Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset vol 2

Nöf nöf! Miekin laitan sanasen tästä taatusti kaikkia askarruttaneesta asiasta. Me varmaankin oltaisiin sikiksen takia siirretty tätä hoitokierrosta jos oltaisiin voitu. Tampereen Väestöliitto lopettaa toimintansa näinä päivinä ja kävimme hakemassa viimeisen kyytilöisen äkkiä pois. Olisi ollut kallista siirtää sitä toiselle klinikalle.

Ja sitten asiaan: Meidän perheessä oli influenssan yhteydessä keuhkokuume viime maaliskuussa. Neljä perheemme jäsentä oli keuhkokuumeessa samaan aikaan, mutta 6-vuotias esikoiseni joutui olemaan 14 päivää teholla ja oli todella lähellä ettemme menettäneet häntä. Hänellä oli myös verenmyrkytys sekä keuhkoissa oleva neste- ja myöhemmin märkäkertymä. Hänelle jouduttiin laittamaan kahdessa nukutuksessa kolme dreeniä ja keuhkojen huuhteleminen oli tuskallista. Tulehdusarvot oli pahimmillaan 465 ja leukosyyttejä niin vähän että hänellä oli leukemian tyyppinen tilanne. Olimme todella peloissamme.

Tästä johtuen olen aika paljon miettinyt tuota possutautia. Se ei tunnu kaukaiselta kun tämän vuoden puolella on vastaavan kovan influenssataudin sairastanut. Onneksi me kaikki selvittiin silloin ja toivottavasti myös nyt jos possu meille tulee.

Ja ei auta kun toivoa, että mahdollinenkin vauva selviäisi siitä rytäkästä. Mutta sitä ennen tarvittaisiin vielä ne kaksi kuuluisaa viivaa tikkuun :)

Voimia taudin pelon kanssa kamppaileville.

N

 
Sartsa83 Kerrothan meillekin mitä siellä 'viisaammat' kertoo. Tämä meidän vauvanteko lakko lähtee juuri siitä, että olemme epätietoisia ja epävarmoja koko possutaudista.

Ja minunhan piti pysyä täältä pois mutta monta kertaa päivässä löydän itseni täältä :ashamed:
 
juu tuossa sanoi joku viisas äsken sitäkin, että kun meillä olisi raskaus lopuillaan, on toivottavasti koko possujuttu jo ohikin... hyvä pointti! :heart: kaikki oikea tieto auttaa asiaa, kai tätä aika moni omalla tavallaan pelkää...

hei nordenskjold teillä on ollut aivan kauheat oltavat :'( mulle tuli ihan tippa silmään kun luin teidän perheen ahdistuksesta aijemmin tänä vuonna :hug: onneksi kaikki on hyvin!!

 
Kp 25/30-31

Lauantaina illalla mulle iski tosi kovin alavatsaan semmoinen paineentunne, hyvä kun pääsin kävelemään!
Vajaan tunnin päästä kuitenkin olo helpottui..

Vatsan juilimiset loppui nyt sit kaiketi?
Tänään ensimmäisen kerran tiputellut valkkaria, koko ajan semmoinen märkä olo
. Yleensä heti ovulaation jälkeen mulla on rinnat kokonaisuudessaan kipeytyneet todella kovin, nyt vaan nänninpäät, eivätkä nekään niin arat kuin yleensä.

Ja kaikista omituisinta on se, että vajaa viikko sitten alkoi pupuilu tuntumaan kummalliselta ja osittain jopa häijyltä, nimittäin jossaikin asennoissa tuntui aivan kuin se pienempi mies olisi tökännyt johonkin kovaan ja se tuntui erittäin epämiellyttävältä ja oudolta, emmekä oikein osanneet arvioida tämän omituisen pallukan paikkaa, minusta se tuntui olevan "jossain ylhäällä" ja miehestä "jossain takana"
. Koskaan aikaisemmin emme ole huomanneet vastaavaa... Mietein että voisikohan kyseessä olla kohdunnipukka
Toinen vaihtoehto on, että olemme pupuilleet liikaa ja siksi mulla on kaikki paikat hellinä
.

Että semmosta tällä kertaa tänne majaan.
 
Sartsa83
Ihan ekaksi: memmiliini, Ilona ja muut jotka miettii hoitoja/raskautta yhdistettynä possunuhaan. Elikäs lääkäri hormooni- ja lapsettomuuspolilla sanoi (TAYSISSA) että he ovat suositelleet rokotetta kaikille potilailleen. Mutta koska itsekin kuulun vasta 26v ylöspäin kategoriaan niin voi olla että rokotteen saaminen kestää. Selvitän kuitenkin vielä sen asian, onko mulla mahdollisuutta syöpäpotilaan omaisena saada rokote herkemmin..eli riskiryhmään kuuluvien kanssa. Lääkäri painotti sitä että rokotteesta ei ole tehty tieteellisiä havaintoja että se olisi millään tavalla heikentänyt hoitojen tehoa mutta tauti on pahempi hoidoille. Joten: otan mä rokotteen heti kun saan sen. :)

Ilona samaa mäki oon miettiny.. ja eltzie... ei tuolta kyllä löytyny mitään että mikä se kohdunnipukka on ja mistä sitä voi etsiä. :/ .. eli jos joku haluais vaikka kertoo jos tietää? :D

nordenskjold :hug: teillä on ollut rankkaa. Noina hetkinä sitä varmasti tekee kaikkensa lapsensa pelastamiseksi. Onneksi lapsenne selvisi. Se on pääasia. :heart: Varmasti itsekin ajattelen samalla lailla kun sinäkin kun saan lapsia/lapsen. Nyt ajattelen vain: kunhan raskaaksi tulen, millään muulla ei ole mitään väliä.
 
Iltaa ! Sossunuhista saa kyllä vaikka "tappelun" pystyyn ... B)
Mutta siis asiaan .. tänään alkoi meidän paikkakunnalla riskiryhmien piikitykset ja menin kyllä kera lasten jonottelemaan rokotetta vaikka en koskaan ennen ole ottanut influenssa rokotetta . sain nuorimmaisellekin tänään piikin vaikka huomisesta olisi vasta alkanut , mutta ei tarvinnut montaa kertaa mennä edes takaisin , isommat saakin sitten rokotteen koulussa .. ehkä jo tällä viikolla .
Mutta tuosta siis montaa mieltä ja mä päädyin mieheni kanssa juteltua ottamaan rokotukset mitkä saa ,ainakin lapsille , mutta otin nyt sitten itselleni kans! Jospa tuo alilämpökin nousisi nyt sitten normaali tasolle :LOL: ,tosin ei nyt taitaisi johtua olleesta oviksesta :(

neitim
 
Mä yritän pidätelleä pissiä mutta en ole varma testaanko ovistestestillä vai r-testillä (jälkimmäistä vain 1kpl) toisaalta nyt ovat kumpikin samaa herkkyydeltään eli 20mIu/ml. Tosin mä oon la negannut vielä 10mIU/ml testillä, että en kyllä tiedä sitten voisiko ei niin herkällä sitten tänään näkyä.. Mitä mieltä ootte?
 
Ella mä testaisin ovistestillä eka jos sulla semmosia on... ihan mielenkiinnostakin ;) mutta toisaalta näytti se mitä vaan voiko siitä sit oikeesti päätellä mitään... mutta siis veikkaisin että josse on plussaa niin se r-testikin voisi olla plussaa :whistle:

Takaako sen possupiikin ottaminen sen ettei sitä tautia sit muka voi saada ollenkaan?
 
^^
Jos ovistesti on plussa, sen pitäs olla niin selkee että ja sitte r-testinki pitäs plussa olla. Ehkä teen siis ovistestillä niitä mulla nyt on muutamia kuitenkin.

Joo se rokote on erittäin tehokas, oliko jotain 98,4% ihmisistä kunnon vasta-aineet. Täyden suojan se antaa 2 viikon päästä mutta toki jo ennemmin suojaa alkaa tulla. Mulla tulee huomenna tuo 2 viikkoa täyteen B)
 
Sartsa83
Juu, rokote pitää kyllä possunuhan pois. On jo testattu pitkin poikin suomea ja toimiiiiiii!!!! :)

Ja Ella samaa mieltä oon tuon Ilonan kanssa tuosta testaushommasta. Eka vaan ovistestillä ja sitten varmennuksena r-testi. Saahan niitä testejä sit lisää... ;)
 
Tänä aamuna testasin taas negan, ovulaatiosta nyt 12 päivää... menkkoja ei kuulu ei näy, vaikka syön terolutteja ja ne on alkaneet aina kolmantena päivänä viimeisestä pilleristä. Siispä vielä odotellaan...
Toissapäivänä ja eilen tuli sellasia supistuskipuja, en oo kyllä ikinä kokenu niitä mutta luulen että siltä ne tuntuu. Koko kohtu kramppas. tiedä sit mitä se oli...
 
:heart: MAANANTAI 9.11. :heart:






HAAVEISSA ESIKOINEN



Silent whisper.......yk 10.....Aridimex, Pregnyl......KP 4/30
Sartsa83...............yk 22.....Clom, Menop, Preg...KP 6/27-38
Siffis......................yk 7........................................KP 14/30
Miuku84................yk 4........Vyöhyketerapia........KP 14/27-28
nasu-80................yk 6........................................KP 17/27-33
wannabemama.....yk 11......................................KP 18/30-46
Laura-vm86...........yk 8.......................................KP 26/29-81
titityy80.................yk 6.......Terot, Clomit............KP 29/28
Miisaliini.................yk 5.......Fremarit, IUI............KP 30/29-30
Ansku-82...............yk 11.....IVF:n odotus............KP 32/30
yrittäjä83...............yk..........Keltarauhashorm...



HAAVEISSA TOINEN



Jonetta....................yk 4.........Terolut..............KP 14/28-40
Eltzie.......................yk 2..................................KP 25/30-31
MAM2.......................yk 10.......Clomit, inssi......KP 33/31-32



HAAVEISSA KOLMAS



ärrieri.......................yk 3........Clomit, metut........KP 25/32-46
memmiliini................yk 9........Clomit...................KP 35/27-40
Ella-83.....................yk 12...................................KP 37/24-46



HAAVEISSA NELJÄS



Ilona G...................yk 1.........Fermar, pregnyl.....KP 22/28



HAAVEISSA VIIDES



nordenskjold.........yk 1.........PAS........................KP 17
neitim....................yk 4.........Clomit, metut.........KP 29





PLUSSANNEET: :heart:

Lokakuussa: Jeyn yk 10

Marraskuussa: kipinäkenkä yk 5,



[/quote]

 
Sartsa83
titityy mua alko jännään sun puolesta... voisitko plussata? +++++ :whistle:

ja huomasimpa etten ollenkaa mainostanu äsken että miten mulla meni tänään lääkärillä. Lääkäri totes heti että ihan väärään päivään oli hoitaja mulle ajan tyrkänny, joten lääkäri oli niin ihana eikä laskuttanu mua ollenkaan tuosta käynnistä. :heart: Sitten hää kehuskeli mun aktiivisia munasarjoja mutta sanoi että vastaavilla munissarjoilla on tapana ylistimulaatioon... mutta toisaalta: jos siinä on ns. ainoona vaarana se että tulis kaksoset, nii ei minua haittaa. :heart: Ja sitten hän määräs (ihmetteli ensinnäkin kovin mun ensimmäistä hoitokertaa ja ajankohtia ja lääkkeitä mitä otin... hänen mielestään pelkillä pistoksilla oltaisiin saatu hyviä tuloksia) mulle tälle iltaa ylimääräsen clomin ja keskiviikolla yhden pistoksen. Perjantaina meen sitten uudelleen sinne nii katotaan miten mun munikset voi. :) Onko muutoksia havaittavissa ja millä aikataululla tässä kierrossa ois inssi. :)
 
Sartsa83 - eipä tänne kummempaa.. kiitos kysymästä :heart: tässä vaiheessa kiertoa ei ole juuri mitään kerrottavaa :) Kun ovis alkaa lähestyä alkaa juttu taas luistamaan :kieh: Toivottavasti sulla munis jatkaa kasvuaan yhtä tehokkaasti!

titityylle pahoitteelut negasta :(

Ja ellan tulosta edelleen jännäillään :)
 
Sartsa83
Silent Whisper :heart: ootellaan siis ovista. ;) ... Juu, toivotaan että kasvu on käynnissä. ;) .. perjantaina taas selviää lisää. ;)

nonii...plussailkaahas taas niin saa taas iloita lisää onnistuneiden puolesta! :heart: +++++++ :whistle:
 
Ei tullut ovistestillä plussaa vaan viiva oli niin hailakka mitä se nyt normaalistikin on.
Jotenkin oireista ajattelisi että nyt oltava raskaana kun vuotokaan ei ala, mutta miksi se ei näkyisi jo testeissä?!
 
Täällä kp 1...täysillä uuteen kiertoon, jossa nyt apuna Puregon+Pregnyl+inssi. Täälläkin ootellaan possu rokotetta, mutta kun poika enkä minä kuuluta riskiryhmään, saamme rokotukset vasta joskus joulukuussa, poikani toivottavasti hieman aikaisemmin...
Ella:mulla on luteaalivaihe yleensä 17 pvää, tässä kierrossa jopa 18 pvää. Eli joillakin se on pitempi kuin sen 14 pvää oviksesta. Itse koen sen todella rasittavaksi, kun yleensä tiedän vko oviksesta, ettei taaskaan tärpännyt ja sitten joutuu oottelemaan vielä tuhottoman monta pvää ennen seuraavaa yritystä!!
 
Sartsa83
Ella Onks sulla kui pitkä kierto sit normisti? Eiku aattelin vaan että sehä voi olla että se ei vaan viä näy vaikka ois tärpänny. Ei muuta ko.. oottelut jatkuu ja testaukset samoin. :) :hug:
 

Yhteistyössä