alle 25vuotiaita raskaana olevia äitejä

suvitus Asun Kannelmäessä, ootkos säkin helsinkiläinen? :) sulla onkin laskettu aika jo käsillä, jännittääkö yhtään? ;)

No mutta, enempää en tällä kertaa kirjoittelekaan, alkaa jo väsyttää... Nukkumaanmenoaika! Heips!
 
täälläpäs on hiljaista ollut =)
tuosta lapsen kuivaksi oppimisesta oli ollut puhetta, meillä tyttö käynyt potalla vuoden iästä asti, mutta vaippa on ollut kun vahínkoja aina sattunut..kahdenvuoden iässä alettiin opetteleen päivävaipan pois jättämistä ja pikkusen ennen kun tyttö kolme täytti jätettiin myös yövaippa pois..hyvin on mennyt, mutta tyttö on niin malttamaton ettei kesken leikkien malta lähteä vessaan ja joskus vieläkin saattaa tulla pieniä pissavahinkoja..harvoin kylläkin.

sain varaston siivottua kokonaan ja nyt olis sitten kauhea pyykkivuori pestävänä, lasten vaatteita ajattelin kierrätykseen viedä ja monta kassillista vaatteita raskaana oleville tutuille..itsellekin jäi vielä ihania tytön vaatteita =) ettei haittais kyllä yhtään vaikka sieltä tyttö syntyisi =)

supistuksista sen verran että milloinka olette tuntenut niitä harjoitussuppareita? en muista enään kuinka aikaisin ne minulla on tuntunut ja mietinkin että onkohan se ihan normaalia että jo näillä viikoilla tuntuu supistukset aika selvästi..(13+3) varsinkin nyt kun on siivonnut varastoa ja ollut liikkeessä koko ajan..ihan muutaman olen tuntenut tässä parin päivän aikana..
muistaakseni Caritalta ja Jereltä tunsin ne vasta joskus 18+ viikoilta eteenpäin..

jane85 ja 13+3
 
viikolta 12 eteenpäin on mulla tullu suppareita. Välillä niitä tuli monta päivässä ja välillä on ollut pari päivää väliä :) Joskus ne tuntuu tosi kipeiltä ja on paha olla, mutta onneksi niitä ei ihan joka minuutti tuu :D

Noniin, jo kävi ensimmäinen virpoja. Kohta tulee miehen kummi-tyttö virpoo.. Ja tämä kummi-tytön isä on meidän lapsen kummi. Ja arvatkaapa vaan onko se vieläkään tuonut Jannan synttäri lahjaa, no ei :headwall: Kyllä oman lapsen pitää saada kaikilta jotain, mutta eihän kummi-tytöllä nyt niin väliä :kieh: Ne on koko viikon keksiny mitä tyhmempiä hätävalheita ettei vaan tarvii tuoda lahjaa. Ja nytkin niiden tyttö on mahataudissa niin voivat vaan käydä ovella... Ja taas minä valitan tyhmästä asiasta.. :ashamed: :snotty: No nyt ne kävi, mut ei sit voinu sitä lahjaa samalla tuoda!!! Miten voi olla niin vaikeeta, jos lahja on jo valmiina ja tuli sentään ovella käymään..
No joo, se siitä. Nyt syömään =)

JanuLiitus ja kirppu 26+4
 
Hei kertokaas viisaat :D että miten saa illalla nukkumaan mentäessä kunnolla hengitettyä. Mä en saa iltaisin/öisin unta kun vauva taitaa painaa niin paljon johonkin että ei saa henkeä :snotty: Välillä myös painaa hirveästi kun ihan vain istuu :| Keskiviikkona olis se neuvolalääkäri, jolle aion tuosta mainita. Mutta tuskin se mitään asialle voi tehdä. Tulee vain pitkä odotus aika kun ei saa nukutuksi :headwall:
 
Ekassa raskaudessa mä en tuntenut kun tosi vähän harjoitussupistuksia, joskus loppuraskaudessa. Nyt niitä on tullut parin kuukauden ajan. nykyään tulee ihan päivittäin monta kertaa. No, ei hätää kunhan eivät kivuliaiksi muutu... ;)

JanuLiitus Jos se vauva painaa niin paljon keuhkoihin, että sul on vaikee hengittää niin tuskin sille kauheesti voi mitään tehdä. Kyljellään nukkuminen varmaan vähän auttaa, mutta ainakin mä nukun ihan muutenkin kyljelläni...

Meillä ei muuten käynyt tänä vuonna muita virpojia kun naapurin tytöt. Viime vuonna kävi enemmän. Noh, saadaanpahan syödä itse kaikki namit mitä oli varattu virpojille. :)
 
Heipparallaa!
JanuLiinus
Itselläni tais olla myös jotain vastaavia onkelmia... Taisin nukkua puoli-istuvassa asennossa ja helpotti kummasti... Laita joku isompi ja paksumpi tyyny sijauspatjan tms. alle. Jotta pää on hiukan kohollaan... Koita jos tepsii! :hug:

 
JanuLiitus toi voiskin olla kokeilemisen arvoinen mitä viivi-85 ehdotti. Ja varmaan ihan sellanenkin helpottaa unenpäästä kiinni saamista, että menee sänkyyn sit ku on väsynyt. Itsellä ei ainakaan vielä ole ollut hengitysvaikeuksia, niin en kyl muuta oikein osaa neuvoa...

Tervetuloa miracle!
 
miracle: hyppää kyytiin vaan, on täällä muistaakseni muitakin vasta esikkoa odottelevia=)

Mitäpäs pinolaisille muuten kuuluupi?

Jane85: aikaisinpa sinulle on nuo supparit ilmaantuneet :/ mulla ei esikosta ja kakkosesta ollut kuin vasta rv30 jälkeen ja tästä kolmosesta n. viikon 20 tietämillä....

Januliitus: tiedän tunteen, mulla tuota esiintyy onneksi vain istuessa... eikä sille oo oikein mitään tehtävissä, mullakin kun tuo sf huitelee yläkäyrillä niin tokihan se tuonne kylkiin/keuhkoihin yms. painaa.... (mulla pelastuksena se, että vauva voisi jo kohta alkaa laskeutumaan :LOL: )

tänään onki neuvolapäivä, joten tulen paremmalla ajalla kera kuulumisten=)

äippä ja nytty rv 31+6 :heart:
 
miracle mukaan vaan..täällä on paljon muitakin esikkoa odottavia.. ja äitejähän tekin olette =) mistäpäin olet?
JanuLiitus minulla myös oli hengitysvaikeuksia kun poikaa odotin..siihen auttoi minulla se että istuin ulkona aina vähän ennen kun menin nukkuun (raikas ilma auttoi) (paitsi silloin oliki kesä) ei varmaan talvella pakkaseen viittis lähteä seisomaan :LOL: ja toinen mikä auttoi oli se että nukuin puoli-istuvassa asennossa niinkun viivi85 jo mainitsikin..
äippä 84 juu, mietin itsekin että kun ei aiemmin ole näin aikaisin noita suppareita tuntunut et onkohan lie normaalia sit..no mut nyt niitä ei ole taas kuulunut onneksi..oon yrittäny ottaa ihan rauhallisesti..ja eikai ne varmaan vaarallisia oo jos eivät kipeiltätunnu..täytyy neuvolasta viel tarkistaa..

mut nyt pitää joutaa..pyykkivuori odottaa edelleen... :LOL: ja verikokeisiin meno vielä tällepäivälle..
heipat, illalla palailen taas katselemaan kuulumisia.. =)

jane85 ja 13+4
 
Moi! Tänään oli np-ultra ja kaikki oli hyvin :) niskaturvotus oli 1mm ja siellä se möykky köllötteli tyytyväisenä :D Ainut mitä jäin ihmettelemään on se ku lääkäri sano et istukka on kohdunsuun edessä ni mitähän se sit meinaa ellei se nousekkaan siitä ku kohtu kasvaa :eek: Lääkäri sano et seurataan tilannetta mut vähän jäin viel miettimään et voiko tosta olla jotain haittaa.
Januliitukselle antaisin saman neuvon ku pari muutakin eli puoli-istuvassa asennossa nukkuminen vois auttaa :) Itelläni se autto ku odotin esikoista.

Tänään rv 12+6
 
toki tänne mahtuu mukaan =) ei väliä onko esikkoa odottava vai useamman lapsen jo saanut :xmas: mukava vaan kun saa lisää porukkaa mukaan.

enpäs sitten saanut pyykkivuorta yhtään pienemmäksi..tuli niin kova väsymys että päätin suosiolla vähän aikaa levähtää.. :D
huomenna olis sitten se istukkatutkimus ja pelottaa ihan vietävästi.. :/ mut kai ne siellä hommansa osaa tehdä..
sit alkaakin parin viikon piinaava tuloksien odotus.

mitenkäs suvitus jakselee? =) vieläkö yksin vai jo yhdessä?? :) utelias minä! :D

 
ai niin ja ONNEA Ittuli hyvistä ultrakuulumisista :heart:
serkkutytölläni oli myös istukka edessä ja meinasivat että jos se ei itsestään nouse siitä niin voidaan joutua sit tekemään sektio..eli ei voi sit luultavasti synnyttää normaalisti alakautta..varma en ole asiasta..
yleensä se kuitenkin nousee siitä edestä kun maha alkaa kasvamaan. =)
 
Täällä odotellaan myös toista pikkuihmettä ja pahoinvointi on hirveää. En muista esikoisen raskaudesta minkään laista pahoinvointia joten tämä on ollut iso yllätys minulle. :x

Esikoinen, Kian-poika syntyi 3.9.2007 ja tämän masukin laskettu aika olisi 24.10.2008 B)

Toivottavasti jatkossa menisi yhtä hienosti kuin Kian'ia odottaessa - se kun oli parasta aikaa elämästäni ja synnytyskin oli superhelppo. :heart:

Edit: Ja ikää minulla siis 21v. :D
 
Hopeakaisla: Mulla kans tässä toisessa raskaudessa ollu ihan mahoton pahoinvointi välillä ja esikoisesta ei ollu yhtään. Muutenkin ollu tosi erilainen raskaus.
Mistä päin kirjottelet?

jane85: Kiitoksia :) Juu mä luin tosta istukkajutusta netistä jonkin verran ja ei kai siinä mitään huolta ole kunhan lähtee tosiaan nousuun. Jotkut oli saanu ohjeen olla kauheesti nostelemasta painavia asioita jne ku on isompi riski et istukka repeis mut se varmaan meinaa sitte vasta myöhemmillä viikoilla jos ei lähe nousuun. Täytyy huomenna viel kysyä neuvolasta tarkemmin.

Niin ja tervetuloa uusille :)
 
Moi ja tervetuloa uusille! mistä päin Helsinkiä Rinzessa kirjottelee? :)

Hopeakaisla Mulla oli niin päin, että esikoista odottaessa oli aika paljon pahoinvointia, tässä toisessa raskaudessa taas ei muuta kun ihan pientä huonovointisuutta alussa. Mutta tässä raskaudessa on sitten väsymys ollu miljoona kertaa pahempi kun esikoista odottaessa. Miten teillä muilla on ollu väsymystä raskauksien aikana? Ekassa raskaudessa siis pahoinvointi oli hirvee, mutta muuten meni kaikki hyvin, nyt tällä kertaa pahoinvointia vähän, mutta nyt loppua kohden on tullut muita pikkuvaivoja.

Iiks, keskiviikkona olis sitten ne hb tutkimukset... Kerroppa jane85 sitten huomenna miten istukkatutkimuksessa meni!
 
huomenta! ja kaikille uusille moikka :wave: :)

MissMama minulla ollut joka raskaudessa älytön väsymys, joka ei tunnu loppuvan millään.. johtunee ilmeisesti siittä et se hb on aika matala ollut aina eikä helposti ole noussut rautatableteista huolimatta..tässä raskaudessa ei vielä niin kovaa väsymystä mielestäni ole tullut ("kop,kop") toivottavasti ei tulekaan..

juup, mutta tulen illalla katselemaan paremmalla aikaa,..ja kertomaan muitakin kuulumisia..

jane85 ja 13+5
 
heipa hei pitkästä aikaaa :)

JanuLiitus täällä samat ongelmat iltasisin nukkumaan mennessä ettei missään asennossa saa kunnolla hengitettyä :ashamed:

väsymyksestä alkuraskauden ekoilla viikoilla saatoin mennä jo 8 illalla mennä nukkumään ja nukkua kuin tukki aamun asti ja silti olis unia voinu vielä jatkaa!
Nyt on myös tullut taas väsymystä, vaikka syön rauta tabletteja :ashamed: :)

jane85 tänään tuli sitten se 18 vuotta täyteen :p elikkä jos jane jaksat vaihtaa iän tohon etusivulle ja jos voit vaihtaa myös ton Vaasan pois ? kun en ihan vaasassa asu vaan sen lähellä, ja sitä paikkaa ei mielestäni tarvitse mainita vaikka eipä sillä niin suurta väliä ole :LOL:

maj ja 29+5 :heart: kohta saa alkaa laittaan kolmosella alkavia viikkoja :p
 
Ittuli älä suotta säikähdä, mullakin oli istukka kohdunsuun edessä (kun olin vk:lla 13 ultrassa) josta sain sitten kontrolli ajan jossa olin viikko sitten ja istukka oli noussut juuri "vaara-alueen" yläpuolelle ja kiinnittynyt etuseinämään :)
sen takia istukkaa tarkkaillaan jos se on kohdunsuun edessä kun olet menossa synnyttämään, yleensä tehdään sectio, sillä istukka ei saa syntyä ennen vauvaa :)
ja yleensä istukka nousee mitä pidemmälle raskautta pääset :)
 

Yhteistyössä