I
itsarin partaalla
Vieras
Tää on pitkä tarina, toivottavasti joku haluaa lukea tämän.
Ollaan miehen kanssa 30-v, meillä on kaksi lasta 9 ja 5-v tytöt. Mä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen masennukseen ja rännin siinä suossa muutaman vuoden. Kävin mt-hoitajalla ja syön lääkettä.
Pari vuotta sitten mieheni uupui töissä ja silloin hänen vanhempansa heräsivät ja alkoivat puuttua elämäämme. Lopulta mies irtisanoo itsensä ja meni viime kesänä vanhempien kotitilalle töihin 200km päähän. Lapset olivat siellä hoidossa koska opiskelen lähihoitajaksi ja olin koko kesän töissä kunnassa missä meillä on koti. No heinäkuussa anoppi ehdotti, että jos mieheni ja lapset muuttaisi heille ja mä kävisin täällä koulun loppuun ja muuttasin sitten valmistuttuani sinne. No tyhmä kun olin niin suostuin. Ei mennyt kauaa kun lapset selkeästi oireilivat ja heillä oli sopeutumisvaikeuksia kun koko entinen elämä jäi tänne. No mieheni sisko teki lasun ja perhetyöntekijä on käyny kerran viikkoon auttamassa ja neuvolassa miestäni miten toimia eri tilanteissa.
Valmistun nyt maaliskuussa. Olen opiskelujen ohella tehnyt töitä ja kulkenut vapaat 200km päässä perheeni luona. Tätä olen tehnyt nyt puoli vuotta. Tuntuu etten saa nähdä tarpeeksi lapsia. Ja kun menen anoppilaan, anoppi jyrää ohitseni. Jos sanon tytölle että hän laittaa fleecetakin ulos toppapuvun alle, anoppi sanoo ettei tarvitse. Appi ei puhu mulle mitään. Kerran huusi että olen laiska enkä pysty huolehtimaan lapsista. Mies tekee miten vanhemmat sanoo. Olen itkenyt silmät päästäni ja harkinnut jo itsemurhaa. Olen niin yksin. Sossujen mielestä mun pitäs valmistuttuani muuttaa sinne peräkylään vaikka mulla olisi täällä hyvät työmahdollisuudet enkä pysty muuttamaan sinne kun appivanhemmat on niin voimakkaita. Mitä teen?
Ollaan miehen kanssa 30-v, meillä on kaksi lasta 9 ja 5-v tytöt. Mä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen masennukseen ja rännin siinä suossa muutaman vuoden. Kävin mt-hoitajalla ja syön lääkettä.
Pari vuotta sitten mieheni uupui töissä ja silloin hänen vanhempansa heräsivät ja alkoivat puuttua elämäämme. Lopulta mies irtisanoo itsensä ja meni viime kesänä vanhempien kotitilalle töihin 200km päähän. Lapset olivat siellä hoidossa koska opiskelen lähihoitajaksi ja olin koko kesän töissä kunnassa missä meillä on koti. No heinäkuussa anoppi ehdotti, että jos mieheni ja lapset muuttaisi heille ja mä kävisin täällä koulun loppuun ja muuttasin sitten valmistuttuani sinne. No tyhmä kun olin niin suostuin. Ei mennyt kauaa kun lapset selkeästi oireilivat ja heillä oli sopeutumisvaikeuksia kun koko entinen elämä jäi tänne. No mieheni sisko teki lasun ja perhetyöntekijä on käyny kerran viikkoon auttamassa ja neuvolassa miestäni miten toimia eri tilanteissa.
Valmistun nyt maaliskuussa. Olen opiskelujen ohella tehnyt töitä ja kulkenut vapaat 200km päässä perheeni luona. Tätä olen tehnyt nyt puoli vuotta. Tuntuu etten saa nähdä tarpeeksi lapsia. Ja kun menen anoppilaan, anoppi jyrää ohitseni. Jos sanon tytölle että hän laittaa fleecetakin ulos toppapuvun alle, anoppi sanoo ettei tarvitse. Appi ei puhu mulle mitään. Kerran huusi että olen laiska enkä pysty huolehtimaan lapsista. Mies tekee miten vanhemmat sanoo. Olen itkenyt silmät päästäni ja harkinnut jo itsemurhaa. Olen niin yksin. Sossujen mielestä mun pitäs valmistuttuani muuttaa sinne peräkylään vaikka mulla olisi täällä hyvät työmahdollisuudet enkä pysty muuttamaan sinne kun appivanhemmat on niin voimakkaita. Mitä teen?