Itse olen ollut suhteessa varatun miehen kanssa ja en juurikaan kokenut tunnontuskia. Mies oli 20 v minua vanhempi ja tiesin, etten ikäeron vuoksi halua vakavampaa suhdetta. Eniten ehkä pelotti se, että miehen vaimo olisi saanut jotain kautta tietää asiasta ja mies olisi joutunut luopumaan jokapäiväisestä arjesta lastensa kanssa. Siitä olisin kokenut syyllisyyttä.
Meillä oli erittäin hauskaa niin pitkään, kuin sitä kesti. Itse vieroittauduin miehestä about puolen vuoden jälkeen, kun ihastuin toiseen. Olin tehnyt alusta asti selväksi, että meillä ei ole tulevaisuutta, enkä olisi halunnutkaan omaksi aviomiehekseni miestä, joka pystyy olemaan avioliiton ulkopuolisessa suhteessa noinkin "kivuttomasti". Itseäni tässä asiassa taas suojasi se, että ikäero oli niin suuri. En siis olisi halunnutkaan vakavampaa suhdetta, vaikka mies olisi ollut vapaa. Ilman ikäeroa olisin luultavasti ottanut takkiini pahasti.
Jotenkin en osaa omalta osalta ajatella tuota suhdetta kovin moraalittomana, koska itse en ole elämäni aikana pettänyt ketään, enkä myöskään ole nähnyt kyseistä miestä kertaakaan sen jälkeen, kun olen alkanut tapailla muita. Sain tuolloin mieheltä semmoista läheisyyttä, jota siihen aikaan tarvitsin ja tiesin, ettei mies olisi vaimolleen ollut uskollinen kuitenkaan.
Vaikka nykyään seurustelen, niin en pelkää, että joku toinen nainen tekee minulle saman. Tämä johtuu siitä, että luotan siihen, että mieheni ei petä minua, vaikka saisi tilaisuuden. Ja jos kaikesta huolimatta näin kävisi, niin en todellakaan syyttäisi naista perheen rikkomisesta. Sen olisi mies kyllä ihan itse tehnyt.