Antakaa tulla mikä ärsyttää ISOSSA perheessä:)

[Orion-]

[QUOTE="vieras";28100385]Itse olen kateellinen kaikille perheille joissa on enemmän kuin yksi lapsi. Itse olen ainokainen, pienenä ei ollut kaveria, nyt kolmekymppisenäkään ei niitä ole kuin pari... voi kun olisi sisaruksia joille soiittaa, joidenka luona kyläillä. Olen aina vihannut jouluakin. Avioeroperheestä kun olen, niin ei ole perhejouluja tullut vietettyä vasta nyt pari viime vuotta mieheni sisarusten perheiden kesken. Nyt sit ite on yritetty kaks vuotta lapsia, joita haluaisin kolme ainakin, saa nähdä saammeko yhtäkään.: ([/QUOTE]

Mulla on 10 sisarusta, ja juu olihan heistä leikki- ja pelikaveriksi, siinä sitte tais olla semmone huono puoli että ei ollu isompaa tarvetta lähteä luomaan kaverisuhteita...niinpä en ole sitä oppinut, ja yksin oon saanu olla. Kuitenkaan yhestäkään sisaruksesta ei tullu läheistä. Just pari päivää sitte luin päiväkirjaani jostai 12-14v ajoilta, ja sielä itken jatkuvasti yksinäisyyttä. Ja myös sitä ettei ole omaa rauhaa.

Ehkä paras ois joku 2-5 lasta... Paitsi 5 on liikaa jos vanhemmat ei jaksa antaa yksilöllistä huomiota ja muutenki panostaa siihe että kaikilla ois hyvä olla.

 

["vieras"]

Vanhemmilla ei jää aikaa kasvattaa lapsiaan, vaan elämä on aika kaaosta ja pelkkää selviytymistä että saa perustarpeet tyydytettyä, lapset ruokittua yms. eikä henkisille asioille jää aikaa.

 

["jep"]

En tosin pidä vanhempien vähäistä huomioimista mitenkään automaationa suurperheessä, koska jos lapsia on monta, he ovat yleensä eri ikäisiä, ja heillä on erilaiset tarpeet, ei esim. viittä vaippaikäistä kerralla. Jos kyse ei ole em. "vauvakuumetapauksesta", ja vanhemmilla on aidosti halua huomioida eri ikävaiheissa olevat lapsensa, sen pitäisi kyllä olla mahdollista.

 

["jep"]

lisäys - uskon, että kohtalainen vastuunkanto sisaruksistakin on vain hyvästä. Siis vaikka se, että auttaa äitiä tuomalla pikkusisaruksen vaatteet, tai leikkii tämän kanssa hetken vanhemman tehdessä kotitöitä, ja esim. huikkasee vanhemmalle, jos pienempi on menossa kiellettyyn paikkaan. Tällaista teetän joskus omalla nelivuotiaallanikin, vaikka lapsia on vain kaksi.

Yksin kotiin jättäminen sisaruksia hoitamaan on tietysti eri juttu. Lukuunottamatta teinejä, joille se voi olla ihan mielekäs tapa ansaita vaikka vähän taskurahaa.

 

["hjkl"]

se, että voivotellaan koko ajan miten kaikki on hankalaa ja haastavaa ja mihinkään ei pääse ja koskaan ei ole lapsivapaata, se teki sitä ja toi on nyt kipeä. helvettiäkö sitte oot taas raskaana??? ugh!

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28102344]Ja sinun kokemuksesi määrittävät maailman? Entä mitä jos muiden kokemukset ovat toisenlaisia? Heidän todellisuutensa on harhaa? Oikeasti en usko, että tunnet montaakaan suurperhettä.[/QUOTE]

Etpä tietenkään voi uskoa asiaa, joka ei kohtaa omia ajatuksiasi. Mummeliisasyndrooma?

 

[Olette hauskoja]

Tuntemani suurperheet ovat kovin erilaisia kuin kuvailemanne katastrofit. Kun lapsia ei synny kerran vuoteen niin meilläkin on vanhin 19v kun tämä kuopus eli 8. lapsemme syntyy. Dynamiikka toimii eikä kukaan huku kotitöihin. Huomiota saa lastenkin mielestä tarpeeksi. Edes asumistukea ei olla ikinä nostettu.

Olen 2 lapsisesta perheestä. Aina ei ollut ruokaa, sähköä eikä ikinä aikuinen läsnä. Meillä ei ole pikkusiskon kanssa nyt aikuisena minkään näköisiä välejä. Vaikka minä hänet hoidin ja kasvatin.

 

[nuusa]

Minulla ei ole mitään isoja perheitä vastaan. Itsekkin olen sellaisesta lähtöisin. Arvostan suuresti isojen perheiden vanhenmpia jotka jaksavat kasvattaa lapsiaan ja ovat sitoutuneet suuren perheen aiheuttamiin haasteisiin.

Tiedän kuitenkin perheen jossa on kuusi lasta ja vanhemmat ovat aivan keitaalla kasvatuksesta. Rahat ovat aina loppu ja lasten käyttäytyminen on aivan hirveää. Perheen äiti valittaa ja vertaa aina sitä kuinka paljon helpompaa esim. meillä kahden lapsen kanssa on. Hyvähän se pienellä perheellä on käydä ulkomailla, vaihtaa auto, tehdä asioita. He eivät ikinä pääse mihinkään ja rahat ovat aina loppu. Joutuvat jatkuvasti lainaamaan rahaa muilta ja takainmaksu on vähän niin ja näin. Jopa wc-paperi ja särkylääkkeet kelpaavat. Sitten kun sitä rahaa sattuu olemaan tilataan kaikille kahdeksalle pitsat tai käytetään johonkin muuhun hölmöön.

Olen muutaman kerran joutunut tämän perheen äidille toteamaan että elämä on täynnä valintoja. Olisiko kannattanut pohtia lasten hankintaa ihan talouden kannalta. Hieman ärsyttää ja tuntuu jopa surulliselta että lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa kyvyttömyyden vuoksi hoitaa asioitansa. Vanhemmat lapset ovat jo alkaneet oireilemaan ja palaverit koulun ja sosiaalitoimen kanssa ovat arkipäivää. No kaikesta huolimatta äiti haluaisi seitsemännen vauvan.

 

[Birgitte]

Tähän on tullut paljon vastauksia, enkä nyt ehdi käydä niitä kaikkia läpi, kerron vain omat tuntemukseni.

Minulla on ystävä, jolla on viisi lasta. Lapset eivät tuossa tapauksessa ärsytä ollenkaan - ovat ihania, hyvin kasvatettuja ja rakastettuja - mutta tuossa äidissä ärsyttää se, että hän on antanut itsensä syrjäytyä muusta elämästä ja yhteiskunnasta aivan täysin. On pudonnut kelkasta lähes joka akselilla, lapsien asioista tietää kyllä, ei muusta. Eikä hänellä ole ollut mitään hinkua pysyäkään kelkassa ennen nykyhetkeä, ja nytkin vain, koska on pakko (on liian vanha synnyttämään uusia lapsia ja vanhin on jo kouluikäinen, eikä äidillä ole enää mitään tekosyytä pysyä kotona).

Muutoin suurperheissä ärsyttää se, että yksi suurperhe vie paljon tilaa esim. bussissa tai julkisissa tiloissa ja aiheuttaa turhauttavaa levottomuutta. Yksi suurperhe aiheuttaa esim. kirjastossa samanlaisen reaktion kuin pieni päiväkotilaisten ryhmä (ellei lapsia erityisen hyvin kasvatettu), ja useimmiten poistun paikalta silloinkin, kun sinne tuuppaa päiväkotilaisia.

Ärsyttää myös lukea monilapsisen perheenäidin valitusta siitä, kuinka autoon ei mahdu, rahat ei riitä, omaa aikaa ei ole, väsyttää... koska nämä asiathan on täytynyt olla tiedossa ennen suurperheen perustamista. Tässäkin on poikkeuksia. Tiedän - en varsinaisesti tunne - uskovaisen perheen, jossa on tietääkseni seitsemän lasta (!) ja olen tavannut ja nähnyt ohimennen perheenäidin muutamaan otteeseen. Hän on aina aivan uskomattoman energinen ja positiivinen.

Ärsyttää myös se, että suurperheiden äidit eivät aina ymmärrä sitä, mikä muita ihmisiä suurperheissä ärsyttää. He ajattelevat, ettei heidän monista lapsistaan ole muille mitään vaivaa, eivätkä he häiritse ketään sen enempää kuin muutkaan, mutta ei se niin mene. Suuri lapsilauma herättää muissa ihmisissä lähes poikkeuksetta levottomuutta, käyttäytyisivät nämä kuinka hyvin tahansa.

En siis inhoa suurperheitä, mutta kyllä aina välillä ärsyttää.