A
"Akvamariini"
Vieras
Plääh, tekee vain mieli avautua mieltä painavasta aiheesta vaikkei se millään tavalla ajankohtainen olekaan.
Miehen sisko on mielestäni hyvin itsekeskeinen ämmä. Taustatiedoksi siis että olemme nuoria opiskelijoita (lapsettomia tietenkin), olleet vajaat kolme vuotta yhdessä, ja tämä sisko on muutaman vuoden miestä nuorempi, vielä teini. Lisäksi hän on usealapsisen perheen nuorimmainen ja ainoa tyttö, mikä saattaa olla syy siihen, että hän on aina saanut vanhemmiltaan kaiken minkä on halunnut. Tiedän etten ole ainoa joka on tätä mieltä.
Mieltäni painaa erityisesti se, kuinka hän yli kaksi vuotta sitten eli suhteemme alkupuolella oli todella mustasukkainen veljestään. Sisarukset olivat olleet hyvin läheisissä väleissä, harrastaneet ja viettäneet paljon vapaa-aikaa yhdessä, jakaneet kuulumisensa päivittäin vaikka veli/poikaystäväni oli jo muuttanut pois kotoaan jne. Ymmärrän sinänsä tietty, että on luonnollista olla mustis kun hänen veljensä löysikin itselleen toisen tärkeän naisihmisen. Mutta sitä käytöstä!
Aluksi hän oli mukava, mutta muuttui kuukaudessa-parissa vihamieliseksi, kun huomasi etten ollutkaan ihan pikainen säätö. Hän ei ilmeisesti pitänyt minua lainkaan sopivana tyttöystävänä veljelleen. Oli vaihe, jolloin aina ollessani kylässä anoppilassa (jossa tuolloin lukioikäinen sisko siis asui) hän ei puhunut minulle sanaakaan eikä sietänyt olla samassa huoneessa, kiukutteli ja paiskoi ovia. Silloin jos puhuikin, usein vain vittuili ja tiuski. Kerran poikaystäväni kanssa vietimme romanttista kahdenkeskistä iltaa kännykät äänettömällä, ja kun tällä välin sisko oli yrittänyt soittaa useita kertoja, jälkeenpäin kumppanini sai dramaattiset haukut: "Mä luulin että sä oot kuollu ku et vastannu!!!" aivan kuin aikuinen mies ei saisi olla hetkeäkään tavoittamattomissa. Sisko ei millään tuntunut sietävän veljensä muuta elämää. Välillä hän omi veljensä pois luotani, vaikka tämä oli luvannut olla minun seurassani.
Mutta mikä ylivoimaisesti eniten minua loukkasi, oli tapa jolla sisko oli toistuvasti ja paljon haukkunut minua ihan suoraan veljelleen ja vaatinut tätä jättämään minut. Ilmeisesti olin hänen mielestään (ja ehkä oikeastikin, mutta ei silti mielestäni oikeuta haukkumaan) liian pukeutumis- ja meikkaustaidoton, itsetunto-ongelmainen harmaavarpunen. Hän oli myös suurieleisesti spekuloinut veljelleen minun olevan lesbo, joten poikaystävältäni olisi suorastaan "jalo" teko jättää minut ja äkkiä!
Sain nämä keskustelut selville - iip, älkää tuomitko - lukemalla salaa mieheni Facebookia paljon, paljon myöhemmin, yli vuoden sen jälkeen kuin nämä keskustelut oli käyty.
Ja lisää loukkasi se, että mieheni taas oli temperamenttisen pikkusiskonsa edessä sellainen vässykkä, ettei koskaan ollut edes käskenyt tämän lopettaa jatkuvaa mustamaalaamista. Itse asiassa päinvastoin. Oli itsekin esim. juoruillut riidoistamme siskolleen (eivät minusta kuulu kenellekään suhteen ulkopuoliselle), joka oli saanut tietysti pönkitystä mielipiteelleen että olin paska tyttöystävä, ja jopa pari kertaa (kai suutuspäissään jonkin riitamme jälkeen) sanonut suoraan siskolleen että aikoo pian heivata minut. Siskon kommentti oli ollut: "Hyvä".
Varmasti samoja keskusteluja, joiden sisältöä en voi tietää, on käyty myös fb:n ulkopuolella vielä enemmän!
Onneksi mies ei koskaan toteuttanut jättämisuhkauksiaan. Ja onneksi minä en tiennyt niistä silloin, olisin varmaan järkyttynyt ja suuttunut niin että olisin itse lähtenyt suhteesta (ja hemmoteltu sisko olisi taas saanut tahtonsa läpi).
Olemme edelleen yhdessä, onnellisia ja rakastamme toisiamme päivä päivältä enemmän. Suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta.
Silti nousee verenpaine kun ajattelen koko kyseistä siskoa, vaikka tapahtuneesta tosiaan on jo niin kauan. Ulkoisesti en pidä vihaa ja pystyn juttelemaan tekohymy naamallani kyseisen siskon kanssa aina jos joudumme tekemisiin. Hän ei tänä päivänäkään tiedä, että olen lukenut hänen ja veljensä fb-keskusteluja, eikä siis luultavasti lainkaan tiedosta kuinka paljon salaa häntä inhoan.
Poikaystäväni kyllä tietää hyvin - otin asian puheeksi heti samana iltana kun olin lukenut keskusteluja. Asiaa on puitu paljon, ja hän on itkenyt ja rukoillut anteeksi, ettei ole uskaltanut torjua siskonsa mustasukkaisuutta. Silti hän ei pyynnöistäni huolimatta ole koskaan jälkeenpäinkään siskonsa käytöstä tämän kanssa puheeksi.
Asiaa vaikeuttaa tietysti se, että tapahtuneesta on jo kauan ja olisi omituista nostaa se nyt esille. Toinen vaikeus on se, että sisko lienee aikuistunut tällä aikavälillä, ja on nykyään ihan vilpittömän ystävällisen tuntuinen silloin harvoin jos näemme. Minä, pitkävihaisena ja itsekin mustasukkaisena ihmistyyppinä, olen silti yhä käärmeissäni ja katkera. En ole koskaan saanut häneltä anteeksipyyntöä, koska hän ei tiedä minun tietävän millainen hän on ollut. Enkä olisi koskaan saanut kummaltakaan tietää miten minua on loukattu, jos en olisi itse lähtenyt sitä selvittämään.
Sisko ja veli ovat siitä ajasta jo etääntyneet niin, ettei minun onneksi tarvitse enää juuri lainkaan sietää kyseisen siskon seuraa. Hän asuu nyt vielä kauempana eivätä sisarukset juuri pidä yhteyttä. Olen siksi saanut jo kuitenkin suloisimman kostoni mitä voin kuvitella: tuosta siskosta ei enää koskaan, ikinä, tule mieheni elämän ykkösnaista, koska se olen minä.
Jos kävisi niiiiiin hassu sattuma, että kyseinen henkilö jopa lukisi tätä palstaa - epätodennäköistä, mutta joskus totuus on tarua ihmeempää - niin hän luultavasti tunnistaisi itsensä välittömästi. Tiedän että kirjoitin aika tunnistettavasti. Siinä tapauksessa terveiset että pysy siellä missä olet äläkä tuppaudu enää tähän elämään. Ei tarvitse ikinä ottaa yhteyttä.
Tulipas pitkä teksti, huoh... Ai miksikö tästä avaudun? Halusin vain purkaa ainaista katkeruuttani, ja myös kuulla teiltä muilta palstalaisilta mielipiteitä aiheeseen, onko samanlaisia kokemuksia, olenko minä tässä se ainoa lapsellinen ja katkera ämmä jne.
Kiitos jos jaksoitte lukea ja anteeksi jos vain hukkasin aikaanne!
Miehen sisko on mielestäni hyvin itsekeskeinen ämmä. Taustatiedoksi siis että olemme nuoria opiskelijoita (lapsettomia tietenkin), olleet vajaat kolme vuotta yhdessä, ja tämä sisko on muutaman vuoden miestä nuorempi, vielä teini. Lisäksi hän on usealapsisen perheen nuorimmainen ja ainoa tyttö, mikä saattaa olla syy siihen, että hän on aina saanut vanhemmiltaan kaiken minkä on halunnut. Tiedän etten ole ainoa joka on tätä mieltä.
Mieltäni painaa erityisesti se, kuinka hän yli kaksi vuotta sitten eli suhteemme alkupuolella oli todella mustasukkainen veljestään. Sisarukset olivat olleet hyvin läheisissä väleissä, harrastaneet ja viettäneet paljon vapaa-aikaa yhdessä, jakaneet kuulumisensa päivittäin vaikka veli/poikaystäväni oli jo muuttanut pois kotoaan jne. Ymmärrän sinänsä tietty, että on luonnollista olla mustis kun hänen veljensä löysikin itselleen toisen tärkeän naisihmisen. Mutta sitä käytöstä!
Aluksi hän oli mukava, mutta muuttui kuukaudessa-parissa vihamieliseksi, kun huomasi etten ollutkaan ihan pikainen säätö. Hän ei ilmeisesti pitänyt minua lainkaan sopivana tyttöystävänä veljelleen. Oli vaihe, jolloin aina ollessani kylässä anoppilassa (jossa tuolloin lukioikäinen sisko siis asui) hän ei puhunut minulle sanaakaan eikä sietänyt olla samassa huoneessa, kiukutteli ja paiskoi ovia. Silloin jos puhuikin, usein vain vittuili ja tiuski. Kerran poikaystäväni kanssa vietimme romanttista kahdenkeskistä iltaa kännykät äänettömällä, ja kun tällä välin sisko oli yrittänyt soittaa useita kertoja, jälkeenpäin kumppanini sai dramaattiset haukut: "Mä luulin että sä oot kuollu ku et vastannu!!!" aivan kuin aikuinen mies ei saisi olla hetkeäkään tavoittamattomissa. Sisko ei millään tuntunut sietävän veljensä muuta elämää. Välillä hän omi veljensä pois luotani, vaikka tämä oli luvannut olla minun seurassani.
Mutta mikä ylivoimaisesti eniten minua loukkasi, oli tapa jolla sisko oli toistuvasti ja paljon haukkunut minua ihan suoraan veljelleen ja vaatinut tätä jättämään minut. Ilmeisesti olin hänen mielestään (ja ehkä oikeastikin, mutta ei silti mielestäni oikeuta haukkumaan) liian pukeutumis- ja meikkaustaidoton, itsetunto-ongelmainen harmaavarpunen. Hän oli myös suurieleisesti spekuloinut veljelleen minun olevan lesbo, joten poikaystävältäni olisi suorastaan "jalo" teko jättää minut ja äkkiä!
Sain nämä keskustelut selville - iip, älkää tuomitko - lukemalla salaa mieheni Facebookia paljon, paljon myöhemmin, yli vuoden sen jälkeen kuin nämä keskustelut oli käyty.
Ja lisää loukkasi se, että mieheni taas oli temperamenttisen pikkusiskonsa edessä sellainen vässykkä, ettei koskaan ollut edes käskenyt tämän lopettaa jatkuvaa mustamaalaamista. Itse asiassa päinvastoin. Oli itsekin esim. juoruillut riidoistamme siskolleen (eivät minusta kuulu kenellekään suhteen ulkopuoliselle), joka oli saanut tietysti pönkitystä mielipiteelleen että olin paska tyttöystävä, ja jopa pari kertaa (kai suutuspäissään jonkin riitamme jälkeen) sanonut suoraan siskolleen että aikoo pian heivata minut. Siskon kommentti oli ollut: "Hyvä".
Varmasti samoja keskusteluja, joiden sisältöä en voi tietää, on käyty myös fb:n ulkopuolella vielä enemmän!
Onneksi mies ei koskaan toteuttanut jättämisuhkauksiaan. Ja onneksi minä en tiennyt niistä silloin, olisin varmaan järkyttynyt ja suuttunut niin että olisin itse lähtenyt suhteesta (ja hemmoteltu sisko olisi taas saanut tahtonsa läpi).
Olemme edelleen yhdessä, onnellisia ja rakastamme toisiamme päivä päivältä enemmän. Suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta.
Silti nousee verenpaine kun ajattelen koko kyseistä siskoa, vaikka tapahtuneesta tosiaan on jo niin kauan. Ulkoisesti en pidä vihaa ja pystyn juttelemaan tekohymy naamallani kyseisen siskon kanssa aina jos joudumme tekemisiin. Hän ei tänä päivänäkään tiedä, että olen lukenut hänen ja veljensä fb-keskusteluja, eikä siis luultavasti lainkaan tiedosta kuinka paljon salaa häntä inhoan.
Poikaystäväni kyllä tietää hyvin - otin asian puheeksi heti samana iltana kun olin lukenut keskusteluja. Asiaa on puitu paljon, ja hän on itkenyt ja rukoillut anteeksi, ettei ole uskaltanut torjua siskonsa mustasukkaisuutta. Silti hän ei pyynnöistäni huolimatta ole koskaan jälkeenpäinkään siskonsa käytöstä tämän kanssa puheeksi.
Asiaa vaikeuttaa tietysti se, että tapahtuneesta on jo kauan ja olisi omituista nostaa se nyt esille. Toinen vaikeus on se, että sisko lienee aikuistunut tällä aikavälillä, ja on nykyään ihan vilpittömän ystävällisen tuntuinen silloin harvoin jos näemme. Minä, pitkävihaisena ja itsekin mustasukkaisena ihmistyyppinä, olen silti yhä käärmeissäni ja katkera. En ole koskaan saanut häneltä anteeksipyyntöä, koska hän ei tiedä minun tietävän millainen hän on ollut. Enkä olisi koskaan saanut kummaltakaan tietää miten minua on loukattu, jos en olisi itse lähtenyt sitä selvittämään.
Sisko ja veli ovat siitä ajasta jo etääntyneet niin, ettei minun onneksi tarvitse enää juuri lainkaan sietää kyseisen siskon seuraa. Hän asuu nyt vielä kauempana eivätä sisarukset juuri pidä yhteyttä. Olen siksi saanut jo kuitenkin suloisimman kostoni mitä voin kuvitella: tuosta siskosta ei enää koskaan, ikinä, tule mieheni elämän ykkösnaista, koska se olen minä.
Jos kävisi niiiiiin hassu sattuma, että kyseinen henkilö jopa lukisi tätä palstaa - epätodennäköistä, mutta joskus totuus on tarua ihmeempää - niin hän luultavasti tunnistaisi itsensä välittömästi. Tiedän että kirjoitin aika tunnistettavasti. Siinä tapauksessa terveiset että pysy siellä missä olet äläkä tuppaudu enää tähän elämään. Ei tarvitse ikinä ottaa yhteyttä.
Tulipas pitkä teksti, huoh... Ai miksikö tästä avaudun? Halusin vain purkaa ainaista katkeruuttani, ja myös kuulla teiltä muilta palstalaisilta mielipiteitä aiheeseen, onko samanlaisia kokemuksia, olenko minä tässä se ainoa lapsellinen ja katkera ämmä jne.
Kiitos jos jaksoitte lukea ja anteeksi jos vain hukkasin aikaanne!
Siitä ei nimittäin yli pääse, en ainakaan minä ole kokonaan päässyt vaikka tapauksista on jo vuosia aikaa.
Minusta on vain ihana asia jos sisaruksilla on aikuisiälläkin hyvät ja lämpimät välit! Joten hieman miettisin sinuna sitä, että oletkohan jäänyt roikkumaan johonkin vanhaan? Unohda ja päästä irti tuollaisista ajatuksista, elämäsikin on ilman katkeruutta ihanempaa. Ja miehesi sisko on aikuistunut vuosien varrella, niin tiedä vaikka tekin saisitte välinne hyviksi =)
Mulla samankaltainen tilanne. Tosin me jo peheellisiä, miehen sisko vanhapiika. Kateellinen ja katkera akka. Meillä mies jo hyvä aika sitten tehnyt selväksi ettei sisko enää kuulu hänen ydin perheeseen, mutta monenlaista ongelmaa on ollut :/
eli sisko on osoittanut merkkejä aidosta ystävällisyydestä? Kokeile onko se sitä... Ei kai se ota jos ei annakkaan?
