Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset

Jep.. mä koitin myös aikoinaan päästä välivuotojen takia aiemmin tutkimuksiin, lääkäri vaan totes että ei ne estä raskaakstuloa, uudestaan sitten kun vuosi yritystä on täynnä. Tiesin oikeestaan jo että mitään ei tapahtus seuraavankaan puolen vuoden aikana, tunsin että kaikki ei ollu kunnossa. No, syksyn tutkimuksissa ei oikein selkeetä selitystä löytyny, mutta vihdoin nyt keväällä, 2n vuoden kjälkeen näkyi endometrioosia, jo ultrassakin :( Sitähän olin jo itekin epäilly, mutta kun lääkärit ei helpolla usko niin ei. Endoepäilyn perusteellahan mun ois pitäny päästä eteenpäin jo sillon puolenvuoden jälkeen.. ois varmaan pitäny mennä sinne yksityiselle, sieltä ois voinu päästä jo aiemmin tähystykseen ja saada sen lähetteen jatkohoitoon, niin ei ois saanu paheta ja rehottaa näin kauaa... Julkisella on niin nihkeetä saada asioitaan eteenpäin ennenku tosiaan se vuosi tulee täyteen, se vasta on kai jonkinlainen riittävän "todiste" niille että jotain vikaa on.
 
Nojoo, en mäkään nyt kauhean vaikuttunut julkisen puolen toiminnasta ole. Mutta jos pankkitili vain antaa myöten niin sitten kannattaa suunnata yksityiselle.


Elämäni selkein ovisplussa just testattu. Onhan näinä kahtena kiertona missä lääkitys on kunnossa tullut plussat. Mutta ne ovat olleet ehkä vähän tulkinnanvaraisia.

Nyt tuli testiin vahva ja selkeä plussa. Jopa tarkistusviivaa vahvempi ja paksumpi. Simppoja siellä jo onneksi onkin valmiina odottelemassa. Mutta pitää illalla kun ukkokulta kotiutuu töistä ja saa lapset nukkumaan niin varmistella asiaa..... ;)

Saa tämä ovisplussakin jo mielen iloiseksi :D
 
solina mukava kuulla et et sait kunon plussan =)

Joo ja ei miulla ainakaa oo varaa mihikää yksityiselle mennä..joten iha julkisel oon,ja toistaseks ainakii ovat hoitaneet suht nopeesti. Ja oli sit lekurit mitä mieltä tahtojaa ni haluun löytää tähä syyn..oli nää sit kuin kemiallisii tahasa ni mie tiiän ite et kaikki ei oo kunnossa..
 
Kiitos kiitos. Nyt ei auta sitten muutakuin toivoa parasta, taas kerran.

Eipä mullakaan olisi ollut varaa yksityiseen. Mutta nyt kun kolmannesta haaveillaan ei ollut enää muitavaihtoehtoja kun kunnalliselle puolelle eivät enää huoli.
Mut ei se nyt niin paha hinta ollut. 120? meni ekalle käynnille. Ja sillä selvisi nämä mun monen vuoden ongelmat, mistä siis johtuu. Joita kunnallisella puolella ei ikinä oltu kyetty selvittämään.

nyt tietty menee sitten aikapaljon enemmän rahaa jos ja kun ne pistoshoidot joudutaan aloittamaan. Mutta onneksi täs on nyt saanut säästettyä.
 
Joo, eipä munkaan nyt varmaan enää tarvi sitä vuotta yrittää täyteen jos se tilanne vielä joskus on, nyt on jo hyvä vaatiakin aiempaa hoitoo kun endo on virallisesti todettu! Ja täytyy nyt sanoo julkisen "kunniaks" kuitenkin se, että kyllähän ne nopeesti ja tehokkaasti tutki oikein ensiapupolilla ja viikon päästä siitä naistentautien seurannassa sillon sen mun ainoan testatun aconin haamun kesällä06, että mitään raskautta ei ole.. :|
 
tyty :( Pahoittelut tädistä! Kyllä mä luulen et ottavat jo nyt tutkiakseen tän sun tilanteen sielä lekurissa. Jaksuja! :hug:
Solinalle suuuuret onnittelut ovisplussasta! Miulle se oli aina kans jo puolivoittoo et ovis ylipäätään tuli.
 
tyty pahoittelut! :(

Solina onnea ovisplussasta!

Noista keskenmenoista; tutkivat vasta sitten, kun on kolme raskautta mennyt kesken, jotka on keretty ultralla raskaudeksi vahvistaa. Eli periaatteessa ihan varhaisia ei lasketa, vaikka tosin poikkeuksia varmasti löytyy.

Itselläni jatkuu piinailu, ovisplussa löytyi kp 28 (nyt kp33). Jännäksi menee! =)
 
miracle, oliko sitä kuunneltu jo neuvolassa? Vai kuuluuko siitä vielä mitään noilla viikoilla, en muista.. :ashamed: mulle ei tullu siitä kemiallisesta hoitokertomukseen muuta merkintää kun keskenmenoepäilyn takia lähetetty eteenpäin.. eikä siis esim. vuoden yritysajan laskeminen muuttunu siitä mihinkään.
 
risukasa, yritettiin kuunnella mut mitään ei kuulunut. TOSIN kävin lääkärissä sinä pvänä ku km tuli, ja sain lähetteen lääkäriltä "uhkaava keskenmeno" lähetteellä. Ai nii! Ultrattiimpas!! Tosin vasta sitten, kun oli jo tyhjentyny ja limakalvojen paksuus oli 13mm. Et kaiketi se sit oli se, minkä vuoks hoitokertomukseen se varmaan merkittiin. En tosin asiasta tiedä.
 
huomenta kaikille :wave: pieni paussi täältä palstalta ja muistakin itsensä tutkiskelusta on tehnyt hyvää. tänään piti lähteä tyttöjen kanssa mökille niin tein testin ja plussa, mutta haalea sellainen pärähti. nyt dpo 10.

olo vähän ristiriitainen, mutta silti onnellinen :heart: nyt pitää vain muistaa pitää jalat maassa keskenmenon ja kemiallisen jälkeen. mies otti asian ihan hyvin ja on muutenkin sinut tämän mun tempaukseni kanssa. nyt mennään päivä kerrallaan ja tehdään töitä myös parisuhteen eteen. toivottavasti kaikki kääntyy paremmaksi :saint:
 
Onneksi olkoon JJ-t

Toivottavasti saatte asiat kuntoon, ja isä on se "oikea". Raskaus on aina iloinen asia, ja ehkä se vaati hieman herätystä. Oletko pohtinut asiaa, jos miehesi ei olekaan tulevan lapsen isä? En halua rakennella mitään kauhu skenaarioita, mutta mitä jos?
 
Onnittelut JJ-t :flower: Kyllä se siis plussa on! Mie ehkä olisin sinun tilanteessa toivonut et plussa ois jäänyt tulematta ... anteeks kun tällasta puhun sinulle suoraan... mut jos se siihen johtaa että teillä on ihanan käärö pian sylissä niin on se sen arvoinen. Kiva että miehesi ottaa asian näin hyvin. Mutta siis, onnittelut vielä molemmille! Toivotaan että plussa siitä vahvistuu!
Meil oli eilen ystäväpariskunta kylässä jolla kaksi pientä lasta. Nuorempi siis pienempi kuin meidän tyty. Kyllä mun vauvakuume vaan kasvaa kuulkaas!! =)
 
anteeksi kun tunkeudun kysymyksineni teitin pinoon.... mutta te ootte varmasti viisaampia =)

mitä on tehtävissä jos luteelivaihe kestää liian vähän aikaa? onko kellään ollut tämmöstä probleemaa?
jos olen tulkinnut oviksen oikein sylkitestillä, niin täs kierros tuo välivaihe on ollu 8pv ja edellises kierros 10. eiks sen pitäs olla vakio?
tai sitten mä olen tulkinnut ihan päin puuta tuota kapistustani :ashamed:

ja ihanaa onnea JJ-t!
 
JJ: Onnea plussasta! :flower: :heart: Hienoa, että otatte päivän kerrallaan. Nauti nyt tästä raskaudesta niin hyvin kuin vaan voit! :hug:

johanna: Eikös luteaalivaihetta saa pidemmäksi keltarauhashormonilla? Korjatkaa joku paremmin tietävä, jos olen väärässä. :ashamed: Eli teroluteilla tai lugesteroneilla? Ja kyllä luteaalivaiheen pituus voi vaihdella kierrosta toiseen.

tyty: :hug: Voi hittolainen! Toivottavasti ne nyt ottaisivat sut jo tarkempaan syyniin!

Solinalle onnea kunnon ovisplussasta! =) :flower: T: Eräs kateudesta vihreä, joka saa vain tyhmiä haamuja ovistikkuihin. :ashamed:

ON: Siirsin testauksen viikonloppuun. Silloin emännöin rapujuhlia ja jos täti ei ole kurvannut paikalle, niin pakko on varmuuden vuoksi testata. Vaikka arvaankin jo tuloksen... :ashamed:
 
Maanantai 28.7

Nimi...................kp:t.............yk..........haaveissa.........apuna




Rosetta..........50/38-48.....yk 10......esikoinen.....ei vielä mtn.
Piglet..............46/27...........yk 8.........esikoinen...ter.+clom.+met.
Milo.................43/34...........yk 6........esikoinen.....clomit
Pantalaimon....37/41..........yk 9........esikoinen.....met.
Aurora72.........37/30-39......yk4........1.yhteinen...prim.+clomit
Emili................34/33-42.......yk9........??...............??
JJ-t..................33/32?.........07/07...esikoinen......clomit
Rouva B..........30/38-41.......yk 4 (tjot 3v)..esikoinen...terot
Velvet Kiss......28/~41.........11/07.......esikoinen.....luomuilee(pco)
suikku.............26/29-32......yk 13......esikoinen......clomit+terot
Tähtisäde........26/26........11/07....esikoinen....clom.+terot+fem.
miracle............24/26...........yk 7........esikoinen.......ei vielä mtn
pilvilinna..........19/28-?........yk 10......esikoinen......clomit+luget
risukasaa........19/n.27........23kk........toinen..........terot
mama-84........19/28..........yk 21.......toinen...........ei vielä mtn
Laala..............14/..?...........yk?..........esikko...........terot+clomit
Tanjusha82.....14/30..........yk 9........kolmas..........clomit+t erot
Solina83..........13/28-32....yk 15......kolmas........clomit+ luget
Milliäinen..........3/35...........yk??........esikoinen.....aridimex
tyty86.............2/30-35.......yk 6.........esikoinen......terot



Imettävä kuumeilija:
Muisku78..................................................toinen


Taustalla:
Rouva Pikkumyy, luomuilee



MIA = Missing In Action
titonia...............60/??...........09/07.......esikoinen.....clomit +terot Julietta.............58/37...........yk 2.........esikoinen.....ei vielä mtn
juttis................56/30-33.....yk2..........esikoinen



Plussanneet:
Nimi.................LA...........................yk..........monesko tulossa

Aubrieta.........?.12.2008................yk3.........neljäs
Nooraska........??/1.2009...............yk9.........esikoinen
Äippä-75.........??/??......................yk?...........toinen
Lappitar..........10/1......................yk7...........toinen
Sirpula.............16.1......................yk10........esikoinen
pilviini............??/??.......................................toinen
haavemamma73..4.2.2009...........yk11.......esikoinen
kaa................19.3.2009................08/07.....esikoinen
Linna..............?...........................?...............esikoinen
Hani-...............?............................yk 9.........toinen
 
jj-t onnittelut :heart: miehän sanoin et siulle käy viel noin..toivotaa et se lapsi olis nyt teidän, eikä sen vieraan miehen.. =) kohtalon käsi..sitä ku vähiten odottaa ni se plussa tulee.. :heart:

Miulla on täällä edelleen aika paha mieli :ashamed: tuntuu et oon kateellinen kaikille plussanneille ja raskaan aleville naisille, vaikka tiedän ettei se oo miulta mitekää pois :| oon vaan tämmönen kateellinen nyt..anteeks.. :ashamed: pidän varmaa palstataukoo nyt alkukierron ja ootan et mies tulee keskiviikkona kotii. Tiiän ettei myö saaha sitä lasta ilman jotai apuu tai lääkettä..ja ootan ku kuuta nousevaa sinne gynelle pääsyy 2vk päästä.
 
tyty: :hug: Varmasti meistä kaikki tietää nuo tunteet ja ymmärtää, miltä susta tuntuu! Älä turhaan pyytele anteeksi, ne on ihan luonnollisia ja kunhan ei niiden anna kasvaa kaiken valtaavaksi katkeruudeksi, niin ne ovat ok.

Minä olen tätä mielessäni pohtinut, ja vaikken uskokaan kohtaloon, niin uskon siihen, että jokainen kohtaa elämässään vaikeuksia. Minä olen tähän asti saavuttanut kaiken elämässäni melko helposti (vaikken silti sano, että elämäni olisi ollut helppoa). Niillä ihmisillä, joilla lapsen saaminen on helppoa, on sitten muita vaikeuksia. Minulle on sattuman kautta osunut juuri tämä asia vaikeaksi. Ei sille mitään voi, enkä murehtimalla asiaa paranna. Pitää vain yrittää jaksaa, yrittää oppia tästä jotain, jos ei muuta, niin sisäistä voimaa ja viisautta ymmärtää myös muiden vaikeuksia.

Tulipas filosofista näin maanantain kunniaksi. :D Tiedän, etteivät tällaiset latteudet tällä hetkellä sua tyty paljon lohduta. :ashamed: Jaksuja vaan, kyllä se päivä paistaa meidänkin risukasaan! :hug:
 

Yhteistyössä