ei lapsia!miksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mp
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No miksi aina kaikki miehet haluaa lapsia? Itse en halua, koska pelkään synnytystä, lapsesta iso vastuu ja kova työ. Luulen, että olen kovin itsekäs enkä siksi halua. Olen nuoruudessani ollut paljon yksin. Jos mulla olisi ollut tyttökavereita olisin saanut, ehkä sen mallin, että sitten isompana ""kuuluu"" hankkia mies ja saada lapsia ja perhe. Mulle on kovasti ehdotettu, että eikö olisi aika hankkia lapsia. Voi, että kun ei halua, eikö ne sukulaiset ym. USKO jo.
Poikakaveritkin on ehdottelemassa, sitten kun ollaan jonkin aikaa oltu, että kai sinä sitten joskus haluat lapsia.
 
Rakas äiti-73. Miten se on sinulta pois, jos jotkut eivät lapsia halua? Mikset pysty kunnioittamaan sitä, että jos joku ei koe voivansa huolehtia lapsesta, ei sitä myöskään tee vain ettei jäisi ""kokemusta paitsi""! Saivat varmaan nämä Porvoon ja Karkkilan lapsiaan polttaneetkin sen ihanan kokemuksen...
 
Ennusteenne ei lupaa hyvää. Olen samanikäinen useamman lapsen isä ja puuhaa riittää. Mutta jos katson vuosien päähän eteen, miten hirveän tyhjää kaikki olisi,jos meillä ei olisi lapsia.
 
Vaikka vanhemmat aina rakastavat lastaan, lapsi voikin inhota vanhempiaan. Lapsista voi tulla alkoholisteja, narkkareita tai muita rikollisia. Lapset voivat muuttaa toiselle puolelle maailmaa. Ne voivat kuolla ennen vanhempiaan.

Ei lapsilla voi tulvaisuuttaan turvata, vaikka moni niin luuleekin.
 
""Ei minusta kuitenkaan mitään muuta tänne kuoltuani jää. En usko sielun vaellukseen, joten ainoa keino, jolla voin osoittaa pitemmällä tähtäimellä tehtyäni täällä maapallolla hyvää, on se, että jään edes jälkipolvieni mieliin.""

Voi :D :D :D! Siinäpä vasta epäitsekkäin ihminen mitä koskaan olen nähnyt: että ihan sulostutat maailmaa jättämällä muiston SINUSTA jälkipolville. Voih, kyllä nyt tällaista itsekästä lapsetonta oikein hävettää oma itserakkaus ja omaan napaan tuijottaminen...
 
Minulla ei ollut mitään ruusuisia kuvitelmia perheestä ja lapsista, johtuen aika ankeasta ilmapiiristä lapsuudenkodistani. Itse asiassa olin vakaasti sitä mieltä, että en hanki lapsia, en ehkä miestäkään.

Elämä oli eri mieltä, ensin tuli mies, sitten mentiin naimisiin ja muutaman vuoden päästä tuli lapsiakin. Suunniteltuja ja toivottuja.

Syy muutokseen oli mieheni. Hän sanoi suoraan, että haluaa lapsia. Ja hän myös osoitti teoillaan että häneen voi luottaa myös käytännön asioissa ja että hänestä tulee hyvä isä - niinkuin tulikin.
Mieheni on erinomainen isä, itse asiassa isänä aivan eri luokkaa kun minä äitinä.

Minulla äidiksi tulemisen ajatukseen tottumiseen meni monta vuotta. Ennen sitä en tuntenut olevani kykenevä hyväksi äidiksi - Luoja tietää etten ole sitä vieläkään, mutta kun hyväksyin itse sen, että kaikki eivät ole superäitejä, lakkasin ottamasta paineita äitiydestä ja ymmärsin, että äitiys ei ole sitä mitä se lapsuudenkodissani oli - suorittamista, pomottamista, marttyyriutta, katkeroitumista.

Lapseni ovat minulle rakkaita, mutta en koskaan ole tuntenut lapsia elämäni ainoaksi tarkoitukseksi enkä olisi ikinä hankkinut lapsia ilman sellaista miestä kuin mieheni.

Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua lapsia, kukin omasta syystään. Itse olen sitä mieltä, että jos ihmisellä on lapsiin hyvin negatiivinen ja torjuva kanta, syy löytyy omasta lapsuudesta. Toiset pääsevät sen yli, toiset kantaa sitä taakkaa koko elämänsä.
 
Minäkin uskon, että useimmiten selitys löytyy jokaisen omasta lapsuudesta siihen, haluaako lapsia. Tämän ihminen tietää aivan varmasti tai sitten se on alitajunnassa. Jos on esim. kovin rikkonaisesta perheestä, jossa esim. isä juo ja räyhää, niin kai tuo ennuste ei ole kovin hyvä. Tämä on nyt vain 1 esimerkki. Syitähän on paljon!

En jaksa kuin ihmetellä, miksi eräskin kirjoittaja on suhteessa, vaikka mies on ITSE LAPSI. Miten joku voi olla tuollaisessa suhteessa, jos pelkää/ei jaksa tehdä lasta tuollaisen miehen kanssa? Älkää pettäkö suhteessa itseänne tai toista osapuolta, kyllä suhteessa tulee olla vain ja ainoastaan siksi, että luottamus toiseen on sataprosenttinen! Ja lapsia on tehtävä vasta sitten, kun tuo luottamus on 100! Ilmeisesti en ole osannut vakuuttaa omaa kumppaniani tuosta luottamuksesta täysin. Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on kuitenkin totta. Jos olet lukenut kaikki viestini, niin olet kai samaa mieltä, että minun on vihdoin tehtävä ratkaisuja?!

 
Miksihän minä en ole löytänyt miestä, joka haluaisi lapsia? Tämä on kuin kohtalo. Olen seurustellut useamman kanssa, ja he kaikki ovat olleet sitä mieltä, ettei koskaan lapsia. Jätin yhden sen takia, sillä olen jo yli 30. Toinen jätti minut, kun tiesi, että haluan lapsia ja hän ei. Yksi ei tiennyt muuten vaan mitä haluaa, vaikka olimme 4 vuotta yhdessä. Nykyiseni tapasin syksyllä, ja varovasti olen kysellyt lapsiasiaa, etten säikäyttäisi, mutta niin vain vastaus tuntuu olevan, että ""vastuu on niin suuri, loppuiän on niissä kiinni, en usko olevani hyvä isä, suhde kuitenkin muuttuu lapsen tultua"" ym. Olen surullinen. Mies on muuten hyvä ja viihdymme yhdessä, hän olisi hyvä isä, mutta ei siis halua lapsia. Olen kerran ns. kriisiyttänyt suhteemme sanoen, että taitaisi olla parempi erota, mutta silloin hän aikoi miettiä ja harkita. Nyt on kuitenkin taas sama mieli, eli että ei lapsia. Että kyllä se näinkin päin näyttää menevän.
 
Pahoitteluni. Kohtaloita on monia. Mieti tarkkaan, mitä teet itse. Tuo lapsi-asia on kyllä aika keskeinen juttu, jos toinen haluaa ja toinen ei-sikäli mikäli suhteessa ollaan oltu riittävän kauan ja ikääkin on sen verran, että ajokorttia ei ole eilen hankittu. Pahoitteluni vielä kertaalleen.
 
""Itse olen sitä mieltä, että jos ihmisellä on lapsiin hyvin negatiivinen ja torjuva kanta, syy löytyy omasta lapsuudesta. Toiset pääsevät sen yli, toiset kantaa sitä taakkaa koko elämänsä.""

Täyttä potaskaa. Esim. minulla oli niin hyvä lapsuus, etten varmasti pystyisi antamaan samanlaista omille lapsilleni. Jos sellaisia aikoisin hankkia.
 
No kyllä minusta omilla lapsuuden kokemuksilla on suuri vaikutus lapsentekopäätöksiin.

Lapsia voidaan jättää tekemättä, koska

1. omat vanhemmat olivat niin täydellisiä, ettei itse arvele kykenevänsä moiseen
2. omat vanhemmat olivat täysiä sikoja ja itse pelkää olevansa samanlainen vanhempana
3. näki, kuinka yh-vanhemmalla oli raskasta eikä itse halua ottaa riskiä joutua yh:ksi

Itse olen lapseton, 38 v. Ensin päätin olla tekemättä lapsia, koska pelkäsin olevani yhtä kylmä vanhempi kuin äitini. Sitten tajusin, että minä olen oma persoonani ja äidilläni oli omat ongelmansa lasten kanssa, joita minun ei ole missään nimessä pakko toistaa. Yleisesti ottaen en ole kuitenkaan erityisen lapsirakas, joten vauvakuumeet eivät ole polttavasti vaivanneet.

No sittemmin lapsentekoajatukset ovat olleet jäissä, koska miesystävä ei ole kovin hyvä ottamaan vastuuta. Hän on hylännyt ex-tyttöystävänsä, jonka kanssa hänellä oli vain vuoden ikäinen lapsi toisen naisen takia (minun). Ihan noin vain. Eipä tee mieli lisääntyä hänen kanssaan.

 
Niin, mutta silti minulla ei ole syynä tuo kohta 1. En siis pelkää sitä, etten voisi tarjota tarpeeksi hyvää kotia lapselle. Minulla ei vaan ole minkäänlaista kiinnostusta lapsiperhe-elämään. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole mikään outo tila, jolle pitäisi löytää syy - lapsuudesta tai muualta. Se on ihan yhtä normaalia, kun lapsen tekeminen. Mieleltään vapaaehtoisesti lapsettomia on ollut kautta aikain. Nyt se on vaan jonkin verran hyväksytympää kuin aiemmin. Aikaisemmin lapsia on myös täytynyt tehdä huolehtimaan vanhemmistaan. Aikaisemmin kun ei ollut niin hyvää sosiaaliturvaa kuin nykyään.
 
Syy lasten tekemiseen löytyy usein myös lapsuudesta. Turvaa ja läheisyyttä vaille jäänet teinitytöt vääntävät ekan poikakaverin kanssa vauvvan, saadakseen jonkun joka varmasti rakastaa ja pysyy lähellä (eihän se tietty loputtomiin pysy, mutta pienenä nyt ainakin).
Jokaisen ihmisen moniin valintoihin vaikuttaa lapsuudenkokemukset, joten turha karsinoida pelkästään lapsettomiksi jättäytyviä jotenkin erityisen traumatisoituneiksi.

Ja itse olen elänyt hyvän, turvallisen lapsuuden, en silti halua lapsia. Miksen? Koska en vain halua, ei siihen edes ole mitään dramaattista syytä tai perusteluja.

Ehkä naisesi ei syvällä sisimmässään halua lapsia, mutta ei pääse tunteeseen käsiksi, tai ei osaa/ uskalla ilmaista sitä sinulle.

Ero on paras ratkaisu, itse en jäisi suhteeseen jossa mies haluaa lapsia. Kompromissia ei ole, jos toinen ehdottomasti haluaa lapsia ja toinen ehdottomasti ei.
 
Ei lapsia kyllä aiemminkaan tehty yleisesti siksi, että he huolehtisivat vanhemmista. Ei näin ainakaan niissä piireissä, joissa itse olen ollut. EI lapsia tehdä siksi, että odotetaan heidän hoivaavan itseään, kun on vanha. Vanhemmuuteen kuuluu pyyteettömyys ja vastuun ottaminen-siis, jos on käsittänyt tuon vanhempana olon oikein.
 
Luuletko, että haluat olla naisystäväsi kanssa jos hän ilmoittaa, että lapsia ei tule? Jos lapsiasia on sinulle noin tärkeä ehkäpä sinun tulisi erota. Oletko miettinyt, että kosisit häntä? Jos naimisiinmenosta on puhuttu ja hän on myöntyväinen, mutta ei ole sopivaa ajankohtaa, voisitko ajatella, että ostaisit sormuksen, kosisit, ja kysyisit, että ruvettaisko järkkämään häitä esim. ensi kesäkuuksi? Jos tuossa tilanteessa vielä antaa pakit tuntuu siltä, että hän ei ole varma haluaako sinun kanssasi sitoutua. Mitä mieltä itse olet mp?
 
Haluan lapsia, asiasta on siis puhuttu vaikka kuinka monesti. Uskon, että ihmisellä on monia eri vaihtoehtoja kumppaniksi, mutta sydäntä särkee, jos joutuu luopumaan hänestä, jota rakastan, tämän asian takia!
 
En minäkään halunnut sanoa, että lapsettomaksi jäämisen syyt olisivat pelkästään omassa lapsuudessa. Niin kuitenkin on hyvin usein.

Ennenkin vanhaan on varmasti ollut paljon sellaisia naisia ja miehiä, joita vanhemmuus ei ole kiinnostanut. Ehkäisymenetelmien puutteellisuuden takia lapsia on kuitenkin vain tullut, onpa niitä sitten halunnut tai ei.

Nythän sitä voi e-pillereiden ansiosta loputtomasti miettiä, tehdäänkö niitä lapsia vai ei ja jos tehdään, niin milloin. Lopputulos tästä vain näyttää olevan se, että koskaan ei ole oikea aika perheen perustamiselle.
 
Kyllä lapsia on tehty siksi, että he huolehtisivat vanhemmistaan sitten aikuisena. Aivan kuten nykyään kehitysmaissa. Katsos kun nykyisenlainen sosiaaliturva ei ole ollut kun jonku vuosikymmenen. Aikaisemminhan perheet ovat olleet hyvin erilaisia kuin nykyään, paljon suurempia. Siis sillä tavalla, että isovanhemmat ovat asuneet lähempänä, joskus jopa samassa taloudessa.
 
Kyllä niitä lapsia on vaan tullut ennen. Äidillänikin on 8 sisarusta, ikähaitari yli 20 vuotta. Ei ollut mitään ehkäisymenetelmiä, kaikki lapset eivät suinkaan olleet tarkoituksella ""tehtyjä"", niitä vaan tuli. Aborttejakaan ei ollut mahdollista tehdä. Eikä ollut lapsilisiä.

Onko sinusta nykyinen sosiaaliturva todella hyvä, noin vanhuksia ajatellen. Minusta ei todellakaan. Käyppä katsomassa tuolla laitoksissa näitä märissä vaipoissaan makaavia vihanneksia, jotka on pumpattu rauhoittavia täyteen.

 
Tuula EI todella käsittänyt asiaa. Jos joku vielä haluaa kommentoida tilannettani ja antaa neuvoja, niin aikaa on 2 päivää. Teen ratkaisujani harkiten, mutta pikaisesti.
 
""Lapsi tuo leivän tullessaan"".

Vanha suomainen sanalasku.

Onneksi ei ainakaan juuri tuosta syystä tarvitse enää tehdä lapsia.

Olin joulunajan jokapäivä vierailulla sisareni lapsiperheessä ""elämysmatkailemassa"". Rakastan noita pikkutenaviaja ja puuhailen heidän kanssaan todella paljon. Ja mielelläni.

Mutta. Voi jestas miten onnellinen taas kerran olin, kun pääsin sieltä oman kodin rauhaan ja hiljaisuuteen ;-D

Omia lapsia tuskin koskaan on tulossakaan. Minusta se on ihan epäitsekkästi ajateltu, noin niinkuin niiden lapsienkin hyvinvointiakin ajatellen ;-D.

Se kokemus mikä mulla on lapsista ja lapsiperheiden elämästä, niin se on yksinkertaisesti niin rankkaa, ettei ole mua, eikä mun miestä varten.

Ja en nyt nykyaikana hirveästi laskisi sen varaan, että lapset yhtään huolehtivat vanhemmistaan näiden ikääntyessä. Mistä muuten tulivat kaikki tämän maan yksinäiset vanhukset? He tuskin ovat kaikki lapsettomia..

En kyllä laskisi paljon sosiaalihuollonkaan varaan :-(
 

Yhteistyössä