Arpiset äidit

Täällä palstalla on varmaan äitejä, jotka ovat jossain vaiheessa elämää viillelleet itseään tai ehkä tekevät sitä edelleen. Miten te olette vastanneet lapsenne kysymyksiin valkoisista viivoista? Oletteko kertoneet rehellisesti miten ne ovat tulleet vai oletteko keksineet jonkun tarinan?

 

No ei oo valkosia viivoja.

 

Hyi hitto, kaikkea sitä kuulee

 

Olen sanonut et ne on raskausarpia. Napaa on myös ihmetelty koska siinä on yksi arpi ja napa on muuttunut vähän hassun näköseksi. Olen sit kertonut et ensimmäisen raskauden aikana napa pullahti ulos ja napaan tuli arpi.

 

[QUOTE="Minnie";25612662]Täällä palstalla on varmaan äitejä, jotka ovat jossain vaiheessa elämää viillelleet itseään tai ehkä tekevät sitä edelleen. Miten te olette vastanneet lapsenne kysymyksiin valkoisista viivoista? Oletteko kertoneet rehellisesti miten ne ovat tulleet vai oletteko keksineet jonkun tarinan?[/QUOTE]

Nyt 7vuotiaana lapsi on ensimmäisen kerran jäänyt katsomaan arpiani (ei ole paljoa) ja kysynyt mitä ne ovat. Olen hämilläni vastannut vain "ei mitään, arpia vain".. En todellakaan ajatellut ikinä kertoa sen enempää, ellei aikuisena välttämättä halua vielä keskustella asiasta.
Kyllä se lapsien mielenkiinto suuntautuu sitten hyvinkin äkkiä taas niiden omaan napaan ja pieneen uuteen maailmaan missä he ovat keskipisteessä

 

[QUOTE="vieras";25612734]Olen sanonut et ne on raskausarpia. Napaa on myös ihmetelty koska siinä on yksi arpi ja napa on muuttunut vähän hassun näköseksi. Olen sit kertonut et ensimmäisen raskauden aikana napa pullahti ulos ja napaan tuli arpi.[/QUOTE]

Öööö puhutko samasta asiasta kuin aloittaja? Siis esim. viiltelyarvista käsissä.

 

Hyi hitto, kaikkea sitä kuulee

Sä olet todella oksettava. Oliko pakko tulla tulla tähänkin ketjuun nostaan nokkaa?

 

[QUOTE="vieras";25612734]Olen sanonut et ne on raskausarpia. Napaa on myös ihmetelty koska siinä on yksi arpi ja napa on muuttunut vähän hassun näköseksi. Olen sit kertonut et ensimmäisen raskauden aikana napa pullahti ulos ja napaan tuli arpi.[/QUOTE]

Täh? Jos ap:llä on esim käsissä (käsivarsissa) viiltelystä jääneitä arpia,niin "ne on raskausarpia"? Anteeks mut minkäikäsen lapsen tällanen pitäis uskoa?

 

[QUOTE="vieras";25612734]Olen sanonut et ne on raskausarpia. Napaa on myös ihmetelty koska siinä on yksi arpi ja napa on muuttunut vähän hassun näköseksi. Olen sit kertonut et ensimmäisen raskauden aikana napa pullahti ulos ja napaan tuli arpi.[/QUOTE]
Ihanku ei vois suoraan sanoa, että se johtuu sairaudesta.

Itse en ole äiti, mutta arpia löytyy vaikka muille jakaa kun muutama vuosi sitten psykoosissa tuli haavotettua itteään kaikella hiekotussepelistä rautasahaan ja jos joku kysyy, sanon suoraan. Mitä sitä turhia peittelemään

 

Ajattelin vaan, että lapsi ihmettelee sellaista vaivaantunutta, välttelevää vastausta. Miten sitten osaisi kertoa niin että vastaus tyydyttää mutta ei pelota lasta?

 

Sä olet todella oksettava. Oliko pakko tulla tulla tähänkin ketjuun nostaan nokkaa?

Ei ole terveen ihmisen touhuja itsensä viiltely.

 

Ei ole terveen ihmisen touhuja itsensä viiltely.

Ei tietenkään ole, mutta sitä ei tässä kysytty.

 

Ei ole terveen ihmisen touhuja itsensä viiltely.

Juu ei ole, eikä ole myöskään terveen ihmisen touhuja toisten halveksuminen.

 

Sori, jostain syystä luin et puhe oli raskausarvista. Niin, itselläni ei ole viiltelyarpia. Enkä kyllä tietäisi mitä niistä sanoisin.

 

meillä on niin pienet lapset vielä ettei ole ollut ajankohtaista. mutta paljon olen asiaa miettinyt enkä oikein tiedä kuinka toimia sitten jos asia ajankohtaiseksi tulee.

itselläni siis molemmat käsivarret täynnä viiltelyarpia

 

Ihanku ei vois suoraan sanoa, että se johtuu sairaudesta.

Itse en ole äiti, mutta arpia löytyy vaikka muille jakaa kun muutama vuosi sitten psykoosissa tuli haavotettua itteään kaikella hiekotussepelistä rautasahaan ja jos joku kysyy, sanon suoraan. Mitä sitä turhia peittelemään

En kyllä halua lapselleni sanoa mitään omista henkilökohtaisista vaikeuksistani ennen hänen olemassaoloaan, ennenkuin on aikuinen. Turhaan vaikeuttaisin hänen omaa kehitystään ja luottoaan minuun. Tarkoitan tällä sitä että itse sain omalta äidiltäni tietää hänen vaikeuksistaan kun olin pieni. Tiedot ahdistivat minua niin etten pystynyt keskittymään omaan itseeni vaan koko ajan pelkäsin äidin puolesta, olin ylisuojeleva ja samasta syystä vihasin häntä..

 

Ei ole terveen ihmisen touhuja itsensä viiltely.

Kuinka pässi sä oikein olet?

 

Vasen käsi on tatuoitu niin täyteen että sieltä ei arvet läpi näy mutta oikeassa kädessä näkyy, jos joku muu kysyy oon välillä saattanu sanoa että oon polttanu uunissa... Mutta yleensä oon kyl sanonu suoraa että mistä tullut.
Sitten kun tuo oma jälkikasvu on sen ikäistä että alkaa udella asiasta niin ehkä sanon vaan että ne on ollut haavoja mutta en kyllä tiedä minkäikäinen lapsi tulis olla ettäkö itse myöntäisin ne tehneeni...
Ehkä sitä yrittäis ns peitellä mistä ne o tullut ettei vaan oma lapsi ottais mallia...

 

Itsellä ei vielä ole lapsia, mutta kertoisin varmaan että äiti oli onnettomuudessa josta tulivat, enkä suostuisi kertomaan enempää. Sanoisin sen olleen niin ikävä, etten edes halua sitä muistella tarkemmin. Aikuisempana jos kysyisi niin voisin kertoa tarkemmin olleeni silloin sairas.

 

[QUOTE="äiti";25612858]En kyllä halua lapselleni sanoa mitään omista henkilökohtaisista vaikeuksistani ennen hänen olemassaoloaan, ennenkuin on aikuinen. Turhaan vaikeuttaisin hänen omaa kehitystään ja luottoaan minuun. Tarkoitan tällä sitä että itse sain omalta äidiltäni tietää hänen vaikeuksistaan kun olin pieni. Tiedot ahdistivat minua niin etten pystynyt keskittymään omaan itseeni vaan koko ajan pelkäsin äidin puolesta, olin ylisuojeleva ja samasta syystä vihasin häntä..[/QUOTE]
"Äiti on ollut joskus pahasti kipeänä" mitä ihmeen pahaa siinä on kertoa?

 

Meillä ei nuo omat ole vielä kyselleet, mutta siskon poika joskus kyseli. Pelkkä "ne on arpia" ei tyydyttänyt vastauksena, joten lisäsin, että ne on tulleet puukosta koska olen ollut typerä. Sen syvällisemmin en lapselle aio alkaa vastaamaan ja selvittämään syitä miksi kädet on sellaset kun ovat. Jos vanhempana kyselevät (omat tai muut) voin luultavasti valottaa asiaa enempi ns. varottavana esimerkkinä kunhan ovat sen ikäsiä että asian pystyvät käsittämään.
Mä en sinällään näe mitään syytä kierrellä ja peitellä asiaa, arvet on ja pysyy ja niiden kanssa on elettävä.

 

Ihanku ei vois suoraan sanoa, että se johtuu sairaudesta.

Itse en ole äiti, mutta arpia löytyy vaikka muille jakaa kun muutama vuosi sitten psykoosissa tuli haavotettua itteään kaikella hiekotussepelistä rautasahaan ja jos joku kysyy, sanon suoraan. Mitä sitä turhia peittelemään

No ehkä ymmärrät asian eri tavalla sitten kun olet äiti. Silloin tahtoo suojella lapsiaan kaikelta 'pahalta' ja välttää hämmentämästä heitä turhaan.

Mulla ei viiltelyarpia ole mutta kamalat jäljet käsissä huumeidenkäytöstä. En varmasti aio pienelle lapselle selittää että kuule äitis oli narkki ja veti kamaa hihaan. Samoin en pienelle lapselle kertoisi että äitis viilteli itseään. Vasta sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha ymmärtämään asian ja sen, ettei äidin esimerkkiä todellakaan tule seurata.

 

[QUOTE="äiti";25612858]En kyllä halua lapselleni sanoa mitään omista henkilökohtaisista vaikeuksistani ennen hänen olemassaoloaan, ennenkuin on aikuinen. Turhaan vaikeuttaisin hänen omaa kehitystään ja luottoaan minuun. Tarkoitan tällä sitä että itse sain omalta äidiltäni tietää hänen vaikeuksistaan kun olin pieni. Tiedot ahdistivat minua niin etten pystynyt keskittymään omaan itseeni vaan koko ajan pelkäsin äidin puolesta, olin ylisuojeleva ja samasta syystä vihasin häntä..[/QUOTE]

Ei pienelle lapselle tarvikaan alkaa avautumaan vaikeuksista, voi vaikka sanoa, että ne on vaan sellasia vanhoja haavoja jotka tuli kun äiti oli pipi.
Aikuiseksi asti on lienee turha odottaa (jos lasta siis arvet kiinnostaa), koska viimeistään murrosiässä lapsi kyllä tajuaa itsekin mistä jäljet on tulleet ilman mitään avautumisiakaan.

Itselläni ei ole arpia, mutta näin mä varmaan toimisin.
Pienelle lapselle jotain ylimalkaista, murrosikäisen kanssa voisi jo aiheesta keskustellakin. Keskustella voi ilman lasta ahdistavaa "avautumistakin".

 

joskus on vaan hyvä valehdella, en halua että lapsi alkaa kantamaan huolta aikuisesta... Omat vielä pieniä, keksisin varmaan jonkun jutun päästäni... Sitten kun olisivat aikuisia ja jos vielä kysyisivät niin kertoisin totuuden.

 

joskus on vaan hyvä valehdella, en halua että lapsi alkaa kantamaan huolta aikuisesta... Omat vielä pieniä, keksisin varmaan jonkun jutun päästäni... Sitten kun olisivat aikuisia ja jos vielä kysyisivät niin kertoisin totuuden.

Ainoa huono puoli on, että ne lapset kyllä pistää asioita yhteen jo PALJON ennen aikuisikää.