Clomittaret 2013

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille!

Stiina: Vaikka nyt varmasti tuntuu todella pahalta, niin kun kilpparin hoitaa kuntoon, voi lapsettomuus hoitua ihan itsestään siinä samalla. Kovasti tsemppiä sulle, kyllä asiat järjestyvät!

Mulle voi huomiselle päivittää dpo 3. Tein yhen ovistestin eilen, ei näyttänyt mitään merkkejä. Mutta lääkärin, limojen ja nippailujen puolesta voisin kuvitella että ovis tosiaan oli eilen, joten mennään sillä. JOs näin oli, niin ovistestiin ois tullu plussa aikasemmin, ja eilen sen oiskin pitänyt näyttää vaan hyvin haaleeta enää.
 
pahoittelut Stiinalle, itsekin kilppariongelmaisena voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu.. itsellä tosin vajaatoiminta mutta kumminkin. toisaalta helpottavaa kun saa jonkun diagnoosin ja minulle kerrottiin että tuo vajari saattaa hyvinkin olla syy siihen, miksi toista lasta ei kuulu. on siis puhjennut mulla synnytyksen jälkeen.

Meikä sai tänään OVISPLUSSAN!!! ensin liuskaan (joka on muuten hämäävästi yhtä vahva kuin se kp 10) mutta digi sen vahvisti :) 23.5.2013 - Image - Aijaa.com miten voikaan tulla onnelliseksi ovisplussasta! nyt ei tarvitse miettiä, vaan aloitan luget kaikessa rauhassa ja katsotaan mitä siitä kehkeytyy.
Tehokkaasti olemme peittoja heilutelleet mutta tänään mies menee sopivasti yövuoroon ja sisko tuo pikkuisensa mulle hoitoon alkuillasta ja hän on meillä vielä sen jälkeenkin kun mies on lähtenyt töihin joten... mutta, huomenna sitten taas ;)

eli mulle voi päivittää dpo 0 tälle päivälle. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: apsu ja Neppu_
Hei vain! Joskos minäkin tänne ketjuun uskaltautuisin, taustalla olen jo seuraillut pari kuukautta :)

Itsellä menossa 3. clomikierto, nyt annostuksella 2tb/pv. Aikasemmat kierrot oli 1 tb/pv. Ekalla kierrolla oli vastetta ja oviskin bongattu. Toisella kierroksella ei ollut vastetta ja sanottiin ettei tarvii ovista tikutella, sillon kiertokin venyi kp40.

Tänään siis otin viimeiset 2 clomia ja nyt jännätään ensiviikon pe olevaa ultraa. On ollut tuntemuksia enemmän kuin viime kerralla. Yöhikoilut on ollut kuin olisi tropiikissa. Ja munasarjoissa jotain tuntemuksia. Enemmän pelottaa ehkä se että jos siellä onkin liikaa folleja, kun sivuoireet ovat olleet hurjempia suuremmalla annostuksella.

Taustaa sen verran että monirakkulaiset munasarjat on, mutta ei muita pco oireita. Ennen clomeja söin 3 kk metformiiniä, mutta siitä ei ollut mitään iloa. :/
 
Stiina Tätäkin kautta sulle :hug:

takkuapina :wave:

Grill Tarviiko edes sanoa enää, mutta sama ongelma jatkuu... You know what I mean :kieh: mutta äänen sain kuitenkin annettua, vaikkei kommentointi onnannut ja tosiaan itse nappasin ihka ekan clomin juuri tossa ennen salkkareita :D lääkäri sanoi, että ajalla ei väliä ja ehdin vasta just apteekista hakea niin samantien aloitin kun kp3.

Kaikille voimia loppuviikkoon!
 
Tervetuloa mukaan takkuapina! :wave:

Mojito: Eikä?! Mä en ymmärrä mikä siinä voi olla, koska kyllä mulle muuten tulee anonyymejä kommentteja ja olet säkin ennen pystynyt kommentoimaan... : / Voi hitsi! Siksi oikeestaan kyselin tuosta clomiasiasta, koska muistaakseni joku joskus sanoi että ne voi aiheuttaa huonovointisuutta, niin siksi olisi hyvä ottaa se just ennen nukkumaanmenoa...
 
Stiina :hug: Takkuapina, teretulemast! :flower:

Grill, tsemppiä, ehkä on vielä toivoa tai sitten kunnon jytinällä uuteen (plussa)kiertoon!

Hipsunpöpsy ja Malla, onnea oviksista ja pikaisia piinaviikkoja :)

Mulla on nyt se kummallinen vuoto hiipunut... Jännittää ihan kauheasti :ashamed: Toiveet sen verran korkealla pitkästä aikaa että voi vitsi kun tipahdankin korkealta kun menkat alkavat. Nyt dpo12...
 
Hipsunpöpsy: Mäkin aloitin aiemmissa kierroissa Luget ovisplussasta seuraavan päivänä sillä ohjeella, et kaksi viikkoa ja r-testi: jos nega, lopetetaan siihen ja jos plussa ni jatketaan. Tärppikierto oli kuitenkin taukokierto, eli aloitin lääkärin ohjeella vasta plussattuani kp34. Kiinnittymiseenhän se ei siinä vaiheessa enää vaikutakaan, kun siellä on jo kiinnitytty mutta tukemaan omaa keltarauhastoimintaa se tarkoitettiin. Lisäks autto mulla huvin pitämään kaikki tiputteluvuodot poissa ja sillä tosiaan varmistettiin, että oma keltrauhanen on päässyt kunnolla vauhtiin (lopetin ne siis rv9-10). Toki varmasti kannattaa kuunnella omaa hoitavaa lääkäriä ja hänen neuvojaan, sillä varmasti on juuri sinun hoidossasi se paras tietämys! :)
 




Perjantai 24.5.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
jenni_noora....42/27............ya10/11........tk(11.t).................1.lapsi
Vauva haaveissa... 28/32....ya 4/13.....2. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
Hydrangea..27/31-44..ya1/12.kesk.(5.ax2+pu+pr+2.ins+l)pco,1.lapsi,27v
inessa_........27/30............yv6....... .1.c+.t........pco, keliakia..2.lapsi,27v
Grill...........26/30-32.......ya9/11 yk20......-......endo 1.lapsi 22v
Heipa….........24/18-56……...ya11/11......1.fx2...............ovl,2.lapsi,32v
hanzku_91........24/29..........ya1/11.....tk/(7.c.3ins.3pr)......selitm,1.lapsi
Enna_.............24/31-37........yk9............3.c............pk,ovl
miss_piggy.-..22/30-70.....ya2/12/yk10....1.c.......1.lapsi, 31v.(kkm 2/13)
skorppari82..21/??..............yv2,5............hoitotauko.......pco,1.lapsi
Niian.....19/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v
Seemi............17/28-41.......ya11/09......1.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
tarana......16/27........yk15..................2.c..........pco,1.lapsi,25v
Mimmuskainen_..14/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
Malla84.....14/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
Hipsunpöpsy...14/32.............yk19............c+l.................2.lapsi
apsu............13/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
dots..........11/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
-minävain-.....10/30..............yk6.........1.t+c...................1lapsi
Ansku83...10/26-28.yv2,5..4.c+2.pu+1.pr+1.ins+m+t....pco/ovl,1.lapsi,29v
Karamelli81.....7/28.............ya4/12..........5.c.....................2.lapsi
Kazu87..........5/28.............ya6/10...........tk.................selitm,1.lapsi
Miyaka.........4/32-34..........ya06...........3.c+m+t........pcos,1.lapsi,34v
Mojito..........3/30-35........ya12/11........1.c+ins.............1.lapsi, 26v.

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
Ambrosia85...................................................................
syksytyttö....?/28-?...........ya3/12........tk(2.c+t)...........pco,26v,1.lapsi
Anne Elliot......?/26-32........yk14........................................1.lapsi
TTT...............?/28.............ya4/2012......tk(3.c).................1.lapsi,29v
Syystuuli74....41/28-30.......ya7/2011......3.c.....................2.lapsi,38
YAW..........?/28............yk17..................2.c+l ...5.lapsi(1.yht),35v
*Stiina............2/32..........yk14/ya 03/12...3.c(+t)......pco,1.lapsi,24v.
kaathy..........44/33..........ya?...............2.c+t...........pcos,1.lapsi,26v


Piinailijat
Ambrosia dpo 13
Vauva haaveissa dpo 10
miss_piggy dpo 6
Seemi dpo 3
Malla84 dpo 3
Hipsunpöpsy dpo 1




:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Ansku83, Grill ja Hydrangea

KEVÄISIÄ PLUSSAPUHUREITA KAIKILLE!!!!

 
Viimeksi muokattu:
Hipsunpöpsy, mulla oli viime kierrossa inssi torstaina (ja myös ovis) ja lääkäri käski aloittaa luget lauantaina. Mulla oli 2 aamuin illoin ja vuoto pysyi niiden lopettamiseen asti poissa.

Heipa, pidän peukut yhä pystyssä, että vuodon loppuminen tietäisi hyvää. :)

takkuapina, tervetuloa! :) Jos haluut listalle, niin kerro millaisella rivillä laitellaan. :)

Ambro, onko tullut testailtua uudestaan?

ON: Kamalat oviskivut kesti maanantaista keskiviikkoon. Eilen ja tänään on ollut muniksissa hiljaista. Sen sijaan maha on ollut kipeenä. Aamuisin on ollut vaikea nousta sängystä, kun maha on niin arkana. Toivottavasti vuoto alkaisi pian. En malttaisi odottaa uutta yritystä. Onneks nää mun lutikset on ollut lyhyitä ilman lääkitystä, niin eiköhän sitä viimeistään viikon päästä tiputtelut ala.
 
heip! mut voi tosiaan laittaa tauolle/taustalle

Sit tosiaan pieni hassu kysymys teille jotka ootte vieneet sperma-analyysin
Meillä oli se tänä aamuna edessä ja yleensä tavara valkoista, normaali paksuista... mutta kun katsoin aamulla purkkia noin minuutin ejakulaation jälkeen, sperma oli juoksevaa ja kirkkaampaa, mieheni oli myös tätä mieltä. eli siis onko kellään tietoa että muuttuuko sen kosstumus purkissa pienessä ajassa erilaiseksi??:D
 
kiitos vastanneille :)
mä nyt täällä taas mietin kaikkea typerää ja on niin "ala-astelainen"-olo kun ei yhtäkkiä tiedäkään mitään ihmisen anatomiasta ja lisääntymisen biologiasta :attn:

Mies oli viimeyön eräässä duunissa (pakollinen vartiovuoro erään yhdistyksen puolesta) ja olemme harrastaneet seksiä tiistaina ja viimeksi ke-to välisenä yönä (torstain puolella siis). Sain eilen ovisplussan testiin (torstai siis) ja nyt kun mies lähti leipätyöhönsä puolikuolleena, ei tarvinnut aamulla seksiä kuvitellakaan ja voi olla tänäänkin vähän niin ja näin mutta aion hänet jossain vaiheessa pakottaa makkariin..:saint:

Mutta siis kun esikoista yrittäessämme lääkäri sanoi että seksiä tulisi harrastaa jtp kierron puolivälissä- niin mua ressaa ihan sikana se, että mies oli NYT JUST tuon yön tuolla vartiossa (se on pakollinen yhdistyksen jäsenille) ja tietenkin mä ovuloin just sillon!! Mutta eikse oo niin että lh-huipun havaitsemisesta n.24h ovulaatio tapahtuu- eli se ehkä tapahtuis mulla nyt tänään joskus iltapäivällä- ja munasolu on hedelmöittymiskykyinen n.24h ja jos mä saan miehen kellistettyä jossain vaiheessa tänään ja ehkä huomenna niin riittääkse? mä tuun hulluksi näiden pohdintojeni kanssa.. esikoista tehdessämme teimme juurikin niin, että joka toinen päivä puuhailtiin ja sillä lapsen saimme. et periaatteessa tänään yöllä olis vasta mennyt se "joka toinen päivä"..
Ei tästä varmaan kukaan mitään selvää saa mutta yrittäkää. :popcorn:
T: Hipsunpöpsy "12v" :D
 
Viimeksi muokattu:
hipsunpöpsy et ole yksin pohdintojesi kanssa. Mä aina stressaan noita yhdyntä aikatauluja, mutta näin toisen kiertoa katsellen olisikin aika varma että jos vielä tänäänkin puuhailette niin kyllä siellä on varmasti spermaa munasolulle kaveriksi!

Itse pohdin sitä inssi edeltävää pidättäytymistä eli olisiko jos inssi on ke-to niin hyvä puuhailla su vai jopa ma kun tiistaina on ultra. Mietin vain jos tulisikin yhdyntäkielto niin siloinhan siellä olisi jo matkalla siittiöitä?
 
Juu tänään on siementä jemmattava joka tapauksessa, olkoon mies miten väsynyt tahansa! Tein tänään sekä pc liuskan että digin ja kummassakin paaljon vahvemmat viivat kuin eilen-mut lasketaanko se kumminkin eilisestä? Tulipahan todistettua, että digiovistesti näyttää naamaa ainakin kahtena peräkkäisenä päivänä.
 
miss_piggy
Alkuperäinen kirjoittaja Hipsunpöpsy;28516907:
Juu tänään on siementä jemmattava joka tapauksessa, olkoon mies miten väsynyt tahansa! Tein tänään sekä pc liuskan että digin ja kummassakin paaljon vahvemmat viivat kuin eilen-mut lasketaanko se kumminkin eilisestä? Tulipahan todistettua, että digiovistesti näyttää naamaa ainakin kahtena peräkkäisenä päivänä.

Mulla näytti hymynaamaa kolme päivää putkeen :D Ennen keskenmenoa pupuiltiin vaan kahtena pari päivää ennen LH-huippua ja silloin LH-huippupäivänä ja silti tärppäs. Toivotaan että nyt kävis samoin.
Mun mielestä ovis+ päivä on se eka päivä ku saa sen hymynaaman.. Tai näin oon ymmärtäny..Vaikka mullaki o-päivä nro 1 ei ollu ees digissä tasavahvat viivat ja siitä vaan voimistui mutta silti :D
 
Moikka! Täällä olisi uusi clomitar joukkoon, lohduttavaa lukea, että en ole ainut joka painii samojen ongelmien kanssa. Olin aiemmin toisessa haaveiluketjussa, mut kun selvis pco ja clomit on nyt kuvioissa niin koen kuuluvani ensisijaisesti tähän ketjuun. Mut voi siis lisätä listalle tiedoilla kp9/28-29, ya 11/12, 2.c, pco ja 26v. Ensimmäistä lasta siis yritellään.

Mulla olis heti teille yks kysymys, joka jäi ihmetyttämään kun juttelin gynen kanssa tänään puhelimessa. Mulla siis ekassa clomikierrossa (ei muita hormoneja tukena) tiputteli jopa 6vrk ennen menkkojen alkua vaikka luomukierrossa vain 2-3 vrk. Epäilen keltarauhashormonin puutetta, ja mulla olisi yks satsi teroja laatikossa. Kysyin siis lääkäriltä voinko ottaa tueks ne ja sanoi ettei teroja missään nimessä oo tarkotettu sitä varten :O Itse olen luullut juuri päinvastaista. Lääkäri lupasi kirjoitta Lugesteron reseptin, mutta vannotti, että saan aloittaa sen käytön vasta mikäli tässä toisessakin kierrossa tiputtelee yhtä kauan. Auttakaa, teenkö lääkärin ohjeen mukaan vai otanko teroja/lugeja jo tässä kierrossa? Hirveesti harmittaa jos en ota mitään ja alkaaki taas tiputtelee ja toinen clomikierto menee pieleen sen takia :/

Ja siis apsu ja hipsunpöpsy, oon niin samanlainen stressaaja yhdyntäaikatauluista, hohhoijaa ku on muuttunu elämä aikataulutetuks ja laskee kaiken varalta jo kuukausien päähän et ollaan miehen kaa ovulaation aikaan samassa paikkaa jos ei vielä tärppää :D
 
Grill No juu-u! Mutta aion nyt selvittää mistä johtuu. Tod.näk. jotain tapahtui, kun tein viimeisimmän päivityksen mun iPadiin, mun mielestä sen jälkeen ne kommentit katoaa, mutta miksi vaan sun blogiin kommatessa :kieh: :confused: :D Täytyy kokeilla nyt tässä toisella vempaimella, että pääsen osallistumaan sun ihanaan arvontaan! :heart:

Hipsunpöpsy Ja muut... Ihan samoja mäkin täällä aina pohdin, ette ole yksin :)

marianna87 :wave: Valitettavasti en osaa auttaa... : /
 
Ultrassa käyty ja mitä siellä oli....eiiii mitään! Meikän pco jumppaa näköjää sillee et joka toinen kuukausi se näkyy muniksissa ja joka toinen kuukausi ei! No, oli siellä nytkin oikeessa 8-10 pientä surkeeta follin alkua ja vasemmassa 6-8 joista 1 vähän isompi, mut sekin vaan n. 7mm. Limis oli sentäs taas kuulema hyvä, 6,5mm! Tästä jatketaan sit viikonlopun yli Puregon 100IU/pv ja maanantaina uus ultra! Sit jos tuokaan ei toimi ni kait aletaa miettii jotai muuta....huoh!
 
Pikaisesti ennen muuttoavuksi lähtöä ja viiskymppisiä:

kp 1 / 28- 43 (mennään keskeytyskierron mukaan) ja virallisesti yk 1 ja toiveissa toinen

Fiilis on hyvä - menkat alko, ovuloin luomusti eikä toi keskeytyksen jälkeinen kierto edes venynyt mahdottomiin.
Jälleen kerran tunnistin ovulaation pregchekin testeillä.
Nyt odotetaan 2 viikkoa ja jännäillään ovista :)

Hoitoihin ei vielä tässä kierrossa hakeuduta. Sanotaanko näin että toi kuukauden poissaolo töistä teki sellasen loven lompakkoon että nuollaan nyt kuukaus vielä haavoja :D Heinäkuussa sitten - jos vaikka oikeasti sais aikojakin varmemmin folliultriin :) Ja on tää varmasti päällekin parempi, ettei nyt tartte heti alkaa pohtimaan päiviä ja folliultria ja murehtimaan sitä sun tätä.

Mutta palailen takaisin paremmalla ajalla!
lupsakkaa lauantaita - me lähdetään muuttoavuksi ja sitten viiskymppisille :)
 
miss_piggy
marianna:Sinuna tekisin niin kuin lääkäri käskee.Lääkäri varmaan haluaa nyt ensin katsoa, että auttaako nuo clomit tuohon tiputteluun myös. Siis kun eihän se vaikutus välttämättä näy heti ekoissa kierroissa.
Totta että teroja voidaan käyttää tiputtelun estämiseen, mutta terothan tulisi sitten aloittaa mielellään ovulaation jälkeen, dpo 3-4 tukemaan mahdollista kiinnittymistä.
Mutta jos haluat terot ottaa niin senkus, en ole mikään terveydenhoitoalan ammattilainen joten en osaa tämän kummemmin neuvoa :D
 

Yhteistyössä