Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset

Jennyli :hug: Voi kun se nyt vaan olisi ollut jotain vaaratonta.

Päivittäjälle mä en tainnut koskaan päästä listalle saakka, mutta olisin sillä mielelläni mukana. Tänään kp 27/27-30 yk 3, toiveissa toinen ja käytössä Lugesteron.

MyPoodles tiedän tunteen kun kysellään koskas teille. Tekis mieli näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä vastukseksi. Myönnän myös, että olen itse ollut yhtä mäntti kyselijä joskus. Ei tullut silloin mieleen, että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja kysymykset saattaa satuttaa/loukata. Nykyään yritän muistaa pitää leipäluukkuni kiinni, vaikka musta on kyllä mukavaa kuulla ihmisten suunnitelmista/ajatuksista koskien lapsen"hankintaa". Tommosia ihmisiä kun oliko se Muiskun töissä en ymmärrä yhtään. Mä olisin mahdottoman ylpeä ja luovuttaisin tosi mielelläni munasolujani, mutta olen käsittääkseni jo yli luovutusiän, jos näitä nyt muutenkaan mihinkään otettaisiin. :/

).( Mä olen pupeltanut lugeja nyt viime keskiviikosta ja yllättävän hyvin on mennyt ilman sivuvaikutuksia. *koputtaa puuta* Vähän on ollut pientä pahoinvointia kun on ollut nälkä ja eilen illalla olin niin turvoksissa, että vatsa näytti ihan tajuttomalta pallolta. En tiedä milloin mun pitäisi odottaa menkkoja ja tuleeko ne mulla sitten ollenkaan, kun en ole aiemmin lugeja käyttänyt. Lääkäri käski syödä niitä kunnes vuoto alkaa tai testi näyttää plussaa. Olen vaan lukenut, että joillakin menkat tulee kovastikin myöhässä noiden vuoksi. Plussaa en edes odota, on vaan sellainen olo, että tässä kropassa ei ole nyt muita kuin minä. :)
 
Mulla menossa nyt kp27/29-30 eka clomi kierto =). Vähän jänskättää, vaikka ei mulla mitään ihmeempiä oireita ole. Rinnat vähän kipeät, niin kuin yleensäkin loppu kierrosta, masua turvotaa myös. Ilmavaivoja ei ole nyt onneksi, yleensä on aina ennen menkkoja.
Ens viikolla ois sitten aukiolotutkimus polilla jos menkat alkaa, testailla en aio ennen perjantaita.
 
Ja tätsyhän tänne pamahti niin lujaa että :kieh: :kieh: eli kp 30 muuttui kp 1:ksi..
Ei vaan, ihmeesti en oo aivan maailmaani myynyt ton takia, varmaan siksi etten uskonut cb-haamuun plussana ja siksi, että lämmöt laski eilen 36,9c suoraan 36,0c..ja kun tästäkin on pakko jotain positiivista repiä, niin tulihan se prkl ajallaan ja nyt jos kierto ois lyhentynyt tähän 29 niin sehän alkaa olla erittäin lähellä jo sitä gynen mulle mainitsemaa unelma clomikiertoa, joka on siis hänen mukaan 28 päivää ja ovis kp 14, mulla siis enää yks kp kurottavaa :p Ja luteaalivaihe oli just hienosti sen 14 kp:ää :) Kaikki oireet siis todennäköisesti pelkän progestiinin aiheuttamia, vaikka mietin kyllä että dpo10 saakka kaikki oli ihan käsikirjotuksen mukaan ja sitten alkoikin alamäki, eli kai siellä oli taas jotain kiinnittymisyritystä tai sitten munis on vaan ollut sekunda, kuten pahoin pelkään :eek:

Muisku Mikäs on tilanne? Noita bimbojahan tähän maailmaan mahtuu, mutta todennäköistä on se, että jos näitä 2-kymppisiä on kahvipöydässä viis, niin ainakin yhestä niistä tulee odotuksen odottaja, siis verrannollisesti, toivotaanko myös että käytännössä :whistle:

Rosetalle +++++ :whistle:

Alisa Listalle tosiaan voit nyt sit päivitellä.. kultasen keskiarvon...kp 1/30 yk 2 metut+clomit

Mutta, nyt häivyn, kiireinen alkuviikko tulossa..
Voikaa hyvin ja ++++++ :whistle: kaikille sitä tarvitseville :heart:

Emppu :wave:
 
Jennyli :hug: Jospa se olisi vain jotain muuta vuotoa eikä km!

MyPoodles Nuo kyselijät on kyllä vihonviimesiä.. Vaikka omalla kohdalla tiedänkin, että ei kukaan sitä mitenkään pahalla tarkoita ja etenkin jos tietäisivät tilanteen niin tuskinpa kyselisivät niin suoraan. Mutta itse aina valehtelen suoraan, että ei ole suunnitelmissa lähiaikoina ja piste.

Empulle ja Muiskulle pahoittelut negasta! Ja kaikille tädin yllättäneille pahoittelut myös!

Tinjamin me ollaan aika samoissa kp:ssa menossa. Mulla taas ei mitään tuntemuksia!! Rosetta Sinullakin jännät päivät käsillä =) Omalle kohdalle ei hirveitä toiveita ole kun ei vaan tunnu miltään! Ihan erilainen kierto kuin viimeksi, silloin oli niitä nippailuja ja kipuja ja repäisyjä ja nyt sitten taas ei yhtikäs mitään. Plussaan en jaksa uskoa millään. Nyt on ehkä dpo 10, joten voisi kai olettaa että jotakin oireita voisi olla jo tässä vaiheessa..
 
Pakko vielä kertoa viimeöinen uni, kun nyt yhtäkkiä tuli se mieleen :D Näin unta pienestä vauvasta, jota aloin imettämään ensimmäistä kertaa :heart: Se onnen tunne sillä hetkellä oli niin uskomatonta! Jos tämä nyt enteilis jotakin :D (tosin myöhemmin siinä unessa roikotin keskeneräisen pilvenpiirtäjän katolla, lauteiden välistä pientä vauvaa ja odotin tuskallisen kauan että joku tulisi auttamaan.. Tämähän ei sitten tietenkään enteile yhtään mitään ;) )
 
MyPoodles itekin pelkään, että millon meidän tuttavapiirissä se vauvabuumi alkaa :/ Saas nähä miten sen kestää..

Filuuri Pahoittelut, että oot jääny listalta pois, ei ollu tarkoitus :/

Rosetta Mullakaan ei clomeista tullu näin ekku kierrossa mitään ihmeempiä oireita, tiiä sitten mitä tarkoittaa.. Epäilen sitä kurjinta vaihtoehtoa eli että ne ei tehoo mulle, mut pidetään peukkuja kummallekin! :wave:

Emppu pahoittelut tädistä :hug:

Lumi- Voi nuo unet on niin hauskoja :LOL: Itekin oon nähny parin viikon sisällä kaks imetysunta ja molemmissa imetin meidän tyttövauvaa :heart: Taitaa tuo pää tehdä kepposet jo unissaankin.
 
TIISTAI 27.1.2009

Nimi................kp:t............yk............haaveissa........apuna

Emppu3008.....1/30............yk 2..........kolmas......clomit+metut
shenda81........8/28-32........yk 7.........Toinen.......femar
MyPoodles.......4/29-?........yk 8...........................terot
Alisa................16/26-32......yk 4........esikoinen...clomit+terot
Tinjamin..........27/31............yk 3.........toinen........clomit
Duffy...............11/31-32........yk 9..........esikoinen...terot
Evenstar.........5/26-79......yk 1....esikoinen....metut+Primolut
rusina85..........9/31............yk 8..........esikko.........terot+clomit
Rosetta..........27/30............yk 15........esikoinen...clomit
Piglet..............44/27-29......yk 13........esikoinen....terot+glugophagen
Äitee73...........93/?.............yk 10........kakkonen....terot+clomit
Lumi-..............26/30...........yk 13........esikoinen....clomit+metut
titonia.............30/??...........yk 15........esikoinen....clomit
Muisku78........36/40...........yk 5..........toinen.........ei vielä mitn(clomit)
piksu...............?..................yk 16........esikko.........ei vielä mitn
Filuuri............27/27-30........yk 3........kakkonen.....lugesteron

Taustalla
Jennyli (toistaiseksi)
Tähtisäde
Rouva B (luomuilee )
Upelankali

Haamuilijat:

Plussanneet:

Nimi........................LA...........................yk.........monesko tulossa

Vilver...................................................yk??..........????
MAM2....................................................yk 15........toinen
mama-84...............................................yk 25.......toinen
Hemuli1981...........................................yk 7...........?
tyty86..................2.8.2009....................yk9.........esikoinen
Nooraska.............??/1.2009...................yk9........esikoinen
Äippä-75..............??/??..........................yk?.........toinen
Lappitar...............10/1...........................yk7.........toinen
Sirpula.................16.1...........................yk10......esikoinen
pilviini...................??/??..........................................toinen
haavemamma73..4.2.2009...............yk11.......esikoinen
kaa......................19.3.2009...................08/07......esikoinen
Linna....................27.3.2009..................yk9..........esikoinen
Hani-....................1.4.2009...................yk9..........toinen
JJ-t.......................10.4.2009.................07/07......esikoinen
Solina83..............20.4.2008.................yk15........kolmas
Laala...................24.4.2009.................yk2..........esikoineN
Emili......................?................................yk9..........?
Aurora72..............?.................................yk5.........1.yhteinen
nalleperhe............?................................yk7..........toinen
huhtityttö.............?................................yk23........esikko
Velvet Kiss...........?................................yk12.......esikoinen
Moore..................?................................yk3.........kolmas
pilvilinna..............20.7.2009..................yk13.......esikoinen
Aubrieta................................................yk3.........4. lapsi, tyttö syntyi rv.39+1 27.11.2008 klo 12.58, painoo 4315g ja pituutta 50cm
[/quote][/quote]

Alisa: Mie luulen että mulla ainakin jollain lailla toimii, kun kierrostakin näyttäisi tulevan lyhyt 29-30 päivää. Viimeisin luomu kierto oli 43 päivää. Ens kierrossa on onneksi kontrolli niin tietää vähän paremmin.
 
Kiitos teille kaikille halauksista ja myötäelämisestä :hug:

Josko nyt jaksaisin taas kirjoitella kuulumisia. Rankkoja on ollut henkisesti nämä km jälkeiset päivät mutta varovaisesti olen jo suunnannut katseeni kohti tulevaa :heart:

Jotenkin mulla oli alusta asti pelko että näin tulee käymään, ehkä suurimpana syynä se että r-testit eivät vahvistuneet viikon aikana kunnolla. Viikko sitten sain jo hienon,aika tummankin testiviivan mutta lauantaina kun tein vielä viimeisen testin oli viiva heikentynyt! Lisäksi r-oireet lopahtivat jo siinä loppuviikosta, ei enää pahoinvointia tmv. Sunnuntai aamuna sitten alkoi vuoto ja kipuilu ja pieni rakkaamme lensi tähdeksi taivaalle :'( :heart:
Täytyy sanoa että olo oli kyllä tyhjä ja työpäivä yhtä helvettiä...koko päivän itkin :'(
Eilinen päivä menikin jo paremmin mutta kotiin tullessani itkulta ei voinut enää välttyä!
Kummasti sitä vaan kiintyy ja ottaa viikossakin pienen ihmeen niin omakseen...ehkä liikaakin!
Viikkojahan oli vasta 5+2 joten olenkin miettinyt onko kyseessä ollut vain kiinnittymisen yritys?! Jokatapauksessa luonto tekee tehtävänsä eikä tällä pienellä ollut varmastikaan kaikki hyvin! Joten parempi nyt kuin että raskaus olisi edennyt pidemmälle!
Olen yrittänyt ajatella kaikesta huolimatta positiivisesti ja uskon että ikävien asioiden jälkeen seuraa jotain hyvää :heart:
Ehkä tämä vahvistaa ihmisenä ja seuraavasta onnesta osaa iloita vielä enemmän! Tai sitten pelkää ja jännittää entistä enemmän :/
Ei tässä kuitenkaan luovuttajafiilis ole vaan kolmannen rakkaan yritys jatkukoon kun tästä kroppa vaan palaa ennalleen =)

Koville otti miehelläkin...sunnuntaina hän ei kyennyt käsittelemään asiaa ollenkaan vaan pakeni koko tilannetta. Se tuntui silloin kun itse olisi tukea kaivannut eniten todella ahdistavalta. Mutta eilen jo asiasta keskustelimme. Kovasti mieheni sitä pientä rakasta myös toivoo, sen tässä ainakin huomasin :heart: Eilen hän sanoi minulle että unohda ikävät asiat ja keskitytään nyt tulevaan ja uuteen raskauteen :heart:

Olenkin tässä nyt miettinyt että kuinkapian uuden yrityksen voi alkaa? Kroppa varmaan palautuu aika nopeasti kun km tapahtui näin aikaisin?
Kannattaisiko kuitenkin pitää ns. välikierto nyt ja aloittaa clomit vasta seuraavassa kierrossa?
Onko täällä muita km kokeneita? Kuinka pian teillä on kierrot palautuneet ennalleen ja uusi yritys alkanut?

Nyt minulla olisi siis kp 3/32. Vuoto on aika niukkaa eikä mitään kipujakaan enää ole. Kaikki on käynyt sikäli helposti että mitään suurempia kipuja tai vuotoja ei ole ollutkaan. Lähinnä olen ihmetellyt että joskus tavalliset menkatkin ovat runsaammat ja nämä tuntuisi tekevän jo loppuaan!
Ehkä olisi syytä vielä varata aika yksityiselle jotta voisi ultrata kohdun olevan tyhjä? Ja näkeehän sitä samalla onko munasarjoissa mitään tapahtumassa.

Monta asiaa on pyörinyt mielessä...johtuiko tämä clomeista tai siitä että en syönytkään Teroluteja viimekierrossa?!
Positiivista kuitenkin se että raskaus on ainakin mahdollinen :heart:

Vaikka en olisikaan halunnut tänne vauvakuumepuolelle palata niin tuntuu hyvältä purkaa näitä ajatuksia teidän kanssa! Jotenkin sitä on niin kiintynyt tähän pinoon :heart:
 
Jennylille suuurensuuri :hug: Voimia sinne!

Päivittäjä, onko se nyt Alisa, mulla taitaa olla kp:t päivän jäljessä tossa listassa, eli omien laskujen mukaan nyt ois kp12

Nyt en muista yhtään mitän piti kommentoida ja kenelle :/
Yleisesti tädin yllättämille ja negan testanneille :hug:

Eilen käytiin kattomassa veljen vauvaa ja voi että se oli pieni! Ihanan tuuhea tukkaki oli :heart: En pitäny sitä sylissä, en kyllä oikein tiedä miksi. Hienoista ahdistusta oli kyllä havaittavissa ku se oli siinä veljen sylissä mun vieressä ja ehkä vähän kateuttakin :ashamed: tuli mietittyä että millonhan on meidän vuoro, onko koskaan...

Jotakin positiivistakin, eilen taisin bongata ovislimoja, en oo tosin ihan varma kun oli niin vähän. CB näytti negaa tänään. Pitää toivoa että limat vahvistuu.
 
Anteeksi nyt heti alkuun...en jaksa nyt kommentoida pahemmin, on niin pirun väsy olo.
Mut Jennylille voimia jaksaa jatkaa vauvaprojektia ja onnea tulevaisuuteen. Olet kyllä hyvin pyöritellyt asiaa päässä ja se helpottaa paljon oloa (jos tuossa tilanteessa nyt voi olo olla helppo ) ja mustakin on paras että jos kerran on menossa kesken niin menköön sitten mahdollisimman aikasessa vaiheessa. Jaksuja! :heart:
Kp 36 ei tätiä ei mitään. Mut siis olihan viime kiertokin 40 päivää et mikäs hätä tässä vielä. Enää en testaa kun tässä kierrossa ei hedelmöittyminen oikeen oo ollu enää mahdollistakaan :D
 
Jennylille iso :hug: Varmasti kannattaa siellä ultrassa vielä käydä, jos vuoto ollut normaalia niukempaa ja näkeepähän sitten että kohtu on tyhjä.

Täällä kovasti yritetään kuulostella omaa kroppaa mutta ei kyllä mitään kuulu =) Ainoa mitä keksin niin rinnat on vähän kipeät, mutta ei nekään kyllä paljoa ole. No, tässä kierrossa en testaile muuta kuin sitten jos se täti sattuisi olemaan oikeasti myöhässä.
 
Moi!
Nyt on menos kp 9, vissiin en oikein pysy perässä kun siskon hää-hössötykset on päällä, sen tiedän et viikonloppuna pitänee pupuille urakalla ja vielä ens viikon aluski... :LOL:

Joku kyseli et onko mun muniksia seurattu jne. Ni en ole käyny seurannassa, joka clomi-kierto olen oviksen tikuttanut ja kerranhan siitä oli jo masuasukki kyytis hetki aikaa. Clomit on aiheuttanu mulle vain oikeastaan niitä kuumia aaltoja mutta jos saa vauvan ni konttaan vaikka viikon..
Ens viikolla menen uusimaan reseptiä ni tulee käytyä taas gynellä, oikein suurkuluttaja ollaan kohta.. :D
 
KESKIVIIKKO 28.1.2009

Nimi................kp:t............yk............haaveissa........apuna

Emppu3008.....2/30............yk 2..........kolmas......clomit+metut
shenda81........9/28-32........yk 7.........Toinen.......femar
MyPoodles.......5/29-?........yk 8...........................terot
Alisa................17/26-32......yk 4........esikoinen...clomit+terot
Tinjamin..........28/31............yk 3.........toinen........clomit
Duffy...............13/31-32........yk 9..........esikoinen...terot
Evenstar.........6/26-79......yk 1....esikoinen....metut+Clomit
rusina85..........10/31............yk 8..........esikko.........terot+clomit
Rosetta..........28/30............yk 15........esikoinen...clomit
Piglet..............45/27-29......yk 13........esikoinen....terot+glugophagen
Äitee73...........94/?.............yk 10........kakkonen....terot+clomit
Lumi-..............27/30...........yk 13........esikoinen....clomit+metut
titonia.............31/??...........yk 15........esikoinen....clomit
Muisku78........37/40...........yk 5..........toinen.........ei vielä mitn(clomit)
piksu...............?..................yk 16........esikko.........ei vielä mitn
Filuuri............28/27-30........yk 3........kakkonen.....lugesteron

Taustalla
Jennyli (toistaiseksi)
Tähtisäde
Rouva B (luomuilee )
Upelankali

Haamuilijat:

Plussanneet:

Nimi........................LA...........................yk.........monesko tulossa

Vilver...................................................yk??..........????
MAM2....................................................yk 15........toinen
mama-84...............................................yk 25.......toinen
Hemuli1981...........................................yk 7...........?
tyty86..................2.8.2009....................yk9.........esikoinen
Nooraska.............??/1.2009...................yk9........esikoinen
Äippä-75..............??/??..........................yk?.........toinen
Lappitar...............10/1...........................yk7.........toinen
Sirpula.................16.1...........................yk10......esikoinen
pilviini...................??/??..........................................toinen
haavemamma73..4.2.2009...............yk11.......esikoinen
kaa......................19.3.2009...................08/07......esikoinen
Linna....................27.3.2009..................yk9..........esikoinen
Hani-....................1.4.2009...................yk9..........toinen
JJ-t.......................10.4.2009.................07/07......esikoinen
Solina83..............20.4.2008.................yk15........kolmas
Laala...................24.4.2009.................yk2..........esikoineN
Emili......................?................................yk9..........?
Aurora72..............?.................................yk5.........1.yhteinen
nalleperhe............?................................yk7..........toinen
huhtityttö.............?................................yk23........esikko
Velvet Kiss...........?................................yk12.......esikoinen
Moore..................?................................yk3.........kolmas
pilvilinna..............20.7.2009..................yk13.......esikoinen
Aubrieta................................................yk3.........4. lapsi, tyttö syntyi rv.39+1 27.11.2008 klo 12.58, painoo 4315g ja pituutta 50cm
[/quote][/quote]

Jennylille Voimaa uuteen yritykseen :hug: Kokemusta ei ole, mutta palstoja seuranneena on taas kahta eri mielipidettä lääkäriellä tuosta milloin kannattaa jatkaa yritystä. Käsittääkseni jotkut suosittelee sen välikierron ja toiset sanoo, että heti voi kokeilla. Eikös se niin oo, että heti keskenmenon jälkeen saattaa olla helpompi raskautua uudelleen.

On: kauheen flunssan edellisenä yönä pukkas. Eilen päivällä ja illalla tunsin vihlasuja (tai jotain sen tyylisiä kipuja) alavatsalla vasemmalla puolella, toivon niin, että ne ois enteilly ovista :p Illalla piti heti käyttää hyödyks. Eilen illalla mua paleli ihan hirveesti, joudun olla vilttien alla ja juoda lämmintä, mittasin lämpöjä ja ei se kuitenkaan ollu kuin 36,6 (aamulla 36,3). Mittasin uudelleen aamulla, että jos kuume olis noussu niin ei ois tarvinnu mennä töihin, mut siellä se kölli tuossa 36,6. Tänään päivällä 36,6 ja nyt äsken mitattuna 36,8. (nyt haluankin uskoa, että ovishan se niitä nostattaa, joopa joo |O Mut ehkä se sen kuumeen sieltä pukkaa.

Sit aloin miettiin, että alkukierrostahan mulla oli alaselkä vasemmalta puolelta siitä yhdestä kohtaa viikon kipeänä.. Nyt se sitten on hävinny.. Eikös joku täällä sanonu, että joku tuntee ovisoireet myös selässä? Oisko se voinu olla muniksien kasvuoireita :D No taitaa olla vain toiveajattelua... Onneks se ovis varmistuu verikokeella.
Niin ja mun ovistikuttelu tais jäädä siihen kahteen tikkuun, en oo tänään enää tikutellu, ku en vaan jaksa, ei oikein oo mun hommaa varsinkaan noilla liuskoilla :whistle: Pitää vissiin harkita sitä digitestiä.
 
Kiitos Alisa ku korjasit kp:n =) Mä en myöskään tykkää liuska ovistesteistä, ne on jotenki kökköjän ja sit tiirailla ja arpoa niiden viivojen vahvuutta. Tuo digitaalinen vaikuttaa aika helpolta ja kivalta vaihtoehdolta, turkasen kallis vaan ja ku ei voi ostaa uusia tikkuja niin ärsyttää sit ku joka kerta pitää ostaa kokonaan uus laite.
 
Pikaisesti Jennylille Mulla siis täysin vastaava ikävä muisto viime vuoden tammikuulta, silloin kävin uä:ssä tarkistamassa että kohtu on tyhjä, tosin mulla oli kyllä hurjat vuodot hyytymineen :/ ja silloin ehdottomasti kielsivät clomien käytön suoraan, en kylllä enää muista tarkkaa syytä, jotain selittivät että clomit sekoittaa heti kropan ja vähentävät/lopettavat vuodon, eli välikierto mulla ainakin oli, teroluteilla pidettiin kierto sitten normaalissa rajoissa ja sitten vasta clomit aloitin uudelleen. Eli suosittelen että varaat ajan gynelle nyt ja sieltä jatko-ohjeet clomien suhteen. Voimia :hug: tiedän mitä koet, mutta aika onneksi parantaa mielen, ennemmin tai myöhemmin..

Emppu kiitos vastauksestasi :flower:
Näin ajattelin itsekin etten uskalla clomeja tähän kiertoon aloittaa, antaa kropan palautu!
Nyt siis kp 4/32 ja vuoto on jo tosi niukkaa! Kaksi ensimmäistä päivää vuosi runsaammin hyytymineen ja siitä niukkeni aika nopeesti. Joskus on ollut ihan normimenkatkin runsaammat!
Voihan tietysti olla että vuoto alkaa uudestaan, näinkin on joillain käynyt! Kipuja ei enää ole joten tämä km oli näin fyysisesti helppo...henkisesti sitten taas yllättävän raskas :ashamed:
Emppu oletteko km jälkeen yrittäneet vauvaa kuinka kauan?

Olen miettinyt ja miettinyt pääni puhki siitä että oliko tämä nyt ns. kemiallinen raskaus ja alkoi vain yritti kiinnittyä kohtuun? Olen syyttänyt itseäni siitä etten syönytkään Teroluteja ja josko kiinnittyminen ei tämän takia onnistunut :ashamed: Mutta tapahtunut mikä tapahtunut eikä sitä kannattaisi enää mielessään murehtia!

Monet km kokeneet ovat saaneet suoraan luvan jatkaa yritystä, varsinkin jos se on tapahtunut näin alkutaipaleella. Ja sikälihän raskaus saattaa alkaa helpommin heti km jälkeen koska hcg:tä on vielä veressä. Mutta itse otan nyt hissuksiin ja katsellaan tuleeko sieltä edes luomuovista! Keskitytään sitten vasta seuraavaan kiertoon...jossa olen muuten päättänyt taas plussata ;) :D :heart:

Yksityiselle mun on nyt hakauduttava ihan jo seurantaultrienkin takia...eli kallis ensikäynti olisi edessä :$ Olen vaan miettinyt että menisinkö nyt vai vasta ensikierrossa?!

Rosetta plussaonnea++++++++++++++ :heart:

Alisalle ja kaikille muillekin tärppionnea+++++++++++++++ :heart:
Alisa milloin sulla on määrä aloittaa terojen syönti? Todennäköisesti sulla on ovis vähän myöhempään koska söit clomeja myöhempään!
 
Rosetta Peukut on pystyssä!! d :) b Millos ois testauksen aika...niin että tietää täälä olla sit kyttäämässä :D
Eilen muutes soitettiin apteekista et ne clomifenit on vihdoin tulleet!! Nyt kun vielä päästäs uuteen kiertoonkin joskus et vois alottaa niiden ottamisen! Eli täti, oot tervetullut tänne!! =)
 
Rosetta Sullahan on jännät paikat :D Plussa tuulia ++++++++++ :whistle: Tuu heti kertoon tulos, kun oot testaillu :)

jennyli kp 15 piti terot alottaa. Mielessäni mietin, että aloitanko ne myöhemmin, mutta aloitin kuitenkin tuolloin. Ovista en ole jaksanut bongailla ja sitä tuskin on edes ollut/tulee olemaan.. Jotenkin sellanen fiilis ollu alkukierrosta asti. Seuraavassa kierrossa syön clomeja 2tbl/pvä, joten sillon pitää kokeilla jaksaa tikuttaa sitä ovista oikein urakalla. Pitää myös kysyä gyneltä, että miks niitä clomeja syön sillon 5.päivä alkaen, miks ei aikaisemmin.
 
TORSTAI 29.1.2009

Nimi................kp:t............yk............haaveissa........apuna

Emppu3008.....3/30............yk 2..........kolmas......clomit+metut
shenda81........10/28-32........yk 7.........Toinen.......femar
MyPoodles.......6/29-?........yk 8...........................terot
Alisa................18/26-32......yk 4........esikoinen...clomit+terot
Tinjamin..........29/31............yk 3.........toinen........clomit
Duffy...............14/31-32........yk 9..........esikoinen...terot
Evenstar.........7/26-79......yk 1....esikoinen....metut+Clomit
rusina85..........11/31............yk 8..........esikko.........terot+clomit
Rosetta..........29/30............yk 15........esikoinen...clomit
Piglet..............46/27-29......yk 13........esikoinen....terot+glugophagen
Äitee73...........95/?.............yk 10........kakkonen....terot+clomit
Lumi-..............28/30...........yk 13........esikoinen....clomit+metut
titonia.............32/??...........yk 15........esikoinen....clomit
Muisku78........38/40...........yk 5..........toinen.........ei vielä mitn(clomit)
piksu...............?..................yk 16........esikko.........ei vielä mitn
Filuuri............29/27-30........yk 3........kakkonen.....lugesteron

Yhteistyössä