+++ ALKUVUODESTA 2009 LAPSETTOMUUSHOIDOISTA PLUSSANNEET +++

Täällä lorotellaan edelleen. Kivut on onneksi jo hiukan helpottaneet, mutta henkinen puoli on vasta alkamassa. Tunneskaala vaihtelee epätoivosta vihaan. Mutta on helpottavaa lukea että toivoa on sittenkin, onhan niin monella se raskaus jatkunut ja vauvojakin kotiin saatu.
Mulla on perjantaina vielä verikoe, katotaan että on hcg lähtenyt laskuun. Sitten tiedän enemmän. Voimia ja jaksamisia kaikille! Ja tarrasukkia masuasukeille! :wave:
 
Moikka,
Kävin täällä lukemassa kuulumisia ja onneksi pääasiassa hyviä uutisia.

Oma olo on niin karmea että en edes koneelle jaksa. Oksennan koko päivän ja kaiken. Ihan hirveetä. Sairaslomalla nyt useamman viikon. Ultrassa käytiin ma, kaikki oli ok. On niiiin heikko olo. Lääkäri lupaili että 4:n viikon sisällä pitäisi helpottaa.. Toivotaanpa näin.
Tsemppiä kaikille tasapuolisesti ja hyvää vointia!
 
moi kaikki!

Nia77, jaksamista kovasti! Mä toivon ihan viimeiseen asti, et saisit vielä hyvä uutisia!

Jozefina, auts, kovasti tsemppiä myös sinne, kuullostaa kurjalle! Mut kyl se vielä helpottaa, toivottavasti jo pian! Oot varmaan jo kokeillu niitä yleisimpiä keinoja edes vähän helpottaa oloa... monet tuntuu saavan siitä rannekkeesta apuja!?

Mä kävin hammaslääkärissä ja nyt sitten kärvistelen nälissäni kun reikähän/reikiähän siellä oli mikä piti paikata. En uskalla nyt syödä etten poskeeni/huuleeni pure... :eek: Otin kuitenkin puudutuksen pitkin hampain, on sekä neuvolassa, klinikalta että hammaslääkärin taholta vakuutettu, et puudutteesta ei ole haittaa kyytiläisille. Hammaslääkäri vielä totesi, et enemmän voi pieniä stressata se äidin kokema kipu mikä paikkaamisesta tulee kuin mikään puudute...
Mut jotenkin noista on silti vähän on varuillaan, mä oon muutenkin karsinu kaikki "epänormaalit" asiat, siis sellaiset, mitä en normaalisti kovin usein tee, elämästäni. Kovin elän stabiilia elämää, jos nyt jotain voin tässä vaiheessa näiden pienten selvitytymisen eteen tehdä. Sitä on niin kovin varuillaan...
 
Jozefina: Olen pahoillani. Tuommoinen pahoinvointi käy varmasti voimille! Saisitkohan apua Sea-band rannekkeista? Itse ostin Yliopiston apteekista sellaiset. Välillä olen pitänyt, kun on vähänkin huonoaoloa tullut. Niiden pitäisi tuoda apua 80% ihmisitä...

).( Yllättäen hoitaja soittikin tänään ja siirsi ultraani viisi päivää aikaisemmaksi eli nyt sen on viikon päästä. Jäi tosin vähän kurja olo siitä puhelusta, kun tuli sellainen tunne, että taitaa tässä keskenmeno olla tulossa ja sille ei sitten voi mitään.

Raitanen: Mä olen kanssa pyrkinyt minimoimaan joitain käyttämiäni kemikaaleja - lähinnä siis hiuslakan käyttöä olen vähentänyt reippaasti sekä muotovaahdon käyttöä.
 
Siel se vipatti se pikkuriikkinen sydän. :heart: Voi että... Nyt viikkoja 6+3. Mitattua ei kovin tarkkaan saatu, kun tosiaan alkio oli niin pieni vielä. Näillä viikoilla pitäisi olla 4mm. Nyt mitat vaihteli 2,8 mm- 4,3mm rippuen vähän mistä suunnasta zooomattiin. Ei kuulemma mitään syytä hermostua. Höh, minäkö hermoilisin :snotty:
Varoitteli lääkäri että riskiviikkojahan tässä vielä elellään, mutta tänhän mä tiedän, ei siis syytä vetää lippua salkoon...
Ei auta kuin uskoa, että kaikki voitava on tehty ja harvoin omilla tekemisillään/tekemättä jättämisillään pystyy hommaa pilaamaan, jonkun muun kädessä on tämänkin raskauden jatkuminen.

Jozefina, sua ei varmaan yhtään lohduta kun sanon, että mulla kesti oksentelua esikosta rv 24 asti :x Jotenkin ärsytti kun neuvolassa aina hoettiin, että kyllä se loppuu siinä 12 viikon jälkeen. Ja sitten taas, että kyllä se 17. viikon jälkeen yleensä on loppu...Kun valitin asiaa vielä 20++ viikoilla ei ollut neuvolatädillä paljon sanottavaa :LOL:

Nia77, olen toivotalkoissa mukana! Jos kuitenkin niin käy, että kesken on mennyt, toivon että pääset jaloillesi mahdollisimman pian :hug:
 
Onnittelut mm-72 ihanista ultrakuulumisista =)

Raitanen: Mäkin kävin pari viikkoa sitten hammaslääkärissä ja otin puudutuksen, kun en porausta ilmankaan kestä. Kysyin kyllä lääkäriltä, että onko ok, kun on raskaana ja vakuutteli, että oli. Mä olen muuten kyllä elänyt normaalia elämää, en rajoittanut kemikaaleja yms, mutta välttänyt niitä kiellettyjä ruoka-aineita. Ja tietenkään en ole alkoholia juonut, enkä nyt käyttänyt mitään lääkkeitäkään, vaikka päätä särkee välillä niin, että panadolia tekisi mieli ottaa. Jos tiistaina masuasukki löytyy, niin sitten siirrän hiustenvärjäämisen rv 12 jälkeiseen aikaan. Esikoista odottaessa värjäsin hiukset vain muutaman kerran raskauden aikana ja olin kyllä niin kamalan näköinen välillä... nyt on onneksi suopeampi hiustenväri, joten selviän lähes ilman värjäystäkin, omaa mieltä piristääkseni joudun kyllä edes kerran värjäämään ;)

Mulla on kyllä ruokahalu kasvanut sellasiin mittasuhteisiin, että jos tätä menoa jatkan syömistä, tulee kyllä painoa hurjasti lisää. Äskenkin lounaalle mennessä olin niin nälissäni, että kädet tärisi kun söin... noloa :whistle: Eilen kiukkuisena kävimme ruokakaupassa ja ei siitä meinannut tulla mitään, kun maha huuti ruokaa, kun töistä suoraan kauppaan menimme, enkä ehtinyt välissä syödä mitään. Etova olotila on tänään ollut vähän taustalla, väsymystä on ilmassa ja edelleen päänsärkyä. Ja se jatkuva nälkä :) Nyt ei enää onneksi montaa päivää tarvitse odottaa ultraa... jännää!

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
mm-72 Ihania ultrakuulumisia! :heart:
Mun kyytiläiset oli ekassa ultrassa vähä isompia, mutta näillä viikolla tosiaan lienee ihan vaan mittauksesta kiinni :) Toinen tais olla 5,9, toinen 6,0, eli millin sadasosan ero :D

Mää kävin tänään tukkalääkärillä ja kyllä, värjäsin hiuksia. Se(kin) tietysti mietitytti etukäteen (mikäpä EI mietityttäis tässä tilanteessa!). Mulle tehdään yleensä vaan raitoja, joten päänahkaan noi värit ei koskaan mee, ja hius sinänsä on kuollutta ainesta. Juteltiin kyllä kampaajan kans näistä - kyllähän ne jotkut kampaajien aineet on syöpävaarallisia, mut niinhän ne on monet muutkin asiat. Vedenjuontiinkin voi kuolla, kun tarpeeksi sitä juo. Kyl se vaan niin on, et kampaajien lapsilla olis paljon enemmän pahoja juttuja, jos se altistuksesta johtuis... ja mä värjään tukkaani ehkä 4 krt vuodessa. Sallin siis itselleni tämän hemmottelun, eilisen inhottavan hammaslääkäri-käynnin jälkeen! Uus tukka on ihana asia! :)

Jokapäiväisessä elämässä koitan kemikaaleja käyttää mahd. vähän, mut se on ollu kyl tapana jo pitkään... hiuslakan vaihdoin sellaiseen pumppu-käyttöiseen jo jokunen aika sitten, tuntui, et ne hienojakoiset meni keuhkoon asti, köh. (ja yleensähän ne hienojakoiset lakat onkin niitä superhyviä lakkoja...) Lääkkeitä mä en normaalistikaan käytä kuin menkkakipuihin, toivottavasti nyt ei tartte niitäkään ihan lähiaikoina.

Kavereiden kans on ollu jo muutamana keväänä tapana käydä sellasella 4 h ratsastusvaelluksella, se jää kyl nyt tänä vuonna väliin, kun en muutoin harrasta säännöllisesti ratsastusta. Joskus nuorempana joo, mut nyt oon käyny vaan sen 1-2 krt vuodessa, joten ajatuskin yhtäkkisestä lantionalueen rasituksesta on ihan no-no. Tää on juuri sitä mun stabiilia elämää, lenkillä ja jumpalla olen kyllä käynyt melkein normaalisti, tää armoton väsymys vaan vähän verottaa...

Mä huomasin eilisen jälkeen, et nyt on todella syytä pitää säännöllisestä ruokailusta kiinni tiukasti. Eilen sen hammaslääkärin takia tuli 6-7 tunnin syömätauko, ja mikä olo siitä seurasi! Mua paleli ja heikotti ihan hillittömästi!! Tätä mulla ei oo aikasemmin kyl ollut, kroppa on ollu aika tottunut vähän epäsäännöllisempäänkin ruokarytmiin, mut nyt näköjään pitää pitää verensokeri tasaisena koko ajan. hui! Tietysti jo säikähdin että "ihan varmasti" johtuu siitä hammaslääkärin puudutteesta, mut asia korjaantu heti kun sain jotain syödäkseni... voi apua, voin vaan kuvitella miten on huono olo niillä, keillä ei ruoka pysy sisällä!!! Sympatiat ropisee sinne päin, Jozefina!!!

Kivaa viikonloppua kaikille kanssasiskoille ja kyytiläisille!
 
mm-72: Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mä olen päänsärkyyn käyttänyt Paracetamolia. Sillähän ei ole haittavaikutusta raskaana ollessa. Hiustenvärjäämistä en ole miettinyt, kun todella harvoin värjään. Vuosi sitten otin viimeksi raitoja.

Olen "kateellinen" teille, jotka voitte käydä normaalisti jumpassa jne. Mä en nyt uskalla, kun on tuota vuotoa ollut. Yritän ottaa mahdollisimman rauhallisesti, ettei taas tuli kamala tulva yht' äkkiä. Syke pitäisi pysyä tasaisena. Ainakin ultraan asti näin...

Töissä olen huomannut sen, että pelkillä eväsleivillä ei pärjää, vaan nyt olen sitten raijannut mukanani lämpimän aterian ja välipalaa. Aamupäivä varsinkin on vaikeampi ja jo klo 11 pitää päästä syömään ruoka tai tulee heikko olo. Eilen mullakin kädet tärisi syödessä.

Ihan kamalaa pahaa oloa ei ole ollut. Jotenkin mä jännitän sitä, että kohta on tosi kurja olo, kun siskollakin oli. Mutta toisaalta -- ehkä sellaista ei tulekaan. Ystäväni eilen kommentoi, että enhän mä saanut mitään sivuoireita näistä lapsettomuushoitojen hormoneistakaan, ehkä en reagoi voimakkaasti tuohon hcg:n nousuunkaan. Olisipas se näin.

Mä olen huomannut, että mun on hirveän vaikea ajatella, että tästä oikeesti olisi vauva tulossa. Ehkä tämä vuotokin vaikuttaa sen, että ei oikein tunnu miltään. Ei uskalla iloita, mutta ei vielä surrakaan. Tämä on tämmöinen tyhjiötila.
 
Tulin hei heit sanomaan :wave:
Verikoe näytti odotetusti että hcg aika hyvin laskenut jo, ei oikeestaan edes tuntunut hirveen pahalta enää. mutta nyt se on sitten lopullista, tämä raskaus oli tässä.
Ensi viikolla vielä kontrolli verikoe, että on varmasti alle 10 ja sitten voidaan alkaa suunnittelemaan uutta hoitoa. Mulla on puolessä välin maaliskuuta suunnitteluaika, en yhtään tiedä miten jaksan odottaa sinne asti... liikaa aikaa ajatella tätä keskenmenoa ja pelätä jo etukäteen uutta mahdollista raskautta.
Mutta kaikille teille oikein paljon onnea ja paljon tarrasukkia pienille!! Olen hengessä mukana, ja toivottavasti pääsen vielä uudelleen plussaamaan joku päivä =) :wave:
*kiittää ja kuittaa*
 
Nia77: Toivottavasti pääset pian palaamaan tällle puolelle! Se on positiivista, että raskaus alkoi -- todennäköisesti se ensi kierroksella jatkuu loppuun asti. Parasta lääkettä suruun on varmasti seuraava hoito.
 
heippa kaikki,

nostellaanpa meitä, viikonlopun jälkeen näköjään tiputaan!

Nia77, olen tosi pahoillani :hug: Mutta nyt vain katse tulevaisuuteen, onnea ja jaksamista seuraavalle kierrokselle! Kuten Ellastiina jo sanoi positiivista tosiaan on se, että olet kuitenkin jo raskautunut. Joku lääkäri joskus sanoi ystävälleni, joka koki todella rankan keskenmenon kaikkine komplikaatioineen, että monesti keskenmenon jälkeen uusi raskaus sitten alkaa ja jatkuu helpommin (ja sanotaanhan sitä että naiset kokevat keskenmenon usein tietämättäänkin, pätee tietysti muille kuin meille...). Se vain tuntuu meille lapsettomuushoidon läpikäyneille kovin rankalle, kun ei niitä "harjoituskierroksia" nyt niin montaa todellakaan haluaisi kokea. Tsemppiä kovasti!

Ellastiina, tiedätkö mä olen miettinyt ihan samaa ton vähä-oireisuuden ja hormonitasojen kans! Kaksoset kun on tulossa, hormonitasojen pitäis kai olla ihan pilvissä, ja mulla on silti melkein normaali olo (jatkuvaa väsymystä ja turvotusta lukuunottamatta). Mietin ihan samaa, mullakaan piikittelyt ym. menneiden kuukausien hormonihoidot eivät tehneet mitään pahoja sivuoireita, ainoastaan munasolujen kypsyminen ja punktion jälkeinen olotila oli tosi kurjaa, mutta sekin johtui ihan fyysisistä muutoksista. Samoin ihan normaalikierron aikana en ole koskaan ollu mikään "menkkahirviö". En tiedä, voisko tää jotenkin liittyä johonkin tasaisen varmaan estrogeenitasoon tms...?
Kiva kun sait ultran kuitenkin aikaisemmin, kyllä se sun raskaus sitten ultrassa todentuu! :)
Hyvin siellä voidaan, usko pois! :)

(.) Viikonloppuna oli kyllä ihan totaalinen väsymys päällä, ja sunnuntaina meinas jo olla pahoinvointia, olo oli tosi heikko, ja huimasi. Säikähdin julmetusti rusehtavaa valkovuotoa. Joka vessareissulla sen jälkeen tietysti pelko pe**iissä, et mitä yllätyksiä tulee, mut taisin päästä säikähdyksellä, se oli kerta vain! Otin kalenterin sit käteen ja aloin laskea kiertoa, tähän aikaan normaalisti olis menkat... voikohan se tehdä? No, se vuoto tuli kyl pian sen jälkeen, kun miehen kans petipuuhailtiin, voi olla et verevyys tuolla alhaalla on jo sen verran lisinyt... hope so!

Mä odotan kans ultraa, joka on ens viikolla. Sen jälkeen voin taas hengittää... olen koko ajan yrittänyt tsempata itseäni et kaikki siellä hyvin on, mut kyl se ultra vaan huojentaa kovasti mieltä. Ja ens viikolla loppuu myös Luget, mahtavaa! Ja huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko! On tää vaan etapista toiseen odottelua! :D

Kivaa viikon alkua!
 
Raitanen: Kuinka usein sulla on nyt ultra? Oliko se eka ultra klinkan vai neuvolan puitteissa? Oletko muuten huomannut, että sulla olisi kahdessa eri kohdassa tuntemuksia masussa? Olen kuullut, että yhdynnän jälkeen saattaa tulla verta, koska alakerta on niin verevässä kunnossa, joten pienestä vuodosta tuskin kannattaa olla huolissaan.

).( Onneksi ei ole ultraan enää montaa päivää. Toivottavasti siellä on kaikki kohdallaan! Olisi suorastaan luksusta, jos kohdussa olisi niin hyvin asiat, että pääsisi taas kiinni normaalielämään kuten jumppa ja seksi. Eilen kyllä vähän alkoi kohdun ulkoinen raskaus pelottamaan, kun on oli selkeästi toispuolista tunnetta. Runsasta vuotoa ei ole ollut viime keskiviikon jälkeen. Verta kuitenkin tihkuu, sillä siteeseen tulee ruskeaa Luge mönjää. Jonkin verran etomista on ollut -- mulle ei kuitenkaan taida noista Sea Band -rannekkeista olla mainittavaa hyötyä. Täytyy vielä testailla...

Mitenkäs muiden viikko on alkanut?
 
Ellastiina: Eka ultra tuli neuvolan puolesta, tää toka varattiin erikseen meidän klinikalle, eli se menee omasta pussista. Ihan alkuviikkojen nipistelyt tuntui molemmilla puolilla alavatsaa, nyttemmin tuntemukset on ajoittunut enemmän toiselle puolelle.

(.) Toivottavasti vain ei meidän ensi viikon ultra muuttuisi hoitojen suunnitteluksi :(
Vuoto alkoi tänään taas, tuhruttelua, ja hieman vertakin kerran tuli. Ei kuitenkaan tule tulvimalla. Pelottaa. Huomenna on soitettava lääkärille. :'(
 
Raitanen: Saisitkohan ultraa aikaistettua oman mielenrauhasi takia? Jos siihen vuotoon ei liity menkkamaista kipua, niin en usko, että sun vielä kannattaa huolestua liikaa keskenmenosta. Kaikenlaista vuotoahan saattaa esiintyä ja se on useimmissa raskauksissa normaalia (kunhan ei mene runsaammaksi kuin menkat). Sulla on kyydissä kaksi, joten on erittäin todennäköistä, että vaikka toinen olisikin heikkolaatuisempi eikä jaksaisi elää, toinen kuitenkin jäisi kyytiin. (Vaikka tuossa vaiheessa toisenkin menettämisestä joutuisi tekemään surutyönsä ).

Jännityksellä tietysti odotan, että mikä tämä oman vuotoni lähde on... Kamalasti en viime päivinä enää ole vuodosta itsestään ollut huolissani, sillä huono-olo kuitenkin takaa sen, että tiedän, jonkun olevan tarrautunut johonkin (kunhan ei vain ole kohdun ulkopuolella ketään...).
 
Huomenta!

Tulin ihan pikaviestin laittamaan! Mulla on tänään vihdoin se varhaisultra! Tunnin päästä! Pikkuhiljaa alkaa jännittämään!

Tulen sitten iltapäivällä kertomaan miten kävi. Töihin olisi palattava, on uutiset huonoja tai hyviä. Yritän tsempata itseäni siihen, että jos tulee huonoja uutisia, niin kestän sen, mutta varmasti siinä itku tulisi. Mutta pakko ajatella positiivisesti. Etovaa oloa on ja syötävä on jatkuvasti. Mitään vuotoa ei ole, mutta menkkamaisia tuntemuksia aika usein. Laskin, että nyt olisi menkat, jos ei olisi raskaana, toivottavasti johtuu siitä.

Palataan asiaan :)
 
Moi!

Ultra takana =) Ja ihania uutisia! Siellä se pikkuinen oli, ihan oikeassa paikassa, heti näkyi syke ja mitat vastasi täsmälleen viikkoja =) Kyllä on helpottunut olo, vaikka vielä näitä riskiviikkoja eletään. Lääkäri oli kuitenkin toiveikas, että kaikki menee hyvin, kun alkio oli siirrettäessä paras mahdollinen.

Oli jännää nähdä nyt "isompi" alkio, kun viikkoja mulla oli nyt enemmän, kuin kahdessa edellisessä raskaudessa ultratessa. Nyt oli ihan selkeä kaveri siellä, mittaa oli 1,44 cm ja viikkoja siis tänään tasan 8+0.

Iltapäivällä sitten soittamaan sairaalaan ja varaan ajan np-ultraan. Neuvola on jo varattuna ja se on 16.3.

Hui ja ihanaa =)
 
heippa!
oltiin isovanhemmilla muutama päivä ja siellä ei netti oikein pelittänyt niin jäi kirjoittelut vähemmälle...

Nia77, uskon myös, että palaat pian takaisin tänne! *peukutukset*

Angela77, näitä uutisia on aina kiva lukea :heart: Onnea!

Jozefina :hug: Muistan kyllä miten lamauttavaa tuo pahoinvointi oli, oikeesti ei pysty tekemään mitään muuta kuin olemaan paikallaan ja pidättelemään oksua. Tai sitten juosta alituiseen pönttöä halaamassa :p Toivottavasti loppuu pian!

Raitanen, mikä tilanne?? Minä päivänä sun ultra on? Muakin vaivaa tää oireettomuus... Koskahan on sellainen tilanne ettei mikään stressaa :/ ?

Ellastiina, mikäs sinun "vuototilanne"? Oletko huomannut, että vuodon määrässä olisi eroja jos esim. lepäillyt tai sitten ollut enemmän liikkeellä?

Lion32, mitkä sinun kuulumiset on?

(.) Minulla on neuvola 16.3. ja np-ultra 31.3 ja samalla kertaa myös lekuri äitipolilla. Minusta laitettiin jo väestöliitolla lähete äitipolille, kun minulla oli edellisessä raskaudessa tosi ärhäkkä raskausdiabetes. Nytkin syön Metforminia (pco:n hoitoon) ja ne ottavat sen jatkoon kantaa polilla. Rd tulee ihan varmasti, mutta miten pahana ja missä vaiheessa on insuliinit kehissä, jää nähtäväksi... Jaksaa jurppia :/ :headwall:

Mäkin ihmettelen näitten oireitten vähäisyyttä, muistaakseni tuossa ekassa raskaudessa mun mahaa vihloi ja särki ihan kybällä tässä vaiheessa. Nyt ei oikein tunnu miltään ja arvaatte varmaan, että pahat ajatukset on taas vallanneet mielen :(
jotain epämääräistä huonoa oloa on ollut ja olen oksentanut kolmena päivänä. Mutta voihan se johtua siitä, että olen syönyt melko tuhdisti....
Miten paljon teillä on tuntemuksia alamahalla???

täällä 7+1, vasta....
 
Angela: Ihania uutisia! Onneksi olkoon! :flower: Eiköhän kaikki mene hyvin jatkossakin.

mm-72: En oikeastaan ole huomannut, että levolla olisi erityisemmin merkitystä vuodon kanssa. Viikonloppuna esim. kävin kävelyllä normaalisti jne., eikä vuoto siitä lisääntynyt. Viime keskiviikon jälkeen ei ole semmoista tulvaa tullut, joka silloin oli. Tiputtelua kuitenkin on sillä Luge mönjä on tosiaan ruskeaa. Tänään on alavatsaa vihlonut vähän normaalia enemmän. En tiedä johtuiko se painavan kassin kantamisesta.

).( Tänään on ehkä vihlonut alavatsaa vähän enemmän. Pahanolontunne mulla vaihtelee melkein päivittäin. Melkein joka toinen päivä on huonompi olo. Mutta ei mitään sietämätöntä. Oksentanut en ole kertaakaan. Kaikki sympatiat Jozefinalle! Kyllä siinä varmasti on välillä vaikeaa pitää lopputulosta kirkkaana mielessä.

Jozefina: Millon sun pahoinvointi alkoi?

Mites muilla -- mihin vuorokauden aikaan pahoinvointi sijoittuu? Itse en ole huomannut itsessäni aamupahoinvointia. Aamupäivällä ja illalla on ehkä huonompi olo kuin muuten.

Ellastiina 7+0
 
Uusi ilmoittautuisi mukaan ketjuun =)
21.2. sitten sain sen elämäni ensimmäisen plussan. 23.2 tulos varmistui verikokeella. Lasta on toivottu 6-vuotta ja hoitoja käyty läpi seuraavanlainen määrä: 3xIUI,3xIVF omilla soluilla ja luovutetuilla munasoluilla 1xtuoresiirto ja 3xPAS josta nyt sitten tästä kolmannesta plussaa. Ensimmäisestä PAS:ista kemiallinen raskaus, muuten hoidoista aina negaa. Mulla paha endo ja muniksissa jotain häikkää. Miehessä myös simpoissa häikkää. Itse olen 30-vuotias ja mies 32.
Olen nyt lukenut tän koko ketjun ja ihan samanlaisia ajatuksia läpi käyn koko ajan mitä näköjään muutkin. Tuntuu toisaalta ihan huojentavalta.
Oireita ei kauheasti ole. Päänsärkyä ajoittain, joskus varsinkin työpäivinä sellasta heikotusta/huimausta. Menkkamaisia olotiloja alavatsalla ajoittain.
Mullaha tuli tippa kirkasta verta PP4 mikä ilm. oli sitten kiinnittymisvuotoa ja PP9 tuli ruskeaa tuhrua, mutta nyt ei ole tiputellut mitään. 2 kyytiläistä mulle siirrettiin. Ultra olis vasta 18.3 ja siihen tuntuu olevan ikuisuus. Välillä olen sitä mieltä, että alkio/t on lopettaneet kasvun eikä ultrassa näy mitään ja välillä taas aika levollinen mieli.
Ihanaa, että täälläkin on saatu hyviä uutisia ultrissa kaiken epäsukon jälkeenkin.

Bardolino ja rv 4+6
 
Angela, aivan ihania ultra-uutisia! Näitä lisää meille kaikille! :heart:

bardolino, tervetuloa! On teilläkin vaan pitkä polku takana... ihanaa kun nyt olette saaneet hyviä uutisia! Kiva kun meidän porukka lisii!

Ellastiina, minullakin sellainen lievästi huonompi olo ajottuu iltaan. Mut sekin korjaantuu monesti syömällä ;) Aamulla jos ei jotain juo tai syö, niin tulee heikotus, mut mistään pahoinvoinnista ei voi kyllä puhua.

(.) täällä ollaan nyt vähän rauhaisampia toissapäiväisen säikähdyksen kans. Ruskeaa tuhruvuotoa on edelleen, mutta vähenee selvästi koko ajan. Verta ei ole sen yhden kerran jälkeen tullut.
Kipuja ei ole ollenkaan, mikä on hyvä asia. Ei menkkakipuja, mutta ei ollut myöskään niitä viilteleviä kohtukipuja, mitä on ollut pari viikkoa. Eilen illalla sitten bongasin muutaman tervetulleen vihlonnankin. En tiedä, meneekö nekin jotenkin sykleissä?
Sain ultra-ajan tälle päivälle, vasta ilta-ajan tosin. PAKKO käydä siellä ihan oman mielenrauhan takia, tää kuitenkin vaivaa ihan hirvittävästi. Luulen, uskon ja toivon, että olivat vaan kummitusmenkat, mulla on yleensä aika runsas vuoto, ja nyt just olis kuukautisten aika normaalisti. Mutta voi hyvä isä sentään, miten osaa säikäyttää! Näitä EI tartteis!!!

Sit sitä jo miettii, et oonko mä ihan hysteerinen, onhan nää alkuraskauden vuodot kai enemmän sääntö kuin poikkeus. Mut riskiviikkoja kuitenkin eletään... voi voi voi kun kyytiläiset jaksaisivat vielä muutaman hassun viikon! No, mielenrauha ja kyytiläiset ajaa nyt kaiken ohi!

Kerron sit ultra-kuulumiset, pitäkää peukut pystyssä et kaikki on hyvin!

Raitanen ja kyytiläiset 8+1
 
Ihanaa Angela :heart: !

Bordolino, tervetuloa joukkoon!

Ja Raitaselle onnea ultraan!

(.) Itselläni siis huomen aamuna ultra TAYSissa. En oo edes vielä soitellut mitään neuvola juttuja, olisko pitänyt? Ajattelin, että sieltä klinikalta sit opastetaan... Mulla kun ei oo mitään kokemusta asiasta... Toivotaan, että ultrasta tulee hyviä uutisia!

Olotilasta sen verran, että hiukan aamupäivisin etoo, varsinkin, jos ei ole syönyt hyvin aamulla. Nytkin on hiukan heikko olotila, mennäkkö vessaan vai mitä?!? Ruokaa ei juuri nyt tee mieli. Ja olihan se pakko käydä morjestamassa pönttöä, nyt sitten syömään!
Vuodosta vielä sen verran, että oikeestaan päivittäin tulee vuotoa. Viime viikolla oli yksi päivä, kun tuli vähemmän ja eilen taas ei tullut juuri lainkaan. Toivottavasti se on nyt loppumaan päin...
Mahassa ei juuri ole mitään tuntemuksia, ei vihlasuja eikä mitään sellasta. Turvottava olo vain... Että sellasta täällä! Mites muuten oletteko te harrastaneet seksiä tässä piina-aikoina? Meillä mies ollut reissussa tässä plussan jälkeen ja tänään kotiutuu... Mut ajattelin, et jos huomiseen ainakin siirtää, kun on ultra takana!
 
RAITANEN: Hyvä, että pääset ultraan varmistumaan siitä, että kaikki on hyvin. Me oltiin jo näistä meidän hoidoista päätetty, että nämä on sitten tässä. Pakkanen on nyt tyhjä ja tämä oli viimeinen siirto. Näköjään ihmeitä voi sattua. Senkin takia pelkään ihan hulluna kuin käy, kun ei ole sitten enää "uusintakierrokselle" mahdollisuutta ellei voiteta lotossa...

LION:Meillä ei mies ole uskaltanut petipuuhiin ruveta. Ei milloinkaan edes piinisaikana saati nyt. Sanoo vaan, että kyllä hän kestää...ultraan asti haluaa kuulemma odottaa. Mulle ohjeistettiin vaan sairaalasta, että jos tulee kirkasta verta niin sitten yhdyntäkielto. Muuten normielämää.

Noista oireista vielä: Onhan mulla tissit tietty kipeet, mut ne on aina jonkun verran noista lugeista ja muutenkin enne menkkoja. No nyt ne on kyllä kasvaneetkin sen verran, että jouduin ostamaan jo isommat liivit eilen, kun koko ajan meinaa tissit pulpahtaa muuten ulos. Ja on ne kipeemmät kuin aiemiin. Yölläkin herää siihen, jos vaihtaa asentoo.
Ja pissahätä on yölläkin. En yleensä herää öisin pissalle, mutta nyt on jo monena yönä tarvinnu.

Veilä 14 päivää ultraan. Näin jo uniakin siitä...

Bartsu ja 5+0
 

Yhteistyössä