Auttakaa mua, en jaksa enää (vauvan kanssa kotona)

No eipä se lääkkeet ja keskusteluapu olisi yhtään pahasta, jos kyseessä on paha masennus.
Ja vink vink, kaikkien vanhemmat ei asu lähellä, osan ulkomailla tai toisella puolella Suomea. :headwall: Huoh.

Siis tämä oli tarkoitettu yhdelle kommentoijalle, joka ihmetteli miksei ap mene lääkkeiden ja keskusteluavun sijasta vanhempiensa luo.

 

Viihtyykö vaunuissa? Voisko mies viedä vaunulenkille joskus, saisit olla sisällä itseksesi? Tai jos sinä menisit kävelylle yksin? Ihan jo 10 minuuttia tekisi hyvää kaikille teille.
Vaikka kavereille ei olekaan vauvanhoitokokemusta, voisiko joku käydä päiväuniaikaan vaunukävelyllä ja sinä saisit olla kotona? Jos ei kävele kauas, selviää kyllä hyvin kokemattomampikin hoitaja.

 

Mies tuli kotiin ja lupasi hoitaa vauvaa illan ja yön. Tuo mulle ainoastaan syömään. Toisaalta tuntuu hyvältä, toisaalta ei. Mulla on tosi huono omatunto siitä, että oon helpottunut, kun ei tarvitse hetkeen hoitaa lasta. Mulle on huomiseksi aika sinne kriisityöryhmään ja vauvalle se lääkäriaika. Jospa tämä lähtisi tästä selviytymään. Ettei ihan miten kuten käy. Mulla on tosi paha mieli, etten jaksanutkaan. Etten ollutkaan se superäiti, joka toivoin olevani. Ettei mulla ollukaan resursseja omasta takaa lähteä purkamaan tätä vyyhtiä, vaan että tää ehti mennä tälläseksi. Koko ajan on huono omatunto, vaikka mitä tekisin. Kuuluuko pelko synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä oireita siinä on?

 

[QUOTE="väsynyt";25860938]Mies tuli kotiin ja lupasi hoitaa vauvaa illan ja yön. Tuo mulle ainoastaan syömään. Toisaalta tuntuu hyvältä, toisaalta ei. Mulla on tosi huono omatunto siitä, että oon helpottunut, kun ei tarvitse hetkeen hoitaa lasta. Mulle on huomiseksi aika sinne kriisityöryhmään ja vauvalle se lääkäriaika. Jospa tämä lähtisi tästä selviytymään. Ettei ihan miten kuten käy. Mulla on tosi paha mieli, etten jaksanutkaan. Etten ollutkaan se superäiti, joka toivoin olevani. Ettei mulla ollukaan resursseja omasta takaa lähteä purkamaan tätä vyyhtiä, vaan että tää ehti mennä tälläseksi. Koko ajan on huono omatunto, vaikka mitä tekisin. Kuuluuko pelko synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä oireita siinä on?[/QUOTE]
Pelot ja tuollainen syyllisyys on ihan "normaaleja". Ne on sellaisia tuntemuksia, joita on suurinpiirtein kaikilla. Sitten vaan jos niitä alkaa olla häiritsevässä määrin, kannattaa niihin hakea apua. Kerro vain noistakin tuntemuksista siellä tapaamisessa.

Kukaan ei ole täydellinen äiti ja harva jaksaa ihan yksin. Ei noissa tunteissa kannata velloa, nyt katse kohti huomista ja koita olla murehtimatta turhia (tiedän kyllä että on helpommin sanottu kuin tehty).

 

Kiitos kannustuksesta. Eniten mua ahdistaakin tässä se, että mua pelottaa jäädä vauvan kanssa huomenna kahdestaan kotiin. Pitäisi lähteä sinne lääkäriin. Tuntuu ylivoimaiselta. Muutenkin tuntuu ylivoimaiselta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Kun pelkään, että ihmiset pitää mua huonona äitinä kun vauva itkee vaan. Mielummin ollaan täällä kotona. Mutta ehkä se tekee hyvää, että päästään pois täältä. Kotona ei tarvi laittautuakaan, kaupungille en viitsi lähteä laittautumatta. Tuntuu ihan tyhmältä kokea asiat näin vaikeina, mutta en voi sille mitään. Toivottavasti saadaan huomenna apua.

 

[QUOTE="väsynyt";25861051]Kiitos kannustuksesta. Eniten mua ahdistaakin tässä se, että mua pelottaa jäädä vauvan kanssa huomenna kahdestaan kotiin. Pitäisi lähteä sinne lääkäriin. Tuntuu ylivoimaiselta. Muutenkin tuntuu ylivoimaiselta lähteä vauvan kanssa mihinkään. Kun pelkään, että ihmiset pitää mua huonona äitinä kun vauva itkee vaan. Mielummin ollaan täällä kotona. Mutta ehkä se tekee hyvää, että päästään pois täältä. Kotona ei tarvi laittautuakaan, kaupungille en viitsi lähteä laittautumatta. Tuntuu ihan tyhmältä kokea asiat näin vaikeina, mutta en voi sille mitään. Toivottavasti saadaan huomenna apua.[/QUOTE]

Kuulostat ihan minulta, minulla todettiin synnytyksenjälkeinen ja nyt syön lääkkeitä ja alan käymään terapiassa. Mun oli tosi vaikea sanoa neuvolassa että oon tosi väsynyt mutta onneksi sain sanottua. Helpotti tosi paljon!

 

http://www.tohtori.fi/?page=591031

http://www.tohtori.fi/?page=3459083

tuossa pari suuntaa antavaa testiä masennuksesta..

 

Tiedän tuon tunteen, että kun aikaa ei ole hetkeäkään itselle. Meillä vauva 4,5kk nukkuu päivisin 15-30min unia. Kun sillä aikaa saa tehtyä kotihommat pois alta, ja ehtii ehkä ajatella että nyt saa olla hetken rauhassa, kuuluukin jo äänimerkki että hereillä ollaan. Se on välillä tosi rasittavaa, varsinkin jos yölläkin pitää heräillä :/

Soita rohkeasti neuvolaan jo vaikka heti huomenna. Eivät varmasti syyllistä että olisit huono äiti tai jotain, kun et jaksa, vaan ammattilaiset ymmärtävät että on rankkaa olla äiti. Pääset juttelemaan omista tunteistasi, ja mahdollisesti myös apuja arkeen.
Ja suosittelen lämpimästi erilaisia perhekerhoja joissa voi pienen lapsen kanssa käydä. Siellä tapaa muita äitejä, voi jakaa kokemuksia ja saada uusia ystäviä jotka ovat samassa tilanteessa.

 

Itselläni oli esikoisen kanssa ensimmäinen vuosi äärimmäisen rankka, en hakenut apua, kukaan ei huomannut tai ainakaan sanonut mitään käytöksestäni tai mistään. Olin väsynyt, kiukkuinen, vauva oli kokoajan tiellä, niin ihmisuhteiden kuin oman ajan.Toisaalta vihasin sitä että se tuli "pilaamaan" elämäni, toisaalta rakastin..ehkä velvollisuuden tunnosta, koska tottakai olin tietoinen että äitinä minun pitää lastani rakastaa. Synnytyksen jälkeen tuntui kuin minulle olisi annettu mukaan nyytti jota piti rakastaa, Koskaan lapsi ei ole tuntunut omalta.

Olin monesti väsyneenä kovakourainen, jätin huomiotta, huusin..vaikka eihän se pieni ihminen voinut tietää miksi olin vihainen.

Sen vaan kerron että lähes kuusivuotta myöhemmin, ongelmat ovat lapsen kanssa läsnä, en edelleenkään osaa häntä rakastaa oikein, välillä tuntuu etten jaksa silmissäni, koen huonoa omaa tuntoa jos ei tehdä asioita yhdessä.. eihän ketään voi pakottaa rakastamaan... on todella ristiriitainen olo tästä lapsesta.. :/

Hänellä on kova huomion tarve, on äänekkäämpi ja ilmiömaisen sosiaalinen, liiankin. On käynyt toimintaterapiass, ollaan pyöritetty läpi sossut ja perheneuvolat... Eihän niistä ole apua, kun tiedän että vika on minussa. En vai rakasta lasta niinkuin pitäisi...

Koitan saada sanotuksi sen että olen katkeran karvaasti kokenut sen rakkauden puutteen, joka aiheutti ongelmia vauva vaiheessa ja aiheuttaa tänäkin päivänä.

En tiedä menikö synnytys pieleen, se että olin alusta asti nuori yksinhuoltaja ,en pyytänyt apua.... Mikä meni pieleen...

Muistan vain sen ensimmäisen kotiin meno päivän kun jäin kaksin vauvan kanssa ja mietin missä se rakkaus viipyy... tälläistäkö...tunteetonta tämä on?

Enkä nyt tarkoita ettet sinä rakastaisi lastasi, vaan että vauva aikana oma vointi ja jaksaminen on tärkeää, avun pyytäminen..ajan antaminen lapselle... kaikki löytyy edestä minkä taakseen jättää....

Kuulostaa ihan kamalalta. Miten äiti ei voi rakastaa oma lastaan?

 

Lueskelin näitä kirjoituksia ja haluaisin esittää SUURET KIITOKSET arvon naisille, jotka olette tukeneet vaimoani! Mukavaa huomata, että netistä saa myös hyviä neuvoja ja tukea. Paria kommenttia lukuunottamatta arvokkaita neuvoja ja omia kokemuksia!

Tuohon refuksiin oireet täsmäävät turhankin hyvin. No josko se selviäisi, jos tälläisen takia meidän vauva huutaa. Kiitoksia myös kritiikistä itseäni kohtaan. Parhaani olen yrittäny antaa aikaa myös äidille, onhan tuo molempien aikaansaannos, joten molemmat vastaavat hoidosta.

Tämä pari viikkoa on mennyt siinä suhteessa huonosti, kun on sairastettu niin sitten on jumiuduttu kotiin ja tulos on nähtävissä. Vaimoni on vähän huono pyytämään apua ja sanomaan minullekin, että voitko vahtia vaikka olen sanonut, että sano vaan. Toki siis vahdin ilman sanomistakin joka päivä. Yritän tästä edes olla entistä enemmän oma-alotteisempi ja tarjoutua apuun. Aina en onnistu tai pysty auttamaan, kun työt painaa päälle. Ne nyt vain yksinkertaisesti on tehtävä. Kyllä se päivittäin on useasti mielessä, miten kotona jaksetaan ja sydämmestä ottaa, kun ei pysty auttamaan. Molemmilla tässä on vaikeaa ja väsymystä, mutta eiköhän tästä yhdessä selvitä.Toivon, että huomenna läääkärissä selviää jotain ja on molemmille apua.

Kiitokset vielä kerran ja voimia muillekin äideille ja isille!

 

Tulethan sitten kertomaan miten meni ja mitä saat apuja

 

Mäkin todella toivotan voimia ja tsemppiä!! Täytyy oppia pyytämään ja ottamaan vastaa apua. Ja laskemaan omaa rimaa monissa asioissa. Unenpuute on paha asia, ei ole mitään väliä jos kotona on sotkua tai ei ole jaksanut meikata. Tai syödään valmisruokaa ja mennään sieltä missä aita on matalin. SE EI TARKOITA ETTÄ ON HUONO VANHEMPI. Työt on myös huono tekosyy, ne on vain töitä!! Jos vaimo väsyneenä pimahtaa voi käydä pahimmillaan niin että kohta ei ole enää vaimoa ja/tai lasta, ja toki mieskin voi tilanteessa vetää itsensä piippuun. Vauvan kanssa voi todella olla rankkaa, kaikki vauvat ja tilanteet on yksilöllisiä, jos jollain on ns. helppo vauva, on vaikea samaistua tuollaiseen väsymykseen.

 

Olisiko sulla mahd saada kodinhoitajaa? Olin yksin 3v ja vastasyntyneen kanssa ja meillä kävi kodinhoitaja 1-2 krt/viikossa. Auttoi paljon, sain hetken omaa aikaa päivisin.

 

Niinä hetkinä, kun itse olin aivan puhki ja olisi tehnyt mieli heittää koko vauva seinään, mä pistin musiikkia soimaan ja "tanssin" vauvan kanssa. Siinä mä menin henkisesti jonnekin pois. Pidin vauvaa lähelläni, mutta jotenkin onnistuin sulkemaan sen itkun pois. Mun vauvalla ei tosin ollut mitään hirmuista koliikkia tai muita pahoja vaivoja. Joten en osaa sanoa, toimiiko tuo enää tosi pahassa tilanteessa. Mulla ei ollut miestä, enkä halunnut jättää lasta yksin itkemään. Tuo ympäri kämppää tanssiminen oli mulle se pakokeino väsymyksestä ja hermojen kiristämisestä. Tuli veivattua erityisesti paria Trio Töykeiden levyä siihen aikaan niin paljon, ettei niitä vauva-ajan jälkeen ole juuri tullut kuunneltua.

Muiden vastaajien tavoin kannustan kyllä hakemaan jotain apua, että saat nukuttua ja levättyä. Mä uskon, että kaikki väsyneenä lapselle ärjyminen vaikuttaa siihen perusturvallisuuteen.

 

Vaikutatte molemmat vastuullisilta ja hyviltä vanhemmilta, hienoa että tunnistat itse rajasi ja osasit hakea apua ajoissa.

Meillä poika oli myös varsin "vaativa" vauva, ja moni asia kertomassasi sopi myös meidän vauva-aikaan. Meillä poika oli myös kuin kello, liikkuvissa vaunuissakin heräsi tasan sen 40-45 minuuttia nukuttuaan huutelemaan. Yöt nukuttiin noin 3:n tunnin pätkissä monta, monta kuukautta, ja kotona ei viihtynyt kuin hetken lattialla. Seuraa piti olla koko ajan hereillä ollessa, ja liikkeessä oli tyytyväisin (=hiljaisin).
Raskasta oli välillä vaikka meillä ei onneksi pahemmin sairasteltu, joten ymmärrän kyllä väsymyksenne.

Mulle henkireikiä on ollut ulkoilu ja erillaiset kerhot, joissa on saanut jutella muiden äitejen kanssa. Poikakin oli aina tyytyväisempi, kun seuraili muiden lasten touhuja.
Meillä helpotusta asiaan toi vauvan liikkeelle lähtö, Poika oli tyytyväisempi, kun pääsi itsekin liikkeelle. Edelleen on kyllä varsin temperamenttinen ja seuran kipeä kaveri, eli "kiireisenä" pitää edelleen vanhempansa.

Hienoa, että teillä asiat nyt etenee ja olette toivottavasti kaipaamaanne apua saamassa. Ei ole tosiaankaan häpeä myöntää, että vauva-aika väsyttää.

 

Muistan kyllä tuon tunteen kolmen vuoden takaa, minäkin jäin kotiin, koska ajattelin, että Rähinä-Iitan kanssa ei kehtaa missään kulkea. Ja se väsymys- ja kun apua ei voinut pyytää millään. Jotenkin vain selvisin, mutta tiedän, että masennus kannattaa hoitaa. Vitsit kun voisin auttaa-mielelläni voisin pientä vauvaa hoitaa jokusen hetken.

 

[QUOTE="väsynyt";25860938]Mies tuli kotiin ja lupasi hoitaa vauvaa illan ja yön. Tuo mulle ainoastaan syömään. Toisaalta tuntuu hyvältä, toisaalta ei. Mulla on tosi huono omatunto siitä, että oon helpottunut, kun ei tarvitse hetkeen hoitaa lasta. Mulle on huomiseksi aika sinne kriisityöryhmään ja vauvalle se lääkäriaika. Jospa tämä lähtisi tästä selviytymään. Ettei ihan miten kuten käy. Mulla on tosi paha mieli, etten jaksanutkaan. Etten ollutkaan se superäiti, joka toivoin olevani. Ettei mulla ollukaan resursseja omasta takaa lähteä purkamaan tätä vyyhtiä, vaan että tää ehti mennä tälläseksi. Koko ajan on huono omatunto, vaikka mitä tekisin. Kuuluuko pelko synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä oireita siinä on?[/QUOTE]

Sä olet superäiti juuri sen takia, että tajusit pyytää apua. Kaikista ei siihen ole. Onneksi sinusta oli. Parasta mitä voit nyt vauvallesi tehdä on hankkia itsellesi apua.

 

[QUOTE="vieras";25862942]Sä olet superäiti juuri sen takia, että tajusit pyytää apua. Kaikista ei siihen ole. Onneksi sinusta oli. Parasta mitä voit nyt vauvallesi tehdä on hankkia itsellesi apua.[/QUOTE]

Peesi ja jaksamista sulle ap <3

 

oisko hampaat? meillä ainaki viimenen kk ollu sellasta huutamista, että oksat pois. särkylääkettä naamariin (siis vauvalle) ni voi että on tyytyväinen mukula. ja ruokakin alko maistumaan.

 

Kiitos kaikille tsempeistä! Mies vahti vauvaa yön, toi vain syömään mulle, nukuin eri huoneessa. On jo vähän parempi olo kun on saanut vähän levättyä. Silti mulle on jäänyt mieleen kummittelemaan, että mitä jos sitä vauvaa sattui kuitenkin. Kun jos vammat ei ole näkyviä, niin ne voi olla tosi pahoja myöhemmin. Vauva käyttäytyy kyllä täysin normaalisti, ja yritän ajatella sitäkin, että osa tippuu hoitopöydältäkin, ja ovat silti ihan terveitä, mutta silti ajatukset kiertää kehää. Tosin kuulemma tuohon synnytyksenjälkeiseen masennukseen voi liittyä tuollaisia ylimeneviä ahdistuksia ja pelkoja, mutta nyt en tiedä, mitä pitäisi uskoa. Se on varmaa, ettei ainakaan kannata googlesta katsoa, ahdistuu vielä enemmän.

 

Mäkin suosittelisin viemään vauvan lääkärin tutkimuksiin josko sillä on joku vialla. Ja sen lisäksi soittamaan neuvolaan ja kysymään että oisko teidän kaupungissa perhetyöntekijää joka voisi tulla hoitamaan vauvaa ja sä saisit levätä. Meidän kaupungissa niitä on 2kpl, eivät siis oo mitään lastensuojelun työntekijöitä vaan ihan tavallisia joita voi kuka tahansa pikkulapsiperhe pyytää auttamaan. Mäkin pyysin kerran viikossa sillon kun keskimmäinen oli pieni vauva ja nukkui kanssa tosi huonosti.

 

Googleta synnytyksen jälkeinen masennus estrogeeni. Lue ajatuksella.
Tsemppiä!

 

Mä en nyt ole lukenut ihan koko ketjua, mutta tulipa vaan mieleen vinkata tällaisestakin: suuritarpeinen vauva/high need baby. Eli jotkut vauvat ovat syystä tai toisesta suuritarpeisempia ja heidän kohdallaan voi vanhemmille tulla todellakin uskonpuutetta omiin kykyihin toimia vanhempana. Meidän esikoinen on nyt 4,5v, normaali, iloinen, sosiaalinen muksu. Mutta voi elämä sitä ensimmäistä vauvavuotta... Ei viihtynyt hetkeäkään muualla kuin sylissä, hoitoon ei voinut jättää koska vierasti kaikkia ja kaikkea niin paljon, missään vauvakahviloissa ei voitu käydä kun huusi niin kovasti, vaunuissa ei viihtynyt, kitinää, itkua, huutoa.... Ei ollut allergioita, ei sairauksia, ei minulla masennusta... Kyse oli lopulta vain vauvan temperamentista.

 

[QUOTE="vieras";25864416]Mä en nyt ole lukenut ihan koko ketjua, mutta tulipa vaan mieleen vinkata tällaisestakin: suuritarpeinen vauva/high need baby. Eli jotkut vauvat ovat syystä tai toisesta suuritarpeisempia ja heidän kohdallaan voi vanhemmille tulla todellakin uskonpuutetta omiin kykyihin toimia vanhempana. Meidän esikoinen on nyt 4,5v, normaali, iloinen, sosiaalinen muksu. Mutta voi elämä sitä ensimmäistä vauvavuotta... Ei viihtynyt hetkeäkään muualla kuin sylissä, hoitoon ei voinut jättää koska vierasti kaikkia ja kaikkea niin paljon, missään vauvakahviloissa ei voitu käydä kun huusi niin kovasti, vaunuissa ei viihtynyt, kitinää, itkua, huutoa.... Ei ollut allergioita, ei sairauksia, ei minulla masennusta... Kyse oli lopulta vain vauvan temperamentista.[/QUOTE]

Tämä on ihan totta. Mutta silti aina, kun tuntuu että vauva vain itkee koko ajan, pitää selvittää ettei kyse ole mistään sairaudesta tms. Sen jälkeen, kun lääkäri on tutkinut vauvan läpikotaisin löytämättä mitään, voi alkaa miettiä miten miten asiaan sopeudutaan. Omaa aikaa ottamalla ja lepäämällä mahdollisimman paljon jne.

Ensimmäinen asia on opetella luottamaan myös vauvan isään lapsen hoidossa. Isä on kuitenkin lapsen vanhempi siinä missä äitikin ja loppujen lopuksi tekee kaikille vain karhunpalveluksen, jos ei anna isän opetella omaa tapaansa olla lapsen kanssa.

Vauvan isälle sellainen vinkki, että vaikka se vaimoke ei kovin helposti suostuisi lepäämään ja luovuttamaan sitä hoitovastuuta, on tärkeää että tilanteen mukaan otat sen vaikka puoliväkisin. Eli lempeästi käsket toisen lepäämään ja olemaan huolehtimatta, vaikka lupaamalla varmasti tulla kysymään apua jos sormi menee suuhun ihan totaalisesti. Ehkä äidin on sitten helpompi antaa sinulle "periksi" ja ottamaan oma aikaa. Mutta siis aina ei kannata odotella avunpyyntöä tai uskoa, jos toinen sanoo kyllä jaksavansa, jos oma vaistosi sanoo toisen tarvitsevan lepoa.

 

Niin ja toivottavasti ap tulee kertomaan mitä lääkäri sanoi ja muutenkin kuulumisia - olet varmasti monen, omien lastensa vauva-ajan muistavan äidin mielessä! Tsemppiä!