Appivanhemmat vievät lapset

[itsarin partaalla]

Tää on pitkä tarina, toivottavasti joku haluaa lukea tämän.

Ollaan miehen kanssa 30-v, meillä on kaksi lasta 9 ja 5-v tytöt. Mä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen masennukseen ja rännin siinä suossa muutaman vuoden. Kävin mt-hoitajalla ja syön lääkettä.

Pari vuotta sitten mieheni uupui töissä ja silloin hänen vanhempansa heräsivät ja alkoivat puuttua elämäämme. Lopulta mies irtisanoo itsensä ja meni viime kesänä vanhempien kotitilalle töihin 200km päähän. Lapset olivat siellä hoidossa koska opiskelen lähihoitajaksi ja olin koko kesän töissä kunnassa missä meillä on koti. No heinäkuussa anoppi ehdotti, että jos mieheni ja lapset muuttaisi heille ja mä kävisin täällä koulun loppuun ja muuttasin sitten valmistuttuani sinne. No tyhmä kun olin niin suostuin. Ei mennyt kauaa kun lapset selkeästi oireilivat ja heillä oli sopeutumisvaikeuksia kun koko entinen elämä jäi tänne. No mieheni sisko teki lasun ja perhetyöntekijä on käyny kerran viikkoon auttamassa ja neuvolassa miestäni miten toimia eri tilanteissa.

Valmistun nyt maaliskuussa. Olen opiskelujen ohella tehnyt töitä ja kulkenut vapaat 200km päässä perheeni luona. Tätä olen tehnyt nyt puoli vuotta. Tuntuu etten saa nähdä tarpeeksi lapsia. Ja kun menen anoppilaan, anoppi jyrää ohitseni. Jos sanon tytölle että hän laittaa fleecetakin ulos toppapuvun alle, anoppi sanoo ettei tarvitse. Appi ei puhu mulle mitään. Kerran huusi että olen laiska enkä pysty huolehtimaan lapsista. Mies tekee miten vanhemmat sanoo. Olen itkenyt silmät päästäni ja harkinnut jo itsemurhaa. Olen niin yksin. Sossujen mielestä mun pitäs valmistuttuani muuttaa sinne peräkylään vaikka mulla olisi täällä hyvät työmahdollisuudet enkä pysty muuttamaan sinne kun appivanhemmat on niin voimakkaita. Mitä teen?

 

[vierailija]

Elä ainakaan mieti itsaria, koska uskon, että olet hyvä äiti ja sun lapses tarttee sua!!!

 

[viisikymppinen isoäiti]

älä anna periksi. sossu ei voi määrätä, eikä appivanhemmat pakottaa. jutteleppas sen miehen kanssa asiasta. jos ukko muuttas sinne sun paikkakunnalle, jossa on sun työ ja lapset kanssa.

 

[Zariza]

Tässä tilanteessa suosittelen uskomaan sossua, tai ainakin jatkaisin keskustelua muista vaihtoehdoista ensisijaisesti sossun kanssa, jotta sinä saisit mahdollisuuden muuttaa sossun päätöksen mieleiseksesi tai ainakin saisit riittävää vastakaikua ja ymmärrystä sinulle itsellesi. Myös lastenvalvojan kanssa keskusteleminen olisi nyt tärkeää, jotta saisitte ohjeita ja kunnon palikat voidaksenne toimia ensisijaisesti lasten etujen mukaisesti. Lasten on saatava kasvaa ja kehittyä rauhassa, ja aikuisten on oltava niitä oikeasti aikuisia, viisaita ja sopeutumiskykyisiä.
On vaikea hahmottaa millaisesta peräkylästä on kysymys, mutta... jos sinulla on mahdollisuus työllistyä siellä, on se hyvä alku itsenäisempään perhe-elämään, jossa appivanhemmat ovat mukana vain tarvittaessa. On selvää, että entiseen palaaminen eli peräkylän ulkopuolisen elämän jatkaminen nollasta on vaikein paikka, koska sinulla itselläsi on masennussairaushistoria takanasi, jonka seurauksena ovat kärsineet niin miehesi kuin lapsetkin sinun itsesi lisäksi. Olisiko hyvä nähdä asia näin, että appivanhemmat ovat aikoinaan pelastaneet teidän perheenne pahemmalta? Jos sinä masentuneena ja mies työttömänä olisitte jääneet ilman vahvaa tukea silloin, olisi elämänne tänään mahdollisesti paljon huonommalla tolalla.

 

[vierailija]

Mies voi tehdä syytinkisopimuksen ja asua siellä, sinä otat lapset kun valmistut. Muista hakea päivähoitopaikat molemmille ajoissa. Siitä se alkaa, oma elämä. Mies pääsee kulkemaan kotona paremmin aina kun sopvittelee asit sille mallille - talonmiehet pärjää kyllä siellä.

 

[.....]

Molemmat vaihtoehdot kuulostavat huonoilta, eli pakko miettiä, kumpi on vähemmän huono.

Ensi ajatukselta, en ikinä itse muuttaisi tuonne appivanhempien huomaan, vaan etsisin kotipaikalta töitä ja ottaisin lapset (ja miehen) kotiin. Mutta jos epäilet omaa jaksamistasi tmv., niin ei ehkä sitten.

Ehkä sitä voisi kokeilla, että muutat sinne appivanhempien kylään, mutta vain jos saat töitä sieltä.

 

[vierailija]

Ei appivanhemmilla ole nokan koputtamista tuossa asiassa, jos mies ei kukene hoitamaan itseään eikä lapsia niin jääköön sinne tai tulkoon teidän mukaan ja sinä otat lapset vedoten parempaan työllisyyteen etenkin nyt kun on tuo aktiivimallikin tulossa jolloin oletetaan että ihmiset innolla muuttavat aina työn perässä.

 

[vierailija]

Pysy lujana.mikä teidän perheelle on parasta?appiväen kuuluisi tukea eikä seata asioita.Miehesi sais nyt ryhdistäytyä sieltä äidin helmoista ja olla tukenasi,parisuhdettakin pitää ajatella haluatteko olla yhdessä vai missä mennään.Paljon pohtimista,Voimia!

 

[vierailija]

Hoida itsesi kuntoon, äläkä edes puhu mistään itsareista tai peli on menetetty. Ala pitämään puoliasi. Ei todellakaan kannata muuttaa appivanhempien hirmuvallan alle. Siellä sairastuisit vain vielä pahemmin.

Etsit itsellesi työpaikan ja lapsille hoitopaikan ja koulun. Jos mies ei halua muuttaa perheensä luokse, niin ei siinä sitten muua auta kuin jättää hänet äitinsä helmoihin. Mikäli pystyt jatkamaan samassa kodissa asumista, niin asiahan on lastenkin kannalta hyvä, kun vanhat kaverit ja tuttu elinpiiri on odottamassa. Varmasti heille on ollut iso shokki muutto mummolaan ja kaipaavat takaisin kotiin.

 

[Elena777]

Älä anna appivanhempien päättää avioliittosi ja perheesi puolesta näitä asioita, tuntuvat aika vahvoilta ihmisiltä, ainakin henkisesti vahvoilta jos miehesikään ei uskalla puolustaa sinua heitä vastaan millään tavoin. Sinä olet lastesi äiti, ei anoppisi.
Ehkä sun kannattaa keskustella sossun kanssa ja selittää heille mikä tilanne oikeasti on, eihän se niinkään voi mennä että appivanhempasi sanelevat kaiken. Jotenkin itselleni jäi sellanen olo, että koko perheenne kärsii ja yksi suuri syy siihen on appivanhempasi.

Siinä mielessä olis ehkä paras vaihtoehto ettette asuis ihan siinä samalla tilalla heidän kanssaan...

 

[vierailija]

Ensinnäkin. Nostan sulle hattua. Et todellakaan ole helpoimman yhtälön keskiössä kun samalla opiskelet ja teet töitä reissaten samalla 200 kilsan päähän huolehtimaan ja elämään perheesi kanssa. Ja nyt lisäksi mietit ja suunnittelet mikä oikeasti on nyt jatkossa perheellenne paras elämisen tilanne. Olet selviytyjä kyllä! Huomaathan että sussa on herännyt leijonaäiti.

Näkisin että vaihtoehdoista vahvimpana olisi se että perheenne asuisi jatkossa siellä missä sinäkin. Käsitin niin että sulla on siellä valmistumisesi jälkeen työpaikka. Se on tänä päivänä kultaakin kalliimpi. Ja ilmeisesti muutoinkin elämäsi on mallillaan, sain kirjoituksestasi sellaisen kuvan että olet valmis myös tarpeen vaatiessa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.

Appivanhempiesi pitäisi olla tukenanne eikä suinkaan ottamassa pohjaa pois. Pidä kiinni omasta vanhemmuudestasi! Sinä olet lapsienne äiti ja sinulla on kasvatusvastuu. Yhdessä miehesi kanssa. Mikäs rooli hänellä on lasten kasvatuksen suhteen vai onko hän luovuttanut sen kokonaan vanhemmilleen? Jos näin on käynyt niin en yhtään ihmettele jos lapsenne reagoivat. Isänsä läsnäoloa ja tukea he kaipaavat, isovanhemmat ovat vain isovanhempia.

Sinun kannattaa keskustella rauhassa sossun kanssa siitä että lapsillanne on paremmat oltavat jo valmiiksi tutussa ja turvallisessa ympäristössä kavereineen. Ota jo valmiiksi selville lasten päiväkoti- ja koulupaikat, varmistele nyt opintojesi loppusuoralla sitä että valmistuttuasi sulla on työpaikka minne mennä. Ja yritä myös ravistella miestäsi havahtumaan tilanteeseen että hänkin ymmärtäisi että nyt on otettava vanhemmuudesta otetta ja kunnolla! Appivanhempien puoleen on hyvä jatkossakin voida kääntyä hetkellisesti mutta he eivät saa puuttua eivätkä viedä teidän vanhemmuuttanne! Ja sivullisen korviin tämä kuulostaa nykyhetken tilanteelta. Ja tämä on sekä lapsillenne että teille kahdelle selvästi vahingollista.

Pysy lujana! Olethan sitä jo ollutkin monen vuoden ajan. Puhu vakavissasi miehesi kanssa, uskon että hänelle tekisi myös enemmän kuin hyvää irtaantua vanhempiensa määräysvallasta. Ottakaa yhdessä selville myös mitkä ovat miehesi mahdollisuudet työllistyä sinne missä nyt olet. Tai uudelleen kouluttautua. Joka tapauksessa yhdistäkää voimanne vanhempina jos suinkin on mahdollista. Mutta - pystyt siihen myös äitinä itsekin mikäli miehesi ei voi nousta vanhempiaan vastaan. Nyt on ajateltava lastenne parasta. Juuri nyt he oireilevat ja siihen pitää tulla muutos. Kontrolloivat isovanhemmat eivät ole ratkaisu ollenkaan. Voimia!

 

[vierailija]

Viimeksi meillä oli palaveri ja sossu kysyi ollaanko yhdessä ja onko meillä seksielämää. Mies sanoi että rakkauden tunne minua kohtaan on laimentunut. Tietysti itkin ja romahdin. Mutta sossut vaan huolehtivat miehestäni. He sanoivat mulle että sinä voit lähteä kotiin ja jos miehesi jäisi tänne ja kutsutaan hänen siskonsa tänne. Hänen siskonsa kun ootti käytävällä. Sanoin että ai minun pitää noin vaan lähteä? Sitten sanoivat että voit oottaa käytävällä kun ollaan puhuttu. Ensinnäkin oli ihana ajaa kotiin 200km itku silmässä ja paniikkikohtauksen alkaessa. Mietin että eikö ketään kiinnosta? Joku äiti olisi voinut ajaa vaikka päin rekkaa.

Ollaan miehen kanssa puhuttu ja suhteemme jatkuminen riippuu kuulema minusta. Eli toisin sanoen olla valittamatta hänen kännykän käytöstään, antaa seksiä aina kun hän haluaa. Ja täällä minä itken ja pelkään että hän jättää minut kun en voi kuvitella elämää ilman häntä. Oon sitten yrittänyt olla hänen mieliksi, tyhmää kyllä.

 

[vierailija]

Aloituksesta käy ilmi, että ilman appivanhempien puuttumista tilanteeseen olisi puuttunut joku muu, koska on selvää, että tämä perhe ei olisi jaksanut ilman ulkopuolista apua. Aloittaja tuskin olisi tässä vaiheessa valmistumassa, jos hän ei olisi saanut keskittyä täysin sekä opiskeluun että työntekoon.
Että minä en kykene mitenkään näkemään appivanhempia pahiksina. He ovat vapaaehtoisesti alkaneet elää uudelleen raskasta pikkulapsiarkea ikääntyneinä ihmisinä oman yritystoimintansa ohessa. Siis sitä arkea, mitä aloittaja miehineen ei meinannut jaksaa elää. Jos appivanhemmat joskus näyttävätkin sen, että ovat tavallisia kuolevaisia, väsyneitä ja turhautuneita, niin pitääkö heitä siitä alkaa heti kivittää. He ovat kuitenkin tarjonneet uupuneelle miehelle työn ja toimeentulon, aloittajalle opiskelurauhan ja lapsille mahdollisuuden olla tutussa ympäristössä, mikä on aina parempi kuin sijoittaa heidät vieraalle.

Aloittaja on nyt itsekin uupunut ja masentunut, ja näkee siksi itsensä hyvin heikkona ja kaikki muut ylivoimaisen voimakkaina. Se kuuluu tuohon tilanteeseen, uupuneet aivot eivät nyt pysty parempaan. Jo pelkästään se auttaa, että opintojen tuoma paine hellittää ja vapaa-aika lisääntyy valmistumisen jälkeen. Päätöksien aika on vasta sitten, kun päätöksiin on voimia. Joka tapauksessahan asiat ovat nyt sillä lailla hyvin, että kaikki ovat turvassa ja lapsista pidetään huolta. Eikä aloittajakaan itseään tapa, hän ei vain nyt tiedä miten muuten käsitelä vihan tunteitaan kuin suuntaamalla ne itseensä. Ei kannata murehtia tulevaa, vaan keskittyä näihin viimeisiin, raskaisiin kuukausiin ja katsoa sitten mikä on tilanne.

 

[vierailija]

Ja jatkoa..

Vanhin tyttöni sanoi että hänelle tämä kunta mistä hän muutti on aina se koti ja entinen koulu se paras. Hän kyllä varmasti haluaisi muuttaa takaisin tänne tuttuun ympäristöön. Mä vaan pelkään ettei mummo ja ukki hyväksy sitä eikä sossu anna heidän muuttaa tänne vaikka mulla olisi töitä. Mulla ei ole tukiverkostoa täällä mutta ei kai se voi olla painava syy?

 

[vierailija]

Ja jatkoa..

Vanhin tyttöni sanoi että hänelle tämä kunta mistä hän muutti on aina se koti ja entinen koulu se paras. Hän kyllä varmasti haluaisi muuttaa takaisin tänne tuttuun ympäristöön. Mä vaan pelkään ettei mummo ja ukki hyväksy sitä eikä sossu anna heidän muuttaa tänne vaikka mulla olisi töitä. Mulla ei ole tukiverkostoa täällä mutta ei kai se voi olla painava syy?

Miten tarkalleen ottaen ajattelit hoitaa tukiverkottomana yh:na kolmivuorotyöhön kuuluvat ilta- ja yövuorot. Sielläkö se sun 9-vuotias itsekseen pärjäilee illat ja yöt, ja pitää ensi vuonna ihan yksin huolta ekaluokkalaisesta sisaruksestaan?

 

[vierailija]

Miten tarkalleen ottaen ajattelit hoitaa tukiverkottomana yh:na kolmivuorotyöhön kuuluvat ilta- ja yövuorot. Sielläkö se sun 9-vuotias itsekseen pärjäilee illat ja yöt, ja pitää ensi vuonna ihan yksin huolta ekaluokkalaisesta sisaruksestaan?

Miten tarkalleen ottaen ajattelit hoitaa tukiverkottomana yh:na kolmivuorotyöhön kuuluvat ilta- ja yövuorot. Sielläkö se sun 9-vuotias itsekseen pärjäilee illat ja yöt, ja pitää ensi vuonna ihan yksin huolta ekaluokkalaisesta sisaruksestaan?

Järjestelykysymys tämäkin,voi sopia päivätyöstä,lapselle kavereita naapurista ottaa selvää palveluista ja luoda sitä tukiverkkoa.On sitä ennenki pärjätty hetki yksin.

 

[vierailija]

Viimeksi meillä oli palaveri ja sossu kysyi ollaanko yhdessä ja onko meillä seksielämää. Mies sanoi että rakkauden tunne minua kohtaan on laimentunut. Tietysti itkin ja romahdin. Mutta sossut vaan huolehtivat miehestäni. He sanoivat mulle että sinä voit lähteä kotiin ja jos miehesi jäisi tänne ja kutsutaan hänen siskonsa tänne. Hänen siskonsa kun ootti käytävällä. Sanoin että ai minun pitää noin vaan lähteä? Sitten sanoivat että voit oottaa käytävällä kun ollaan puhuttu. Ensinnäkin oli ihana ajaa kotiin 200km itku silmässä ja paniikkikohtauksen alkaessa. Mietin että eikö ketään kiinnosta? Joku äiti olisi voinut ajaa vaikka päin rekkaa.

Ollaan miehen kanssa puhuttu ja suhteemme jatkuminen riippuu kuulema minusta. Eli toisin sanoen olla valittamatta hänen kännykän käytöstään, antaa seksiä aina kun hän haluaa. Ja täällä minä itken ja pelkään että hän jättää minut kun en voi kuvitella elämää ilman häntä. Oon sitten yrittänyt olla hänen mieliksi, tyhmää kyllä.

Ryhdistäydy nainen.Ansaitset parempaa.Mitä ihmettä sossu puhuu teidän parisuhde asioista niin että sinä joudut ulos ja miehen sisko tulee sinne kuuntelemaan??ja miehesi voi tsiisus sentään mitä hän on valmis tekemään rakkautenne eteen,ei näemmä mitään kuin vain sinun pitäisi sopetua kaikkeen.Harkitse tarvitko tätä miestä muuten kuin isäksi lapsille.sossulle kannattaa tehä selväksi että sinulla on kyllä tukiverkkoja elämässä.Appiv.tai sossu ei määrää missä lapset asuu vaan sinä ja miehesi.Hae lapset kotiin kun saat asiat kuntoon.Jos koet että toimiasi jotenkin yritetään estää voit aina vedota ottavasi yhteyttä lakimieheesi.Toivottavasti käy hyvin ja lapset pääsevät kotiin luoksesi.

 

[Zariza]

Ajattele nyt vain sitä, että saat (-te) turvallisimman alun. Yksin ei ole hyvä kenellekään, kun pitää huolehtia lapista siten, että Lapset saavat hyvän ja turvallisen lapsuuden. Lapsuusaika on lyhyt. Siihen ei pidä sotkea turhia aikuisten kokeiluja. Tukiverkko sinulla tulisi olla jo nyt, eikä vain suunnitelmia sen luomisesta sitku... Te tarvitsette tukevan pohjan aloittaa elämän YHDESSÄ, ainakin nyt alkuun.
Kun kirjoitat niistä miehen tulevista ehdoista, ja ettet saa jatkossa nalkuttaa miehesi kännykän käytöstä, tuntuu pieneltä uhraukselta perheen puolesta jättää jonninjoutava nalkuttaminen. Paikkakunta ei tee kotia, vaan lapsi tarvitsee kodin paikkakunnalla millä tahansa.

 

[vierailija]

Ei appivanhemmilla ole nokan koputtamista tuossa asiassa, jos mies ei kukene hoitamaan itseään eikä lapsia niin jääköön sinne tai tulkoon teidän mukaan ja sinä otat lapset vedoten parempaan työllisyyteen etenkin nyt kun on tuo aktiivimallikin tulossa jolloin oletetaan että ihmiset innolla muuttavat aina työn perässä.

Niin just. Monesti aikojen päästä huomaavat, et se suurin olikin se hankalin lapsi, kun ei koskaan kasva. Vaikea tietää ennalta...

 

[vierailija]

Tää on pitkä tarina, toivottavasti joku haluaa lukea tämän.

Ollaan miehen kanssa 30-v, meillä on kaksi lasta 9 ja 5-v tytöt. Mä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen masennukseen ja rännin siinä suossa muutaman vuoden. Kävin mt-hoitajalla ja syön lääkettä.

Pari vuotta sitten mieheni uupui töissä ja silloin hänen vanhempansa heräsivät ja alkoivat puuttua elämäämme. Lopulta mies irtisanoo itsensä ja meni viime kesänä vanhempien kotitilalle töihin 200km päähän. Lapset olivat siellä hoidossa koska opiskelen lähihoitajaksi ja olin koko kesän töissä kunnassa missä meillä on koti. No heinäkuussa anoppi ehdotti, että jos mieheni ja lapset muuttaisi heille ja mä kävisin täällä koulun loppuun ja muuttasin sitten valmistuttuani sinne. No tyhmä kun olin niin suostuin. Ei mennyt kauaa kun lapset selkeästi oireilivat ja heillä oli sopeutumisvaikeuksia kun koko entinen elämä jäi tänne. No mieheni sisko teki lasun ja perhetyöntekijä on käyny kerran viikkoon auttamassa ja neuvolassa miestäni miten toimia eri tilanteissa.

Valmistun nyt maaliskuussa. Olen opiskelujen ohella tehnyt töitä ja kulkenut vapaat 200km päässä perheeni luona. Tätä olen tehnyt nyt puoli vuotta. Tuntuu etten saa nähdä tarpeeksi lapsia. Ja kun menen anoppilaan, anoppi jyrää ohitseni. Jos sanon tytölle että hän laittaa fleecetakin ulos toppapuvun alle, anoppi sanoo ettei tarvitse. Appi ei puhu mulle mitään. Kerran huusi että olen laiska enkä pysty huolehtimaan lapsista. Mies tekee miten vanhemmat sanoo. Olen itkenyt silmät päästäni ja harkinnut jo itsemurhaa. Olen niin yksin. Sossujen mielestä mun pitäs valmistuttuani muuttaa sinne peräkylään vaikka mulla olisi täällä hyvät työmahdollisuudet enkä pysty muuttamaan sinne kun appivanhemmat on niin voimakkaita. Mitä teen?

 

[vierailija]

Ota lapset kotiin. Jos miehesi haluaa jäädä vanhemmilleen, anna jäädä. Isovanhemmilla ei ole laillisia oikeuksia lapsenlapsiin. Vaikka joissain tapauksissa pitäisi olla. Tsemppiä paljon elämään sinulle ja lapsillesi

 

[vierailija]

Mä ottaisin miehestä eron ja hakisin yksinhuoltajuutta ... hitto soikoon! Ei omalle puolisolle tehdä noin!

 

[vierailija]

Eiköhän ensimmäinen asia tässä ole hoitaa masentunut ja itsetuhoinen äiti kuntoon. Lääkitys yksinään ei selvästi toimi, vaan sen tueksi tarvitaan terapiaa ja lepoa. Ensin masennus hoitoon, sitten vasta nämä muut murheet käsittelyyn.

 

[vierailija]

Pystytkö keskustelemaan oman paikkakuntasi sossun kanssa, niin että saisit mennä sinne yksin, eikä tarvitsisi turhaan ajaa 200 km edestakaisin.

Luovutit liian helpolla, kun annoit miehen siskon tulla tilallesi. Mies on täysi lapatossu ja idiootti. Ei kukaan voi vaatia toista seksiorjakseen. Sinun täytyy hoitaa itsesi kuntoon ja löytää tukea itsellesi omalta paikkakunnaltasi. Onko sinulla mahdollista ilmaiseen oikeusapuun? Sieltä voisit saada tietää oikeutesi ja joku ammattilainen ajaisi asiaa kanssasi. Hakisin vaikka yksinhuoltajuutta, jos mies ei halua muuttaa takaisin lasten kotikaupunkiin.