Avioliiton ulkopuolinen raskaus ja miehen vaatimukset

se on vaan helpompi jatkaa sun kanssa sivusuhdetta. Ei se mihkään ole vaimoaan jättämässä. Vaikeampi tilanne olisi ollut jos olisit pitänyt sen, sitten sen ois pitänyt tehdä suuntaan tai toiseen päätöksiä. Jos jatkat suhdetta luulen sen vielä olevan supervarovallisempi harrastaessaan seksiä sun kanssa.

 

Tämähän alkaa olla kuin Hertta-sarjaa lukisi. Hyvänen aika sentään. Itse en koskaan antaisi anteeksi kenellekään, joka pakottaisi minut aborttiin, vaikka kuinka jälkeenpäin selittelisi sataa hyvää ja tuhatta kaunista sen peittämiseksi. Ketjun alkupuolella tunsin vielä sympatiaa aloittajaa kohtaan, mutta enkeli-jutut ja kermakuorrutetut ylisanat saavat minut voimaan pahoin ja epäilemään epäitsekkyyden korostamisen aitoutta.

Eronneena ja neljän lapsen äitinä ehdottaisin aloittajaa nyt hetkeksi vetäytymään eroon tuosta miehestä, joka itsekkäästi, omaa parastaan ajatellen ensin petti vaimoaan, saattoi rakastajattarensa raskaaksi ja joka sen jälkeen vielä hylkäsi tämän ja painosti tämän aborttiin. Mieti, etkö todellakaan ansaitse parempaa miestä elämääsi. Ansaitsevatko jo olemassa olevat lapsesi tuollaisen isäpuolen elämäänsä? Voisiko voimavarat suunnata nyt toistaiseksi auttamaan pieniä lapsia selviämään avioerosta ja siitä surusta, jota he tuntevat ollessaan erossa omasta rakkaasta isästään? Jos aloittaja on niin epäitsekäs kuin väittää olevansa, hän pystyy nyt ylittämään omat tunteensa ja keskittymään lastensa tukemiseen ja arjen turvalliseksi tekemiseen.

 

[QUOTE="johan";25490141]Tämähän alkaa olla kuin Hertta-sarjaa lukisi. Hyvänen aika sentään. Itse en koskaan antaisi anteeksi kenellekään, joka pakottaisi minut aborttiin, vaikka kuinka jälkeenpäin selittelisi sataa hyvää ja tuhatta kaunista sen peittämiseksi. Ketjun alkupuolella tunsin vielä sympatiaa aloittajaa kohtaan, mutta enkeli-jutut ja kermakuorrutetut ylisanat saavat minut voimaan pahoin ja epäilemään epäitsekkyyden korostamisen aitoutta.

Eronneena ja neljän lapsen äitinä ehdottaisin aloittajaa nyt hetkeksi vetäytymään eroon tuosta miehestä, joka itsekkäästi, omaa parastaan ajatellen ensin petti vaimoaan, saattoi rakastajattarensa raskaaksi ja joka sen jälkeen vielä hylkäsi tämän ja painosti tämän aborttiin. Mieti, etkö todellakaan ansaitse parempaa miestä elämääsi. Ansaitsevatko jo olemassa olevat lapsesi tuollaisen isäpuolen elämäänsä? Voisiko voimavarat suunnata nyt toistaiseksi auttamaan pieniä lapsia selviämään avioerosta ja siitä surusta, jota he tuntevat ollessaan erossa omasta rakkaasta isästään? Jos aloittaja on niin epäitsekäs kuin väittää olevansa, hän pystyy nyt ylittämään omat tunteensa ja keskittymään lastensa tukemiseen ja arjen turvalliseksi tekemiseen.[/QUOTE]

Naulan kantaan! Erolapsen osa ei ole helppo, vaikka näyttäisi pärjäämiseltä. Kun alkaa laukata äidin ja isän väliä, niin on helppoa muuttua tuttaviksi, jotka asuvat osan aikaa yhdessä. Silloin jäädään käytännössä orvoiksi, muttei ymmärretä asiaa itse ennenkuin keski-iässä, kun aikuisia lapsia ihmetyttää, miksi vanhemmat kohtelevat heitä edelleen samanikäisinä, kuin he olivat eron tapahtuessa. Siinä myöhästyy aikuistuminen pahasti.

 

Juuri siksihän minä aborttin päädyinkin, että "päästän miehen menemään". Katsomaan ne kortit, jotka hänellä vaimonsa kanssa on. En vain arvannut sitä, minkälaisen surun yhteisen lapsemme menettäminen meissä molemmissa aiheuttaa ja miten vahvasti se meitä yhdistää. Mutta juuri siksi luovuin syntymättömästä lapsestani, jotta voisin "päästää rakastamani miehen vapaaksi", vapaaksi minusta. Mutta jos hän ei sitten haluakaan mennä, se ei ole enää minusta kiinni. Minä annoin hänelle avaimen, vapautin "kahleista". Vaikka hän sanoi haluavansa lapsen, olevansa tälle läsnä, näin että hän rikkoisi itseään "kahden perheen välillä". Annan hänelle vapaat kädet katsoa korttinsa ja tehdä päätökset sitten sen mukaan. Jos olisin pitänyt lapsen, hän olisi ehkä aina kokenut olevansa sidottu minuun lapsen takia.

"If you love someone, set them free!"

voi herran jestas mitä sontaa. Sinun olisi jo alunperin pitänyt olla sekaantumatta varattuun mieheen vaikka kuinka sinua olisi vikitellyt. Sinun velvollisuutesi oli torjua mies. Ja nyt sitten kehtaat täällä kirjoitella kuinka "päästät" miehen vapaaksi. Ajattelisit edes vaimoa miten hän on kärsinyt sinun ja aviomiehensä vuoksi.

 

[QUOTE="hertta";25489825]Tai sitten jaksaa juuri siksi, että kyse on "kaiken voittavasta rakauesta"!

Oletko itse koskaan kokenut sellaista?[/QUOTE]

noin lapsellinen kuten kirjoitat?? Ethän??? Tässä ei todellakaan ole "kaiken voittavasta rakkaudesta" vaan sivusuhteen pitämisestä miehen puolelta, johon AP lankesi täydellisesti.

 

Anteeksi vain, mutta kuka sinä olet sanomaan mitään siitä, minkälainen äiti olen lapsilleni?! Olen lapsilleni rakastava äiti. Olen aina ajatellut heidän parastaan, tehnyt kaikkeni, jotta heidän olisi mahdollisimman hyvä. Kolme lastani olivat erittäin vahva syy siihen, miksi päädyin epäitsekkäästi, enkelini abortointiin. Joten älä tule minulle sanomaan, että olen unohtanut heidät. Olen ehkä unohtanut itseni, mutta lapsiani rakastan enemmän kuin ketään muuta maan päällä.

Lisäksi rakastan tätä enkelini isää, kyllä, todella paljon. Mutta se rakkaus ei ole lapsiltani pois.

tosissasi lapsesta enkelinä, jonka olet abortoinut????????????

 

[QUOTE="vieras";25490000]Mun mielestä on sairasta, että nainen, äiti, puhuu enkelistään päädyttyään aborttiin.[/QUOTE]


Niin peesi! Abortoitu lapsi, enkeli. Kuolleesta lapsesta ehkä voi näin puhua.
Niin hullua koko tämä ketju. Ollaan niin rakastuneita, mutta mies ei eroa ja 15 vuotta vanhempi. Hullaantunut vain nuoresta naisesta, mutta palasi vaimonsa luo ja painosti ap:n aborttiin.
Oikea rakkaustarina?

 

Niin peesi! Abortoitu lapsi, enkeli. Kuolleesta lapsesta ehkä voi näin puhua.
Niin hullua koko tämä ketju. Ollaan niin rakastuneita, mutta mies ei eroa ja 15 vuotta vanhempi. Hullaantunut vain nuoresta naisesta, mutta palasi vaimonsa luo ja painosti ap:n aborttiin.
Oikea rakkaustarina?

Tällaista kuulemma on se "kaiken voittava rakkaus". Nyt on naiset lukeneet hertta-sarjaa vähän liian paljon. Samalla katselleet kauniita ja rohkeita telkusta.

Tosiasioilla ei ole mitään merkitystä silloin, kun on kyseessä elämää suurempi rakkaus.

 

[QUOTE="Vieras";25490362]voi herran jestas mitä sontaa. Sinun olisi jo alunperin pitänyt olla sekaantumatta varattuun mieheen vaikka kuinka sinua olisi vikitellyt. Sinun velvollisuutesi oli torjua mies. Ja nyt sitten kehtaat täällä kirjoitella kuinka "päästät" miehen vapaaksi. Ajattelisit edes vaimoa miten hän on kärsinyt sinun ja aviomiehensä vuoksi.[/QUOTE]

Peesi tälle! Minusta aika naurettavaa puhua epäitsekkyydestä, kun on alunperin sekaantunut ITSEKKÄÄSTI VARATTUUN mieheen, mitäs luuli ap että aiheuttaa miehen vaimolle ja lapsille;NIIN,SURUA. Nyt jauhaa vain omista tunteistaan,surustaan jne,
ihan kuin tässä kuviossa ei olisi ketään muuta. Onhan ne vaimo ja lapset siellä vielä olemassa, miksi kukaan ei mainitse niitä? Puhutaan vaan enkelivauvoista,ja kaikenvoittavasta rakkaudesta ynnä muuta kummallista....

Mitä ap luuli, että siitä seuraa kun sekaantuu naimisissa olevaan mieheen?
Pelkkää ihanuutta itselle ja kaikki muut ihmiset voi unohtaa,heillähän ei ole tunteita,eikä mitään väliä mitä esim vaimo on saanut kokea. Niinkö?

 

Minusta aikuisen ihmiset pitää pystyä seisomaan omien päätösten ja tekemisten takana, ja
siihen teistä ei kumpikaan ole kyennyt. Aika epätasainen pari olisitte siis.

Turha nyt itkeä jos olet jo päätöksesi tehnyt, miksi et ajatellut tarkemmin mitä SINÄ haluat, haluatko SINÄ pitää lapsen vai et? Olet ollut miehen manipuloitavissa,ja nyt alat huomata että jospa olisit tehnyt toisin...Epätervettä meininkiä kaikin puolin. Ensinkin se, että pelaa varatun miehen kanssa vaarallista peliä, jostaVOI aina tulla raskaaksi. Elät jossain romantiikan nälässä, ja etsit itsellesi vaikeuksia.
Mitä järkeä??Jos olisit OIKEASTI halulnnut pitää lapsen, olisit tehnyt niin,ja samalla sanonut näkemiin miehelle vaimoineen. Mutta et halunnut lasta,vaan haluat VARATUN miehen.

 

Oikeasti, valtavan surun keskellä on tärkeintä, että on joku jonka kanssa surun jakaa, sellainen rakas ihminen, joka ymmärtää sinua ja on tukenasi. Yksin ei ole hyvä jäädä. Olen onnellinen siitä, että meillä on nyt tämän miehen kanssa toisemme, että voimme tukea toinen toisiamme tässä tilanteessa, jota muiden tuntuu olevan niin kovin vaikeaa ymmärtää. Enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä onhan tämä hyvin moniulotteinen juttu kaikekseen.

Mies on tulossa luokseni. Sanoi, ettei halua minun olevan yksin. Että haluaa olla kanssani. On täällä ainakin maanantaiaamuun. Hänen perheensä ei luonnollisesti ymmärrä hänen suruaan tässä, joten vaimonsa ei pysty olemaan hänen tukenaan ja lapsien harteille eivät aikuisten asiat edes kuulu. Olen toki pahoillani hänen vaimonsa puolesta, mutta yhtä lailla myös miehen puolesta, ettei hänen vaimonsa pysty ymmärtämään miehensä surua. Vaimo valitsi jäädä miehensä rinnalle vaikka tämä sanoi vaimolleen rakastavansa minua. Vaimo valitsi jäädä avioliittoon vaikka mies sanoi jäävänsä siihen vain lasten vuoksi. Vaimo valitsi jäädä siihen vaikka sai tietää minun olevan raskaana. Itse en olisi vaimona siten toiminut, mutta hän toimi, ja nyt kun tilanne on tämä, hän ei pystykään tukemaan miestään ja seisomaan hänen rinnallaan.

Suru on musertava tunne. Oman lapsen menettäminen surun tunteista varmasti voimakkain. Ja sillä ei oikeasti ole merkitystä miten lapsensa menettää, minkä ikäisen. Oma lapsi on aina oma lapsi. Meille on tärkeintä nyt käsitellä suruamme ja olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että ainoa tapa tehdä surutyötä on olla yhdessä. Siitä saan voimaa jaksaa eteenpäin, uuteen aamuun. Ja lapsistani, heidän kanssaan leikkimisestä, luistelemisesta, pulkkamäestä, arjen iloista, joita tänäänkin olemme yhdessä jakaneet.

 

[QUOTE="Vieras";25490362]Sinun velvollisuutesi oli torjua mies. Ja nyt sitten kehtaat täällä kirjoitella kuinka "päästät" miehen vapaaksi. Ajattelisit edes vaimoa miten hän on kärsinyt sinun ja aviomiehensä vuoksi.[/QUOTE]

No eikö ap juuri ajatellut miehen vaimoa tekemällä abortin?! Ja eikö ole miehen vastuulla pettääkö vaimoaan vai ei? Ja kaiken lisäksi, eikö ole vaimon vastuulla myös, jatkaako avioliittoaan kuultuaan miehensä rinnakkaissuhteesta, rakkaudesta toiseen naiseen sekä heidän yhteisestä syntymättömästä lapsestaan?! Vastuunsa on toki ap:llakin, mutta hän ei ole vastuussa noiden kahden avioliitosta vaan se vastuu on avioliitossa elävillä. Jos varattu mies lähtee suhteeseen, se ei ole "kakkosen" vika.

 

Oikeasti, valtavan surun keskellä on tärkeintä, että on joku jonka kanssa surun jakaa, sellainen rakas ihminen, joka ymmärtää sinua ja on tukenasi. Yksin ei ole hyvä jäädä. Olen onnellinen siitä, että meillä on nyt tämän miehen kanssa toisemme, että voimme tukea toinen toisiamme tässä tilanteessa, jota muiden tuntuu olevan niin kovin vaikeaa ymmärtää. Enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä onhan tämä hyvin moniulotteinen juttu kaikekseen.

Mies on tulossa luokseni. Sanoi, ettei halua minun olevan yksin. Että haluaa olla kanssani. On täällä ainakin maanantaiaamuun. Hänen perheensä ei luonnollisesti ymmärrä hänen suruaan tässä, joten vaimonsa ei pysty olemaan hänen tukenaan ja lapsien harteille eivät aikuisten asiat edes kuulu. Olen toki pahoillani hänen vaimonsa puolesta, mutta yhtä lailla myös miehen puolesta, ettei hänen vaimonsa pysty ymmärtämään miehensä surua. Vaimo valitsi jäädä miehensä rinnalle vaikka tämä sanoi vaimolleen rakastavansa minua. Vaimo valitsi jäädä avioliittoon vaikka mies sanoi jäävänsä siihen vain lasten vuoksi. Vaimo valitsi jäädä siihen vaikka sai tietää minun olevan raskaana. Itse en olisi vaimona siten toiminut, mutta hän toimi, ja nyt kun tilanne on tämä, hän ei pystykään tukemaan miestään ja seisomaan hänen rinnallaan.

Suru on musertava tunne. Oman lapsen menettäminen surun tunteista varmasti voimakkain. Ja sillä ei oikeasti ole merkitystä miten lapsensa menettää, minkä ikäisen. Oma lapsi on aina oma lapsi. Meille on tärkeintä nyt käsitellä suruamme ja olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että ainoa tapa tehdä surutyötä on olla yhdessä. Siitä saan voimaa jaksaa eteenpäin, uuteen aamuun. Ja lapsistani, heidän kanssaan leikkimisestä, luistelemisesta, pulkkamäestä, arjen iloista, joita tänäänkin olemme yhdessä jakaneet.

Siis oletko sä ihan tosissasi :O

Miehessä ei ole mitään vikaa, se olikin vaimossa?! Ja miesparka suree "menetettyä lasta", mies tarvitsee tukea ja ymmärrystä - viis siitä että kyseisen lapsen käytännössä pakotti sut abortoimaan?

Olen sanaton :|

 

Tää on jo pitkään kuulostanut niin satuilulta, että uskokoon ken tahtoo...

 

Oikeasti, valtavan surun keskellä on tärkeintä, että on joku jonka kanssa surun jakaa, sellainen rakas ihminen, joka ymmärtää sinua ja on tukenasi. Yksin ei ole hyvä jäädä. Olen onnellinen siitä, että meillä on nyt tämän miehen kanssa toisemme, että voimme tukea toinen toisiamme tässä tilanteessa, jota muiden tuntuu olevan niin kovin vaikeaa ymmärtää. Enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä onhan tämä hyvin moniulotteinen juttu kaikekseen.

Mies on tulossa luokseni. Sanoi, ettei halua minun olevan yksin. Että haluaa olla kanssani. On täällä ainakin maanantaiaamuun. Hänen perheensä ei luonnollisesti ymmärrä hänen suruaan tässä, joten vaimonsa ei pysty olemaan hänen tukenaan ja lapsien harteille eivät aikuisten asiat edes kuulu. Olen toki pahoillani hänen vaimonsa puolesta, mutta yhtä lailla myös miehen puolesta, ettei hänen vaimonsa pysty ymmärtämään miehensä surua. Vaimo valitsi jäädä miehensä rinnalle vaikka tämä sanoi vaimolleen rakastavansa minua. Vaimo valitsi jäädä avioliittoon vaikka mies sanoi jäävänsä siihen vain lasten vuoksi. Vaimo valitsi jäädä siihen vaikka sai tietää minun olevan raskaana. Itse en olisi vaimona siten toiminut, mutta hän toimi, ja nyt kun tilanne on tämä, hän ei pystykään tukemaan miestään ja seisomaan hänen rinnallaan.

Suru on musertava tunne. Oman lapsen menettäminen surun tunteista varmasti voimakkain. Ja sillä ei oikeasti ole merkitystä miten lapsensa menettää, minkä ikäisen. Oma lapsi on aina oma lapsi. Meille on tärkeintä nyt käsitellä suruamme ja olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että ainoa tapa tehdä surutyötä on olla yhdessä. Siitä saan voimaa jaksaa eteenpäin, uuteen aamuun. Ja lapsistani, heidän kanssaan leikkimisestä, luistelemisesta, pulkkamäestä, arjen iloista, joita tänäänkin olemme yhdessä jakaneet.

että mies jäi avioliittoon. Ei tietenkään vaimo pysty tukemaan miestään, kun on saanut selville avioliiton ulkopuolisen suhteen (ja raskauden vielä), ja on itsekin aivan sekaisin surusta. HALOO!!! Että kehtaatkin syyttää vaimoa!!!! Se, että pelaat tätä peliä - kyllä, tämä on nyt sinulle valtapeliä, kiusaatko nyt tällä jatkuvalla suhteella miehen vaimoa?? En kunnioita sinua pätkän vertaa ihmisenä enkä naisena. Miehen vaimo ei ole tätä ansainnut. Säälin lapsiasi.

 

[QUOTE="kolmen äiti";25491869]No eikö ap juuri ajatellut miehen vaimoa tekemällä abortin?! Ja eikö ole miehen vastuulla pettääkö vaimoaan vai ei? Ja kaiken lisäksi, eikö ole vaimon vastuulla myös, jatkaako avioliittoaan kuultuaan miehensä rinnakkaissuhteesta, rakkaudesta toiseen naiseen sekä heidän yhteisestä syntymättömästä lapsestaan?! Vastuunsa on toki ap:llakin, mutta hän ei ole vastuussa noiden kahden avioliitosta vaan se vastuu on avioliitossa elävillä. Jos varattu mies lähtee suhteeseen, se ei ole "kakkosen" vika.[/QUOTE]

sinä oikein elät? Kuule, kun abortti tehdään se tehdään oman itsensä vuoksi eikä kenekään muun. ´

Jos varattu mies vokottelee, ja "kakkonen" lähtee suhteeseen, se on tasan tarkkaan "kakkosen" vika. Hänen on valinta lähteekö suhteeseen vai ei. Ja jos totta puhutaan vika on molemmissa - sekä vokottelijassa, että vokoteltavassa.

 

täytyy olla mielikuvituksen tuotetta. On sen verran kummallista tekstiä.

 

Joo juttu menee aina sairaammaksi; nyt vaimon pitäisi ymmärtää miestä ja tukea tätä koska menetti lapsen? WHAT? Ap on neitsytmaria joka ei ole tehnyt mitään väärää. Pitäiskö vaimon nyt tulla suremaan ja itkemään teidän kanssanne koska "menetitte" avioliiton ulkopuolella alkuunsaaneen lapsen?
Anna mun kaikki kestää. Tän on pakko olla provo.

 

[QUOTE="kolmen äiti";25491869]No eikö ap juuri ajatellut miehen vaimoa tekemällä abortin?! Ja eikö ole miehen vastuulla pettääkö vaimoaan vai ei? Ja kaiken lisäksi, eikö ole vaimon vastuulla myös, jatkaako avioliittoaan kuultuaan miehensä rinnakkaissuhteesta, rakkaudesta toiseen naiseen sekä heidän yhteisestä syntymättömästä lapsestaan?! Vastuunsa on toki ap:llakin, mutta hän ei ole vastuussa noiden kahden avioliitosta vaan se vastuu on avioliitossa elävillä. Jos varattu mies lähtee suhteeseen, se ei ole "kakkosen" vika.[/QUOTE]

olla provo.

 

[QUOTE="vieras";25492022]Joo juttu menee aina sairaammaksi; nyt vaimon pitäisi ymmärtää miestä ja tukea tätä koska menetti lapsen? WHAT? Ap on neitsytmaria joka ei ole tehnyt mitään väärää. Pitäiskö vaimon nyt tulla suremaan ja itkemään teidän kanssanne koska "menetitte" avioliiton ulkopuolella alkuunsaaneen lapsen?
Anna mun kaikki kestää. Tän on pakko olla provo.[/QUOTE]


tälle vastaukselle

 

Oikeasti, valtavan surun keskellä on tärkeintä, että on joku jonka kanssa surun jakaa, sellainen rakas ihminen, joka ymmärtää sinua ja on tukenasi. Yksin ei ole hyvä jäädä. Olen onnellinen siitä, että meillä on nyt tämän miehen kanssa toisemme, että voimme tukea toinen toisiamme tässä tilanteessa, jota muiden tuntuu olevan niin kovin vaikeaa ymmärtää. Enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä onhan tämä hyvin moniulotteinen juttu kaikekseen.

Mies on tulossa luokseni. Sanoi, ettei halua minun olevan yksin. Että haluaa olla kanssani. On täällä ainakin maanantaiaamuun. Hänen perheensä ei luonnollisesti ymmärrä hänen suruaan tässä, joten vaimonsa ei pysty olemaan hänen tukenaan ja lapsien harteille eivät aikuisten asiat edes kuulu. Olen toki pahoillani hänen vaimonsa puolesta, mutta yhtä lailla myös miehen puolesta, ettei hänen vaimonsa pysty ymmärtämään miehensä surua. Vaimo valitsi jäädä miehensä rinnalle vaikka tämä sanoi vaimolleen rakastavansa minua. Vaimo valitsi jäädä avioliittoon vaikka mies sanoi jäävänsä siihen vain lasten vuoksi. Vaimo valitsi jäädä siihen vaikka sai tietää minun olevan raskaana. Itse en olisi vaimona siten toiminut, mutta hän toimi, ja nyt kun tilanne on tämä, hän ei pystykään tukemaan miestään ja seisomaan hänen rinnallaan.

Suru on musertava tunne. Oman lapsen menettäminen surun tunteista varmasti voimakkain. Ja sillä ei oikeasti ole merkitystä miten lapsensa menettää, minkä ikäisen. Oma lapsi on aina oma lapsi. Meille on tärkeintä nyt käsitellä suruamme ja olemme onneksi molemmat sitä mieltä, että ainoa tapa tehdä surutyötä on olla yhdessä. Siitä saan voimaa jaksaa eteenpäin, uuteen aamuun. Ja lapsistani, heidän kanssaan leikkimisestä, luistelemisesta, pulkkamäestä, arjen iloista, joita tänäänkin olemme yhdessä jakaneet.

Ehkä se vaimo rakastaa myös sitä kurjaa renttupaskaa ihan yhtä paljon kuin sinä, haluaa roikkua mokomassa kyrvänjatkeessa aivan yhtä paljon kuin sinä, on yhtä riippuvainen siitä ihmisjätteestä kuin sinä.

Yhtä hulluja olette molemmat, sekä sinä että se vaimo.

 

Olen jo pitkään katsellut tätä kirjoittajaa, ja täytyy kyllä sanoa, että kovin omituista teksiä tämä ihminen ulos suoltaa. Ihmeellisemmäksi muuttuu viesti viestiltä - huh huh. Pakko olla provo:stick:

 

Minä taas voin vastaavassa tilanteessa olleena vaimona sanoa, että ap on aivan oikeassa, ja hän joka kirjoitti siitä, että myös vaimolla on vastuu. Sain tietää, että miehelläni on toinen nainen. Oli ollut jo vuoden verran kun jäi kiinni. Mies kertoi todella rakastavansa tätä naista, mutta en ollut valmis luopumaan avioliitostani vielä silloin. Olisi kyllä pitänyt, tajuan sen jälkikäteen. Odotin vielä ja toivoin mieheni lopettavan suhteen. Hän ei lopettanut ja nainen tuli raskaaksi. Siinä vaiheessa tajusin juuri tuon, että minullakin on omalta osaltani vastuu siitä jäänkö tuollaiseen liittoon, jäänkö tuollaisen miehen vaimoksi. Minä kannoin vastuuni, jota mieheni ei pystynyt kantamaan. Minä lähdin, jätin eropaperit yksin.

Olin toki vihainen kakkoselle, mutta ei se hänen vikansa ollut vaan petollisen mieheni, jolla ei sitten ollut edes munaa erota vaikka rakasti toista. He menettivät lapsensa keskenmenossa ja ex-mieheni oli aivan rikki. Nyt ovat naimisissa ja minullakin jo elämässäni uusi rakkaus. Tämä kaikki on opettanut minulle avarakatseisuutta ja anteeksi antamisen jalon taidon.

Toivon ap, että et katkeroidu vaan saat käytyä surutyön lävitse tavalla tai toisella.

 

Onneksi olkoon ap. Sä voitit, vaimo hävisi. Ansaitsette toisenne tämän
miehen kanssa. Ei tähän enää muuta voi sanoa. Olet niin taitava valehtelemaa itsellesi,
että turha tätä jankkaamista jatkaa.

 

Eikös olekin mielenkiintoista, miten kaksinaismoralistista porukkaa kaikilla näillä palstoilla liikkuu. Kun mies pettää, hänet lynkataan, kun petetty vaimo itkee, häntä joko lohdutetaan ta sitten syytetään, että itsepä jäit petturin rinnalle. Kun ap oli petetty ja jätetty, aborttiin painostettu, hän sai sympatiaa ja lohdutusta, mutta sitten kun lapsen isä haluaa kantaa vastuunsa, vaikka hiukan myöhässä ja virheidensä jälkeen, ap saa syntipukin leiman, kun on jäänyt petturin viettelykseen.