Aspergerin syndrooma

Minulla on kanssa Asperger. Tohtoreiden mukaan lievä ja yhdessä vaiheessa jouduin avo-osastollekin, koska eräs lääkäri epäili ettei minulla ole koko syndroomaa.

Itse vihaan koko syndroomaa. Haluaisin olla normaali ja olla kohdeltu normaalina, mutta ei se vaan onnistu. Aina olen jokin erityistapaus. Aina. Enkä haluaisi paeta syndrooman alle, jos/kun tulee ongelmia esim. ihmissuhteissa. Vaikka ehkä olisi syytä.

Sain diagnoosini murrosiässä, joten tämä diagnoosi-kapina saattaa johtua siitä. En kai ole vielä kunnolla hyväksynyt sitä.

Minulla ehkä selvin oire on pakkomielteet ja intensiivinen kiinnostuminen johonkin tiettyyn asiaan, minun tapauksessani (foorumi)roolipelaamiseen, tiettyyn nettifoorumiin ja videopeleihin. Keksin tiettyjä kaavoja ja sitten noudatan niitä tai tunnen oloni epämukavaksi. Yleensä nämä kaavat liittyvät yleensä harrastuksiini, mutta on minulla muutama ihan arkipäiväinen kaava tai rutiini.
Esim. hahmon vaatteitten tai "aseistuksen" valinnat hoituu tietyllä kaavalla.
Kerran koulukaverini ottivat suolasirottimen ulottumiltani, koska käytin heidän mielestään liikaa suolaa (minulla on tapana lisätä ruokaan suolaa (pieniä määriä kerralla) 2-3 kertaa aterialla). Loukkaannuin verisesti, koska he rikkoivat rutiinini. En tosin kertonut sitä heille (siis että loukkaannuin, tai että minulla on tietyt rutiinit, jotka vaan pitää tehdä).

Olen huono kommunikoimaan, koska ihmiset jotenkin käsittävät minut aina väärin.

Ääh, en jaksaisi kirjoittaa kovin pitkästi. Isot tekstit on työläitä, mutta koska olen perfektionisti, kirjoitan niitä kuitenkin. Mutta nyt lopetan tämän viestin kirjoittamisen.

Saa kysyä ja kommentoida, jos haluaa tietää jostain enemmän tai jotain.

Saako kysyä, että oletko kummassa ääripäässä? Tai lähempänä jompaa kumpaa ääripäätä tässä diagnoosissa?

 

Itse käyn painia siitä, että kannattaisiko tässä johonkin avun piiriin hakeutua, kun tuntuu tämä elämä takkuavan välillä kovastikin. As- testistä pisteitä 127, add:täki vähän epäilen. Eniten itseäni häiritsee se, että jotenkin tuntuu, että koko elämä menee hukkaan ja että minulla on j resursseja olemassa joita en vaan saa käyttöön kun en pysty tekemään riittävän järkeviä päätöksiä tulevaisuuttani ajatellen.

Ja jos jotain saan aikaseksi, niin tuntuu kohta, että vikatikki se tämäkin taas oli ja keksin jotain muuta. Tällä hetkellä minulla on kaksi opiskelupaikka ja suunnittelen kolmatta... Töitäkin pitäisi löytää, mutta ei tunnu tärppäävän sielläkään rintamalla.

Sitten alan epäillä itseäni ... ja vaivun johonkin lamaannukseen. Kotityötkään eivät mitenkään puhuttele. No, tässähän tätä taas olikin. Aivoissa tapahtuu kyllä, mutta tekstiksi on vaikea pukea näitä ristiriitaisia ajatuksia. Järkyttävä prokrastinaatio vaikeuttaa lisäksi elämää. :/