Apua - kohta pulassa 6-vuotiaan kanssa...

[Memmi]

Nuorin lapsi on hyvin voimakastahtoinen. Hän on taiteellisesti lahjakas. Hän on pienikokoinen, mutta ottaa kanssani yhteen sellaisella raivolla, että melkein jyrää minut. Hänellä on kaksi isompaa sisarusta, jotka ovat luonteeltaan paljon rauhallisempia. Ikäerot ovat pienet ja lapsilla ei ole "vapaa kasvatus", mutta ei mikään ääripääkään. Nuorin rakastaa täysillä, mutta suuttuessaan myös vihaa. Siltä se ainakin tuntuu, kun hän antaa raivokkaiden tunteidensa päästä valloilleen. Hän huutaa, jos häneen koskeen, niin hän yrittää lyödä tai potkii lattialla. Jäähypenkkikään ei aina edes rauhoita häntä, vaan hän huutaa. Syliin ei voi ottaa, sillä se vain pahentaa raivoa. Pahinta on se, että hän saattaa suuttua ihan pikkuasioista(esim. en muistanutkaan antaa hänen tehdä jotain) ja se on myös inhottavaa, kun hän on pitkävihaista sorttia. Eli loukkaantuessaan kestää kauan ennen kuin hän rauhoittuu ja unohtaa, antaa anteeksi tai pyytää itse anteeksi. Jälkimmäistä asiaa ei tapahdu kovin helpolla. Hän ei koskaan suutu sillä tavalla muuta kuin minulle. Muiden seurassa hän osaa käyttäytyä mallikkaasti ja hän saa helposti kavereita. Se on sentään hyvä, sillä hän menee syksyllä eskariin. Mutta miten auttaisit minua tämän lapsen kanssa? Onko sinulla kokemuksia lapsen rajuista mielenosoituksista?

 

[Auringonkukka]

On todellakin. Oma tytär on aina ollut kovapäistä sorttia ja nyt tuntuu taas olevan joku pahempi vaihe meneillään. Mitään ei uskota ja joka asiaan väitetään vastaan. Meillä myös alkaa eskari syksyllä ja olenkin ymmärtänyt että tähän ikävaiheeseen kuuluu tällaista uhmaa. Pakko koittaa kuitenkin kuria pitää vaikka se taistelua onkin. Meillä tyttö kyllä riitaantuu kavereidenkin kanssa. Ja hän on myös kova huutamaan ja itkee helposti mutta välillä on niin onnellinen ja rakastaa kaikkia ja kaikkea eli tunteet näkyvät laidasta laitaan.

 

[Memmi]

On todellakin. Oma tytär on aina ollut kovapäistä sorttia ja nyt tuntuu taas olevan joku pahempi vaihe meneillään. Mitään ei uskota ja joka asiaan väitetään vastaan. Meillä myös alkaa eskari syksyllä ja olenkin ymmärtänyt että tähän ikävaiheeseen kuuluu tällaista uhmaa. Pakko koittaa kuitenkin kuria pitää vaikka se taistelua onkin. Meillä tyttö kyllä riitaantuu kavereidenkin kanssa. Ja hän on myös kova huutamaan ja itkee helposti mutta välillä on niin onnellinen ja rakastaa kaikkia ja kaikkea eli tunteet näkyvät laidasta laitaan.

Sain näköjään sumplittua kaksi samaa aloitusta.. Kiitos vastauksestasi. Niinpä taitaa olla tämä kuuden vuoden ikäkin nyt semmonen.. Ei ole iso eikä pieni, olikos tämä jo jotain itsenäistymistaistelua... Väsyttää.

 

[mä]

Meillä on ollut sellainen raivotar myös. Tätä nykyä hyvin kesytetty Meillä päästiin tuloksiin seuraavilla keinoilla. Otin käyttöön liikenne valot eikä mitään varoituksia. Jos käytös oli kiellettyä näytin keltaista, jos toiminta jatkui vaihdoin HETI punaiseen, ei mitään varoituksia! Ja siitä seurasi jäähy. Jäähyn jälkeen keskusteltiin miten olisi pitänyt toimia. Jos tyttö ei suostunut keskutelemaan hän joutui huoneeseensa ja oli siellä niin kauan kuin keskustelu yhteys syntyi. Sitten keskustelin hänen kanssaan siitä että saanko minä hakata ja potkia häntä jos suutun. Hän tietty vastasi että en saa. Sanoin että niin ei hänkän siis saa sitä tehdä. Sitten sovimme että jos tekee mieli käydä äidin kimppuun pitää juosta ulkona talo ympäri, jos vielä sen jälkeen tekee mieli lyödä uusi kierros niin monta kertaa kuin kiukku on mennyt ohi. Anteeksi hän on aina osannut pyytä, mutta myös minä pyydän häneltä, jos olin karjunut tarpeettoman kovaa. Ja kerroin että vanhemmätkin voivat suuttua niin ettei hillitse itseään. Ja muistutin häntä useasti siitä että hän kyllä oppii käyttäytymään nätisti, kun vain opettelee. Ja kuinka minäkään en halua häntä rangaista ym. ym. Sitten tei vielä niin jos hän alkoi heittelemään tavaroita, käärin hänet peittoon ja pidin sylissä väkisin kunnes kohtaus meni ohi. Aina se sitten päättyi nauruun.
Kaikki lapset ovat erilaisia ja heihin tehoo eri asiat, mutta nämä auttoi meillä. Liian ankara kuri ei ole välttämättä kovatahtoiselle lapselle ole hyväksi koska se saattaa kasvattaa vain uhmaa. Mutta johdonmukaisuus on yleensä tärkeää. Ja tytöille auttaa usein puhuminen, kertoo kuinka kurjaa se on koko perheelle että yksi mellastaa...

 

[Memmi]

Luin hänelle runoja eräänä päivänä. Kirsi Kunnaksen Tunteellinen siili-runo kolahti häneen. Hän liikuttui todella siitä runosta ja halusi, että se kirjoitetaan hänen uuteen vihkoonsa. Siihen hän piirsi siilin. Hän löysi siilin itsestään. Hän sanoi, että hänen suuttuessaan pitäisi tehdä jotain yllättävää...

Mutta ei aina jaksa. Harmittaa se, että lapsen takia pitää olla joskus varpaillaan. Lapsi hihkuu kaupungilla innoissaan, että hän haluaa painaa hissin nappulaa ja voi jos joku muu ehtii painaa.

Minulla meni aikaa, ennen kuin tajusin, että koska lapset ovat tosiaankin erilaisia niin he vaativat myös erilaiset kasvatukset! Ja kun meillä on sillä samalla mallilla menty, niin tämän nuorimman kanssa on kai osaksi sen vuoksi niin hankalaa. Hänen kanssaan olisi pitänyt olla jämäkämpi alusta alkaen tai sitten jotenkin ymmärtävämpi ja selittää asioita paljon perusteellisemmin. Kerran näytin hänelle lehdestä kiukkuisen lapsen kuvaa ja sanoin, että joskus hän näyttää samalta, niin hän säikähti. Hän ei ehkä tajua tunteitaan?

Ehkä pitäisi purkaa tätä vielä enemmän keskustelemalla tilanteiden rauhoituttua. Kiitos kertomastasi, raivottaren vanhempi. Haluaisin, että lapseni ymmärtää, että joskus saa olla vihainen, mutta toivon että hän oppisi hallitsemään sitä (aika paljonkin!). Minua itseäni on kasvatettu siihen, että pitää olla kiltti, kiltti , kiltti. Ehkä tämä lapsi huutaa sitten äidinkin edestä...

 

[vieras]

Kuin omaa kirjoitusta, samanikäinen ja samanlainen lapsi.

Hyvin herkkä, mutta samalla tulistuva ja erittäin kovapäinen. Ydinongelma on ollut koko matkan, pitäisikö lisätä kuria vai ymmärrystä. Kumpikaan tie ei tunnu toimivan, vaan päivät ovat aaltoliikettä laidasta toiseen. Olen iltapäivästä väkisin mukana aallossa enkä jaksa enää olla tyynnyttäjä enkä aikuinenkaan vaan haluaisin itsekin karjua niin paljon kuin kurkusta lähtee ja valitettevasti joskus niin teenkin. 6v. on ollut erityisen raastava vuosi.

Meillä lapsi ei ole taiteellisesti lahjakas, mutta erittäin fiksu ja samalla tavoin tunneälykkyydellä ja 'vapaalla sielulla' varustettu. Kekseliäs, hyvin luova ja persoonallinen. Kuuntelee erittäin tarkasti asioita ja vaatii paljon selityksiä ja vastauksia. Hämmästyttää minua jatkuvasti oivalluksillaan, tilannetajullaaan ja sosiaalisilla kyvyillään. Ei kuitenkaan pikkuvanhalla tavalla kuten esim. monilla Asperger-lapsilla.

Eron huomaa hyvin samanikäisiin verratessa. Aikuisten mielestä lapsi on aivan hurmaava, vain me vanhemmat saamme nauttia toisesta puolesta.

Toinen lapseni on helppo. Tavallinen, mukava lapsi, johon kaikki lastenhoitoneuvot purevat mainiosti. Hänelle voisi hyvin soveltaa liikennevalo- ja jäähykäytäntöä, toiselle lapselle normaalista rankaisemisesta ei ole mitään apua.

Hän on ajatuksiltaan tuuliviiri, korkkiruuvi ja labyrintti vielä päälle. Mietin usein, mitä hänestä tulee isona.

 

[vieras]

Ehkä pitäisi purkaa tätä vielä enemmän keskustelemalla tilanteiden rauhoituttua. Kiitos kertomastasi, raivottaren vanhempi. Haluaisin, että lapseni ymmärtää, että joskus saa olla vihainen, mutta toivon että hän oppisi hallitsemään sitä (aika paljonkin!). Minua itseäni on kasvatettu siihen, että pitää olla kiltti, kiltti , kiltti. Ehkä tämä lapsi huutaa sitten äidinkin edestä...

Yksi puoli asiasta on sekin, että kiltiksi opetetun vanhemman on vaikea sietää oman lapsen avointa kiukkua. Tunnistan hyvin itsessäni piirteen ja luulen, että siinä on yksi avain tilanteen parantamiseen.