Clomittaret 2013

Onnea RooRoo! Monille ovulaatiohäiriöisille tuntuu clomit riittävän raskautumiseen. En löytänyt sinua tuolta listalta (en myöskään tauolta/taustalta/kadonneista), mutta pistin kuitenkin sinut tämän ketjun plussanneisiin.

Sansu: Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta :(. Ehkäpä kohdallasi kolmas kerta toden sanoo ;). Inssin hinnasta: Homma on tosiaan aivan niin kuin Grill jo kertoikin. Eli inssin hinta riippuu polikäyntien määrästä ja tukilääkityksestä (esim. clomit/pistokset, irrotuspiikki, keltarauhastuki). Varsinainen inssitoimenpide ei käsittääkseni maksa kuin tuon polikäyntimaksun (eli simppojen pesu tai ruiskuttaminen kohtuun ei maksa ekstraa).

Mitenkäs nuolistan yläpäässä roikkuvat. Ei taida olla heistä toviin kuulunut mitään? Siirretäänkö kadonneisiin?

ON: Tuntuu että clomien sivuoireet ovat ihan ennallaan, vaikka annos puolitettiin: limakalvot kuivuneet, päänsärkyä, hikoilua, kipua munasarjoissa. Sivuoireet alkoivat heti kolme tuntia ekan lääkkeen jälkeen...
 
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
Listasta: Mä olen odotellut muistaakseni aina että se 60 päivää tulee täyteen ja sitten tiputtanut taustalle jos ei ole mitään kuulunut huuteluista huolimatta.

Esikko: Voi harmi jos ne clomit nyt vaan tuo ongelmia... :(
 
noh tiedämpä mihin käytän veronpalautus rahat :D oisin muutakin käyttöä keksinyt. :D

Onnea hirmusesti RooRoo1 <3 paljon tarrasukkia ja liimaa mukaan..

Mä miettisin töissä tänään et ehkä voisi helmpommin nyt onnistua kun ei oo seurontoi.. kun siinä kumminkin miettii et limis oli noin hyvä ja munasolu oli noin hyvä et jesss mahti ovis kyl tää nyt tärppää.. eli tikutan oviksen ja peittoi viskotaan vaikka koko kierron joka päivä prkl :D mut sit siin on se kääntöpuoli ettei vastetta tiedä mutta ei välttämättä niin tiiviiisti ajattelis " toive ajattelua" tätä projektia. Ja töissä jo kolleegoita varoittelin et tammikuussa voi tulla sellaisia äkkinäisiä päiviä et tarviin iltavuoron tai vapaan. Pitäisköhän esimiehel näistä kertoa, mietin vaan kuinka paljon pistää sairaalassa silmään jos joka vuoron muutan tai vaihdan kun tehään itse kumminkin vuorot mut en pysty ennakoimaan kumminkaan inssei ym..
 
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
Onnea Rooroo! :heart: Ihana uutinen.

Täällä ei ole yhtä hyviä uutisia. Negan testasin taas ja huomenna alkaa kai uusi kierto. :'( Viimeistään sunnuntaina. Riippuu nyt siitä oliko tuo ykköspäivä oikeassa vai väärässä paikassa tässä kierrossa. Kiukuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
RooRoolle onnea matkaan :hug:

vauvatoiviselle halit kanssa. Ikävä nega :(


Täällä: testattu myös nega.. ihan digitaalinen inte gravid komeili eilen aamusta testissä.
Oloja ja oireita kuitenkin on ja elän edelleen viimealkuraskauden uusintaa |O
Nyt on alkanut tää kupin kanssa vessassa ravaaminen kun lorahtelee valkkaria siihen malliin että oon 100% varma että nyt ne menkat alko..mut eipäs alakaan!
Ihan samahan oli sillon ekassa raskaudessa.. 3-4päivää jaksoin tätä valkkariravaamista ja sitten tein sen positiivisen testin..

Että tänne tällaista :D ! Pitkästä aikaa saa ihan aikuisten oikeasti piinailla!
Oviksestahan ei ole tarkkaatietoa. Olot alko sillon 16päivää sitten..
 




Perjantai 25.10.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
Seemi..........54/28-41.......ya11/09........5.f.........pco(1/2),1.lapsi,32v
-minävain-.....50/30............yk8..............c.............1. lapsi
lotta1............49/?... ...........ya 4/13.........1.c.
dots..............46/29............ya6/12...........tk........endo,1.lapsi,29v
inessa_........37/30............yv6...............t(mp?).....pco,keliakia,2.lapsi,27v

Ambrosia85...30/28-32.......yk 5/ya 10/10.........t.........1.lapsi
Grill..............30/30-32.......ya9/11 yk25......tk?..........endo, 1.lapsi, 23v.
Minnikko.....27/33-35..........ya01/2011........c..........1.lapsi, pco, 29 v.
Vauvatoiveinen...27/27-29....ya 08/2012......2.c..........1.lapsi, pcos, 37v.
Miyaka..........26/32-34.........ya06............7.c+m?........pcos,1.lapsi,34v
Kazu87..........24/28.............ya6/10...........5.c..2.ins........selitm,1.lapsi
SuAnn............19/30............ya 06/2012......4.c..............1. lapsi, 31v
Karmini.........16/26-28.......ya07/13 yk4 ....................2.lapsi, 26v
Melody89......15/32(40-90).....ya 6/12...........2.c........pk+ovl., 1.lapsi, 24v
Siiri84............9/25-32................................2.c........1. lapsi, selitm. 29v
kaathy...........8/33-100.......ya2012...........1.lz.......pcos, 27v
Esikko83........7/25-31........ya 07/2011.....2.c+ins?...1.lapsi, selitm., 30v.
sansu86.......4/30-53.........ya08/11..............3.c........1.lapsi

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, jenninoora, StellaI, Basilika2, marianna87, Emiliaani, Vauva haaveissa, Malla84, skorppari82, kinuzki, Hipsunpöpsy, Päivi1980


Piinailijat
Vauvatoiveinen dpo 11
Karmini dpo 2

dpo=day(s) past ovulation, dpo-1=plussa ovistestiin, dpo0=ovispäivä, dpo1=päivä oviksen jälkeen jne.



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82....16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v(rk:'()
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v

heinäkuu:

elokuu:
Pumppeli.....5.8.....33/31-42........ya01/11........2.c.......pco,2.lapsi,30v
Mimmuskainen_..8.8...29/28-33.....ya2/09..1.Letrozol..selitm,1.lapsi,24v
Hipsunpöpsy...8.8.....28/32-33....ya11/11.....tk.......2.lapsi, 34v. (km:()

syyskuu:
plitsis.......1.9.2013......29/28......ya 11/11...3c....selitm, 1.lapsi, 26 v
hiulu........7.9.2013......25/27-32......yk 5......3.c.......selit., 2.lapsi

lokakuu:
deseo.......1.10......34/38.....ya1/2011....g,s,lutinus.1.ivf......selit m,1.lapsi
RooRoo1..22.10.......31/30-52...ya5/12.....1letrozol.............pco,1.lapsi, 26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät: Grill ja skorppari82
 
Viimeksi muokattu:
Vauvatoiveiselle pahoittelut negasta :hug:

Ambrolle tsemppiä piinailuun! Lupaavalta kuulostaa oireet.

Grill ja Skorppari: Mitenkäs tämä listan päivityksen työnjako muuten? Homma on vain ajautunut jotenkin kokonaan tänne minulle, kun jossain vaiheessa päivitykset jäivät harvemmalle. Ehdotan että se päivittää, joka kulloinkin kerkee ensin? Listaahan vois periaatteessa päivittää kuka vain, mutta en tiedä toimiiko tämä sitten käytännössä. Päivittäjiä olisi varmaan hyvä olla se pari kolme, jotta listan päivitykseen ei tulisi useiden päivien taukoja.
 
Esikko: Jooh, olen vaan ollut nyt hieman hiljaisuudessa joten siksi en ole päivitellyt listaakaan. Tuntuisi vähän tyhmältä päivittää sitä, mutta sitten jättää muuten kommentoimatta. Mutta tästä olisi taas tarkoitus pikkuhiljaa alkaa aktiivisemmaksi, joten voin taas jatkaa listan parissa! :) Ja tosiaan, se kuka nyt ensimmäisenä sitä ehtii päivittämään.

Ambro: Peukut pystyssä negasta huolimatta! :popcorn:
 
RooRoo hirmusesti onnea plussasta :heart: Ihanaaa kuulla positiivisiä uutisia, saa itsellekkin hiukan toivon kipinää :)

Tädin kohdanneille pahoittelut :hug:

Ite taidan tässä kierrossa tikuttaa ovista. Tänään olis kp9, eli huomisesta vois alottaa, luulen että osuu kyllä kp 12-14.
Clomeista mulle ei hirveemmin oo sivuoireita tullut, muutakun kuumat aallot :ashamed: mutta noi onneks hetkellisiä, ehkä hiukan äkäsempi ja herkempi oon ollu kun normisti. Tää olis nyt toinen clomikierto ja toiveet on kyllä taas niin taivaissa, että paha pettymys ja tipahdus taas tulee. No ei auta kun toivoa ja uskoa että se joskus natsaa.

Kaikille paljon voimia ja jaksuja :hug: Ja mukavaa viikonloppua tietenniii :)
 
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
heippa! Mut voi poistaa listan päivittäjistä. Olen näköjään jäänyt sinne roikkumaan, vaikka jo joku aika sitten poistuin takavasemmalle tältä listalta. Mulla kun ei oi-hoidot tuonut tulosta niin kirjoittelen nykyään tuolla ivf-puolella. Toki käyn lukemassa välillä teidän kuuulumisia, kiinnostaa toki kun pitkän matkaa joidenkin kanssa kuljettu toisiamme tukien :heart:

Ja lupasin kuulumisiakin välillä kertoa niin nyt on siis se tilanne, että primolut-kuuri menossa 5.11. asti, jonka jälkeen alkavaan kiertoon on suunniteltu eka ivf lyhyellä kaavalla. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan. :)

Voimia ja plussaonnea kaikille! :heart:
 




Lauantai 26.10.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
Seemi..........55/28-41.......ya11/09........5.f.........pco(1/2),1.lapsi,32v
-minävain-.....51/30............yk8..............c.............1. lapsi
lotta1............50/?... ...........ya 4/13.........1.c.
dots..............47/29............ya6/12...........tk........endo,1.lapsi,29v
inessa_........38/30............yv6...............t(mp?).....pco,keliakia,2.lapsi,27v

Ambrosia85...31/28-32.......yk 5/ya 10/10.........t.........1.lapsi
Grill..............31/30-32.......ya9/11 yk25......tk?..........endo, 1.lapsi, 23v.
Minnikko.....28/33-35..........ya01/2011........c..........1.lapsi, pco, 29 v.
Vauvatoiveinen...28/27-29....ya 08/2012......2.c..........1.lapsi, pcos, 37v.
Miyaka..........27/32-34.........ya06............7.c+m?........pcos,1.lapsi,34v
Kazu87..........25/28.............ya6/10...........5.c..2.ins........selitm,1.lapsi
SuAnn............20/30............ya 06/2012......4.c..............1. lapsi, 31v
Karmini.........17/26-28.......ya07/13 yk4 ....................2.lapsi, 26v
Melody89......16/32(40-90).....ya 6/12...........2.c........pk+ovl., 1.lapsi, 24v
Siiri84............10/25-32................................2.c........1. lapsi, selitm. 29v
kaathy...........9/33-100.......ya2012...........1.lz.......pcos, 27v
Esikko83........8/25-31........ya 07/2011.....2.c+ins?...1.lapsi, selitm., 30v.
sansu86.......5/30-53.........ya08/11..............3.c........1.lapsi

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, jenninoora, StellaI, Basilika2, marianna87, Emiliaani, Vauva haaveissa, Malla84, skorppari82, kinuzki, Hipsunpöpsy, Päivi1980


Piinailijat
Vauvatoiveinen dpo 12
Karmini dpo 3

dpo=day(s) past ovulation, dpo-1=plussa ovistestiin, dpo0=ovispäivä, dpo1=päivä oviksen jälkeen jne.



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82....16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v(rk:'()
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v

heinäkuu:

elokuu:
Pumppeli.....5.8.....33/31-42........ya01/11........2.c.......pco,2.lapsi,30v
Mimmuskainen_..8.8...29/28-33.....ya2/09..1.Letrozol..selitm,1.lapsi,24v
Hipsunpöpsy...8.8.....28/32-33....ya11/11.....tk.......2.lapsi, 34v. (km:()

syyskuu:
plitsis.......1.9.2013......29/28......ya 11/11...3c....selitm, 1.lapsi, 26 v
hiulu........7.9.2013......25/27-32......yk 5......3.c.......selit., 2.lapsi

lokakuu:
deseo.......1.10......34/38.....ya1/2011....g,s,lutinus.1.ivf......selit m,1.lapsi
RooRoo1..22.10.......31/30-52...ya5/12.....1letrozol.............pco,1.lapsi, 26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät: Grill ja Esikko83
 
Onnea RooRoolle! :heart:

Täällä kp 1. Ihan ihme materiaalia tulee vuodon mukana. En oikein osaa kuvata, mitä sieltä tulee... Ihmeellisiä limaklöntteröitä! :$
Ajatukset jo ensi viikon lääkäriajassa, voi kun sieltä saataisiin taasen uutta potkua hommaan! Onko teille kokemuksia aukkaritutkimuksesta? Mulle ei oo sitä tehty, ja uskoisin sen olevan seuraavana vuorossa, pelottaa!!
 
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
onnea RooRoo!! ihanaa!:heart: sun kierto-ongelmat ja ovuloimattomuus oli niin samanlaisia kun mulla, että antaa sun plussaus kyllä paljon toivoa taas itsellekkin :)

Esikko: oot varmaan oikeassa! minä ainakin sain tuolta meiän klinikalta sellasen lärpykän missä kerrotaan lapsettomuudesta, niin siinä sanotaan että jos ongelmana on pelkästään ovulaatiohäiriöt, niin heistä pelkkien clomien avulla raskautuu jopa 80%, aika hyvin siis :)

pahoittelut menkoista minnikko :(

omaan-napaan ei kuulu mitään erikoista, ovistestailut alotettu ja haaleaa viivaa jo näyttää sentään. tiistain kakkos-ultraa odotellessa :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: RooRoo1
En ole täysin malttanut pysyä täältä poissa ja käyn yhä teidän kuulumisia lukemassa. :) Tilanne on nyt se, että odottelen malttamattomasti, koska vuoto alkaa, niin pääsen pistämään ekat piikit. Meillä on siis edessä eka IVF lyhyellä kaavalla ja punktiota on suunniteltu viikolle 46. Odotukset on korkealla, mutta aika näyttää kuinka käy.

Plussarikasta syksyä kaikille. :)
 




Sunnuntai 27.10.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
Seemi..........56/28-41.......ya11/09........5.f.........pco(1/2),1.lapsi,32v
-minävain-.....52/30............yk8..............c.............1. lapsi
lotta1............51/?... ...........ya 4/13.........1.c.
dots..............48/29............ya6/12...........tk........endo,1.lapsi,29v
inessa_........39/30............yv6...............t(mp?).....pco,keliakia,2.lapsi,27v

Ambrosia85...32/28-32.......yk 5/ya 10/10.........t.........1.lapsi
Grill..............32/30-32.......ya9/11 yk25......tk?..........endo, 1.lapsi, 23v.
Vauvatoiveinen...29/27-29....ya 08/2012......2.c..........1.lapsi, pcos, 37v.
Miyaka..........28/32-34.........ya06............7.c+m?........pcos,1.lapsi,34v
Kazu87..........26/28.............ya6/10...........5.c..2.ins........selitm,1.lapsi
SuAnn............21/30............ya 06/2012......4.c..............1. lapsi, 31v
Karmini.........18/26-28.......ya07/13 yk4 ....................2.lapsi, 26v
Melody89......17/32(40-90).....ya 6/12...........2.c........pk+ovl., 1.lapsi, 24v
Siiri84............11/25-32................................2.c........1. lapsi, selitm. 29v
kaathy...........10/33-100.......ya2012...........1.lz.......pcos, 27v
Esikko83........9/25-31........ya 07/2011.....2.c+ins?...1.lapsi, selitm., 30v.
sansu86.......6/30-53.........ya08/11..............3.c........1.lapsi
Minnikko.....2/33-35..........ya01/2011........c..........1.lapsi, pco, 29 v.

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, jenninoora, StellaI, Basilika2, marianna87, Emiliaani, Vauva haaveissa, Malla84, skorppari82, kinuzki, Hipsunpöpsy, Päivi1980


Piinailijat
Vauvatoiveinen dpo 13
Karmini dpo 4

dpo=day(s) past ovulation, dpo-1=plussa ovistestiin, dpo0=ovispäivä, dpo1=päivä oviksen jälkeen jne.



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82....16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v(rk:'()
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v

heinäkuu:

elokuu:
Pumppeli.....5.8.....33/31-42........ya01/11........2.c.......pco,2.lapsi,30v
Mimmuskainen_..8.8...29/28-33.....ya2/09..1.Letrozol..selitm,1.lapsi,24v
Hipsunpöpsy...8.8.....28/32-33....ya11/11.....tk.......2.lapsi, 34v. (km:()

syyskuu:
plitsis.......1.9.2013......29/28......ya 11/11...3c....selitm, 1.lapsi, 26 v
hiulu........7.9.2013......25/27-32......yk 5......3.c.......selit., 2.lapsi

lokakuu:
deseo.......1.10......34/38.....ya1/2011....g,s,lutinus.1.ivf......selit m,1.lapsi
RooRoo1..22.10.......31/30-52...ya5/12.....1letrozol.............pco,1.lapsi, 26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät: Grill ja Esikko83
 
Minnikko: Pahoittelut tädistä! :hug: Mulle tehtiin aukkari samaan aikaan laparoskopian kanssa, joten ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta. Mutta siis sanoisinko että 99% minun tietämistä tapauksisa on selvinnyt siitä ilman kipuja ja kun ovat ottaneet lääkärin ohjeen mukaan särkylääkkeitä ennen toimenpidettä. Nopea juttu ja jos tuubat on auki, niin ei pitäisi mitään kipuja tulla. :)

Hydra: Kiva kun kävit kurkkimassa! :) Kiva uusi avatar-kuva sulla. ;)

Omaa: Minä odotteleen edelleen tätiä... :headwall: Tulis sitten! Nyt jo joudun siirtämään seurantaulraa, mutta toivottavasti se täti tajuaisi saapua niin ei menis paljoa suunniteltua pidemmälle.
 
Pahoittelut tädin kohdanneille! Ja tsemppiä uuteen kiertoon. Olisiko se nyt tämä kierto, jossa tärppää.

Ambro toivotaan, että fiilikset olisi oikeassa ja plussa tulisi.

Toivotaan nyt niitä ovisplussia ja tärppejä kaikille.

Täälläkin odotetaan tätiä. Vatsakivut melkoiset, mutta ei vaan vielä ala. Huomenna varmaankin, jos 14 päivää oviksestao pitää paikkaansa. Toivottomalta tuntuu. Kiitos halauksista!
 
vauvatoiveinen toivottavasti täti ei tule kylään. ja saisit plussan testiin samoin muille piinailijoille.

Halaukset myös kaikille tädin kohdanneille.

Mulla aukkari tutkimus sattui vaikka olin ohjeistuksen mukaan ottanut lääkettä. ja silti kaikki oli auki. ehkä toisen puolen kans kesti vähän kauemmin oisko sen takia sitten sattunut... tosin minulla kivut muistutti menkkakipui joista olen nyt kärsinyt.. On muuten pitänyt kysyä että onko teillä nuo clomit tai muut aiheuttanut menkkakipujen kovenemista. Mä en ole nuorempana niist kärsinyt ja ennen hoitojakin hyvin lievästi ja satunnaisesti. nyt on molemmat kerrat ihan jäätävät kivut ekal kerral onneks vapaa päivä sain maata koton kauratyynyn kanssa ja nyt viimeks töissä oli ihan tuskaa ja meinas mennä todella pahasti hermot kaikkeen kun sattus.. välttelin siel hoitajia ja potilaita etten vaan hermostu totaalisesti
 
Viimeksi muokattu:
sansu:[/I] ihan sama mulla. Clomeista paljon menkkakipuja. Tuntuu tekevän koko alakerran helläksi lähes koko kuukaudeksi... Nippailee munasarjoista nytkin ja kohtu ihan hellänä. Kyllä me täällä yhdessä pärjätään! Tuki on niin arvokasta, kiitos!
 
vauvatoiveinen Hyvä tietää etten ainoa ole... ja mullakin clomit aiheuttaa kaikkia nippailuja ja vihlasuja pisin kk ja tuon alakerran helläks.. ja ennen menkkoi tuhruttelee ja menkkojen jälkenkin. Tuki on tärkeä. Hyvä jos minusta iloa on :D
 

Yhteistyössä