Clomittaret 2013

Heipsis ja suurensuuret onnittelut kaikille plussanneille!!! :heart:

Mä olen tässä viikon verran harmitellut tätä tämän kierron epäonnistumista. Myös pistoshoitojen aloittamista olen pähkäillyt aivan älyttömästi näin aivan lapsettomuuspoliklinikan kesätauon partaalla (=ehtiikö käymään ultrassa ja mitä jos tarvitsenkin jotain neuvoja/apua eikä oo ketään kelle soittaa).. :|

Päädyin sitten soittamaan tänään polille, että haluaisin kuitenkin kokeilla vielä ensi kierron clomeilla - mulla kun on niitä vielä jäljellä. Et jos ne ei todellakaan saa mitään aikaiseksi, niin luotan siihen ja siirrytään niihin pistoksiin heti kesätauon loputtua elokuussa. Polilta suostuttiin mun ehdotukseen ja soitan nyt seuraavien menkkojen alettua ajan folliultraan n. kp 10:lle.

Mulle muuten sanottiin ettei saisi kuitenkaan omin päin/ ilman ultraamista ottaa clomeja kesän aikana! Eli erittäin outoa, että moni muu on alusta asti syönyt clomeja ilman ultraa ja sit tälläiselle, jolle ensimmäisellä kierrolla ei clomit olleet saaneet aikaiseksi mitään, oikein erikseen mainitaan tosta!!:O

Terot aloitin tän viikon alussa ja ens viikon loppupuolella vois alkaa niitä menkkoja odottelemaan, saa nähdä kuinka pitkä kierrosta tulee..
 
Viimeksi muokattu:
inessa onhan se vähän hassua ettei ominpäin sais clomeja ottaa jos on jo ultrattu ettei niistä ole hyötyä ? Toki ymmärrän jos on eka kierto clomien kanssa niin ultra on tehtävä - ihan yhtälailla jos annosta nostetaan.
Mulla vaste 1 tabulla oli hyvä, joten en enää folliultrissa käynyt.
Toki yksityisillä on omat tapansa ja jo ihan hussinkin alueella osa lääkäreistä vähän luovii oman ajattelukykynsä mukaan, mutta osa uskoo sitä ylijumalaa (naikkarin ylilääkäriä)

Itse olen sitä mieltä että varsinkin alussa on syytä se folliultra vaatia, koska on todella turhauttavaa syödä väärällä annostuksella pitkään. Tyyliin 1 tabletti jolla ei saa mitään aikaiseksi ja sitten syödän teroja. Tai sitten nostat annostusta omin päin lääkärin luvalla ja tuleekin hyperstimulaatio ja makaat sen jälkeen sairaalassa.
Pco kun voi käyttäytyä ihan omanpään mukaan eikä voi luottaa että munasarjat toimii jokakierrossa samallalailla..
Lisäksi clomifenhän kuitenkin kerääntyy jonkin verran elimistöön..

Mulle ainakin sanoivat ettei naistenklinikan hormoonipoli ole suljettuna pistoshoidokeille. Ainoastaan jos mennään noihin rankempiin ivf yms niin niitä koskee kesäsulku. Mulle jopa sanottiin että todennäköisesti heinäkuussa on hyvin aikoja noihin ultriin...


Phuuuuh, tänään töihin ja kiinnostus nolla :D illalla tanssitunnille, kiinnostus kymppi :D! Väsyttää ihan sikana, ja voisin vaan nukkua. Tää nyt tietenkin laittaa mielikuvituksen laukkaamaan, koska joulukuusta helmikuuhun olisin voinut vaan nukkua;)
Eilen vietin aikaa terassilla kahvia juoden ja viereisessä pöydässä istu eräät ystävykset... kuinkas sattuikaan että tämä toinen niistä oli raskaana, ja hällä oli laskettu aika elokuussa. Juttelivat tottakai raskaudesta ja siitä miten raskaana oleva on kokenut tietynlaisia kohtaamisia (esim vieraiden mahaan taputtelut) ja onko mikä auttanut pahoinvointiin ja yleiseen jaksamiseen.
Siis ihan oikeasti? miten voi olla että lähemmäs 100paikkanen terassi, ja mä satun istumaan juuri sellaisten vieressä jossa käydään läpi niitä asioita, joita mä olisin todennäköisesti käynyt myös läpi ?
 
miss_piggy
Mä kävin eilen pitkästä aikaa body pumpissa, ja sen jälkeen balancessa, ja niitä ennen vielä kävelylenkillä :D Piti kuntoilla nyt monen päivän eestä ku en oo pitkään aikaan ehtiny käymään. Mun oikea ranne vaan ei tainnu oikein tykätä tuosta pumpista, oli kipeä jo aiemmin ja nyt kipeytyi lisää, oisko joku jännetupentulehdus..

Sitten clomeista, kp 14 ja ovistesti näyttää puhdasta negaa, eikä oo ees mitään tuntemuksia :( Miten teillä muilla on tullu ovulaatio noiden clomien kanssa? Jos en tässä kierrossa saa ovista tikutettua, niin sitten kyllä soitan polille ja sanon että pitääkö sitä annosta nostaa, ja kysyn myös miksei mulla oo mitään seurantaultraa. Vittumasta ootella jotain ovista, välillä on ollu jotain nippailuja mutta ihan tyylipuhdasta negaa näyttää nuo testit.
 
Samaa mieltä olen noista ultrista. Mä suosittelen niitä lämpimästi ihan oman mielenrauhan vuoksi. Mulle gyne sanoi ensimmäisen ultran jälkeen, että jatkossa ei tarvitse enää ultrata. Olen kuitenkin käynyt kaikissa clomikierroissa ultrassa, koska olen halunnut nähdä mikä tilanne on ja onko clomit vaikuttanut jotenkin limikseen. Tosin mun gyne yksityisellä laskuttaa ultrasta vain 38 euroa, joten se on edullista. Julkiselle siirrytään kunnolla elokuussa ja siellä sanottiin myös ensikäynnillä, että ultraus ekassa kierrossa riittää, jos kaikki on kunnossa ja vaste on hyvä.

Miss piggy: Mulla on nyt kolmas clomikierto menossa. Ekassa ja tokassa kierrossa ovis oli kp 17. Nyt tässä kierrossa ovisplussa tuli eilen eli ovis siis oletettavasti on tänään kp 16. Odottelin sitä jo muutama päivä aikaisemmin, kun kp 13 ultrassa folli oli jo iso. Mulla ovistesti oli selvä nega kaikkina muina päivinä, mutta eilen tosiaan tuli heti selvästi tumma viiva ja digillä vielä varmistin asian.
 
Viimeksi muokattu:
Mä kävin eilen pitkästä aikaa body pumpissa, ja sen jälkeen balancessa, ja niitä ennen vielä kävelylenkillä :D Piti kuntoilla nyt monen päivän eestä ku en oo pitkään aikaan ehtiny käymään. Mun oikea ranne vaan ei tainnu oikein tykätä tuosta pumpista, oli kipeä jo aiemmin ja nyt kipeytyi lisää, oisko joku jännetupentulehdus..

Sitten clomeista, kp 14 ja ovistesti näyttää puhdasta negaa, eikä oo ees mitään tuntemuksia :( Miten teillä muilla on tullu ovulaatio noiden clomien kanssa? Jos en tässä kierrossa saa ovista tikutettua, niin sitten kyllä soitan polille ja sanon että pitääkö sitä annosta nostaa, ja kysyn myös miksei mulla oo mitään seurantaultraa. Vittumasta ootella jotain ovista, välillä on ollu jotain nippailuja mutta ihan tyylipuhdasta negaa näyttää nuo testit.
Mulla oli ovisoireet noin vko ennenku sain plussan testiin.. Ja vahva plussa tuli kp. 20. Että älä toivoa heitä mihinkää, kyllä se sieltä voi tulla myöhäänki! :)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Heippa Kaikille! Onnittelut suuresti kaikille plussanneille!!=) ja pahoittelut YAW:lle huonoista uutisista=(
Itesellänikin on mieli hiukan maassa kun tänään kävin sitten kunnallisella ekaa kertaa..PCOS on edelleen paha, testosteroni noussut viimekertaisesta ja munasarjat kuulemma "itseppäiset" :/ seuraavaksi simppatesti ja munatorvitutkimukset. Lääkäri ehdotti että söisin e-pillereitä(diane novaa) vaikka kuukauden pari että sais hormonitoiminnan johonki balanssiin ja sen jälkeen sitten clomeja tupla annoksella..Huoh..turhauttavaa kun tietää että aikaa tulee menemään ja juhannuksesta paikka kiinni=( en voi muuta sanoa kun VOI ETTÄ TÄTÄ KROPPAA!!!:mad: No, jos koittaisi kuitenkin nauttia kesästä ja auringosta sillä aikaa, koittakaa tekin:heart:
 
miss_piggy
Kiitos Enna ja RuutuAkka kommenteista :) Täytyypä vaan harjoitella tuota kärsivällisyyttä ja jatkaa tikuttelua :) Ja jos nyt sitä ovista ei tunnu tulevan niin voishan sitä tietysti ensi kierrossa varata yksityiselle aikaa siihen folliultraan. Mutta toivotaan nyt että viiva vielä ilmestyis. Loppujen lopuks aikaset päiväthän nyt vasta on ja ku eka clomikierto kyseessä.
 




Perjantai 17.5.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta

RuutuAkka......40/33-36 .......ya 2012.............1.c+t............pco,27v
kaathy..........37/33..........ya?...............2.c+t...........pcos,1.lapsi,26v]
jenni_noora....35/27............ya10/11........tk(11.t).................1.lapsi
Slartibart........33/30...........yk7.................tk........pco,1.lapsi,25v
Kazu87..........31/28.............ya6/10...........tk.................selitm,1.lapsi
Miyaka.........29/??..........ya06.............2.c+m+t.........pcos,1.lapsi,34v
Karamelli81.....27/28.............ya4/12..........4. c.....................2.lapsi
Stiina............27/??............yk13/ya 03/12...2.c+t...........pco,1.lapsi,24v.
Sarona..........27/31-40……...ya8/09......1.f+m+t..............pco,1.lapsi,27v
Vauva haaveissa... 21/32....ya 4/13.....2. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
Hydrangea....20/31-44...yk14/ya1/12..5.ax2+mp+p+2.ins+lpco,1.lapsi,27v
inessa_........20/30............yv6....... .1.c+.t........pco, keliakia..2.lapsi,27v
Grill...........19/30-32.......ya9/11 yk20......-......endo 1.lapsi 22v
Heipa….........17/18-56……...ya11/11......1.fx2...............ovl,2.lapsi,32v
hanzku_91........17/29..........ya1/11.....tk/(7.c.3ins.3pr)......selitm,1.lapsi
Enna_.............17/31-37........yk9............3.c............pk,ovl
miss_piggy.-..15/30-70.....ya2/12/yk10....1.c.......1.lapsi, 31v.(kkm 2/13)
skorppari82..14/??..............yv2,5............hoitotauko.......pco,1.lapsi
Niian.....12/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v
Seemi............10/28-41.......ya11/09......1.f.....pco(1/2),1.lapsi,31v
tarana......9/27........yk15..................2.c..........pco,1.lapsi,25v
Mimmuskainen_..7/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
Malla84......7/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
Hipsunpöpsy....7/32.............yk19............c+l.................2.lapsi
apsu..............6/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
dots..........4/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
-minävain-.....3/30..............yk6.........1.t+c...................1lapsi
Ansku83...3/26-28....yv2,5....4.c+2.pu+1.pr+1.ins+m+t....pco/ovl,1.lapsi,29v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
Ambrosia85...................................................................
syksytyttö....?/28-?...........ya3/12........tk(2.c+t)...........pco,26v,1.lapsi
Anne Elliot......?/26-32........yk14........................................1.lapsi
TTT...............?/28.............ya4/2012......tk(3.c).................1.lapsi,29v
miimuli87........?/28............ya2008........3.c+m...........pco,1.lapsi,26v
Syystuuli74....41/28-30.......ya7/2011......3.c.....................2.lapsi,38
YAW.................?/28............yk17.............2.c+l ...5.lapsi(1.yht),35v


Piinailijat
RuutuAkka dpo 19
Sarona dpo 12
Karamelli81 dpo 12
Miyaka dpo 10
Vauva haaveissa dpo 3
Ambrosia dpo 6




:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c...........2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v


toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi





Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Ansku83, Hydrangea, RuutuAkka ja Grill



KEVÄISIÄ PLUSSAPUHUREITA KAIKILLE!!!!


 
Mut saa poistaa listalta. Saatiin huonoja uutisia simppatesteistä, joten nyt täytyy vähän sulatella. Me ei luomusti tod. näk lisäännytä. :(

Tsemppiä kaikille :heart:
YAW :hug: Voi kurjuus!!! Mutta eipä tuo toivoton tuomio oo, eiköhän teillekki oma hoito löydy ja saatte sen pienen ihmeen alulle! Tsemppiä hurjasti, On varmasti nyt sulateltavaa. :( :hug:

Laitoin sut taukoilijoihin, vai haluatko kokonaan listalta pois?

miss_piggy: Ehottomasti suosittelen ultraa!:) Sillähän sen näkee, onko ne clomit saanu mitää aikaa, vai onko saanu liikaaki! Mä ainaki halusin ihan omastaki puolesta ultran clomikierrolle ja täälä kyllä yksityinen sen "velvottaaki". Aika jytjyä kamaa syödä "turhaa" ja turha syödä liian vähääkää!:)
 
Viimeksi muokattu:
YAW piti tulla siulle pikaisesti kirjoittamaan ja tsemppiä valamaan!! Ystävälläni oli vastaavanlainen tilanne, eli liikkuvia siittiöitä ei ollut ja heillä jos oli, niin nekin epämuodostuneita... Lääkäri oli ensimmäisellä käynnillä suositellut mikroinjektiota ainoana vaihtoehtona. He halusivat ensin yrittää inseminaatiolla ja menivät ensimmäisen puoli vuotta niin (luomuyritystä oli takana pari vuotta). Toisesta injektiohoidosta ystäväni raskautui ja pieni tytär syntyi helmikuussa :) Kyllä oli sielläkin epätoivo pinnassa, kun eka simppatulokset kuulivat, mutta niin vain saivat oman lapsosen!

Simppatestituloksetkin vaihtevat kuukausittain ja olen täällä lukenut, että huonon tuloksen jälkeen saattaa tulla varsin hyviäkin kuukausia. Ja onneksi meidän lääketiede on ihmeellinen!! Koeta jaksaa olla luottavainen! Kyllä ne lääkärit sanoisivat teille, jos näkymät raskautua olisivat toivottomat ja kun eivät ole niin sanoneet, niin olette kyllä hyvissä käsissä!!
 
Huomenna olis uus aukkaritutkimusyritys.....hiiiiiirrvittäää!! Noh..nappailen valmiiks ne särkylääkkeet ja kiellän koskemasta jos tekee kipeetä! Kuitenkin kiva nähdä, mikä on nyt follien tilanne ilman lääkitystä. Toivottavasti edettäis hoitojen suhteen ennen lomia...en millään jaksais odottaa syksyyn. Jos saan lääkkeet, niin ajattelin ehdottaa inssiä ens kuuhun. Kirpaiseehan se rahapussissa, mutta haluisin nyt mahd. tehokkaat hoidot alkuun, että lääkekuukaudet jäisi minimiin.
 
YAW mulla ystävä (ei olla usein tekemisissä) laitto tammikuussa faceen kuvan vastasyntyneestä nyytistä ja sitten alettiin asiasta juttelemaan, että miksi oli pitänyt salassa yms. Selvis ettei heidän olis pitänyt todennäköisesti koskaan saada lapsia, koska liikkuvia siittiöitä oli lähes olematon määrä.
Olivat ajatelleet että syksyllä olisivat sitten miettineet hoitoja (jotka ois ollu tottakai tämmösessä tapauksessa niitä "rankempia", mutta olivat juhannuksena jo raskaana.

Ja teillä kuitenkin on jotain mahdollisuuksia - ei ehkä clomeilla, mutta varmasti teillekin se lapsi suodaan :hug:


Tänne ei kuulu oikein mitään. Kuivaa ku saharassa, mutta ihan järjettömät himot :LOL: ei mee järkeen...

Tänään olis vapaapäivä ja toi keli!! Aurinko paistaa eikä pilvenhattaraa ja nyt jo 14 astetta lämmintä :) !
 
Sulla on ambro jännät paikat! Mäkin luulin et naikkarilla on kesäsulku joka koskis meitä piikittäjiäkin. Kiva juttu jos niin ei ole! Muistatko muuten onko teillä ollut puhetta monta pistoshoito kiertoa tehdään?
yaw olen pahoillani huonoista uutisista!
Jännittää tämä oma hoito taas., että miten kierto etenee! Eilen aloitin pistämisen ja tähän kiertoon yhdistetään inssi, koska lääkäri haluaa tsekata sperman laadun. Edellisen kerran se on katsottu esikon hoidoissa 2009. Hyvä näin niin en turhaan pumppaa lääkkeitä, jos sperma onkin syystä tai toisesta heikentynyt. Lisä jännitystä lisää ulkomaanmatka loppukiertoon mistä en klinikalle kertonut, koska ovis on ollut aina ennen niitä päiviä. Mitäs jos joku prog näyte yms osuu niille päiville kun en lääköriin pääse? Onko kellään kokemusta?
 
YAW, pahoittelut. :hug: Onneksi kuitenkin tehokkaita hoitoja on, joten eiköhän siistä ole teillekin apua.

kaathy, voihan harmitus. :hug: Aurinkoista kesää kuitenkin. :)

miss_piggy, mulla ovikset on ollut vasta kp 20-27, joten hyvin sullakin voi olla vasta tulossa. :) Kannattaa kyllä ens kiertoon pyytää ultra, jos nyt ei tärppää, niin ei tarvi asiaa turhaan arvuutella. Kallistahan tää touhu on yksityisellä, mutta sellaista tää elämä nyt vaan on. :D

maria, tsemppiä aukkariin. :) Buranaa vaan naamariin ennen sitä, niin eiköhän se hyvin mene. :)

apsu, ei se prog-kokeen ottaminen ihan päivälleen ole. Noin lutiksen puolessa välissä (dpo 5-8) olis paras.

Ambro, pidän peukkuja, että Sahara tietäis hyvää. :)

ON: Tänään käyty tän kierron kolmannessa folliultrassa. Vasemmalla johtofolli olikin lakannut kasvamasta. Siellä siis 10 mm folli ja useita pieniä. Oikealla oli selkeä noin 14-15 mm johtofolli, pari 9-10 mm follia ja useita pieniä. Limis ihan komea reilu 9 mm. :) (Tosin mittaajana oli taas se rennompikätisempi lääkäri.) Jatkan pistelyä samalla 75 iu annoksella ja teen ovistestejä. Maanantaina uusi tsekkaus ja mahdollisesti myös inssi, jos hyvältä näyttää.
 
Puregon-ampullit on 300 iu, mutta niissä on aina hieman ylimääräistä. Ekasta sain pistettyä ainetta 390 iu. Nyt on toka avattu ja oon pistänyt siitä noin 160 iu. Vielä pitäisi 225 iu pistää, joka tekisi yht. 385 iu. Sain kyllä uuteen ampulliin reseptin, mutta en viitsisi sitä hakea turhaan, jos ei tarvikaan. Lääkäri sanoi, että jos sunnuntaina sais pistettyä edes 50 iu (kun 75 iu oli ohjeena), niin se riittäis. Joten uskallankohan jättää apteekkireissun väliin... :| Kuinka paljon te muut ootte saanut lääkettä yhdestä ampullista? Lääkäri sanoi, että noin 400 iu pitäisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
Pakko hehkuttaa!!!!

Folliultrassa käyty; Limis 8mm ja kolmikerroksinen, yksi folli 20mm oikealla :D
Letrozolit toimii todellakin paremmin minulla kun clomit! Lääkäri arveli, et folli puhkeaa huomenna tai sunnuntaina! Oli pakko tullessa käydä ostamassa ovistikkuja, elämän ensimmäiset :p Äsken tein ja haalea, mutta selvästi erottuva viiva tuli!!!

Samalla kysyin miehen simppatestin tulokset, kun ei postissa tullut.
Tilavuus: 4,5milj.
Tiheys: 114milj.
Määrä: 513milj.
Eteenpäin liikkuvia: 65%
Paikallaan liikkuvat: 8%
Kokonaisliikkuvuus: 73%
Liikkumattomat: 27%

OLEN NIIN ILOINEN! :D
 
miss_piggy
Mä uskon että se ovis vois olla vasta tulossa, ku nyt on vähän olevinaan viiva vahvistunu :D No ootellaan, jos se parin päivän sisällä tulis :) Testeinä oon käyttäny ihan normaaleja liuskoja ja sitte varmistellu vielä digillä.

Täällä on ihana auringonpaiste ja kunnon helle! Pitää tästä lähteä morjestamaan kaupungille yhtä entistä työkaveria ketä en oo nähny moneen kuukauteen, mennään varmaan syömään johonkin ja vähä rupattelemaan :)
 
Moikka!

Tein uuden plussaketjun clomittarille, kun edellisen otsikko oli hieman harhaanjohtava kun ei kaikki ole clomeilla plussanneita vaikka osa onkin. Joten uusi on vähän yleisempi otsikoltaan:)
Listan päivittäjät: jos lisäätte ketjun osoitteen listalle?
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

Vanhankin osoitteen voi jättää varmaan ainakin joksikin aikaa.

Toivon niiiiiiin kovasti että kaikki teistä on pian tuolla uudessa ketjussa!
Voimia ikäviä uutisia kohdanneille ja onnea iloisia uutisia saaneille! :heart:

Hydrangea: Ihana kuulla että siellä on kuningatar jatkanut kasvuaan:) Ja limiskin hyvä! Pidän peukkuja että maanantaina on jo inssin aika! :)
 

Yhteistyössä