Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset keväällä

Täällä koettu tänään kauhunhetkiä. Huomasin töissä ruokiksella että jotain valuu alapäästä ja kunnolla. Menin vessaan, niin vertahan sieltä tuli. Ei voi olla todellista että uusi keskenmeno tulisi kaiken tämän hoitorumban jälkeen! Soitin äkkiä klinikalle ja sain ajan omalle lääkärille jo heti tälle illalle klo 17. Verta tuli kunnolla noin tunnin ajan ja sitten se pikkuhiljaa hiipui. Mies tuli hakemaan mut töistä ja masentunein mielin ajelimme klinikalle kuuntelemaan tuomiota. Olin siis ihan varma että on mennyt kesken. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan mulla oli jäänyt kudosnestettä kohdun kaulalle ja se nyt vuoti pois. Ei kuulemma mitenkään vaarallista ja jopa aika yleistäkin. Ultrassa näkyi ruskuaispussi ja alkio joka vastasi viikkoja (2,4 mm). Lääkäri väitti jopa nähnensä pienen sykkeenkin :) Voitteko kuvitella miten hyvältä tuntui, kun olimme jo varautuneet pahimpaan :heart:

SW 5+1
 
Silent whisper, hui! Ihan kamala tunne varmasti ja hirveä pelko pienen puolesta :( Ihana että pääsitte pelkällä säikähdyksellä :heart:

Itellä taitaa alkaa mielikuvitus tekeen tepposia, ihan kun rinnat olis arat (luultavasti johtuu huonoista rintsikoista :D ) ja muutenkin tunnen jos jonkin näkösiä tuntemuksia...
Voi kun tulis jo lauantai plussan kera :whistle:
 
No johan on sw:llä ollut kaamea päivä...

Mulla oli joku järkky raivariaamu. Ihan ilman syytä ihan järkky hermostuminen ja raivostuminen ei yhtään mistään. Onneks meni ohi iltaan mennessä. Mensujen kanssa edelleen vähän sillee ja tälleen... Ihan väärässä kohdassa mensukivutkin olevinaan.... No mut mensut mitkä mensut on mun mielipide joten jatkamme harjoituksia... ostin kyllä r-testin tossa muutama päivä sitten:D
 
Täällä uusi esittäytyy tässä ketjussa!

Kolmatta kuumeilen. Yritystä alkaen 08/09. Ei ole helppoa tuo raskautuminen, kun kierrot elää aivan omaa elämäänsä (puolessa vuodessa yhdet menkat!!!). Teroluteilla tasaillaan kiertoa silloin tällöin, mutta ovulaatiota ei teitenkää tule luomusti. Kaksi aiempaa lasta saaneet alkunsa Clomifeneillä, enkä niitä vielä toistaiseksi halua aloittaa kaksosraskauden pelossa.

Täällä odotellaan "Teroavusteista" vuotoa tai en siis odota, mutta tiedän etten voi kuitenkaan raskaana olla. Perjantaina olen ottanut viimeisen terolutin, ihmettelen missä se täti viipyy. Yleensä on vuodot jo alkanut tähän mennessä :headwall: Mielialat vaihtelee laidasta laitaan todella nopealla aikavälillä :ashamed: Täällä kotipuolessakin ärtyneisyys on havaittu ja sitä kommentoitu, sekös ärsyttää vielä lisää. On se vaikeaa olla nainen kun ei saa mitä haluaa. Tekis mieli tehdä r-testi, mutta en vielä uskalla pettymyksen vuoksi.

Ihanaa, että aurinko paisaa, se piristää kummasti kuitenkin mieltä! Taidan käynnistää suursiivon, jos olisin paremmalla mielellä siistissä kodissa (eli täti taitaa kuitenkin olla tuloillaan)...
 
Silent Sullahan on ollu hurja päivä! Onneksi kaikki kuitenkin hyvin. :) :heart:
Dora2010 Tervetuloa! :flower:
Mä lähen tästä justsillään käveleen sairaalaa kohti. Mulla on hyper kontrolli. Ihmeellistä painetta tuossa häpyluun (?) kohdalla eilisestä asti.
 
En malttanut olla tikuttelematta ovista (nyt kp 11) niin ihan haaleeta viivaa näyttää --> ovis on siis todennäköisesti tulossa viikon sisällä :) Tällä kertaa olis tarkoitus hyödyntää ovisaika, eikä jättää sitä kokonaan välistä niinkuin viime kierrossa :LOL:
 
Heip!

Tervetuloa Dora2010!

Nallekarkki: onnea oviksen metsästykseen ja tietty sen hyödyntämiseen myös!

Täällä tehty tänään kaksi positiivista ovistestiä! Digitaalinen ja tavallinen liuska, ja kummatkin ihan selkeitä positiivisia! Voi että, mikä riemu, kun en oo ennen positiivista ovistestiä tehnyt ja vähän on epäilyttänyt koko ovulaation mahdollisuus clomeista huolimatta. Eli ovulaatio sit ilmeisesti suurin piirtein huomenna (?) tai jotain. Hyvin on kyllä hyödynnetty tämä hedelmällinen aika ja nyt vaan into kasvoi!

AaVee: mites kontrolli?
 
17.3.2010 KESKIVIIKKO




HAAVEISSA ESIKOINEN



AaVee...................yk 15......IVF.............................PP 7 (siirrosta)
Nasu-80.................yk 11.......................................KP 30/26-34
Mahdotontako.......yk...........clomit...(1. yht)..........KP 25/30
Kirsikka09..............yk 2........clomit........................KP 16/
Siffis......................yk 11........................................KP 16/30
wannabemama.....yk 15.......terot.........................KP 11/32-33
Miuku84................yk 9........vyöhyket, homeop.....KP 9/27-28
yrittäjä83..............yk 1v.......lugesteron................KP 5/28
kipinäkenkä...........yk 1,5v...clom, metut, menop...KP 4/28
Santtuli.................yk 2,5v...puregon, pregnyl........KP 4/42
Hlemmur................yk 8........clomit, terot..............KP 3/

TaCa......................yk...........koti inssi, clomit.........KP
Miisaliini.................yk 5........fremarit, IUI
enkuliini.................yk 1v
Amf



HAAVEISSA TOINEN



vasu............................yk 6.................................KP 37
Calypso.......................yli vuosi........clomit..........KP 17/29
Nallekarkki...................yk 2.................................KP 11/27
Diinu............................yk 1..............clomit..........KP 9/30-32
minime.........................yk 2..............terot...........KP 6/34



HAAVEISSA KOLMAS



Christie...............yk....................clomit, inssi.....KP 21/26
Teto....................yk 2.................inssi................KP 7
Dora2010..........08/09................terot...................




TAUSTALLA / MYÖHEMMIN PLUSSAAVAT:
markke, Emma2, Nyynyy, memmiliini





:heart: PLUSSANNEET :heart:



2009

Lokakuussa: Jeyn (yk 10)

Marraskuussa: Laura-vm86 (yk 8), ärrieri (yk 3), Jonetta (yk 4), neitim (yk 10-11)

Joulukuussa: Sartsa83 (yk 23), titityy80 (yk 8)


2010

Tammikuussa: Ilona G (yk 2)

Helmikuussa: Ella-83 (yk 14), Toive81 (yk 6)

Maaliskuussa: Silent whisper (yk 13), vaahtokarkkiunelma (yk 8)




_____________________________________________________
Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä, päivitetään tiedot ja sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja guote lopusta.




 
Silent onneksi kaikki oli hyvin!!

Taas tuttava piirissä yksi sellanen hups tulin raskaaksi tapaus.. voi, että voi olla kateellinen vaikka muuten en pidä itseäni kateellisena ihmisenä, mutta 1,5 vuoden yrityksen jälkeen kyllä ottaa päähän.

Tervetuloa muuten kaikki uudet!

Ps. mulla menossa vasta kp 11 ja valitettavasti yk 15... Kiitos päivittäjille, jotka jaksaa nähdä vaivaa meidän kaikkien puolesta :)
 
Vuoto alkoi eli nyt kp 1 :'( Mieli taas vielä enemmän maassa. Joko nyt yrittäisin tsempataa ja unohtaa koko vauvaprojektin, yritystä ei kuitenkaan unohdeta!!! Voisi olla helpompaakin kun en tässä kierrossa syö noita Teroja, ei tarvi laskea päiviä ja popsia pillereitä. Millä saa ajatukset muualle???

wannabemama kyllä tuollaisesta raskautumisesta saakin olla kade :/
 
Kontrolli meni ihan kivasti. Saikku tosin jatkui vielä viikolla. Munasarjat oli vieläki megalomaaniset (onko toi ees sana?) Lääkäri oli ihana ku se kokoajan puhui alkaneesta raskaudesta vaikka eihän sitä oo edes todettu vielä. Tuli itelleki paljo varmempi olo hoidon onnistumiseen. Kattoo nyt sitte. Ens viikollahan sen saa selville. :)

Doralle :hug: tädistä.
 
SW Hui kamala mitä sulle oli sattunut. :| Säikähdit varmasti kuoliaaksi. Onneksi kuitenkin kaikki oli hyvin.

Dora Tervetuloa ja samalla pahoittelut menkoista. :(

Kirsikka Kuulostaa hyvältä tuo sun tilanne. ;) Mukava, että clomit näyttäis sullakin toimivan heti ekasta kierrosta ja pienimmällä annoksella. Jospa sun ei tarttiskaan syödä enää clomeja vaan se ois nyt tässä. Tsempit!

AaVee Sulle kans isot tsempit! Pidän peukkuja että sulla on masussa pikkunen niin tiukasti kiinni, että lähtee irti sitten vasta 9kk päästä. :)

Christie Voiskohan se mitenkään olla jotain muuta tiputtelua ku alkavia menkkoja? Älä vielä luovuta!

ON: Kp 10 menossa ja parin päivän päästä ajattelin tikuttelun aloittaa. Mulla oli muistaakseni ovikset kp 15-17 sillon, kun viimeksi clomeja söin sen neljä kiertoa. Voihan se nyt olla aiemmin tai myöhemmin, kuka tietää. Onneksi on ovistestit. Clomeista ei tälläkään kertaa tullu mulle sen isompia oireita, munasarjoja juili muutamana päivänä. Kiukkuinen olen, mutta niinhän minä aina. :D
 
Heipä hei...

Verinen vuoto alkoi maanantaina ja vastaa runsaita kuukautisia, hyytymineen ja kipuineen :( Huomenna menen vielä ultraan, mutta olen jo varautunut ettei siellä tosiaan enää mitään ole :( Tulen huomenna kertomaan miten käy ja voiko mut sitten siirtää listoilta taustalle!
 
moikka!

Mä olen syksystä saakka vaikuttanut tuolla esikoisten odotusketjuissa, mutta taidan tulla nyt hyörimään tännekin, jos vain huolitaan. Eli yritys aloitettu 09/09 ja nyt menossa kp 45. Tänään kävin gynella, ja käyttöön sain terot. Mun eka kierto oli kp 90 ja toinen kp 53. Eka vuoto tuli joillain menopaussilääkkeillä, toinen luomusti. Ja nyt käytössä siis terolutit.

Sitä mä en kuitenkaan älynnyt lääkäriltä kysyä, että voiko terojen kanssa tulla yhtäaikaa raskaaksi? Nyt mun kohdun limakalvo oli 7mm, joten eipä taida luomumenkkoja tälläkään kertaa... Ottaa kyllä päähän tää kropan toimimattomuus. Kävin pari viikkoa sitten testauttamassa tippurin ja klamydiankin, ja onneksi ne sentään tuli negoina takaisin. Eli ilmeisesti saan syytellä vaan mun munasarjoja.

Sitä omaa nyyttiä odotellessa. Ja kaikille muille plussia!!!
 
18.3.2010 TORSTAI




HAAVEISSA ESIKOINEN



AaVee...................yk 15......IVF.............................PP 8 (siirrosta)
neulainen.............. 09/09...terot............................KP 45
Nasu-80.................yk 11.......................................KP 31/26-34
Mahdotontako.......yk...........clomit...(1. yht)..........KP 26/30
Kirsikka09..............yk 2........clomit........................KP 17/
Siffis......................yk 11........................................KP 16/30
wannabemama.....yk 15.......terot.........................KP 12/32-33
Miuku84................yk 9........vyöhyket, homeop.....KP 10/27-28
yrittäjä83..............yk 1v.......lugesteron................KP 6/28
kipinäkenkä...........yk 1,5v...clom, metut, menop...KP 5/28
Santtuli.................yk 2,5v...puregon, pregnyl........KP 5/42
Hlemmur................yk 8........clomit, terot..............KP 4/

TaCa......................yk...........koti inssi, clomit.........KP
Miisaliini.................yk 5........fremarit, IUI
enkuliini.................yk 1v
Amf



HAAVEISSA TOINEN



vasu............................yk 6.................................KP 38
Calypso.......................yli vuosi........clomit..........KP 18/29
Nallekarkki...................yk 2.................................KP 12/27
Diinu............................yk 1..............clomit..........KP 10/30-32
minime.........................yk 2..............terot...........KP 7/34



HAAVEISSA KOLMAS



Christie...............yk....................clomit, inssi.....KP 22/26
Teto....................yk 2.................inssi................KP 8
Dora2010..........08/09................terot...............KP 1/




TAUSTALLA / MYÖHEMMIN PLUSSAAVAT:
markke, Emma2, Nyynyy, memmiliini





:heart: PLUSSANNEET :heart:



2009

Lokakuussa: Jeyn (yk 10)

Marraskuussa: Laura-vm86 (yk 8), ärrieri (yk 3), Jonetta (yk 4), neitim (yk 10-11)

Joulukuussa: Sartsa83 (yk 23), titityy80 (yk 8)


2010

Tammikuussa: Ilona G (yk 2)

Helmikuussa: Ella-83 (yk 14), Toive81 (yk 6)

Maaliskuussa: Silent whisper (yk 13), vaahtokarkkiunelma (yk 8)




_____________________________________________________
Päivittämiseen tarvitaan LAINAA-näppäintä, päivitetään tiedot ja sen jälkeen poistellaan viime päivttäjän nimi alusta ja guote lopusta.






 
Heips! Huolitaanko mut tänne mukaan höpisemään..
Eli siis toinen lapsi olisi haaveena ja esikoinen on meillä nyt puolivuotias. Yritystä oli ensimmäisenkin kanssa pidemmän aikaa ja nyt ei ole siis synnytyksen jälkeen menkkoja vielä kuulunut vaikka en siis imettänyt kuin muutaman ensimmäisen viikon :ashamed: Lääkärissä noista menkoista todettiin vaan että odotellaan ja kyllähän se voi jo ensimmäisestä kierrosta napata niin siis sitähän tässä yritetäänkin vaikkakin vähän turhauttavan tuntuista... Niin ja siis en ole raskaana vielä vaikkakin sitä kovasti toivoisinkin...
 
toive paljon jaksamista sinulle, surullista kuulla että kävi noin :hug: Ei oo helppoa kuumeilu, eikä odotus; mutkia ja kuoppia matkan varrella.

Täällä kärsitty (ilmeisesti) noroviruksesta koko viikko. Mun ekat oireet tuli oletetun ovispäivän iltana, lapsi oli sairastunut jo aikaisemmin ja mies sairastui eilen. Jotenkin vaikeaa uskoa et tällaisesta kierrosta tärppäis, mut aina se pieni toivonkipinä elää...
 
Heipähei, teidän kuulumisia lukemassa. AaVeella jännät paikat kyllä, tuo on just sitä aikaa, että päivät matelevat.

Täytyy snaoa, että itselläni on syvä kiitollisuus tätä luomuihmettä kohtaan ja todellakin suosittelen kaikille vyöhyketerapian kokeilua.

Plussatuulia puhaltelevat Ella ja Kirppu 7+3 :whistle: ++++++++++++++
Eka uä-kuva löytyy odotuspuolelta kolmatta odottavista, jos jotain kiinnostaa. Tänne ei tunnu sopivalta sitä laittaa kun hyvin tiedän miltä se tuntuu, kun itsellä ei tärppää...
 
Toive-81 Pahoitteluni :'( :hug:

Voi elämä, mie olen soitellut tän viikkoa klinikoille ympäri Suomea... Meidän klinikalla ei siis niitä lahjoitettuja siittiöitä ollut, eikä sit kuulemma oltu tilattukaan kun Tanskassa ei ole nyt kuulemma kuin parin sopivan luovuttajan satsit, niin olisi turhan kalliita tilata... Ja heillä omien luovuttajien siittiöt vapautetaan käyttöön vasta toukokuussa :/

Lievän epätoivon vallassa mennyt tämä viikko, joka puolella tuntui olevan siittöt lopussa, tai venyisi hoidon aloitus ainakin toukokuulle tai kesään...

Vaan lopulta Tampereella kuulemma on hyvin siittiöitä, ja siellä pääsisi ehkä jo ensi kiertoon yrittämään. Maanantaina postitan sinne meidän paperit niin lääkäri katsoo ne ja katsotaan sitten miten lähdetään etenemään. Ihanaa kun tuntuu että saa edes jotenkin asian etenemään :) Ja eihän meiltä toki ole Tampereelle matkaa kuin reilu 450km :ashamed:

Vaan kun se vauvankaipuu on hirvittävä, mitäpä sitä ei tekisi sen eteen! Tässä jo mietin viikolla jos sittenkin yrittäisi miehen simpoilla, mutta en kyllä ikinä pystyisi nauttimaan raskaudesta ja vauvasta, kun vain pelkäisin että pieni sairastuisi ja me menetettäisiin hänet niinkuin ihanaisen enkeliprinsessamme :'(

+++++++++++++ :whistle: ja hyvää viikonloppua!
 

Yhteistyössä