Ei edes ammatillista koulutusta, lukutaidottomuus viidesosalla....

  • Viestiketjun aloittaja #onneksi en unelmoinut
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Muistaako kaikki, kun 28.7 viime vuonna 10 000 ihmistä kokoontui Helsingissä "meillä on unelma"-mielenosoitukseen? Sädekehät loisti ja kaikki rakasti kaikkia. Reilun kuukauden päästä alkoi pakolaismassat vyörymään Suomeen. Ehkä se mielenosoitus oli vinkki ihmisille, että tänne kannattaa tulla? Kuinka moni siellä olijoista on vielä samaa mieltä?
 
viera.s
Yhden turvapaikanhakijan kustannukset olivat maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2014 20368 €/vuosi. Turvapaikanhakijoita tuli viime vuonna 32478. 32478 x 20368 € = 662 miljoonaa euroa.
Kun sitten ryhdytään asuttamaan, kotouttamaan, kouluttamaan ja yhdistämään perheitä, tulevat kustannukset huomattavasti kasvamaan, luultavasti miljardi ei riitä.
Ai se onkin noin vähän, menisi Matti-esimerkki ihan uusiksi. Matematiikassasi on tosin se vika, että ensimmäiset puoli vuotta oli viiime vuonna turvapaikanhakijoita Suomessa vain muutama tuhat, suurin osa tuli loppuvuodesta. Keskimäärin viime vuonna maassa oli siis jotain 10 000 - 15 000 turvapaikanhakijaa, jolloin kulut olisivat n. 300 miljoonaa.
 
no perjaatteessa jos rahaa vaan haluatte niin senkun painelette niitä nollia tietokooneelle ja siirtelette kenelle huvittaa näpytellään koneelle vaikka sata miljardia fyrkkaa ja siirretään se summa afrikkaan kas nyt siellä näkyy että satamiljardia tullu se traktorihan ei sitä seteliä syö vaan toimis ilmankin tietty mut kun se betoni syö rahaa eiku mistä se betoni tehtiinkään ei rahasta vaan mikä aine?:) noin ja sitten siitä fyrkasta muutama seteli tulee automaatista ulos mut noinhan se homma toimii. tietty jos ajateltais näin kauniisti et jokaisessa maassa olisi ihmisiä ajattelevat johtajat voitas vaan yhessä päättää et hinnat ei enään koskaan nouse mihkään kun ei niitä oikeesti mikään nosta kuin meidän päässä oleva keksintö että se peruna olis jotenkin erilainen huomenna. sitten ne hupenevat resurssit olisi yhteiskäytössä kun kehiteltäisiin uusia resursseja niillä vanhoilla/vaihtaa sitä muuhun tegnologiaan.. ainiin vaikka valtio siirtää kolme miljardia niin eihän se sitä mihkään tilille näpyttelle riittää kun sanoo kreikalle pim nyt saitte meiltä kolme miljardia ja kaikki rakentaminen alkaa taas toimia helmpompaa ois ollu sen kreikkalaisen sanoo ittelle pim nyt meillä on kolme miljardia mut kansallisomaisuus pitää saaada ulkomaiseen omistukseen niinkuin kaikkialla käy siinä se koko rahan stoori. saada valtioden reaali omaisuus bitti ilmaa vastaan.
Niin, siis raha on arvon mitta. Periaatteessa olet siis ihan oikeassa, että rahaa saa lisää painamalla seteleitä tai lisäämällä numeroita pankkitilille. Mutta raha itsessään ei kuitenkaan ole merkityksellistä, vaan se mitä arvoa se mittaa. Termillä inflaatio tarkoitetaan rahan ostovoiman heikkenemisestä ja se korreloituu liikkeellä olevan rahan määrään. Toisin sanoen mitä enemmän rahaa lasketaan liikkeelle (painetaan seteleitä, tai lisätään numeroita), sitä vähemmän yhdellä valuuttayksiköllä on arvoa. Rahan arvo perustuu niukkuuteen, sen takia sen liikkeelläolomäärää säännöstellään.

Valtiovalta ei käytännössä pysty estämään hintojen kehitystä rahan arvon heiketessä, kuten itse esitit. Se johtaa kaupankäynnin tyrehtymiseen tai käyttövaluutan vaihtumisen toiseksi valuutaksi. Myyjän ei kannata myydä tuotettaan, sillä raha on arvottomampi kuin tuote itse. Sitä voisit ajatella vaikka niin, että myisitkö sinä esim. autosi eurolla? Tilanne voisi olla realistinen, jos ehdottamasi valtiovallan pakkohinnoittelu olisi käytössä. Euro ei vastaa auton arvoa, joten pitäisit mieluummin auton, kuin myisit sen eurolla.

No rahaa voitaisi toki tehdä lisää pakottamatta hintoja kiinni, mutta silloin taas syntyy ns. Zimbabwen dollarin ilmiö, jossa inflaatio söi rahan arvoa jatkuvasti ja jota yritettiin paikata tekemällä tyhjästä lisää rahaa. Lopulta kävi niin, että yhden Amerikan dollarin sai 35 tuhannella biljoonalla, eli 35 000 000 000 000 000 Zimbabwen dollarilla. Inflaatio ajoi tilanteen siihen, ettei kukaan myynyt mitään, jos ostaja halusi maksaa Zimbabwen dollareilla. Se ei ollut kannattavaa. Hyperinflaation takia hinnat kaksinkertaistuivat vuorokaudessa. Kansa alkoi käyttämään Yhdysvaltojen dollareita maksuvälineenä, sillä Zimbabwen dollari oli käytännössä arvotonta valuuttaa. Sitähän vain painettiin jatkuvasti lisää.
 
vierailija
Ai se onkin noin vähän, menisi Matti-esimerkki ihan uusiksi. Matematiikassasi on tosin se vika, että ensimmäiset puoli vuotta oli viiime vuonna turvapaikanhakijoita Suomessa vain muutama tuhat, suurin osa tuli loppuvuodesta. Keskimäärin viime vuonna maassa oli siis jotain 10 000 - 15 000 turvapaikanhakijaa, jolloin kulut olisivat n. 300 miljoonaa.
Onko sillä mitään merkitystä tässä vaiheessa onko se 300 vai 600? Saman verran ja vielä ehkä enemmänkin pakolaisia tulee tämän vuoden aikana. Eiköhän kyse ole siitä, että pakolaiset tulee järkyttävän kalliiksi Suomelle. Muutenkin ollaan pulassa omien köyhien kanssa. Leipäjonot on pitkät, kurjuus kurjistuu entisestään. Ne keillä on vielä töitä maksaa vieläkin enemmän kaikkien muiden menoista. Myös niistä pakolaisista.
 
viera.s
Sinusta olisi siis loogista, että Matin pitää vähentää kulutustaan, jotta se voi laittaa enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen? Onko oikein, että Matti vaatii myös kaikkia muita tekemään niin, koska hänen mielestään se on oikein?

Mun mielestä on moraalitonta verrata Suomalaisia sairaita, työttömiä tai vammaisia Turvapaikanhakijoihin. Ne suomalaiset sairaat, työttömät ja vammaiset on meidän omia kansalaisia, jotka tarvitsevat meidän muiden apua ja mieluusti minä sen heille suon. Sensijaan sinusta on oikein verrata täysin terveitä ja hyvinvoivia nuoria miehiä oman kansan kaikkein vähäosaisimpiin. Ihankuin näillä nuorilla miehillä olisi täysi oikeus seisoa käsi ojossa vaatimassa milloin mitäkin.
Kyllä sun arvomaailmassa jokin on perin vinksallaan.
Minun mielestäni ihmisarvo on myös muilla kun Suomen kansalaisilla. Eikö sinusta ole?

Se missä sattuu syntymään, ei ole mikään meriitti, sehän on puhtaasti vain hyvää tai huonoa tuuria. Joten ei ihminen ole mielestäni sen arvokkaampi siksi, että on syntynyt Suomessa. Mutta tottakai on pakko huomioida realiteetit, emme me voi tarjota länsimaista elintasoa ja pohjoismaista sosiaaliturvaa kaikille, jotka sitä täältä tulevat hakemaan. Joten ei, ei minusta tänne pidä ottaa niitä, jotka pakenevat vain taloudellisesti heikkoa tilannetta. Mutta ne jotka pakenevat vainoa ja sotaa, ne jotka olisivat vakavassa hengenvaarassa kotimaassaan, kyllä heitä pitää auttaa. Ei minusta olisi lähettämään ketään kuolemaan. Jos sinusta on, olet kyllä sinä mielestäni vinksahtanut.

Matti- esimerkkiin palatakseni, joo kyllä minusta voi omasta leveästä elämästään vähän tinkiä auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Tietenkään muita ei voi siihen pakottaa, mutta eihän kyse ole siitä, jos demokraattinen valtio päättää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn määrän rahaa ja resursseja. Muiden pakottaminenhan olisi sitä, että vaadittaisiin aseellisesti uhaten muita valtioita toimimaan samoin. Toki Matti voi kannustaa kavereitaan myös antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ja jos Matti kavereineen solmii sopimuksen jossa jokainen lupaa tietyllä tavoin hyväntekeväisyyteen osallistua, on sopimusta kunnioitettava. Esimerkiksi jos yksi Matin kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi ja kaverukset sopivat keskenään, että jokainen vuorollaan tarjoaa majapaikan tälle asunnottomalle, on sopimusta syytä noudattaa, tai muuten ystävyyssuhteet voi katketa eikä Matti saa itse apua, jos joskus sitä kaipaa. Jos sopimus käy liian raskaaksi noudattaa, esimerkiksi siksi että kaverin asunnottumuus vaan jatkuu ja jatkuu tai useampi kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi, voidaan tietysti neuvotella uusi sopimus. Mutta koska kaveria ei ole syytä jättää heitteille kadulle, tämän uuden sopimuksen pitäisi sisältää keinoja joilla kaveria voitaisiin auttaa jollain muulla tavalla, kuin majoittamalla toisten kodeissa. Ja hei, koittakaan nyt viimein tajuta että Matti on vertauskuva, älkääkä vaan alkako seuraavaksi jauhamaan turvapaikanhakijoiden majoittamisesta yksityishenkilöiden kodeissa.

Minä olen pienituloisempi kuin esimerkin Matti, mutta annan vastaavan osuuden tuloistani kuukausittain hyväntekeväisyyteen. Jos jonain kuukautena on tiukkaa, niin en kuvittele että se johtuisi siitä pikkusummasta, jokaa hyväntekeväisyyteen menee. Kyllä se johtuu ihan jostain muusta, jostain merkittävämmästä summasta kuin siitä reilusta prosentista. Eihän kukaan pienituloinen kirkkoon kuuluvakaan varmasti ajattele, että on köyhä juuri siksi, että maksaa 1-1,5% kirkollisveroa?
 
vierailija
Onko sillä mitään merkitystä tässä vaiheessa onko se 300 vai 600? Saman verran ja vielä ehkä enemmänkin pakolaisia tulee tämän vuoden aikana. Eiköhän kyse ole siitä, että pakolaiset tulee järkyttävän kalliiksi Suomelle. Muutenkin ollaan pulassa omien köyhien kanssa. Leipäjonot on pitkät, kurjuus kurjistuu entisestään. Ne keillä on vielä töitä maksaa vieläkin enemmän kaikkien muiden menoista. Myös niistä pakolaisista.
Juuri näin. Matti kuluttaa enemmän kuin tienaa. Se on spurgu. Sitten se ottaa lainaa ja lainarahasta ison osan heittää vielä SPR:n keräykseen. Ja SPR:llä on vielä sellainen kk-jäsenyys, että pakko maksaa vielä tulevaisuudessakin lisää.

Eli ei järkeä. Ei tähän nyt taas tarvita taloustieteen tohtoria tätä avaamaan.
 
No en minä tiedä, onko oikeasti joku niin typerä, että kuvittelee uuden kielen sekä luku-ja kirjoitustaidon opittavan muutamassa kuukaudessa tai edes vuodessa. Ilmeisesti on, koska jotkut piti tätä niin hauskana juttuna?

Jos suomalaiselta lapselta menee 8 vuotta ennen kuin puhuu suht sujuvasti ja kirjoittaa sekä lukea alkeellisesti, niin varmasti vähintään saman verran menee aikuiselta maahanmuuttajalta. Vaikeampaahan se on aikuisena oppia uusi kieli sujuvasti kuin lapsena. Toki alkeellista kielitaitoa on mahdollista saavuttaa nopeammin.

Mutta mikäs tässä kauhistelussa on niinkuin pointtina? Jos on todettu, että tätä kurdinaista vainotaan kotimaassaan, hän olisi sinne palautettaessa hengenvaarassa, pitäisikö hänet siis palauttaa siksi että hän on luku- ja kirjoitustaidoton? Vanhukset ja vammaiset pitäisi sitten varmaan ainakin palauttaa kuolemaan, heistähän ei ole hyötyä koskaan?

Työelämässä ei kylläkään kaikissa tehtävissä tarvita luku- ja kirjoitustaitoa, eikä edes suomen kielen osaamista. Esimerkiksi pk-seudun siivoojista tuntuu olevan aika suuri osa kielitaidottomia, kyllä he silti töistään suoriutuu.
Onko sun lapsella mennyt 8 vuotta, että on oppinut puhumaan sujuvasti? Toivottavasti hän on saanut tukea oppimiseen.
Olen todella hämmentynyt, koska omat lapseni ovat puhuneet sujuvasti jo kahden vuoden iässä. Neljävuotiaani on juuri nyt kiinnostunut kirjaimista ja koittaa oma- alotteisesti lukea sanoja.
 
Alkuperäiseen kommenttiin on myös sanottava, että jos suomalaisella lapsella menisi 8 vuotta oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti, niin silloin vasta yläaste-ikäiset osaisivat tuon taidon. Kyllä se niin menee, että kun eskarissa aloitetaan, niin moni oppii jo siellä lukemaan/kirjoittamaan, ja loputkin viimeistään ekaluokan aikana. Siis aikaikkuna on todellisuudessa muutamasta kuukaudesta maks kahteen vuoteen.

Et voi verrata vastasyntynyttä johonkin aikuiseen maahanmuuttajaan.
 
Minun mielestäni ihmisarvo on myös muilla kun Suomen kansalaisilla. Eikö sinusta ole?

Se missä sattuu syntymään, ei ole mikään meriitti, sehän on puhtaasti vain hyvää tai huonoa tuuria. Joten ei ihminen ole mielestäni sen arvokkaampi siksi, että on syntynyt Suomessa. Mutta tottakai on pakko huomioida realiteetit, emme me voi tarjota länsimaista elintasoa ja pohjoismaista sosiaaliturvaa kaikille, jotka sitä täältä tulevat hakemaan. Joten ei, ei minusta tänne pidä ottaa niitä, jotka pakenevat vain taloudellisesti heikkoa tilannetta. Mutta ne jotka pakenevat vainoa ja sotaa, ne jotka olisivat vakavassa hengenvaarassa kotimaassaan, kyllä heitä pitää auttaa. Ei minusta olisi lähettämään ketään kuolemaan. Jos sinusta on, olet kyllä sinä mielestäni vinksahtanut.

Matti- esimerkkiin palatakseni, joo kyllä minusta voi omasta leveästä elämästään vähän tinkiä auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Tietenkään muita ei voi siihen pakottaa, mutta eihän kyse ole siitä, jos demokraattinen valtio päättää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn määrän rahaa ja resursseja. Muiden pakottaminenhan olisi sitä, että vaadittaisiin aseellisesti uhaten muita valtioita toimimaan samoin. Toki Matti voi kannustaa kavereitaan myös antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ja jos Matti kavereineen solmii sopimuksen jossa jokainen lupaa tietyllä tavoin hyväntekeväisyyteen osallistua, on sopimusta kunnioitettava. Esimerkiksi jos yksi Matin kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi ja kaverukset sopivat keskenään, että jokainen vuorollaan tarjoaa majapaikan tälle asunnottomalle, on sopimusta syytä noudattaa, tai muuten ystävyyssuhteet voi katketa eikä Matti saa itse apua, jos joskus sitä kaipaa. Jos sopimus käy liian raskaaksi noudattaa, esimerkiksi siksi että kaverin asunnottumuus vaan jatkuu ja jatkuu tai useampi kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi, voidaan tietysti neuvotella uusi sopimus. Mutta koska kaveria ei ole syytä jättää heitteille kadulle, tämän uuden sopimuksen pitäisi sisältää keinoja joilla kaveria voitaisiin auttaa jollain muulla tavalla, kuin majoittamalla toisten kodeissa. Ja hei, koittakaan nyt viimein tajuta että Matti on vertauskuva, älkääkä vaan alkako seuraavaksi jauhamaan turvapaikanhakijoiden majoittamisesta yksityishenkilöiden kodeissa.

Minä olen pienituloisempi kuin esimerkin Matti, mutta annan vastaavan osuuden tuloistani kuukausittain hyväntekeväisyyteen. Jos jonain kuukautena on tiukkaa, niin en kuvittele että se johtuisi siitä pikkusummasta, jokaa hyväntekeväisyyteen menee. Kyllä se johtuu ihan jostain muusta, jostain merkittävämmästä summasta kuin siitä reilusta prosentista. Eihän kukaan pienituloinen kirkkoon kuuluvakaan varmasti ajattele, että on köyhä juuri siksi, että maksaa 1-1,5% kirkollisveroa?
En pidä siitä, että asettelet sanoja suuhuni.
Käsittääkseni en ole koskaan sanonut, etteikö muilla kuin suomalaisilla olisi oikeutta ihmisarvoon, vai olenko? Jos olen, niin voitko kertoa milloin?
Se, että aloitat keskustelun tähän tyyliin, on ala- arvoista ja tökeröä. Sen lisäksi se on säälittävää. Pysy asiassa.

Olenko sanonut joskus, etteikö minusta olisi hyvä auttaa ihmisiä, joita vainotaan? - En koskaan.
Minusta tilanne nyt vaan on se, että ne 30 000 nuorta irakilais miestä eivät ole niitä kaikkein vainotuimpia ja niitä, jotka tarvitsisivat eniten apua.

On naurettavaa, että sinä kuvittelet eläväsi puhtaalla omallatunnolla ja syyllistät muita "kuolemaan" lähettämisellä. Yhtälailla minä voin väittää, että sinä olet jättänyt tuhansia lapsia kärsimään etkä tee yhtään mitään heidän hyväkseen. Sinä olet vastuussa heidän kärsimyksistään.
Ymmärrätkö pointtini? On todella vinksahtanutta olla noin kaksinaismoralistinen, mitä sinä juuri nyt olet.

Mitä ihmettä sä nyt höliset jostain Matin ja sen frendien yömajailukierteestä. Homman pointti on se, että mun mielestä on naurettavaa odottaa Matin laskevan omaa elintasoaan ja ottavan lisää velkaa vain siksi, että se saa turvattua jonkun ugandalaisen elintason. Ihan älytöntä alkaa vetää juttua johonkin pyjamabileisiin, kun ne nyt ei mitenkään liity tähän tilanteeseen. Koita sä pysyä asiassa äläkä ala jauhaa pyjamabileistä.

Tosi hienoa, että lahjoitat rahaa. Veikkaan, että spr:n isokenkäiset hieroo vatsojaan tyytyväisenä. Toivottavasti tunnet olevasi hyvä ihminen.
Minäkin teen hyväntekeväisyyttä. Tosin en kylvä rahaa järjestöille, vaan teen jotain konkreettisempaa.
Minä olen eronnut kirkosta, juuri siksi, että pidän verotettavia summia naurettavina. Toiseksi, kirkko ei muutenkaan tue ajatusmaailmaani.
 
viera.s
Onko sun lapsella mennyt 8 vuotta, että on oppinut puhumaan sujuvasti? Toivottavasti hän on saanut tukea oppimiseen.
Olen todella hämmentynyt, koska omat lapseni ovat puhuneet sujuvasti jo kahden vuoden iässä. Neljävuotiaani on juuri nyt kiinnostunut kirjaimista ja koittaa oma- alotteisesti lukea sanoja.
Lapseni on 6-vuotias ja kyllä hänet puheestaan tunnistaa lapseksi. Eikä hän esimerkiksi osaa kaikkia sivistyssanoja, vaan sanavarasto laajenee edelleen koko ajan. Ja jatkaa varmasti laajenemistaan vielä toistakymmentä vuotta, kyllä ainakin minulle tuli uusia käsitteitä vastaan vielä yliopistossakin. Mutta toki normaali puhe on sujuvaa. Jos kaksivuotiaasi on puhunut sujuvasti, niin joko sinulla on todella matalat standardit sujuvalle puheelle tai lapsesi on ollut oikea lapsinero. Tuntemani 2-vuotiaat ovat puhuneet korkeintaan alkeellisia parin kolmen sanan lauseita ja sanavarastokin on vielä siinä iässä varsin suppea. Eivät siis tosiaankaan olisi puhetaitonsa(kaan) puolesta kyenneet esim. puhelimessa tapahtuvaan asiakaspalveluun.

Lapseni ei osaa vielä lukea tai kirjoittaa kokonaisia sanoja tai lauseita, joten ei olisi tuosta sanelutestistä suoriutunut kurdinaista paremmin. Sanojen ensimmäiset kirjaimet olisi pääsääntöisesti tunnistanut, mutta tuskin enempää. Ja mitä olen lukenut lasten ensimmäisiä ainekirjoituksia, yleensä joskus tokaluokallahan niitä aletaan kirjoittamaan, niin aika onnetonta se 8-vuotiaiden kirjoittaminen kyllä vielä on. Ei todellakaan aikuisen tasolla, eikä tietysti tarvitse ollakaan.

Onhan niitä kantasuomalaisia aikuisiakin, joiden kirjoitustaito on aivan onneton, niin ettei selvää meinaa saada. Mutta kyllä sellaisetkin johonkin työhön kykenee.
 
Sujuva puhe ei tarkoita laajaa sivistyssanojen osaamista. Sujuva puhe ei myöskään tarkoita sitä, etteikö uusia sanoja voisi oppia koko ikäänsä.

Ilmeisesti lapseni ovat oikeita lapsineroja (vaikken kyllä heitä sellaisina pidä, nähdäkseni ovat ihan tavallisia palleroita) koska heistä on kyllä kumpikin puhunut pitkiäkin lauseita alle kaksivuotiaana. Useat tuntemani lapset ovat. Ehkä sä sitten tunnet vaan alkeellisia lapsia ja mun tuttavapiiriin on sattunut näitä neroja.

Puhelimessa tapahtuva asiakaspalvelu varmaan vaatii muutakin, kuin kielellistä kehitystä. Eikö sinusta?

Ja siis kun meillä on jo omasta takaa ihmisiä, joiden kirjoitustaito tai lukemisen ymmärtäminen on vähän niin ja näin, niin en mä tiedä onko se kenenkään edun mukaista lisätä juuri kyseistä populaa.
 
viera.s
En pidä siitä, että asettelet sanoja suuhuni.
Käsittääkseni en ole koskaan sanonut, etteikö muilla kuin suomalaisilla olisi oikeutta ihmisarvoon, vai olenko? Jos olen, niin voitko kertoa milloin?
Se, että aloitat keskustelun tähän tyyliin, on ala- arvoista ja tökeröä. Sen lisäksi se on säälittävää. Pysy asiassa.

Olenko sanonut joskus, etteikö minusta olisi hyvä auttaa ihmisiä, joita vainotaan? - En koskaan.
Minusta tilanne nyt vaan on se, että ne 30 000 nuorta irakilais miestä eivät ole niitä kaikkein vainotuimpia ja niitä, jotka tarvitsisivat eniten apua.

On naurettavaa, että sinä kuvittelet eläväsi puhtaalla omallatunnolla ja syyllistät muita "kuolemaan" lähettämisellä. Yhtälailla minä voin väittää, että sinä olet jättänyt tuhansia lapsia kärsimään etkä tee yhtään mitään heidän hyväkseen. Sinä olet vastuussa heidän kärsimyksistään.
Ymmärrätkö pointtini? On todella vinksahtanutta olla noin kaksinaismoralistinen, mitä sinä juuri nyt olet.

Mitä ihmettä sä nyt höliset jostain Matin ja sen frendien yömajailukierteestä. Homman pointti on se, että mun mielestä on naurettavaa odottaa Matin laskevan omaa elintasoaan ja ottavan lisää velkaa vain siksi, että se saa turvattua jonkun ugandalaisen elintason. Ihan älytöntä alkaa vetää juttua johonkin pyjamabileisiin, kun ne nyt ei mitenkään liity tähän tilanteeseen. Koita sä pysyä asiassa äläkä ala jauhaa pyjamabileistä.

Tosi hienoa, että lahjoitat rahaa. Veikkaan, että spr:n isokenkäiset hieroo vatsojaan tyytyväisenä. Toivottavasti tunnet olevasi hyvä ihminen.
Minäkin teen hyväntekeväisyyttä. Tosin en kylvä rahaa järjestöille, vaan teen jotain konkreettisempaa.
Minä olen eronnut kirkosta, juuri siksi, että pidän verotettavia summia naurettavina. Toiseksi, kirkko ei muutenkaan tue ajatusmaailmaani.
No, vajaa 20 000 (ei 30 000) irakilaismiestä nyt on tänne tullut ja osa heistä on suojelun tarpeessa, osa ei. Eihän siinä auta kuin kääriä hihat ja alkaa erottelemaan kenellä on aito tarve turvapaikkaan ja kenellä ei. Kyllä se voi olla nuorilla miehilläkin.

Etkö sinä nyt tosiaan ymmärtänut tuota Matti-esimerkkiä? Ehkä paras unohtaa vertauskuvat, kun et niitä tajua. Viittaisin siis tietenkin tuolla kaveriporukan keskinäisellä auttamissopimuksella kansainvälisiin ihmisoikeus- ja pakolaissopimuksiin. Mielestäni niitä tulee kunnioittaa ja jos sopimusvelvoitteet osoittautuu liian raskaiksi, valtioiden tulee yhdessä neuvotella muutoksista näihin sopimuksiin. Mutta mielestäni Suomelle koituva rasite ei tällä hetkellä ole kohtuuton, mutta tietysti on vaikeammassakin tilanteessa olevia maita ja pakolaistilanne saattaa vielä pahentua. Joten joo, varmasti uusia keinoja on syytä pohtia ja neuvotteluita käydä, mutta ihmisoikeuksia ei tässä yhteydessä tule kuitenkaan heittää romukoppaan.

Autan minäkin myös konkreettisesti, toimimme tukiperheenä suomalaiselle vaikeassa tilanteessa olevalle lapsiperheelle. Sen lisäksi lahjoitain kuukausittain rahaa Unisefille, koska myös muiden lapset tarvitsevat apua, enkä minä voi heitä konkreettisesti auttaa. . Mitäs sinä sitten konkreettisesti teet?
 
vierailija
Minun mielestäni ihmisarvo on myös muilla kun Suomen kansalaisilla. Eikö sinusta ole?

Se missä sattuu syntymään, ei ole mikään meriitti, sehän on puhtaasti vain hyvää tai huonoa tuuria. Joten ei ihminen ole mielestäni sen arvokkaampi siksi, että on syntynyt Suomessa. Mutta tottakai on pakko huomioida realiteetit, emme me voi tarjota länsimaista elintasoa ja pohjoismaista sosiaaliturvaa kaikille, jotka sitä täältä tulevat hakemaan. Joten ei, ei minusta tänne pidä ottaa niitä, jotka pakenevat vain taloudellisesti heikkoa tilannetta. Mutta ne jotka pakenevat vainoa ja sotaa, ne jotka olisivat vakavassa hengenvaarassa kotimaassaan, kyllä heitä pitää auttaa. Ei minusta olisi lähettämään ketään kuolemaan. Jos sinusta on, olet kyllä sinä mielestäni vinksahtanut.

Matti- esimerkkiin palatakseni, joo kyllä minusta voi omasta leveästä elämästään vähän tinkiä auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Tietenkään muita ei voi siihen pakottaa, mutta eihän kyse ole siitä, jos demokraattinen valtio päättää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn määrän rahaa ja resursseja. Muiden pakottaminenhan olisi sitä, että vaadittaisiin aseellisesti uhaten muita valtioita toimimaan samoin. Toki Matti voi kannustaa kavereitaan myös antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ja jos Matti kavereineen solmii sopimuksen jossa jokainen lupaa tietyllä tavoin hyväntekeväisyyteen osallistua, on sopimusta kunnioitettava. Esimerkiksi jos yksi Matin kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi ja kaverukset sopivat keskenään, että jokainen vuorollaan tarjoaa majapaikan tälle asunnottomalle, on sopimusta syytä noudattaa, tai muuten ystävyyssuhteet voi katketa eikä Matti saa itse apua, jos joskus sitä kaipaa. Jos sopimus käy liian raskaaksi noudattaa, esimerkiksi siksi että kaverin asunnottumuus vaan jatkuu ja jatkuu tai useampi kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi, voidaan tietysti neuvotella uusi sopimus. Mutta koska kaveria ei ole syytä jättää heitteille kadulle, tämän uuden sopimuksen pitäisi sisältää keinoja joilla kaveria voitaisiin auttaa jollain muulla tavalla, kuin majoittamalla toisten kodeissa. Ja hei, koittakaan nyt viimein tajuta että Matti on vertauskuva, älkääkä vaan alkako seuraavaksi jauhamaan turvapaikanhakijoiden majoittamisesta yksityishenkilöiden kodeissa.

Minä olen pienituloisempi kuin esimerkin Matti, mutta annan vastaavan osuuden tuloistani kuukausittain hyväntekeväisyyteen. Jos jonain kuukautena on tiukkaa, niin en kuvittele että se johtuisi siitä pikkusummasta, jokaa hyväntekeväisyyteen menee. Kyllä se johtuu ihan jostain muusta, jostain merkittävämmästä summasta kuin siitä reilusta prosentista. Eihän kukaan pienituloinen kirkkoon kuuluvakaan varmasti ajattele, että on köyhä juuri siksi, että maksaa 1-1,5% kirkollisveroa?
Mikä on se syy, että hyväntekeväisyyskohde tulisi olla juuri matut? Muitakin kohteita on lukemattomia. Minusta ensiksi kuuluu laittaa omat asiat kuntoo ja sitten vasta resurssien puitteissa autetaan muita. Niin säkin teet, että ostat ensin ruokaa itsellesi ja perheellesi ja sitten vasta kaverin perheelle, jos rahaa jää.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Se erottelu on aikaavievää ja kallista. Lisäksi monissa tapauksissa mahdotonta. Kyse ei ole siitä, etteikö nuori mies voisi tarvita turvapaikkaa, ongelma on se, että se nuori mies pärjäisi paljon paremmin pakolaisleirillä kun ne naiset ja lapset, jotka se jätti sinne taakseen. Naurettavin on kuunnella näitä selityksiä "vaarallisesta" matkasta halki euroopan... siis mitä ihmettä? uppoaako tuommonen puppu keneenkään?

Se en ole nyt minä, jolla oli vaikeuksia ymmärtää Matti esimerkkiä. Sinä aloit puhumaan asiasta kuin se olisi joku pyjamabilesysteemi unohtaen täysin sen, mistä koko juttu edes alkoi. Se alkoi siitä, miten paljon rahaa kuluu, onko sitä ja mitä järkeä on ottaa lisää velkaa siksi, että voi maksaa muidenkin elinkustannukset. Sinulta siis meni homman pointti ohi, ei minulta.

Minusta suomelle koituva rasite on kohtuuton eikä vähimpänä rasitteena ole edes välttämättä taloudellinen tilanne. Vakavinta on se, että suomalaiset ovat menettäneet uskonsa päättäjiin, suomalaiset tuntevat olonsa turvattomaksi, on joukkoahdisteluja, joukkoraiskauksia, raiskauksia, väkivaltaa, poliisin työssään kokemaa ahdistusta, uhkailua ym. ym. ym. Tämä ei ole hyväksi. Eikä tästä seuraa kenellekkään hyvää.

Se, mitä minä kokreettisesti teen muiden auttamiseksi, ei itseasiassa kuulu sinulle, enkä aio kiillottaa kruunuani täällä sen asian tiimoilta.
 
vierailija
No, vajaa 20 000 (ei 30 000) irakilaismiestä nyt on tänne tullut ja osa heistä on suojelun tarpeessa, osa ei. Eihän siinä auta kuin kääriä hihat ja alkaa erottelemaan kenellä on aito tarve turvapaikkaan ja kenellä ei. Kyllä se voi olla nuorilla miehilläkin.

Etkö sinä nyt tosiaan ymmärtänut tuota Matti-esimerkkiä? Ehkä paras unohtaa vertauskuvat, kun et niitä tajua. Viittaisin siis tietenkin tuolla kaveriporukan keskinäisellä auttamissopimuksella kansainvälisiin ihmisoikeus- ja pakolaissopimuksiin. Mielestäni niitä tulee kunnioittaa ja jos sopimusvelvoitteet osoittautuu liian raskaiksi, valtioiden tulee yhdessä neuvotella muutoksista näihin sopimuksiin. Mutta mielestäni Suomelle koituva rasite ei tällä hetkellä ole kohtuuton, mutta tietysti on vaikeammassakin tilanteessa olevia maita ja pakolaistilanne saattaa vielä pahentua. Joten joo, varmasti uusia keinoja on syytä pohtia ja neuvotteluita käydä, mutta ihmisoikeuksia ei tässä yhteydessä tule kuitenkaan heittää romukoppaan.

Autan minäkin myös konkreettisesti, toimimme tukiperheenä suomalaiselle vaikeassa tilanteessa olevalle lapsiperheelle. Sen lisäksi lahjoitain kuukausittain rahaa Unisefille, koska myös muiden lapset tarvitsevat apua, enkä minä voi heitä konkreettisesti auttaa. . Mitäs sinä sitten konkreettisesti teet?
Hienoa, että sinä lahjoitat rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta ymmärrätkö, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta? (En nyt viittaa AivanSamaan mitenkään) N. 700 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella eikä rajan paremmalla puolellakaan automaattisesti liikene hyväntekeväisyyteen rahaa.
 
vierailija
Varmaan niille on kerrottu, kuinka valtava ylituotanto täällä on, mutta se kertoja ei ole tiennyt, ettei ne voi syödä sitä possunlihaa. No, sattuuhan sitä mokia:)

Mutta kun meillä on sellainen laki, et elinluovutukset menee automaattisesti tarvitsevalle, ei ole kohta pulaa niistäkään, munuaisista ym:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/843399/Elinsiirtoja+tehtiin+ennatysmaara+Hyksissa
Tietävätkö tuota, jotka haluavat jäädä? Sopiiko siihen uskontoon/periaatteeseen..?
 
viera.s
Mikä on se syy, että hyväntekeväisyyskohde tulisi olla juuri matut? Muitakin kohteita on lukemattomia. Minusta ensiksi kuuluu laittaa omat asiat kuntoo ja sitten vasta resurssien puitteissa autetaan muita. Niin säkin teet, että ostat ensin ruokaa itsellesi ja perheellesi ja sitten vasta kaverin perheelle, jos rahaa jää.
Juu, mutta jos kaveriperheellä ei olisi varaa edes kaurapuuroon, minä en hyvillä mielin tuhlaisi omia rahojani sisäfileeseen ja kuhaan ja sen jälkeen sanoisi kaverin perheelle, että en voi auttaa kun ei ole rahaa. Voin tinkiä omasta kulutuksestani auttaakseni niitä, joilla asiat on paljon huonommin.

Suomessa kukaan ei ole niin heikossa asemassa kuin sotaa ja vainoa pakeneva ihminen on. Joten siitä syystä heitä pitää omasta mielestäni auttaa. Jos Suomessa olisi nälänhätää ja sotaa, tilanne olisi tietysti toinen ja pitäisi keskittyä vain omien asioiden kuntoon saamiseen.
 
viera.s
Mutta kun meillä on sellainen laki, et elinluovutukset menee automaattisesti tarvitsevalle, ei ole kohta pulaa niistäkään, munuaisista ym:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/843399/Elinsiirtoja+tehtiin+ennatysmaara+Hyksissa
Tietävätkö tuota, jotka haluavat jäädä? Sopiiko siihen uskontoon/periaatteeseen..?
Ei kai islaminuskoiset elinsiirtoja vastusta, en ole ainakaan kuullut. Jehovan todistajat ei taida niitä hyväksyä ja jotkut ei muuten vaan tykkää ajatuksesta, vaikka ei mitään uskonnollista estettä olekaan. Mutta elintensä luovuttamisen saa kyllä kieltää. Nykyään vaan on oletuksena, että elimet voi luovuttaa tarvitsijoille, jos ei ole sitä varta vasten eläessään kieltänyt.
 
Juu, mutta jos kaveriperheellä ei olisi varaa edes kaurapuuroon, minä en hyvillä mielin tuhlaisi omia rahojani sisäfileeseen ja kuhaan ja sen jälkeen sanoisi kaverin perheelle, että en voi auttaa kun ei ole rahaa. Voin tinkiä omasta kulutuksestani auttaakseni niitä, joilla asiat on paljon huonommin.

Suomessa kukaan ei ole niin heikossa asemassa kuin sotaa ja vainoa pakeneva ihminen on. Joten siitä syystä heitä pitää omasta mielestäni auttaa. Jos Suomessa olisi nälänhätää ja sotaa, tilanne olisi tietysti toinen ja pitäisi keskittyä vain omien asioiden kuntoon saamiseen.
Minä en ole noin hyvä ihminen.
Jos mä haluan joskus ostaa sisäfilettä kotiin, niin kyllä mä koen sen ansainneeni. En todellakaan miettisi siinä vaiheessa, että hitto, jos mä ostankin tota sikanautaa, niin voin ostaa Virtasen perheelle kaks pakettia kaurahiutaleita ja vähän sikanautaa kanssa.
 
Matti- esimerkkiin palatakseni, joo kyllä minusta voi omasta leveästä elämästään vähän tinkiä auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Tietenkään muita ei voi siihen pakottaa, mutta eihän kyse ole siitä, jos demokraattinen valtio päättää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn määrän rahaa ja resursseja. Muiden pakottaminenhan olisi sitä, että vaadittaisiin aseellisesti uhaten muita valtioita toimimaan samoin.
a?
Kyllähän tässä aika vahvasta pakottamisesta on ollut kyse, vaikkei aseita ole käytetty. Eu:n taholta painostus, uhkailu ja vaatiminen pakolaisten ottamiseen on ollut aika rankkaa. Suomi ei siis enää ole mikään demokraattinen valtio, joka itseenäisesti päättäisi, ketä auttaa ja miten.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Juu, mutta jos kaveriperheellä ei olisi varaa edes kaurapuuroon, minä en hyvillä mielin tuhlaisi omia rahojani sisäfileeseen ja kuhaan ja sen jälkeen sanoisi kaverin perheelle, että en voi auttaa kun ei ole rahaa. Voin tinkiä omasta kulutuksestani auttaakseni niitä, joilla asiat on paljon huonommin.

Suomessa kukaan ei ole niin heikossa asemassa kuin sotaa ja vainoa pakeneva ihminen on. Joten siitä syystä heitä pitää omasta mielestäni auttaa. Jos Suomessa olisi nälänhätää ja sotaa, tilanne olisi tietysti toinen ja pitäisi keskittyä vain omien asioiden kuntoon saamiseen.
No ensinnäkin, vaktaosa Suomeen tulleista ei ole niitä, jotka ovat nälkää ja vainoa kokeneet. Ymmärrätkö sitä. Miksi heitä siis autetaan?
Toisekseen, vaikka meillä olisi toistaiseksi asiat vielä kohtalaisen hyvin, niin miksi ei pidettäisi asioita sillä tolalla. Ketä hyödyttää, että auttamisvimmassa tuhlaamme niin omat kuin lainatut rahat, niin että kohta itse olemme sitä ruokaa kerjäämässä.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Juu, mutta jos kaveriperheellä ei olisi varaa edes kaurapuuroon, minä en hyvillä mielin tuhlaisi omia rahojani sisäfileeseen ja kuhaan ja sen jälkeen sanoisi kaverin perheelle, että en voi auttaa kun ei ole rahaa. Voin tinkiä omasta kulutuksestani auttaakseni niitä, joilla asiat on paljon huonommin.

Suomessa kukaan ei ole niin heikossa asemassa kuin sotaa ja vainoa pakeneva ihminen on. Joten siitä syystä heitä pitää omasta mielestäni auttaa. Jos Suomessa olisi nälänhätää ja sotaa, tilanne olisi tietysti toinen ja pitäisi keskittyä vain omien asioiden kuntoon saamiseen.
Rautalangasta: jos sulla on rahaa just siihen yhteen kaurahietalepakettiin, niin ostaisit sen takuulla itsellesi. Ja ihan turha ulista, etteikö Suomessa olisi sellaisia ihmisiä, joilla se raha ei riitä todellakaan kuin siihen kaurahiutalepakettiin tai etteikö Suomen valtiontalous olisi päin persettä.
Mitä tää on tää suomalaisviha? Suomalaisilla köyhillä, sairailla ym. on muka pienempi hätä kuin aikuisilla raavailla miehillä, joista suurin osa on elintasopakolaisia, ja sinä tiedät sen kyllä. Kukaan, jolla on oikea hätä, ei nyrpistä nokkaa suomalaiselle ruualle ja tarjotulle avulle, raiskaile lapsia ja rääkkää eläimiä.
Sitä paitsi ne miehet, jotka oikeasti pakenevat sotaa, ovat maanpettureita. Kuka siellä Lähi-idässä taistelee omiensa puolesta, jos kaikki nuoret miehet pakenevat maasta? Naiset, lapset, vanhukset ja sairaat?
 
Satuinpa tänään vilkaisemaan takana tulleiden mamu-poikien ostokset. Heillä oli ostoksina suuri keräkaali ja jokin tattarijauhepakkaus. :D
 
vierailija
Minun mielestäni ihmisarvo on myös muilla kun Suomen kansalaisilla. Eikö sinusta ole?

Se missä sattuu syntymään, ei ole mikään meriitti, sehän on puhtaasti vain hyvää tai huonoa tuuria. Joten ei ihminen ole mielestäni sen arvokkaampi siksi, että on syntynyt Suomessa. Mutta tottakai on pakko huomioida realiteetit, emme me voi tarjota länsimaista elintasoa ja pohjoismaista sosiaaliturvaa kaikille, jotka sitä täältä tulevat hakemaan. Joten ei, ei minusta tänne pidä ottaa niitä, jotka pakenevat vain taloudellisesti heikkoa tilannetta. Mutta ne jotka pakenevat vainoa ja sotaa, ne jotka olisivat vakavassa hengenvaarassa kotimaassaan, kyllä heitä pitää auttaa. Ei minusta olisi lähettämään ketään kuolemaan. Jos sinusta on, olet kyllä sinä mielestäni vinksahtanut.

Matti- esimerkkiin palatakseni, joo kyllä minusta voi omasta leveästä elämästään vähän tinkiä auttaakseen heikommassa asemassa olevia. Tietenkään muita ei voi siihen pakottaa, mutta eihän kyse ole siitä, jos demokraattinen valtio päättää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tietyn määrän rahaa ja resursseja. Muiden pakottaminenhan olisi sitä, että vaadittaisiin aseellisesti uhaten muita valtioita toimimaan samoin. Toki Matti voi kannustaa kavereitaan myös antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ja jos Matti kavereineen solmii sopimuksen jossa jokainen lupaa tietyllä tavoin hyväntekeväisyyteen osallistua, on sopimusta kunnioitettava. Esimerkiksi jos yksi Matin kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi ja kaverukset sopivat keskenään, että jokainen vuorollaan tarjoaa majapaikan tälle asunnottomalle, on sopimusta syytä noudattaa, tai muuten ystävyyssuhteet voi katketa eikä Matti saa itse apua, jos joskus sitä kaipaa. Jos sopimus käy liian raskaaksi noudattaa, esimerkiksi siksi että kaverin asunnottumuus vaan jatkuu ja jatkuu tai useampi kaveriporukasta joutuu asunnottomaksi, voidaan tietysti neuvotella uusi sopimus. Mutta koska kaveria ei ole syytä jättää heitteille kadulle, tämän uuden sopimuksen pitäisi sisältää keinoja joilla kaveria voitaisiin auttaa jollain muulla tavalla, kuin majoittamalla toisten kodeissa. Ja hei, koittakaan nyt viimein tajuta että Matti on vertauskuva, älkääkä vaan alkako seuraavaksi jauhamaan turvapaikanhakijoiden majoittamisesta yksityishenkilöiden kodeissa.

Minä olen pienituloisempi kuin esimerkin Matti, mutta annan vastaavan osuuden tuloistani kuukausittain hyväntekeväisyyteen. Jos jonain kuukautena on tiukkaa, niin en kuvittele että se johtuisi siitä pikkusummasta, jokaa hyväntekeväisyyteen menee. Kyllä se johtuu ihan jostain muusta, jostain merkittävämmästä summasta kuin siitä reilusta prosentista. Eihän kukaan pienituloinen kirkkoon kuuluvakaan varmasti ajattele, että on köyhä juuri siksi, että maksaa 1-1,5% kirkollisveroa?
Itseäni huvittaa kun joku nostaa siirtolaiskysymyksessä ihmisoikeuskortin esille. Ikään kuin se olisi maailmanlaajuinen ihmisoikeus päästä Suomeen ja suomalaisten työssäkäyvien veronmaksajien elätettäväksi. Entistä hassummaksi ja hauskemmaksi asian tekee se, että tämä täysin epärationaalinen oikeus pitäisi olla myös niillä, jotka hakevat vain vauraampaa elämää. Ei tuollaista oikeutta ole olemassakaan, eikä sillä etenkään ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa.

Toinen asia on sitten kun puhe kääntyy “aidosti pakolaisiin”. No äskeiseen viitaten ei heilläkään ole mitään ihmisoikeudellista oikeutta tulla elämään toisen valtion ihmisten varoilla, mutta jo termi “hädänalainen pakolainen” on kyseenalainen. Syyriasta tulevia siirtolaisia on 3% ja 97% siis tulee muualta. 85% viime vuonna tänne tulevista oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja.Viime vuoden tulijoista 85% oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja. Näiden kansalaisuuksien hyväksymisaste on Maahanmuuttoviraston uusimpien tilastojen mukaan 85%, 72% ja 97%.Viime vuoden tulijoista 85% oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja. Näiden kansalaisuuksien hyväksymisaste on Maahanmuuttoviraston uusimpien tilastojen mukaan 85%, 72% ja 97%.Viime vuoden tulijoista 85% oli irakilaisia, afgaaneja ja somaleja. Näiden kansalaisuuksien hyväksymisaste on Maahanmuuttoviraston uusimpien tilastojen mukaan 85%, 72% ja 97%.Irakin, Somalian ja Afganistanin tilanne ei ole viime vuosina muuttunut mitenkään, joten yhtäkkinen tajuaminen “apua olen hädässä” ei vaikuta kovin uskottavalta. Näin ei silti ole, vaan heidän hätäänsä “Suomi kuuntelee”, sillä irakilaisista 85%, afgaaneista 72% ja somaleista 97% saavat tilastollisesti myönteisen turvapaikkapäätöksen.

Toisin sanoen on harhauttamista ja naivia kääntää keskustelua “aitoihin pakolaisiin”, sikäli mikäli ne edustavat äärettömän pientä murto-osaa koko pakolaisvirrasta ja kun turvapaikkaturismin suurimpien lähtömaiden vaeltajille annetaan turvapaikka kuin kokisautomaatista. Ja kaiken tämän lisäksi myös niille harvoille “aidoille turvapaikan saaneille” turvapaikka pitäisi myöntää määräaikaisena. Kun sota on ohi, tulee palata falafel-pöydän ääreen ja lampaita paimentamaan. Toki Suomeen voisi muuten jäädä, jos jotkut ehdot täyttyvät, kuten tälläkin hetkellä. Tänne saa muuttaa asumaan ilman pakolaisstatusta, kunhan ehdot täyttyvät.

Auttamisella aka hyväntekeväisyydellä pitää myös olla saavutettavissa oleva tavoite ja sen pitää aikaansaada tuloksia. Ilman tätä auttajan ja autettavan side ei koskaan katkea ja avustamista voikin kutsua elättämiseksi. Humanitäärisessä avussa pakolaisten vastaanottaminen on huono ja tehoton keino auttaa. Sillä se tavoittaa ensinnäkin vain pienen osan avun tarvitsijoista ja toisekseen se on aina aiheuttanut ei-toivottuja lieveilmiöitä auttavalle kansalle. Kolmantena on se ettei se ikinä muuta tilannetta lähtömaassa, jolloin pakolaisvirta ei käytännössä pääse katkeamaan.

“Älä anna miehelle kalaa, vaan opeta hänet kalastamaan” sanoi joku fiksu aikoinaan. Ei ihmisiä voi pelastaa tuomalla heitä Eurooppaan. Ei vain voi. Joten rauhaa pitää rakentaa paikan päällä ja auttaa heitä keskenään löytämään sopu. Mutta siltikään sovun löytäminen ei ole eurooppalaisen vastuulla. Sota ei ole meidän syy, eikä meidän toimintamme seuraus. Maailma on paha ja julma paikka. Se ei ole reilukerho tai fair play –seura. Eikä siitä ikinä tule sellaista, koska ihmisluonne on mitä on. Minä en silti vietä unettomia öitä tai itke iltaisin sen takia. Luonto on sellainen, että kaikki eivät pärjää. Me pidämme omistamme huolta ja toiset omistaan. Minun huolenpitoni on rajallista.
 
  • Tykkää
Reactions: 666 ja AivanSama
vierailija
Lahjakkaasti eksytään aiheesta :D Aika kaukana ollaan kun puhutaan pakolaisuuden filosofiasta, talouden laeista jne. Joo eihän ne tänne tulevat oikeasti osaa mitään. Se palturi niitä moniosaajista ja huippuammattilaisista oli jonkun Astrid Thorsin tai kaltaisten aivopieru, joka jäi sitten elämään näihin päiviin asti. Sitä ikään kuin toisteltiin mantrana, että "osaajia tulee, osaajia tulee"...

No eiköhän kaikki vähänkään fiksut tajunneet, että ei sieltä karjapaimenten keskeltä nyt yhtään maailmankaikkeusanalyytikkoa oikeasti tule. :D Ensin kallis kotoutus, jossa ne ei opi edes suomea. Saati kirjaimia. Sitten Kelan tuille elämään loppuelämäksi, ennen kuin valtio maksaa hautajaisetkin. Kiitos Suomi... eipä kestä :D
 
Yhteistyössä