä haluavat. Mutta se on väärin jos tietää, ettei koskaan tule lasta haluamaan, mutta antaa miehen elätellä toiveita perheenlisäyksestä.

On todella surullista jos on toisiaan rakastava pari, joista toinen toivoo lapsia ja toinen ei. Siinä on muutama ratkaisu - toinen luopuu toiveestaan tai pari eroaa. Surullisia vaihtoehtoja molemmat.

Kysymys siitä halutaanko lapsia on niin iso, että siitä pitäisi pystyä keskustelemaan tarpeeksi aikaisin = nuorena. Parisuhde jossa on lapsia ei ole minusta yhtään sen arvokkaampi tai huonompi kuin parisuhde jossa ei ole lapsia, jos tilanne on molempien päätös. Varsinkin kun ei voi olla varma siitä että lapsia edes saa, vaikka se olisikin molempien hartain toive.

a.p.lle - älä hätiköi, mutta älä jää odottelemaan. Kipeät ratkaisut on joskus tehtävä kuitenkin. Ne eivät poistu odottelemalla.
 
""a) ihmiset todella niin omaan napaan katsovia, etteivät halua lapsia?!""

Kyllähän se lapsen haluaminen on itsekkäämpi halu.

""b) kuka moukka on rikkonut toisen sydämen niin pahasti, että enää ei uskalleta rakastavaan suhteeseen, jossa lapsi on aiemmin kuulunut oleellisena osana, jos se on vain mahdollisuus ollut saada?!""

Ei siitä ole kysymys useinkaan. Minä tiesin jo teini-iässä, ennen kuin edes miehet tulivat kuvioon, että en halua lapsia. Kaikkia ei ole vaan luotu vanhemmiksi. Eikä siinä ole mitään pahaa. Vapaaehtoisesti lapseton parisuhdekin on yhtä onnellinen kuin lapsellinen.

Vapaaehtoinen lapsettomuus voi olla jopa luonnon keino tasapainottaa vähän tätä liikakansoitusta.
 
Lapsi ei taida olla suhteen ainoa ongelma. Jos nainen ei halua naimisiinkaan, niin jostainhan se kertoo. Ei avioliittoa, ei lapsia, ei sitoutumista. Ehka alkuperainen kirjoittaja on kelvollinen poikaystavaksi, muttei aviomieheksi tai lasten isaksi.

Naisesta voi myos tuntua, etta mies haluaa vakisin sitoa naisen itseensa lapsen avulla. Nainen on epavarma ja painvastoin vaatii itselleen lisaa omaa vapautta. Se, etta asian tila kalvaa, on itseaan ruokkiva ja etaannyttava oravanpyora.

Miksi muuten lapseton olisi jotenkin omaan napaansa katsova? Ovatko lapsia tekevat sitten jotain laupiaita samarialaisia? Lastahan ei missaan tapauksessa tehda jatkamaan sukua, tayttamaan hoivaviettia tai tayttamaan jotain tyhjyytta tai tarpeettomuuden tunnetta elamassa? Oletko ihan tosissasi noin kapeakatseinen vai teeskenteletko vain?

B kysymykseesi loytyee vastaus joko kumppanisi entisista miesystavista tai sitten sinusta itsestasi. Sinun oman teoriasi mukaanhan lapsettomuuteen ja sitoutumattomuuteen taytyy olla joku syy.
 
Hienoa, että pidät isyyttä ja lapsia noin positiivisena. Läheskään aina näin ei ole.

Luepa vaikka Isänä- ja Vauva ja parisuhde -palstoja, joissa isät kertovat tuntemuksistaan. Karua luettavaa kerrassaan. Eikä pelkästään nettipalstoilla vaan ihan elävässä elämässä, moni mies kiroaa että mitä tuli tehtyä. Eivät ne lapsen tuomat muutokset ole aina miehelle mieleen.

Huvittavaa, että toisaalta naisia syyteään kondomia puhkoviksi spermahaukoiksi jotka huijaavat miesparan isäksi ja sitten tekevät tämän elämästä helvettiä pihtaamalla ja nalkuttamalla. Toisaalta, jos taas nainen haluaa harkita, perustaako perheen ja vauvahaaveet eivät käy yksiin miehen kanssa, on hän itsekäs, ällöttävä ja luonnoton otus.

Kysyisin vielä, että jos perhe ja lapset on se elämän onni ja autuus, mistä johtuu alati kasvava yksinhuoltajaÄITIEN määrä Suomessa ja muualla?
 
Oletko ajatellut, että hän ei ehkä halua niitä juuri sinun kanssasi?

Tai sitten elämän muut asiat ovat tärkeämpiä kuin lapset. Kaikki eivät korota lasta jumalan asemaan, jolloin muka koko elämä on täydellisen onnellista kunhan lapsi on syntynyt...
 
Muakin kyllä nyt kiinnostaisi kuulla vähän niitä syitä, mitä vaimos on esittänyt lasten hankintaa vastaan. Mä itse vitkuttelin lastenteon kanssa aikanaan, koska pelkäsin. Mies halusi kovasti lapsia, ja mäkin halusin kyllä, mutta en vaan voinut vakuuttua miehen hyvistä aikeista. Hän vakuutteli kovasti, että tekee enemmän kotitöitä ja on enemmään kotona tottakai kun vauva tulee. Mut minkäänlaista halukkuutta näihin asioihin ei kuitenkaan löytynyt samantien. Mä olin lisäks pätkätöissä ja välillä työttömänä, ja oma taloudellinen tilanne oli tosi heikoilla. Mies sanoi et tietysti hän oman perheensä elättää, mut ei kuitenkaan maksanut laskuja just koskaan ajoissa. Lisäksi mä oon aina pelännyt synnytystä, mutta sitä mies piti höpöhöpö tekosyynä ja vaan nauroi mulle.

Sittemmin eromme jälkeen, mä oon löysin pysyvän duunin ja miehen, joka suhtautui vakavastiu muhun myös siihen synnytyspelkoon. Nyt odotetaan innolla esikoista syntyväksi, paitsi että mua kyllä pelottaa synnytys vieläkin, mut saan mieheltäni hurjasti tukea.

Lisäksi kiinnostais tietää, haluaako se sun vaimosi lapsia ylipäätään koskaan. Kaikki ei halua. Ootko koskaan suoraan kysynyt? Tietty jos tästä asiasta ei varmuutta synny, niin kannattaa varmaan erota. Mut jos te tosissaan toisenne haluutte, niin varmista ekaksi nämä asiat, ennen ku eroa rupeet tekemään.

 
Olen kysynyt naiseltani, haluaako hän lapsia vai ei. Vastaus myönteinen. Myös minun kanssani. Sama asia avioliiton suhteen. Haluaa kanssani avioon, mutta koskaan ei ole oikea hetki.

Hyväksyn sen, että kaikki eivät halua lasta, mutta itse haluaisin hoivata häntä sekä myöskin olla tukena. Ei minusta kuitenkaan mitään muuta tänne kuoltuani jää. En usko sielun vaellukseen, joten ainoa keino, jolla voin osoittaa pitemmällä tähtäimellä tehtyäni täällä maapallolla hyvää, on se, että jään edes jälkipolvieni mieliin.

Meillä molemmilla on pitkällä tähtäimellä työtä, talous on turvattu. En polta, juon erittäin harvoin, en käy kapakoissa juuri koskaan, urheilen. Kuuntelen häntä aina hänen huolissaan. Olen avulias, ostan kukkia ilahduttaakseni häntä jne. Itse olen akateeminen, hän ei. Se ei minua ole haitannut, häntä ehkä joskus. On itse sanonut. Olen kertonut, ettei koulutuksella ole väliä, pitää arvostaa omaa työtänsä, kunhan vain sen rehellisesti tekee.

En todella tiedä, kuinka kauan kestän aina lupausten siirtoa, en ole enää 18-vuotias, jolloin tietenkin ymmärtäisin, ettei vielä ole minnekään kiire. Mutta, kuten aiemmin totesin, liian vanhana ei ole hyvä saada lapsia. Lapsista täytyy pitää huolta. Se ei ole velvollisuus, vaan oikeus!

Ehkä kaikki eivät halua lapsia. Syitä voi olla monia; ollaan varovaisia, on koettu jotain pahaa aiemin tai sitten ei vain niitä haluta. Kyllä Suomeen uusia kansalaisia mahtuu! Ei täällä väestötiheys ole mikään mahtava. Kuvailin äsken itseäni, että saatte paremman kuvan minusta. En ole koskaan, milloinkaan pettänyt rakkaintani, vaikka minulle olisi naisten puolesta sellaista valinnan mahd. tarjottu. Olen kuulemma hyvännäköinen. En tiedä itse tuosta, tuskinpa olen. Mutta pitkään olen omasta mielestäni jo odottanut saavani omiakin toiveitani läpi. En jaksa koko ajan olla vain antavana osapuolena. Olen tämänkin hänelle useasti sanonut.
 
Mutsi teki lapsia useammallekin miehelle, vaikkei tykännyt lapsista. Eron jälkeen kakarat jäivät aina isille ja mutsille ruokot. Sen ei edes kannattanut mennä enää töihin, koska maksamattomia ruokkoja niin paljon. Sossun elättinä nyt elelee. Yhteiskunta maksaa lapsista ja isit ovat toivottavasti onnellisia kun saivat mitä halusivat???
 
Valitettava tapaus. Ei pidä kuitenkaan yleistää. Johtopäätöksenä kaikista viesteistä ja omista ajatuksistani täytynee vetää se päätös, että valitettavasti minun on etsittävä henkilö, joka osaa TODELLA tehdä päätöksiä lapsen yms. asioiden suhteen. Oletteko samaa mieltä?
 
Etkä sitten vieläkään kertonut niitä syitä, mitä vaimollasi on olla haluamatta lapsia. Sanoit aloitusviestissäsi, että aina on jotain ongelmia, joihin vaimo vetoaa kun asia tulee puheeksi. Mitä nämä ongelmat noin niin kuin esimerkin vuoksi ovat? Vaikka ne sinua eivät häiritsisi, eivätkä sinulle todellisia ongelmia olisikaan, niin vaimollesi voivat kuitenkin olla. Ja parhaiten asia varmaan ratkeaa sillä, että sanot vaimollekin, että jotain ratkaisuja pitää säällisen ajan kuluessa tehdä. Sinä haluat lapsia, etkä halua odottaa ikuisesti.
 
Olen kertonut vaikka kuinka useasti hänelle, että ei asiaa voi aina vain siirtää. Tilanteeni on aika kalvava.

Syinä on ollut mm. työhuolet, oman vanhemman vointi jne. Olen sanonut, että selvitetään huolet, mutta jossain vaiheessa on elettävä edes sen verran omaakin elämää, että aina ei voida siirtää asiaa, josta on monesti puhuttu ja sovittu yhdessä. Voit varmasti ymmärtää, että pää menee välillä pyörälle, kun useasti puhuttu asia aina vain vesittyy. Voinko todella luottaa häneen pitkällä tähtäimellä, kun aina on jokin este.

Olen sanonut myös viime aikoina, että kai meidän olisi parempi lähteä eri teille. Sitten taas löytyi ymmärrystä-tosin vain hetkeksi. Olen todennut, etten halua olla vain ja ainoastaan silloin käytettävissä, kun hänellä on haluja ja mielitekoja, mutta jos jotain yhdessä on päätetty-ja lapsen teko on mielestäni erittäin tärkeä päätös-niin asiaa ei voi vain ja aina muutella. Ymmärrät varmaan tilanteeni?
 
En ole painostanut, vaan kertonut asiallisesti ja ystävällisesti, jolloin olen aina saanut vastauksen, että kohta puolin. Huolista vielä: esim. hänen kaverinsa kaverin huolet jne. Eikö jossain mene jo raja noiden huolien kanssa vai ovatko ne jo osin tekosyitä? Eikö ihmisen pitäisi elää oma elämä, kuitenkin lähimäisistä välittäen? Eikö ihmisestä tule katkera lopulta, jos aina vain miettii toisten huolia, joita ei EDES TUNNE!!! Vai olenko väärässä? Pitäisikö todella lähteä suhteesta? Enkö ole odottanut jo kauan?
 
Työhuolet ja huolen omista vanhemmista ymmärrän hyvin, mutta myönnän, että kavereiden kavereista huolehtiminen vaikuttaa tekosyyltä. Ovatko nämä työjutut ja vanhempien asiat sellaisia huolia, jotka ylipäätään vaimosi voisi edes selvittää? Huolia on meillä kaikilla, mutta kaikki ongelmat eivät ratkea, vaikka miten niitä murehtisi.

Varmaan teidän olisi parasta nyt istua pöydän ääreen ja ratkaista asia. Määritelkää vaikka keinoja ongelmien ratkaisemiseksi ja ihan epäromanttisesti joku aikaraja, jonka sisällä lopullinen päätös lastenteosta tehdään. Tai sitten päätös erosta.
 
Eipä noita asioita hän voi selvittää. Monesti on vain se tilanne, että häntä sitten syytetään, vaikka soppa on toisten. Olen tästäkin sanonut monesti, ettei puutu muiden asioihin liiaksi. Omat sormet vain palavat.
 
Samaa mieltä. Kyllä avioliitto ja lasten hankinta ovat kuitenkin asioita, jotka ovat kiinni siitä että kun päätöksen on tehnyt pitää siitä myös kiinni, sitoutuu siihen. Joka todella haluaa perheen, lapsineen, koirinee, farmariautoineen tietään sen kyllä miettimättäkin ja toimii sen mukaisesti. Joka ei halua, haikailee jotain muuta elämäänsä, ei vain ole vielä ehkä löytänyt sitä.
 
Olen itse samanlaisessa tilanteessa ja olen miehelleni suoraan sanonut, että minun kanssa niitä lapsia ei tule. Jos hän lapsia haluaa, on hän vapaa lähtemään ovesta ja etsimään itselleen synnytyskoneen.

Vaan eipä ole mies lähtenyt. En tiedä miksi. Eikä uskalla vai eikö sittenkään haluakaan lapsia. Taisi älytä, että pitää niitä sitten jaksaa hoitaakin, ei ne leluja tai statussymboleita ole..
 
Minä olen tyttöystäväsi kanssa samassa tilanteessa; mies haluaa lapsia, minä en. Syy siihen, että en halua on se, että mieheni kanssa en yksinkertaisesti uskalla tehdä lapsia. Hän on epävakaa, epäluotettava (en tarkoita, että hän pettäisi. En vain luota siihen että hän jaksaisi tukea minua kun vauvan kanssa on vaikeaa), häilyvä. Hänellä on stressiä ja onglemia, hän tarvitsee tukea ja ymmärrystä. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta, mutta hän on kuin iso lapsi; hän vaatii huomiota ja hoivaamista kun hänellä on vaikeaa ja toisaalta hän rähisee ja raivoaa kun hänellä pinna kiristyy liiaksi. Jos meillä olisi vielä vauva, en usko että jaksaisin hoivata molempia.
 
Oletko itse ajatellut mitä kaikkea hyvää lapsissa on. Mulla raskausaika oli ihanaa(kummankin lapsen kanssa). Synnytys meni erittäin hyvin. Ensimmäinen hymy=ihana. Kun ensimmäisen kerran sanoo Äiti ja Isä=ihanaa. Kun ne touhottaa ja selittelee kaikenlaista=ihanaa.Voi vain sanoa että kaikki asiat koskien lapsiin= erittäin ihania. Kyllä mä lapsen hankintaa suosittelen. Mitä kärsimistä lapsista on? Ja jos joku mies lapsia suunnittelee, niin veikkaan että asian eteenkin jotain tekee. Tää oli sulle Just.
 
Voi niitä ihmisiä jotka eivät lapsia halua, eivät varmaan tajua mistä loppujen lopuksi jäävät paitsi. Itselläni on avomieheni kanssa 2 lasta, kolmas varmaan kohta tuloillaan, ja empä tiedä ihanampaa kuin oman lapsen syntymä! Puhumattakaan jo odotusajan vauvan liikkeet oman kropan sisällä ym. Elämän upeimpia hetkiä. Ennen lapsia kannattaakin elää kaksin parisuhteessa ja nauttia siitä, lapset ei elämää vie vaan tuovat siihen sen jonkin! Onko meillä kaikilla niin täydellinen kroppa ja elämä että oma lapsi sen pilaisi? Epäilen, jos näin on, on elämä aika pintaliitoa. Ja kun nuo lapset ei kuitenkaan itsestäänselvyyksiä ole edes, hedelmällisyydellä kun on tapana laskea jos sitä koskaan on ollutkaan. Ap: selvitä avokkisi halut elämän suhteen ja toimi, tavalla tai toisella, ennenkun on liian myöhäistä! Joulunrauhaa vaan kaikille..
 

Yhteistyössä