Olen kyllä jokseenkin Ap:n kanssa samaa mieltä. Ihan kolmevuotiaaksi en tuota rajaa ehdottomasti vetäisi, mutta vuosikas, jolla on vielä uudelleenlähentymisvaiheet ym. pienen lapsen kehityksen ja perusturvallisuuden kannalta tärkeät virstanpylväät käymättä läpi, olisi hyvä saada kokea ja peilata ne oman vanhempansa kanssa kotona. Itse olen kasvatusalan ammattilainen, työskentelen kuitenkin vanhempien lasten, kuin päiväkoti-ikäisten parissa, mutta lähipiirissä on paljon varhaiskasvattajia. He näkevät tätä elämää päivittäin, ja ovat huolissaan pienten vauvaikäisten lasten lisääntyneestä määrästä päiväkodeissa. He yrittävät kaikkensa, mutta vauva-ikäisten hoito on hyvin kuluttavaa ja henkilöresursseja on aivan liian vähän. Pieni lapsi joutuu liian varhain odottamaan vuoroaan, niin syömään, vaipanvaihtoon, kuin syliinkin, kun pienten ryhmässä on yleisimmin 12 lasta ja 3-4 aikuista. Suurin haitta pienelle päiväkodissa on mielestäni melu ja se, että lapsi joudutaan usein aamulla herättämään kesken unien ja täten rikkomaan hänen luonnollinen rytminsä.
Oma valintani oli saada ensimmäinen lapsi, kun vielä opiskelin, jolloin lapsi sai olla kotona, kunnes sain graduni valmiiksi ja olikin siis hoitoonmennessä 2,5-vuotias. Hän jää nyt uudelleen kotihoitoon, koska meille syntyy toinen lapsi.
Ymmärrän työssäkäyvien äitien tunteen siitä, kuinka paljon "helpompaa" ja virikkeellisempää on käydä töissä, olenhan sen nyt itsekin kokenut, mutta olen yrittänyt estää itseäni sokeutumasta omille arvoilleni, eli vaikka arki sujuu kivasti niinkin, että lapsi on muiden hoidossa ja saan elää "aikuisten parissa" päivät, haluan kuitenkin hoitaa lapsiani kotona mahdollisimman pitkään tämän lyhyen ajan, kun he tarvitsevat minua.
En voi itse ainakaan väittää, että jokaisen lapsen paras paikka varhaislapsuudessa on koti, koska tiedän tapauksia, jossa äidin väsymys tai mielenterveydelliset syyt eivät tue lapsen tasapainoista kehitystä. Jos äiti ei jaksa laittaa lapselle tarvittavia aterioita, hoitaa lapsen peruspuhtautta ja tarjota ulkoilua tai välillä muidenkin ihmisten seuraa, on varmasti hyvä, että on mahdollisuus viedä lapsi hoitoon, jossa edellämainitut asiat toteutuvat.
Kotona olosta kannattaa yrittää ottaa kaikki irti, jokaisen kotiäidin ei tarvitse käydä mammakahviloissa ja puistoissa, jos ne eivät tunnu omilta paikoilta. Itse nautin kyllä noista paikoista, mutta käymme myös autolla kirppareilla, piristämässä isoäitiani kauempana, uimassa kylpylässä alennuspäivinä tai metsässä kävelemässä. Eikä muumivideon pyöriminen ja äidin sohvalla löhöäminen sen aikaa lapsen kanssa (välillä) ole suuri synti sekään...
Mutta jokainen tietää, mikä on omalle perheelle se paras ratkaisu, mutta älkää ikinä kuvitelko, ettei teillä ole kotiäiteinä arvoa. Ne arvon antajat ovat tällä hetkellä vielä vain kovin huonoja ilmaisemaan kiitollisuuttaan, kun uhmaikä tai joku muu pienen egosentrisen ihmisen henkilökohtainen kriisi pukkaa päälle...
