Appivanhemmat harmittavat! :(

[miniä]

Olen ollut naimisissa jo yli 4 vuotta ja lapsikin on jo kohta 3 vee, mutta silti vieläkin harmittaa appivanhemmat, vaikka luulisi, että heihin olisi jo tottunut...
Nyt varmaan tunteen tulevat pintaan kun pikku 2:n tulo lähestyy.

Itse olen aina ollut läheinen vanhempiini ja sukuuni. Valitettavasti isäni kuoli auto-onnettomuudessa noin 10 vuotta sitten, joten minun puoleltani pojallani on vaan yksi isovanhempi, josta kyllä pitää valtavasti!

Mieheni vanhemmat ovat käyneet katsomassa ainoan lapsensa ainoaa lasta 3 kertaa tämän 3 vuoden ainaka. Silloin ovat viipyneet päivän eivätkä ole olleet juuri tekemisissä lapsenlapsensa kanssa.

He asuvat melko kaukana meistä joku 500 km. Emme ole kovin usein heilläkään käyneet, sillä siellä olot ovat melko ahdistavia ja suurimman osan ajasta he katsovat tv:tä tai lukevat eri huoneessa lehtiä.

Tiesin kyllä, että mieheni ei ole kovin läheinen vanhempiansa kanssa ja tuskin heillä on mitään yhteistä, mutta yritin silti seurusteluaikoina luoda heihin suhdetta, mutta en tainut oikeen hyvin onnistua

Menimme esimerkiksi heidän mökille toimme ruoat jotka grillasimme pihalla (appivanhemmat istuivat sisällä tv:n ääressä) Katoin pöydän nätisti ja tein parhaani mukaan kaikki. Appiukko söi ruoan sanomatta juuri sanaakaan poistui pöydästä muiden vielä syödessä. Anopin kommentti ruoasta oli, 'ei meillä ole tapana tämmöistä syödä'.


Ennen häitäme kirjoitin myös anopilleni kirjeen, jossa kirjoitin olevani onnesta sekaisin häsitä ja, että haluaisin miellään hänen osallistuvan häihin ja, että olisi kiva, jos he haluaisivat tulla tutstumaan hääkirkkoon vaikka hääharjoittelussa, mutta sain vastaukseksi, ettei hänenkään häissä ollut anoppi paikalla.

Olisi ehkä pitänyt ehkä jo ensi tapaamisella ymmärtää, etteivät he halua minua elämäänsä. Sillä kohtelu silloinkin oli tosi kylmä. Koska oli joulun aika vien anopille suklaata ja kukan. Minulle ei tarjottu mitään, ei edes lasia vettä, vaikka olin juuri ajanut yli 200km:n matkan.

Minua ei niin harmita omasta puolestani appivanhempani. Mutta minua harmittaa suunnattomasti se, että omat lapseni jäävät isovanhemmista paitsi. Eivät tulleet edes ristiäisiin, vaan olivat Virossa kylpylässä. Käytännössä lapsellani on ainostaan yksi mummo (äitini) josta olen hyvin ylpeä ja niin kiitollinen hänen olemassaolosta.

Jotenkin vaan tiedän, että jos isäni olisi elossa, hän veisi poikaani kalaan, marjaan, ajelulle ja antaisi kaikkensa. Tämän takia niin suuresti harmittaa, että elossa oleva isoisä ei edes halua seurustella ainoan lapsenlapsensa kanssa...

Ennen olen aina tullut tosi hyvin toimeen appivanhempieni kanssa. Nyt en vaan tiedä mitä tehdä, vaiko tehdä mitään...


Tiedän, ettei tämä asia itkemällä muutu. Mutta halusin vaan purkaa sydäntäni.

Olisi myös kiva kuulla onko muilla vastaavia kokemuksi? Onko joku saanut isovanhemmat välittämään lapsenlapsistaan?

Mieheni ei halua asiaan puuttua, koska on sitä mieltä, että ei heitä voi pakottaa välittämään pojastamme.

 

[Keittiönoita]

Jos ihmisellä ei ole kovin läheiset välit omaan lapseensa, ei mun mielestä ole erityisen kummallista, ettei heillä ole sitä hänen lapseensakaan. Surullista toki lapsen kannalta, mutta onneksi lapsillasi on sinun äitisi. Miehesi tuntee varmaan omat vanhempansa paremmin ja on oikeassa, ettei heitä voi pakottaa välittämään lapsistanne.

 

[just]

En ymmärrä mitä ihmeellistä tuossa nyt oikein oli ja mitä varten sinun pitäisi väen vängällä saada appi vanhempasi käymään teillä useammin kun ette itsekkään käy siellä, ja mitä varten heidän pitäisi tykätä tehdä asioita samalla tavalla kuin sinä tykkäät tehdä.
Elä omaa elämääsi ja anna appi vanhempiesi elää omaansa ihan suosiolla.

 

[Kyy]

Sinuna en turhaan murehtisi, sillä ei lapsi osaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan ollut. Itse en käytännössä tunne isovanhempiani, enää heistä ei ole kuin yksi jäljellä. Hänenkään kanssa en ole koskaan ollut läheinen. Ainoastaan vaarini (äitini isä) oli läheinen, mutta kuoli tosiaan yli 10 vuotta sitten, kun oli varhaisteini. Tiedä sitten, jos vielä eläisi olisiko enää läheinen.

Joten keskitä huomiosi hyviin asioihin. Turhaan näet vaivaa appivanhempiesi takia, jos heitä ei kerran kiinnosta.

 

[Maisuli]

Minä olen samaa mieltä kuin miehesi. Jos isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita, niin sinun kaunis käytöksesi ei sitä asiaa miksikään muuta. Anoppi taitaa haluta kostaa sinulle oman anoppinsa toiminnan. Ole onnellinen äidistä ja siitä, että hän on hyvä mummo lapsellesi. Sinuna minä jättäisin miehesi vanhemmat rauhaan, kun he sitä tuntuvat haluavan. Voithan askarrella lapsen kanssa esim. äitien/isäinpäivä- ja joulukortit ja kertoa lapsellesi sopivassa yhteydessä toisista isovanhemmista. En usko, että vika on sinussa tai että he eivät hyväksy juuri sinua. Vaikuttaa siltä, että lähes kenellä tahansa olisi ongelmia heidän kanssaan, jos poikansakaan ei todella pidä vanhemmistaan. Eli jättäisin heidät etäälle, jos he niin haluavat.

 

[Minttu]

Tuollaisessa tilanteessa alkaisin kyllä elää niin että appivanhempia ei olisi olemassakaan sillä niinhän hekin näyttävät elävän ilman teitä. Olisiko sinulla tai ehkä miehelläsikin joku muu vanhempi mies suvussa josta saisi papan korvikkeen lapsille? Ja onhan heillä jo isässä miehen malli joten ei se pappa ole välttämätön, se on välttämätöntä että ympärillä on rakastavia ja välittäviä ihmisiä. Älä kiusaa itseäs enempää vaan unohda koko appivanhemmat, minä ainakin tekisin niin.

 

[ni]

Peesailen muita. Anna niiden appivanhempien olla omassa rauhassaan (heidänhän se menetys on, eikä aikuisia ihmisiä tosiaan voi mihinkään pakottaa) ja nauti siitä, että lapsellasi on edes se yksi ihana isovanhempi. Se on jo paljon! =)

 

[Aaban]

Miehesi on varmasti oikeassa. Anna olla. Mihin lapsesi tarvitsee isovanhempia, jotka eivät oikeasti välitä?

 

[ni]

En usko, että vika on sinussa tai että he eivät hyväksy juuri sinua. Vaikuttaa siltä, että lähes kenellä tahansa olisi ongelmia heidän kanssaan, jos poikansakaan ei todella pidä vanhemmistaan.

Tätä peesaan kanssa, sillä nimenomaan näin uskon minäkin asian olevan.

 

[on meitä muitakin]

Ollaan miehen kanssa olleet yhdessä reilut kolme vuotta ja en ole edes appeani vielä nähnyt.
Ei ole kiinnostunut pojastaan muuta kuin joskus humalapäissään soittaa max kaks kertaa vuodessa. Anoppia olen ehkä noin 5 kertaa tavannut. Hän erittäin mukava, mutta elää omaa kiireellistä elämäänsä ja matkustelee paljon.
Alussa asia minua harmitti, mutta nyt olen antanut asian olla. Koska huomasin, että ainut ketä harmittaa olen minä !
Olemme luoneet meille omat ns perinteet ja oman perheyhteisön johon kuuluu myös ystäviä ym. näin sujuu joulut ym juhlat mukavasti, eikä niitä appivanhempia kukaan edes kaipaa saati huomaa heidän puuttuvan.

 

[vieras]

Mulla on samantyyppinen tilanne. Olen itse muuttanut tänne noin 500kilometrin päästä, koska miehelleni oli tärkeää saada asua täällä. Appivanhemmat asuvat puolen tunnin ajomatkan päässä. Meillä on 1-vuotias tyttö joka on heidän ensimmäinen lapsenlapsensa. Minulla ei ole täällä ketään, ja appivanhemmat käyvät kerran vuodessa tunnin istumassa täällä. En saa koskaan apua mihinkään asiaan. Olisi kiva jos he kävisivät kylässä tai soittaisivat edes joskus. Mutta ei. Miestäkin olen yrittäny painostaa mutta ei siitä ole apua, heillä on sellaiset välit ja sillä siisti. Minun vanhemmat auttaisivat mutta asuvat kaukana, joten useinkaan he eivät voi tulla silloin kun tarvitsisin heitä. Olen jo harkinnut jättäväni mieheni ja muuttavani kotipaikkakunnalle, koska täällä ei ole minulle mitään..

Ymmärrän tunteesi!

 

[pööh]

Meillä on kivat välit isovanhempiin, mutta asuvat kaukana joten meidän lapsilla on varamummo jonka luona käydään useammin. Tää mummo laulaa lapsille ja loruilee sekä muutenkin on vähän erityylinen kuin muut mummot.. Hällä jo aikuiset lapsenlapset joten nauttii saadessaan touhuta meidän lasten kanssa. Eli neuvoni on. Unohda kylmät ihmiset ja tutustu johonkin mukavaan mummoon tai pappaan ja bongaa lapsillesi varaisovanhempi

 

[as]

Ehkä se on parempi etteivät lapsesi kiinny liikaa miehesi vanhempiin jos ovat tuollaisia tunnekylmiä ihmisiä. Heillä vaan on erilaiset perhesiteet kuin sinulla ja perheelläsi. Onhan se surkeaa mutta pääasia on että lapsillasi on muita välittäviä ihmisiä ympärillään. Hui hai heille, eivät appivanhempasi tiedä mitä menettävät!

 

[....]

En ymmärrä mitä ihmeellistä tuossa nyt oikein oli ja mitä varten sinun pitäisi väen vängällä saada appi vanhempasi käymään teillä useammin kun ette itsekkään käy siellä, ja mitä varten heidän pitäisi tykätä tehdä asioita samalla tavalla kuin sinä tykkäät tehdä.
Elä omaa elämääsi ja anna appi vanhempiesi elää omaansa ihan suosiolla.

No, piru, mutta on tosiaan kummallista käytöstä!
Elä omaa elämääsi ja anna omituisten olla. Olisko sulla esim. tätiä tai setää, joka voisi olla sun lapselle varamummo tai -pappa? Veisi kalaan tai metsään.
Meidän vaaria sais lainata, jos vaan sattuis lähellä olemaan.

 

[miniä]

Kaunis kiitos kaikille vatsauksistanne! Nyt tuntuu huomattavasti paremmalta. Keskitytään niihin ihmisiin meidän ympärillä, jotka oikesti välittävät!

Tsemppiä myös muille vastaavassa tilanteessa oleville.

 

[cc]

Meillä asuu appikset samassa kylässä ja eivät meihin korvaansa lotkauta,,,,lapset soittelee niille päin mutta aika laihoin tuloksin. Olen jo luovuttannu ja päättänny että ihan on heidän tappio,,,harmittaa välillä nähdä lekareilla yms. kun sielä on lapsia palvovien isovanhempien kanssa mutta näillä saaduilla korteilla on pelattava.

 

[vieras]

kukahan niitä käy kahtoo,ku ovat tosi vanhoja..jos eivät yritä edes parantaa välejä..kannattasko niitten antaa vaan olla..mie en ainakaan edes vierailis tai kuhtus mihkään....en varmaan ilmottas ees vauvan syntymästä,jos niitä ei kerta kiinnosta

 

[vieras]

Ei ole ihma, että miehelläsi ei ole sisaruksia. Eiväthän hänen vanhemmat ole paljoa välittänyt ainoastakaan, joten on aika turha odottaa, että välittäisi sinusta ja lapsestannekaan. Keskity vain siihen yhteen mummoon, se yksi mummo on sitten sitäkin parempi, kun antaa aikansa lapsellesi.

Meillä tässä uusioperheessä on minun lapsella yksi mummo, joka antaa aikansa lapsenlapselleen ja miehen vanhemmat antavat satasen omille lapsenlapsilleen. Olen paljon onnellisempi tästä mummon antamasta ajasta, kun siitä satasesta ja niin olisivat varmasti nämä lapsetkin, jotka sen satasen saa.

 

[yönmietteitä]

Olen nykyään kolmekymppinen ja mietin omaa elämääni. Minulla oli isän puolelta sellainen mummo, että ei halunnut olla meidän lastenlasten kanssa oikein tekemisissä. Muut lapsenlapset olivat rakkaampia. Ei muistanut mitenkään ikinä meitä. Ei tullut edes rippijuhliin. No hyvin kuitenkin pärjäsin. En osannut kaivata häntä ja jälkeenpäinkään en ole osaa olla hänelle katkera.
Minulla oli äidin puolelta niin hyvät isovanhemmat, että heitä pidän isovanhempinani.. Sain heiltä kaiken tarvittavan ja muistelen heitä todella kiitollisuudella eletystä ajasta
Lohdutan sinua ap, että lapsesi ei välttämättä osaa surra sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan. En minäkään surrut toista mummoani. Tiesin hänen olemassaolosta. Tiesin, että muut lapsenlapset ovat hänelle rakkaampia, mutta onneksi minulla oli äidin vanhemmat!