Clomifen

Elli82, kiitos sullekkin vastauksestasi. No tämä sinun tilanteesi vastaa jo aika paljon minua. Luin kertomuksesi ja olin kyllä ymmälläni, että jollain voi olla samalla lailla mennyt asiat kuin minulla. Minulle ei ole tehty tietääkseni sitä aukiolotutkimusta, mutta mieheni on kyllä käynyt testeissä. Analyysissä oli kaikki ok. Ehkä tämä minun tilanteeni johtuu myös siitä kun en ovuloi lainkaan. Tai jos ovuloin, niin en ole löytänyt koskaan oikeaa ajankohtaa "harjoituksille". Netistä luin siitä PCO:sta. Mulle ei lääkäri mitään muuta sanonut, kuin että minulla on monirakkulaiset munasarjat. Mutta ilmeisesti noiden Clomifenien pitäisi kyllä auttaa tähän tilanteeseen. Mutta toivottavasti ei mene siihen, että täytyy lisätä annosta 2 tablettiin. Toivottavasti siellä teillä onnistuu nyt, ja toivotaan ettei sun menkat nyt sitten ala.
 
Kovin tutultu kuulostaa HeidZ666 ja Elli82 teidän tilanne. Itselläni on myös monirakkulaiset munasarjat, tämä todettiin kättärillä, kun aikoinaan tutkimuksissa kävin. PCO:ta minulla ei ole ainakaan todettu tai sitten ei ole tutkittu. Aikoinaan söin myös e-pillereitä vajaa 10 vuotta ja niiden aikana kierto oli ns. normaali. Sen jälkeen sitten, kun ne lopetin, ei kierrosta ollut sitten enää tietoakaan. Minulle myös määrättiin terolutit, jotta kierto olisi normalisoitunut. Sen aikaa kun keltarauhashormoneita söin, muistaakseni kolmisen kuukautta, kuukautiset tulivat ajallaan, mutta heti kun terolutit loppuivat, ei myöskään kuukautisia kuulunut. Epäilin myös tuota, että ovuloinkohan ollenkaan, kun kiertojen pituudet venyivät. En ainakaan tunnistanut mitään ovulaatio-oireita. Vasta kun nuo clomit aloitin -09 loppuvuodesta, minulle selkisi mitä ovulaatio-oireet ovat. Olin tyytyväinen ylipäätään siihen, että ovuloin. Se kun ei minun tapauksessani koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Olimme mieheni kanssa kuitenkin yrittäneet lasta ensin "luomusti" pari vuotta. Hänet tutkittiin myös. Hänessä ei kuitenkaan vikaa löydetty. Clomit kuitenkin antoivat mulle toivoa ja sain uutta intoa yrittämiseen. Tuntui jotenkin, että asiasta tuli konkreettisempi. Muistan myös nuo pettymykset, kun kuukautiset alkoivat ja en ollutkaan raskaana, niin kovasti kun jo toivoin lasta. Minulle yksityinen lääkäri sanoi, että ensimmäisestä kierrosta en välttämättä raskaaksi tule, mutta kunhan kierto clomeilla vakiintuu ja oikea annosmäärä mulle löydetään. Mulle clomeja määrättiin ensin kolmeksi kuukaudeksi ja sitten toiset kolme kuukautta, joiden ensimmäisestä tulin raskaaksi. (Sen jälkeen edessä olisikin ollut inseminaatiohoidot, kun ikääkin minulla alkaa jo olemaan).
 
Jadish-75 lohduttavaa kuulla, että tämä lääkitys samankaltaisessa tilanteessa on auttanut. täälä mieli aika maassa tällä hetkellä 15 vrk:tta oviksesta ja tein aamulla raskaustestin negaa näytti :'( kumma vaan kun ei menkat siltikään oo alkanu, kahtena päivänä tullu vaan tippa ruskeaa töhryä. alkas nyt kunnolla ne menkat niin pääsis uutta satsia alottamaan :kieh: oliko sulla kuinka pitkä tuo luteaalivaihe ja tuliko ihan kunnon menkat?
 
Niinä kiertoina, jolloin menkat alkoivat oli kiertoni pituus aina sen tasan 32 päivää. Ja ovulaatio oli siinä kp 14-17 paikkeilla melkein kuin nakutettu. Menkat oli ihan kunnon menkat eli ei mitään tuhrua. Kierrosta jossa raskaus onnistui oli ovulaationi vasta kp24 ja positiivisen raskaustestin tein vasta kp40. Sitä ennen olin hermostuksissani tehnyt monta negatiivista testitulosta ja muistan kuinka maassa olin, kun ajattelin, että kierto oli taas päin mäntyä. Testi josta, tuli positiivinen oli clearbluen testi. Seuraavana aamuna, kun tein taas testin aamuvirtsasta varmistaakseni (muistaakseni dbtest), näytti se taas negatiivista. Pää meinasi hajota. Päivällä hain taas clearbluen testit (2kpl) ja niihin tuli kumpaakin selvä plussa. Eli testeilläkin on eroja, näin sanoi lääkäri minulle. Tuhruvuotoa oli minullakin tässä raskautumiskierrossa juuri silloin, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, mutta eivät sitten alkaneetkaan (kesti pari päivää). Muita oireita minulla oli lämmön nousu ja pysyminen korkeana. Mutta sitäkään en osannut yhdistää raskauteen. Olo oli niin normaali kuin normaali voi olla. Kannattaa tosiaan odottaa pari päivää (vaikka tiedän, että se on lähes mahdotonta, kun ei malttaisi) ja jos menkkoja ei ala kuulumaan, niin uutta testiä tekemään. Pidän kovasti peukkuja sinulle ja voimahaleja :hug: sinulle!
 
Kiitos Jadish-75 vastauksesta, et arvaakkaan kuinka paljon lohduttaa ja auttaa kuulla toisen samassatilanteessa olleen kokemuksia! Eilen täti kurvasi paikalle ja kierron pituudeksi tuli 33 pv. En oikeestaan edes masentunut kovasti, tuntui jotenkin erävoitolta kun vihdoin yli kahteen vuoteen kroppani ylipäätään toimi "oikein". Olisi se melkoinen lottovoitto jos ekakerrasta tulisi raskaaksi kun se ihanteellisimmissa oloissakin on vain 25% mahollisuus ja oliko varhasen keskenmenon mahollisuus jopa 80% (?) yli 27 vuotiaalla (siis ennen kuin raskautta on voinu ees todeta). Siis miten ihmeessä kukaan ylipäätään saa lapsia??? No uutta satsia kohta kehiin ja lotto vetämään =)
 
On se joo kumma, kuinka iloinen siitä voi olla pienestä, että kroppa toimii "normaalisti" ja ovulaatio ylipäänsä tapahtuu. Mä ainakin olin niin iloinen, joka kierrossa, että ovulaatio ylipäänsä oli havaittavissa. Siitä revin sitten ne ilon hetket ja siitä että menkat tuli ylipäänsä ajallaan. Nyt en sitten taas tiedä, miten kroppa lähtee taas toimimaan, onko menkat ja ovulaatio taas muisto vain. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että kunhan saat kierron normalisoitua clomeilla ja saat oikean määrän niitä, niin kaikki on mahdollista. Itsellänikin ikää oli kuitenkin jo 33 kun lasta aloimme clomeilla yrittämään. Kyllä sitä moneen kertaan ajatteli, että miksen tehnyt aikaisemmin. Vaikka mitäpä tuo olisi minun kohdallani auttanut, ongelma on aina ollut olemassa, ovulaatiota vaan ei tapahdu. Niin ja kun minulla olisi ollut ne inseminaatio hoidot seuraavana vuorossa, niin olisin ollut kyllä valmis niihinkin, vaikka siskoni mukaan ne olivat erittäin rankkoja. Sinä viikonloppuna, kun hedelmöittyminen tapahtui, joimme mieheni kanssa pari lasia punaviiniä (punaviini kuulemma parantaa kohdun verenkiertoa). Olin varmaan niin rento ja ajatukset olivat enemminkin suunnitteilla olevassa moottoripyörässä kuin lapsessa... Ajattelin silloin ottaa aika lisän koko raskaaksi tulemiseen ja kuinkas sitten kävikään. Tarkoitan, että rakasteleminen kannattaa ottaa kuitenkin rennosti ja nauttia siitä sillä hetkellä, ettei mene liian konemaiseksi :) . Tosin sitähän se on, kun yrität ajoittaa niitä kertoja ovishetkiin. Tsemppiä sinulle :) !
 
Heippa!

Tulin kannustamaan teitä muita Clomifenin syöjiä/pian aloittavia. Plussasin itse juuri ekasta Clomikierrosta tänään dpo 9 eikä yhtään raskauoireita ole ollut.

Meillä taustalla mulla PCO ja miehellä Teratozoospermia (normaalimuotoisia siittiöitä vain 10%). Meillä on ennestään -08 syntynyt tyttö, joka sai alkunsa 3. Clomikierrosta. Paljon tsemppiä teille kaikille, että tärppäisi pian! Minun uskoni Clomeihin on ainakin vahva, ovulaatiota kun ei oikein luonnostaan tapahdu.
 
olen aiemmin kirjoitellut tänne clomifen aikaisista ongelmista ja yrityksestä tulla raskaaksi. Kävin myös kertomassa ilouutisen kun sain kuulla olevani raskaana. Raskaus on edennyt hyvin...tällä hetkellä viikkoja 15+5. Edelleen pelko siitä että mitä jos kaikki ei menekkään loppuun asti hyvin vaikka "riskiviikot" ovatkin jo ohi. Pitäs vaan osata nauttia näistä ajoista mutta ihan täysillä ei uskalla kun pelko kaivaa tuolla jossakin (kait se on kuitenkin ihan normaalia että pelottaa kun vauvaa on yritetty niin kauan ja nyt sitä odotetaan :) Vieläkään ei oikein ymmärrä sitä että oikeasti meille on tulossa vauva ja meitä on kesällä kolme! Tälläisia kuulumisia aattelin käydä kirjoittelemassa...jospa toin toivoa edes jollekkin teistä!

Toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää teille kaikille ja plussa onnea....tiedän miltä tuntuu olla teijän tilanteessa! Halauksia teille!! :)
 
Heippa Clomilaiset!
MUlla on positiivinen kokemus clomeista esikoisen ajalta, 3. clomikierto tuotti tuloksen ja 2006 syntyi meidän esikoinen.
Nyt toivotaan toista ja menossa eka clomikierto vuoden parin yrittämisen jälkeen ja yhden keskenmenon jäljiltä. Mua hiukan vaan ihmetyttää tuo, ettei minulle annettu pyynnöstä huolimatta seurantaultraa jossa katsottaisiin follikkelien määrä. Onko teillä muilla kaikilla seurantaultra?
Mulla on myös vahva luotto näihin clomeihin, kun muuten en ovuloi. Menossa vasta kp 6/ n.29, joten pitkä on vielä matka, pelkästään tämän kierron loppuun, toivottavasti plussaan ;)
 
vaahtokarkkiunelma:

Meillä kanssa toisaan esikoinen saatiin alkuun 3. Clomikierrossa (1tbl kp 3. - 7). Millä annostuksella itse söit silloin ja entä nyt, onko annostus muuttunut? Entä oletko hoidossa julkisela vai yksityisellä? Meillä sama annostus oli tälläkin kertaa ja tosiaan 1. Clomi-kierrosta sai tämä toinen alkunsa. Mulla ultra oli kuulemma pakollinen kun taustalla PCO eli normaalia suurempi riski että munasarjat "villiintyy". Onko sulla todettu PCO? Jos ei ole PCO:ta ja sama annostus clomeissa kuin viimeksi niin se saattaa selittää muksi seurantaultraa ei katsota tarpeelliseksi. Mulla oli seurantaultrassa vain 1 irtoava follikkeli, näin myös aina aiemmin.
 
Heippa Miuku!
Esikoisen kohdalla oltiin yksityisellä ja nyt olen kunnallisella. Jäi vaan ihmetyttämään kun omat terveyskeskuksen neuvolalääkäri sanoi että laittaa mut polille ihan siks, että kun clomeja pitää ultrata ja siis tossa meidän asemalla ei ole ultravehkeitä. Sitten kun siellä polilla tietenkin kyselin ultran perään, koska muistin että esikoisen kohdalla ultrattiin, lääkäri sanoi ettei ole tarpeen, sillä riski siihen että sieltä tulisi enemmän kuin kaksi, on niin pieni. Minulla ei ole pco:ta, ainakaan tietääkseni, ja viimeksi follikkeleita ei ollut isoa määrää. (en muista oliko 2) Ja annostus on sama, 1 tabl, kuin viimeksi. Mä jo olen pähkäillyt, että menisinkö yksityiselle ultrauttamaan, mutta toisaalta pitää varmaan luottaa naistentautien polin lääkäriinkin ja siihen että homma on nyt ihan sama kuin silloin viimeksikin. Tai teroluteja minulla ei nyt ole joka kierrossa niinkuin viimeksi.
 
vaahtokarkkiunelma: Luulisi tosiaan lääkäreiden osaavan hommansa ja itsekin olen kuullut, että riski hyperstimulaatioon on tosi pieni. Terolutit kai määrätään clomi-kiertoihin vaan takaamaan tyhjennysvuodon tuleminen (ettei tarvitse jäädä odottamaan) anovulatorisissa kierroissa. Mulla ei ole Teroluteja ollut Clomien kanssa koskaan, ainoastaan ennen Clomien aloitusta, että vuoto saatiin tulemaan. Toivottavasti teillä tärppää pian myös :) Meille kaksoset eivät olisivat tervetulleet ja jopa toivotut, mutta ainakin ultran mukaan vain yksi munasolu oli irtoamassa..
 
Heippa jälleen. Kirjoittelin tuossa jo edellisellä viikolla siitä, että minulle silloin määrättiin ne Clomifenit, mutta tässä on nyt sellainen ongelma, että kuukautiseni eivät ole tulleet ajallaan. Pelkään että ne ovat menneet jälleen kerran sekaisin. Huonossa tapauksessa niitä ei tule lainkaan. :( Raskaustestin tein lauantaina, mutta sekin näytti negaa. Mitä teen? Odottelenko vaan, että menkkani tulisivat, vai teenkö jotain? Mutta voiko se olla mahdollista, että kuukautiset ovat viikon puolitoista myöhässä, ja siltikään raskautta ei näy? Täytyykö minun tehdä useampi testi, jotta näen valehteleeko testi minkä tein.. Vastatkaa kiltit.. Ja yksi kysymys vielä. Voiko ovulaationi silti tapahtua kuun lopussa, vaikka kuukautiset ovatkin myöhässä?
 
HeidZ666: Minulle tuli mieleeni että clomit eivät välttämättä auta, tai siis että annostus on liian pieni, eikä ovulaatiota tapahdu? Ja tietysti plussa näkyy toisilla hiukan myöhemmin. Ei kyllä kannata tuhlailla testejä, jos esim. viikko siitä kun menkkojen ois pitänyt tulla, on nega, niin soittele lääkäriin!

Miuku: Kiitos vastauksistasi ja tuesta ;) auttaa paljon kun ei tarvitse yksin pähkiä. En mäkään nyt mitenkään kaksosia vastaan ole, mutta tietystihän se on rankempaa kuin yhden kanssa. Toisaalta talo hankitaan täyteen lapsia, niin tulisivatpa nopeammin ;) Juuri noin mäkin noi terot ajattelin ja nytkin ne annettiin jotta menkat saadaan aikaan, mutta me kun hiukan lykättiin hanketta ja nyt just sattui tulemaan ihan oikeat menkat, joten terot jäi syömäti...

bdbdbd Kovasti peukkuja ja plussatuulia teille! :)
 
HeidZ666: Miula on kokemuksia kolmesta Clomikierrosta, jotka meni näin. Ensimmäinen kierto 28 pv, ei plussan plussan ovistestiin. Seuraava 63 pv, söin Terolutit kun menkkoja ei alkanut kuulua. Kolmannessa kierrossa sitten ovisplussa kp16-17 ja söin Terot kp15-24, plussa r-testiin kp30.

Luulen, että siun tapauksessa ovista ei oo ehkä tullutkaan ja kierto nyt sen takia venyy. Harmin paikka. Voisitko käydä lekurissa ja saada esim. Terolutit, jotta pääsisit uuteen kiertoon? Miule sanottiin fertipolilla, että voin ihan hyvin syödä Teroja Clomikierrossa, ettei kierrot vaan veny jos plussaa ei tule. Niinkuin Miuku tuossa kirjoittikin, niillä taataan tyhjennysvuodon tuleminen ovuloimattomissa kierroissa.

Itse odottelen nyt menkkoja alkavaksi keskenmenon jälkeen. Lauantaina-sunnuntaina jo tiputteli, mutta loppu ku seinään ja nyt ei mitään. Tänään kp30, että ei tää nyt tietysti mikään pitkä kierto edes ole vielä, mutta silti sitä toivoisi pääsevänsä mahdollisimman pian takas tositoimiin. Clomeilla jatketaan sitten.
 
HeidZ666: Kannattaa käydä tosiaan lääkärissä. Minulle määrättiin kp 39 terolutit, kun olin tehnyt negatiivisia testejä siihen asti eikä menkkoja kuulunut, normaalisti kierto clomeilla 32. Seuraavana päivänä tein kuitenkin positiivisen testin kp40. Minulle sanottiin, ettei teroluteista ole haittaa, vaikka raskaana olisinkin. Kerkesin kaksi niitä napata, ennen positiivista testiä. Luulin, että itselläni ei siinä kierrossa ovulaatiota tapahtunut, ovulaatio oli siinä kierrossa kp 24 tienoilla. Plussa tuulia sinulle!
 
Hmm, taas on tullu vähän mietittyä, pitäs vissiin lopettaa koko miettiminen kun aina tuntuu keksivän jonku uuden "ongelman" :headwall: nyt siis kp 9 ja kolmas clomikuuri takana eikä minkäänlaisia tuntemuksia alavatsassa ninku viimekirrossa (eka kuuuri meni liian pienellä annostuksella). Voikohan olla että minulla toimii vain toinen munasarja, kun eka kuurista missä folli kasvo vaan vähän se oli oikealla puolle ja tokakierrossa myös olivat kasvaneet vain oikealle puolelle, sillonkaan ei vasemmalla mitään elämää. Aukiolotutkimuksessa pystyivät varmasti sanomaan vain oikean puolen olevan auki, vasempaa eivät jotenki nähneet kunnolla vaikka yrittivät 20 min ja olin ihan tuskissani. Kummassikin edellisessä kierrossa on ollu nippailua alavatsassa, ja aina oikealla puolella, nyt ei mitään tuntemuksia. Voiko olla että oikea puoli "levähtää" välillä ja vasen on ihan kaput? Onko kellään tälläsestä kokemuksia? Harmi kun ei ole näissä lopuissa kierroissa enää seurantaa että sais tietää missä mennään...
 
Hei kaikki pitkästä aikaa! Kivaa, kun täällä on käyty vähän innokkaimmin keskustelua viime aikoina!

Minäkin päätin tulla kertomaan teille kannustavia uutisia, nimittäin sain ensimmäisen plussan tänään kahdesta eri testistä! :heart: Tämä oli nyt kolmas clomikierto ja en ole tuntenut minkäänlaisia poikkeavia tuntemuksia. Olin ihan varma kuitenkin, että menkkani alkaisivat taas, koska normaaleja menkkakipuja oli kyllä. Toki, ehkä hiukan lievempiä ja vähän vähemmän kuin normaalisti. Kp on 29 tänään ja tein ekan clearblue testin jo tiistaina, elikkäs kp 26 (malttamattomana) ja tuli ehkä semmonen ihan hailu haamuviiva. En silloin ajatellut yhtään mitään. No, sitten tänään päästin testata uudestaan ja pystyviiva oli nyt melko selvä, mutta haaleampi kuitenkin kuin se testiviiva. Niinpä sitten jo innostuin ja lähdin hakemaan apteekista kolme erilaista raskaustestiä ja nyt hetki sitten tein positiivisen tuloksen (myös hailuhko, mutta tosi selvä viiva) first signal- testillä, vai minkä niminen se nyt onkaan...Kuitenkin!
Kaikki on niin kovin alussa, että ei uskalla kamalasti innostua, ku ei tiedä onko siellä edes mitään elämää, mutta ei voi olla onnellisempi olo! Väkisinkin tässä innostuu ja alkaa suunnitella kaikkea ja haluaa vaan uskoa, että kaikki menee hyvin ja että meillä olis vihdoin vauva ens syksynä.

Kolmas kerta toden sanoi meilläkin, ja haluankin nyt teille luoda toivoa ja lohtua, etä kyllä se sieltä aikanaan! Toivon koko sydämestäni, että teillä kaikilla näyttäsi plussaa joku kaunis päivä! :hug:
 
Millaliina, onnea! On kiva kuulla näitä hyviä kokemuksia! Meilläkin esikoisesta kolmas kerta toden sanoi!

Elli!Mulla on ainakin ihan selvästi niin, että joka toinen kierto vain ovuloin ja jos ei se toinen puoli ala toimia clomienkaan avulla, niin mun mielestä ainakin vois kuulostaa ihan järkevältä se, ettei toinen puoli jaksa aina ovuloida!

Mulla ei ole mitään muistikuvaa mitä se lääkäri sanoi, kuinka monta kiertoa näitä tässä kohtaa omine nokkineen napsitaan, Mitä ohjeita te olette saaneet, montako kiertoa clomeja syötte? Ja minä kierron päivänä menette siihen labratestiin, jossa katsotaan, onko ovista ollut? Pitänee soittaa sinne polille, olin siellä alkusyksystä ja nyt tuntuu etten enää muista mitään... :ashamed:
 
UUsi clomilainen ilmoittautuu mukaan.
4 kiertoa kokeilen, miten auttaa, jos auttaa, lisänä myös lugesteronit loppukierrossa.
Tänään aloitin ensimäisellä clomilla. 1 tbl pvssä on tarkoitus ottaa ja viiden päivän ajan.

Miten onko ovisajankohta muuttunut clomien aikana? Kiitos jos vastaatte. :flower:
ja onko ikäviä muita oireita ollut?

Mahdotontako kp 4/29 :heart:
 
Mahdotontako:

Sinulla ilmeisesti ovulaatio on siis myös luonnostaan? Minulla ei ollut joten en voi vastata vaikuttaako luonnolliseen ovulaatioon, mutta mulla ovistestiin tullut eka plussa kp 11-17 eli vaihdellut kyllä kierrosta toiseen. Eka lapsi sai alkunsa tuossa missä ovisplussa oli kp 17 ja toka sit tuossa missä plussa oli kp 11. Ekaa lasta yrittäessä clomeista oli oireena yöllisen kuumat aallot ja nyt toisella kerralla ei yhtään mitään.
 
Heips kaikille!
Kiva että löysin ketjun jossa kohtalon tovereita !

Lyhyesti oma tarinani:
Esikoinen syntyi yhdellä yrittämällä luomusti 04/08 mitään ehkäisyä ei olla käytetty synnytyksen jälkeen. menkat alkoi synntyksestä 5kk päästä. Eli luomu yrittämistä reilu vuosi takana.. Lokakuussa mentiin Turun yksityiselle AVA-klinikalle ja eka kiertoa seurattiin verikokein. Kaikki muut (maitorauhanen, kilpirauhanen, laajaverenkuva) olivat normaaleja mutta Ovulaatiota ei tapahtunut ! Siitä seuraava kierto paukkuikin jo kp40 eikä ovulaatiota silloinkaan.

Saatiin Clomifenit apuun joita syön kp 3-7 1tbl. Joulukuussa oli siis eka kierto clomeilla, mut sillä oli vähä huono ajoitus kun mieheni kanssa oltiin viikko eri osoitteissa. kp 18 tunsin selvän, kipeänkin ovulaation. Turhaan tietty, ku siittiöt oli 500km päässä =(

No nyt sitten mennään toista kiertoa ja tänään kp13. Eilen kävin seuranta ultrasta josta löytyi 12mm ja 9mm follikkelit mut limakalvo oli vain vaivaiset 5mm paksu =(
Lääkärin mukaan, jos ovulaatio tulee tässäkin kierrossa vasta kp18 niin noilla kaikilla ainesosilla on hyvin aikaa kasvaa.. eli sitä toivoessa !
MINKÄ KOKOISIA FOLLIKKELEITA, ENTÄ LIMAKALVON PAKSUUS OLLUT MUILLA?

Clomifenin aiheuttamia oireita mitä oon havainnut on ollut huulien kuivuminen (en normaalisti rasvaa ollenkaan) ja myös piilolinsseja (kertakäyttösiä) en ole voinut pitää ku muutaman tunnin kerrallaan. Tämä kuulemma täysin normaalia, mut toisaalta kurja oire koska se just kertoo siitä et clomi vaikuttaa limakalvoille ja annostusta on huono nostaa =(
ja siis asiasta tietämättömille, kohdun limakalvo täytyy olla riittävän paksu jotta hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy siihen ! voi siis tapahtua hedelmöitys, testikin näyttää plussaa mut raskaus menee kesken kun munasolu ei ole kunnolla päässyt kiinnittymään =(

Minä myöskin inhoan tätä vaihetta että täytyy ruveta tikuttamaan ovulaatiota koska yritän elää sillee että asia olisi mahdollisiman vähän mielessä. vaikeaahan se on !
Joten heilutellaan peittoja nyt joka toinen ilta ja kun ovis tuntuu, ni sitte jokapäivä varuiksi.
Uskon tämän tepsivän paremmin ja rauhoittavan mieltäkin !!

Minulle on jäänyt edellisestä raskaudesta about 20kg ylipainoa ja sekin on aika olennainen syy miksi sitä vauvaa ei nyt kuulu.. Liityin Xtravagansaan ja aloitin säännöllisen liikunnan 4kertaa viikossa, ruokatavoista myös turhat hiilarit ja herkut jätetty pois. Kaikki keinot siis sallittakoon että vauvan sais

Lämpöiset onnittelut kaikille plussanneille ja Hirmuisesti tsemppiä kiertoihin !!

Itse olen kuullut clomien auttavan tooosi monella, joten kaikki toivo sille ! :heart:
 

Yhteistyössä