Ihastunut toiseen mieheen

Nyt kaivataan nopeasti neuvoja....

Olen naimisissa, yksi lapsi ja toinen toivottavasti tulossa.

Mieheni kanssa ei mitään ruusuista ole ollut koskaan, mutta ollaanpa vaan pärjätty ja yhdessä pysytty. Välillä on kyllä tehnyt mieli pakata laukut ja häipyä, mutta kaipa sitä toisest välittää vielä niin paljon, ettei halua erota. Nyt pitkän aikaa meillä on mennyt paremmin kuin oikeastaan koskaan. Ei olla riidelty kuukauteen mistään ja se on meillä tosi pitkä aika.

Jo aikaisemmin olin muutaman kerran tavannut erään miehen hänen työnsä merkeissä, olin ollut hänen asiakkaanaan.
Heti ensimmäisellä kerralla ajattelin, että tässäpä lämmin ja mukava mies, heti myöskin tiesin että hänkin on naimisissa ja perheellinen. Silloin ei vielä "hormoonit kiusanneet".
Nyt taas muutaman kerran asioin tämän miehen työpaikalla välillä yksin ja välillä mieheni kanssa. Eräällä kerralla sitten huomasin olevani päästäni pyörällä ja putosin täysin. Tämä mies oli ja on ihan oikeasti kiinnostunut toisista ihmisistä.

Luulen, että myöskin tämä mies huomasi jotain tapahtuneen, koska aina kun tapasimme ja paikalla oli muita, juttelimme tosi vapautuneesti ja meillä oli hauskaa. Tilanne oli hurjan paljon vaivautuneempi hänen puoleltaan kun jäimme kahden kesken. Hän on osoittanut kiinnostusta pienillä eleillä ja sanoilla.

Tilanne on aivan mahdoton. Järki käskee unohtamaan ja jatkamaan omaa elämää, vaikkei se auvoista olekaan. Sydän huutaa ja kärsii, kun en voi tehdä mitään. En halua aloittaa mitään peliä, joka jossain vaiheessa voisi rikkoa kaksi perhettä. Meillä molemmilla on lapsia.
En voi vain vältellä häntä, sillä hän on työssä sellaisessa paikassa, jossa minun on aivan välttämätöntä välillä käydä. En myöskään voi asiasta hänelle kertoa, silloin en voisi enää koskaan käydä hänen työpaikallaan... Apua, auttakaa :headwall:

 

Et vaikka ottais asiaksesi, ja suuntaisit nyt energiasi siihen omaan parisuhteeseen ja parantaisitte sitä: voisit yllättyä, kuinka paljon hyvää j uutta ja ihanaa voisitte saada yhdessä lastesi isän kanssa aikaan omaan suhteeseenne. Vinkki vinkki.

 

Lienee normaalia pitkässä ja arkisessa parisuhteessa, että joskus katselee aidan toiselle puolelle miettien, olisiko tuolla toisenlaista ja jopa ihastuu toiseen mieheen.
Joskus luin jostain neuvon, jota voisit kokeilla. Kuvittele mielessäsi, että saisit tosiaan jakaa elämäsi ihastuksesi kanssa.
Rakastutte, muutatte yhteen, pikkuhiljaa rakastumisen ensihuuma häviää, alatte jakaa arkea kahdestaan. Pohdi erityisesti arjen kulkua, haisevia sukkia, likaisia astioita, siivoamista, riitoja, totaalinen kypsyminen mieheen.. yritä ikäänkuin elää suhde mielessäsi pikakelauksella.
Lopulta kykenet suhtautumaan mieheen viileämmin.

Tämä tietty toimii vain jos nykyisessä arjessa ei ole perustavan laatuista vikaa.

 

Ihan hyvä pointti sinulta akkonen, mutta kun oma parisuhde on ollut sen ensi huuman jälkeen niitä haisevia sukkia ja likaisia tiskejä, yksinoloa kun mies ravaa töissä ympäri maata, on välillä pitkiäkin aikoja poissa. Rakastan lastani niin paljon, että olen sinnitellyt hänen takiaan, koska hän tarvitsee isää senkin vähän aikaa mitä hän on kotona. En koskaan saa apua kotitöissä, en edes ehdi nähdä miestäni kuin ehkä yhteensä 10 tuntia viikossa.
Aikoinaan kun meille oli ensimmäinen lapsi tulossa, hän ilmoitti, että minun pitää sitten pystyä hoitamaan sitä, hän kun ei pysty elämäänsä muuttamaan niin paljon, että jäisi aikaa lapselle. Yksin olen hänet hoitanutkin, ja jos nyt on uusi lapsi tulossa, otan sen ilolla vastaan. En pelkää elämää kahden lapsen kanssa, vaikken apua mieheltä saisikaan.

Meillä ei miehen kanssa toimi enää juuri mikään. Seksi ei ole kiinnostanut minua lapsen syntymän jälkeen ja mies taas on oikea seksiriippuvainen, omaan tyydyttymiseen tähtäävä jäärä.

Itse en ihmettele, että olen ihastunut toiseen, meillä ei lämpöä ole vuosiin ollut. Monesti olen eroa miettinyt, mutta en haluaisi sen tapahtuvan siten, että jommalla kummalla on tunteita toisaalle. Miehen kanssa suhteesta keskusteleminen ei onnistu.

 

\

Ihan hyvä pointti sinulta akkonen, mutta kun oma parisuhde on ollut sen ensi huuman jälkeen niitä haisevia sukkia ja likaisia tiskejä, yksinoloa kun mies ravaa töissä ympäri maata, on välillä pitkiäkin aikoja poissa. Rakastan lastani niin paljon, että olen sinnitellyt hänen takiaan, koska hän tarvitsee isää senkin vähän aikaa mitä hän on kotona. En koskaan saa apua kotitöissä, en edes ehdi nähdä miestäni kuin ehkä yhteensä 10 tuntia viikossa.
Aikoinaan kun meille oli ensimmäinen lapsi tulossa, hän ilmoitti, että minun pitää sitten pystyä hoitamaan sitä, hän kun ei pysty elämäänsä muuttamaan niin paljon, että jäisi aikaa lapselle. Yksin olen hänet hoitanutkin, ja jos nyt on uusi lapsi tulossa, otan sen ilolla vastaan. En pelkää elämää kahden lapsen kanssa, vaikken apua mieheltä saisikaan.

Meillä ei miehen kanssa toimi enää juuri mikään. Seksi ei ole kiinnostanut minua lapsen syntymän jälkeen ja mies taas on oikea seksiriippuvainen, omaan tyydyttymiseen tähtäävä jäärä.

Itse en ihmettele, että olen ihastunut toiseen, meillä ei lämpöä ole vuosiin ollut. Monesti olen eroa miettinyt, mutta en haluaisi sen tapahtuvan siten, että jommalla kummalla on tunteita toisaalle. Miehen kanssa suhteesta keskusteleminen ei onnistu.

Kuulostaa aika ikävältä. Tai siis: meillä myös mies paljon poissa, eikä näin ollen tee kotitöitäkään ja pyöritän tätä omaa ja neidin arkea yksin, mutta ... En silti sano että sinnittelisin lapsen takia. Jos ymmärrät mitä tarkoitan: se jo kertoo paljon siitä missä suhde on menossa jos siinä pitää sinnitellä. Ja tuo loppu kuulosti siltä myös kovasti, ettet oloasi kovin onnelliseksi miehesi kanssa tunne. Mitäpä jos antaisit itsellesi luvan olla onnellinen? Vaikka alkuun vaan yksin lapsen kanssa, ja kuka tietää myöhemmin vaikka tämän uuden ihastuksen kanssa tai jonkun ihan muun?

 

mulle käynyt kans niin, se on jäänyt vain päiväuniin, jotenkin
tämä ariki tuntuu niin tylsältä vaikka miestäni rakastan, mutta
kun lapsi tuli tuntuu että emme näe toistemme huomioonottamisessa
vaivaa eikä meiillä ole enää niin hauskaa kuin silloin ennen.
kaipaan niitä perhosia mahassa, kaipaan sitä että suuteleminen
tuntui varpaissa asti...

 

meillä sama homma, tiedän miltä tuntuu
joka päivä mietin eroa....

 

Nyt se taas teki oharit töiden takia. Ei päästä tänään edes ruokakauppaan tai minnekään muuallekaan. Ulkona keli on sellainen, ettei voi kuvitellakaan lähteä pimeällä liukastelemaan lapsen kanssa ja hakemaan ruokaa 5 km päästä kaupasta. Tulee töistä niin myöhään, ettei mikään paikka ole enää auki. Syödään sitten huomen aamulla kynsiä aamupalaksi kun jääkaapista ei löydy kuin valo, niin ja sekin on kyllä tällä hetkellä palanut.

Kyllä taas alkaa miettimään, onko tässä mitään järkeä. Vaikka sanotaan, ettei mies vaihtamalla parane, en voi huonompaa saada. Mieheni hyväksi puoleksi sanottakoon se, että hän ei ryyppää eikä ainakaan vielä ole käynyt käsiksi. Siitäkään en kyllä kohta enää voi olla varma kun vähänkään on riitaa, suuttuu niin silmittömästi.

Kiva vastata 3.5 v lapselle kun kysyy, missä isä on, milloin tulee. Kiva taas sanoa, että tulee sitten kun olet nukkumassa. Kyllä niin monet itkut on taas itketty pettymyksen takia...

 

\

mulle käynyt kans niin, se on jäänyt vain päiväuniin, jotenkin
tämä ariki tuntuu niin tylsältä vaikka miestäni rakastan, mutta
kun lapsi tuli tuntuu että emme näe toistemme huomioonottamisessa
vaivaa eikä meiillä ole enää niin hauskaa kuin silloin ennen.
kaipaan niitä perhosia mahassa, kaipaan sitä että suuteleminen
tuntui varpaissa asti...
[/quote
sama täällä.....

 

\

mulle käynyt kans niin, se on jäänyt vain päiväuniin, jotenkin
tämä ariki tuntuu niin tylsältä vaikka miestäni rakastan, mutta
kun lapsi tuli tuntuu että emme näe toistemme huomioonottamisessa
vaivaa eikä meiillä ole enää niin hauskaa kuin silloin ennen.
kaipaan niitä perhosia mahassa, kaipaan sitä että suuteleminen
tuntui varpaissa asti...

Miksi ette sitten näe vaivaa?? Ihan varma juttu, ettei mikään suhde pysy ikinä pysy samanlaisena kuin alkuun, ei kenenkään kanssa, eikä hegissä lainkaan ellei sitä vaivaa nähdä. En voi sille mitään, että ihmettelen: siis jos suhteessa muuten on kaikki suunnilleen ok, niin sitten ei vaan nähdä vaivaa... annetaan suhteen kuolla kasaan. Miksi ihmeessä?

 

Mutta mistä sen ikinä tietää että oisko sen toisen miehen kanssa yhtä paskaa kuin ekan?
Itsellä melko sama tilanne kuin ekalla,paitsi nyk. mies on kyllä mahdottoman ihana.Silti nuoruuden ihastus vaivaa. En koskaan saanut tietää millaista hänen kanssaan oikein olisi,eikä sitä voi millään muuten tietääkään kuin vaan kokeilemalla,mutta silti oma rohkeus ei oikein tähän riitä eikä oikein halutkaan...
Mutta miten siis näistä tunteistä pääsee.........?

 

Jo viitisen vuotta olen ollut ihastunut ja jopa rakastunut mieheen jonka kanssa en näe tulevaisuutta. Olen ollut mieheni kanssa yksissä neljä vuotta, josta naimisissa kaksi ja puol. Ja vaikeaksi tilanteen tekee se, että ihastukseni on mieheni bestman, paras kaveri, lapsuustoveri kautta aikain.
Tämä ihastukseni tietää tunteistani, jotka eivät saa vastakaikua. Syystä että hän ei halua loukata miestäni eikä menettää hänen ystävyyttään. Pitää kuitenkin minun mielenkiintoa yllä aina silloin tällöin ja ollaan jopa menty rajan ylikin, tosin hänelle tyypilliseen tapaansa "se oli vain kännissä sekoilua" (allekirjoittaneen huom: yhdet kaljat oli juotu). Mutta tunteet ei vain kuole.
Lapsia minulla ja miehelläni on kaksi. Olen muuttanut lasten kanssa pois kotoa pari kuukautta sitten ja nyt jo alan vinkumaan nykyistä miestäni takaisin kun ihastukseni ei anna juuta eikä varsinkaan jaata. Hyvissä väleissä olemme mieheni kanssa, koska meillä oli muitakin ongelmia joiden takia otimme aikalisän eli hän ei tiedä asiasta mitään. Ja lasten takia toki näemme hyvinkin usein, pieniä kun ovat ja isäänsä kaipaavat. Eivät edes ymmärrä, että isä ei nyt vaan asu meidän kanssa vaan sanovat isän olevan töissä tai ajelulla vaikka yritänkin oikoa heidän kuvitelmiaan.
Nyt olen taipumassa sen kannalle, että toivon pystyväni elämään nykyisessä avioliitossani loppuun asti enkä koskaan paljastaisi kenellekään muulle kuin hänelle ja teille tunteeni, jotten loukkaisi miestäni enää yhtään enempää. Kertokaa muutkin onko se mahdollista vai kaipaanko jo mielestänne terapiaa? Ja tsemeä sinulle ihanstunut toiseen mieheen: helppoa se ei tule olemaan, mut kerran täällä vain eletään ja kyllä jollekin kannattaa kertoa tunteensa. Jos ei muille pysty niin sitten ihastuksen kohteelle.

 

mä elän kaikinpuolin onnellisessa parisuhteessa, mutta siltikin olen vähän ihastunut toiseen. en kuitenkaan aijo ottaa sitä vakavasti.
jos itse olisin siinä tilanteessa että meillä menisi huonosti miehen kanssa, tuskin siltikään "jaksaisin" erota. ero vie niin paljon ihmiseltä voimia. en toki lähtisi myöskään pettämään enkä ketään kannusta siihen. mä ehkä vain tyytyisin tilanteeseen.