[QUOTE="joo";25492175]mitä sä selität???? Sama minkä ikäisen lapsen menettää??? Et sama, jos 6 vuotias kuolee, kun rv6?ja hei, sä teit abortin. Ja nyt se ihana mies sua siellä tukee, huh. Ja mitä sä selität epäitsekkyydestä, nyt siellä kuitenkin punkkaat toisen naisen miehen kanssa? Huh. Ja arvostelet vaimoa hänen ratkaisuista.. Ihan turhaanha sä abortin teit, kun nyt kuitenki roikut siinä ukossa... Ja mietis hetki niitä miehen lapsia, ok heitä kohtaan, noi lohdutusreissut? Toivotko ihan omilleskin tollasta isää, kävis lohduttelee siellä täällä.. Sit vaa kotia takas perheen pariin.[/QUOTE]
En koe, että mun tarvitsisi täällä puolustella valintojani tai tekemisiäni. Aloitin kirjoittamaan tänne, jotta saisin erilaisia näkökulmia asiaan, koska usein ihminen tulee sokeaksi omalle tilanteelleen. Ja koen, että nämä keskustelupalstat ovat suosittuja juuri siksi, että monet etsivät täältä oman tilanteensa kaltaisia ketjuja saadakseen niistä ajatuksia ja tukea itselleen. Siksi yritän olla täällä niin rehellinen kuin mahdollista, jotta joku toinen saisi ajateltavaa omassa vastaavanlaisessa tilanteessaan.
Ymmärrän, että tämän tyyppinen aihealue herättää mielipiteitä molempiin suuntiin ja löytyy sekä tukijoita että vastustajia. Tiedän, että ihmiset reagoivat näihin voimakkaasti juuri siksi, että pelkäävät sen voivan tapahtua itselleen, koska se on tapahtunut jollekin toisellekin.
Olen pahoillani vaimon puolesta, ja heidän lastensa, sen olen jo sanonut. Tein ehkä väärin siinä, että aloitin suhteen varattuun mieheen, enkä lähde selittelemään sen enempää miksi niin teimme, koska tiedän etten saa siihen ymmärrystä täältä. Se, että mies reagoi ensin uhkailemalla ja painostamalla aborttiin oli häneltä todella raukkamaista ja hän on pyytänyt virhettään anteeksi minulta tuhat kertaa. Hän on tehnyt kaikkensa hyvittääkseen virheensä. Minä olen antanut hänelle anteeksi, koska en halua katkeroitua. Mutta tiedän, että anteeksi antaminen on vaikeaa. Helppoa se ei ollut minullekaan enkä edelleenkään voi sanoa luottavani mieheen mitenkään kovin paljoa, mutta minun tukenani hän on ollut jo monta viikkoa, erityisesti nyt. Hän on valmis ajamaan luokseni pari tuntia voidakseen olla kanssani, tukea minua suruni keskellä. Toki hän tarvitsee itsekin tukea ja lohdutusta, eikä hän saa sitä nyt muilta kuin minulta. En voi häntä syyttää siitä, että hän valitsee näin.
En tiedä todellakaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En tiedä miten heidän avioliittonsa käy, tai mitä me miehen kanssa joskus vielä olemme. Emme puhu siitä nyt vaan keskitymme tähän hetkeen. Hän sanoi minulle, että olemme tämän menetyksemme myötä aina yhtä, mutta että kyse ei ole pelkästään lapsesta tai hänen menettämisestään vaan siitä, miksi lapsi sai alkunsa.
En petä itseäni vaan olen itselleni rehellinen. Vain siten pystyn olemaan rehellinen myös tälle miehelle. Kaikki ei mene elämässä aina niin kuin suunnittelee tai toivoo. Joskus elämä tuo eteen yllätyksiä ja silloin kysytään rohkeutta tarttua niihin. Tai rohkeutta olla tarttumatta.
En arvostele heitä, jotka pystyvät vain tuomitsemaan minut ja tämän miehen, mutta olen kiitollinen että on myös teitä, jotka pystytte ymmärtämään ja asettumaan meidän asemaamme ilman puolutuskannalle asettumista. Ja vaikka saankin taas hyökkäyksen päälleni kirjoittamalla seuraavan lauseen sanon kuitenkin, että olen todella kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse elää suurinta suruani yksin vaan saan lapset nukkumaan laitettua käpertyä itkemään syntymättä jääneen lapsemme isän kainaloon ja voimme sytyttää kynttilän lapsemme muistolle.
