Alkionsiirroista plussanneiden vauvaketju vol 2

Hih että meidän typykät menee niin samoissa näiden liikkumisjuttujen kaa @-dino- ! Onhan he toki syntyneet mitä parin päivän erolla? Onko tytöllä muuten kuinka tukeva asento kun seisoo? Meillä vielä aika huteran näköistä joskus vaikka pönöttää kyllä välillä pitkäänkin seisaallaan. Että kävelyä ei ole odotettavissa hurjan nopeasti meillä ainakaan.

Olisi kiva kuulla muidenkin kuulumisia, niin paljon on eri vaiheissa eri lapset ja äidit. Toki kaikilla elämä niin erikoista nyt ja omalla tavalla kuluttavaa, niin ymmärrän jos ei jaksa kirjoitella.
On itekin jotenkin ihan eri tavalla väsähtänyt iltaisin ollut. Käydään toki vielä tarhakaverin kanssa joka aamu pari tuntia leikkipuistossa, edelleen ihan parasta päivässä ennenku mies tulee kotiin. Alkaa kyllä rutiinit ja rytmi löytymään muutenkin tähän uuteen normaaliin onneksi, niin lapsilla kuin äidillä. Jaksaa jaksaa!

Huomenna meidän mimmi jo 11kk, en tajuu!!
 
@Mandala päivän erolla. Typy eilen 11kk ♥ ja hauskasti nyt kyllä menee samoissa ku meidän tirppana alkanu kirimään kiinni! Aika huteraa on kyllä, ja kun intoa olis hytkyä yms seisaaltaan niin ei oo hyvä yhdistelmä. Sohvaa vastenki pääsee nyt nousemaan (meillä korkee sohva ja pieni tyttö) ja siitä kääntyy ottaan sohvapöydästä tukea. Mut ei jaloilla muuten oo kyllä mitään hajua miten sivuttain mentäis tukea pitkin. Huh, alkaa olla kyllä touhua nii paljo neitissä että äitiä ihan uuvuttaa :LOL:

Rytmi ei kärsiny kellojen siirrosta, ainakaan eilen. Päiväunet lyhentyneet ja yösyönnit nyt lopettanut. Painoa oli tullu taas tosi niukasti, asiaa ei yhtään kyllä helpota että liikkuu joka päivä vaan enempi. Ja se oksentaminen.. Eilenki kahteen kertaan, just ku saa vaivalla syötettyä niin sit kaikki pihalle ja homma alkaa alusta.

Tukiviittomia oon alkanu käyttään koska eihän tuo lapsi opi puhumaan piitkään aikaan kun ei oo voinu harjottaa ääntelyä yhtään.

-dino- & typy 11kk
 
Hei moi.. koitampa minäkin jotain piiitkästä aikaa rustata. Ei vaan yksinkertaisesti oo aikaa koskaan koneella olla ja inhoon kirjottaa luurilla. Ja etenkin kun silläkin oikeestaan vaan imettäessä mahis. Nyt simahti kantoreppuun kun oli pakko laittaa kun ei mikään taas käy ja mies töissä ja pakko oli saada tehtyä pari juttua, huonosti saan näinkään ku ei oikeen ole ulottuvuutta.. Ja pitäs oikeesti syöttää ja vaippaa vaihtaa, vaan kun on se "kirottu" maidon haku (kirottu siis just tän takia kun se tulee joskus n.9-11 väliin ja ku yksin kotona niin jepjep... ei uskalla mennä vaippahommiin kun et voi jättää tietenkään siihen ja ei oo kiva jos syöntikään keskeytyy, oisin taas sata kertaa kerennyt, mutta kun et tiiä..) Kiva pitää lasta nälässä.. maitoa siis piisaa yhä.. olin jo salaa vähän odottava et pääsee eroon luovutuksesta kun tulee 6kk, mutta saan vielä jatkaa sen ylikin ja eihän nyt rahalle viiti pyllistää näinä aikoina.
Meilläkin siis jo puolen vuoden ikä ihan pian, no on siihen 12 päivää.. viikko sitten oli mitat 66cm ja 7250g. Viihdy ei siis edelleenkään oikein missään, muuta ku sylissä, tai ei oikein aina siinäkään tai ainakin pitää olla jalkeilla, mieluusti hypyyttää häntä. Hyppykeinu on.. siinä pieniä aikoja pidetty et saa ite syötyä ym. mutta ei aina oikein siinäkään viihy vaan mekastaa.. Edelleen lie ongelma kun se liikkeelle lähtö ei oikein ole edennyt, heti kääntyy mahalleen ja alkaa valitus.. peppu on kyllä pitkään noussut, menee ihan karhukävelyasentoon asti, mutta kun samalla on pää maassa (ja usein nyrkki suussa ) niin sit lopulta kellahtaa sivuun.. nyt liikkuukin sit välillä kun ei oo pelkkää kiukkua niin kierimällä... Soseita ollaan vähän maisteltu, mutta ei mitenkään vielä säännöllisesti, pitäs kai alkaa lisätä.. mutta siinäpä yks stressin aihe. Tahtosin tehä ite, mutta mites teet kun takiainen on kokoajan sylissä.. ja toisekseen en tiiä mitä ja millon "pitää" antaa.. onko väliä.. niinkun et onko aamulla hedelmää vai puuroa vai vihannesta vai kuin.. Paskamamma fiilis taas vähän nostelee päätä, kun puol vuotta oot olevinaan kaikkes yrittänyt ja tuntuu ettei vaan riitä.. Niin sitä aina kuvitteli olevansa joku super äiti jos vaan lapsen saisi ja sit et kykene ees ruokaa hälle tekee.. ammon että olisit puoleen vuoteen tehnyt yhtään mitään kotihommia. Mies kyllä meillä tosi hyvin huolehtii sellasesta yleissiisteydestä, mutta sit on sellasia juttua mitkä vaan pitäs päästä ite tekee..
Nyt meni jonkun aikaa ehkä viikon puoltoista niin että kun aamupäivästä lenkkeilin se 1-1,5 tuntia niin sit vielä nukkui tunnin pihassa, mutta kun rupesin luottaa siihen et vois jotain siinä tehdä, niin tietty lopetti.. heh. Mutta nepä sit oikeestaan päivän ainuut unet.. joskus tissillä torkut mutta aina ei sitäkään.. nyt kun ei oikein viiti huvikseen joka päivä kaupassakaan käydä että sillä reissulla nukkus niin aika väsynyttä poikaa iltaisin.. nyt on kyllä sit sipannut pari kertaa yöunile jo ysin maita vaikka tähän asti ollu joskus ykstoista.. yöt on levottomia kun kääntyilee kokoajan nukkuessakin ja kun on mahallaan niin pakko kytätä miten se pää oikein on.. yöllähön syyään usein vaan kerran, paitsi noina öinä kun nukahtaa aikasin.. (hypätään muutomatunti eteenpäin) Siis tuo aikasin nukkumaan meno tuntuu väsyttäneen minua taas enemmän.. en sit tietty ihan heti mee kun en usko et on vielä oikeesti unilla ja sit herää jo kuitenkin aijemmin syömään ja siis joskushan joudun yhä pumppaa jo ennen kun poika herää.. saatan siis nukkua 2-3h, pumpata, keritä nukku max. 1h sit syöttö.. sit taas unille sit kun vielä välissä tosiaan monesti siihen hänen mylkkäsyyn herään niin.. ja sit ennenhän yleensä se toinen syönti oli aamulla joskus vaikka 6-7 niin sit monesti vielä nukuttiin nojatuolissa pari tuntia. Mutta nyt se on jo kolmas, ni hän ei enää taho nukkuu, minä kylläkin tahtosin :D Joinain öinä tuntuu ettei ois nukkunut ollenkaan.. no jotkut menee syvemmin nukkuen... ja siis ymmärrän toki et meillä menee tosi hyvin yöt.. mutta ehkä se päivisin kokoaikanen ööh.. mikä sana kuvaa.. no kuitenkin niin verottaa sit kans. Lenkkeilty ollaan tosiaan nyt melkein joka päivä ja lenkin mittaa kasvetettu 6,5-8km päivässä.. ja siis silti mulla kilot on ja pysyy, en nyt jaksa siitä marmattaa sen enempää (vaikka onki selluliittia reisissä enemmän kun koskaan ennen, edes raskaana), mutta jos joku muukin painii saman asian kaa niin ei oo ainut.. Nyt oon jopa hölkännyt välillä vähän vaikka vihaan juoksua.. En muista enkä jaksa tarkistaa kirjotinko jo joskus et luin jostain et jos on oikein korkee prolaktiin niin sit se vaikuttaa johonkin ja sit ei vaan lähe kilot.. ei oo suoraan maidon määrään verranollinen kai mutta mulla varmaan korkea kun alkoi jo sillon 3kk ennen synnytystä maito tihkumaan. Jooh, mitähän sit piti.. Oon miettinyt nyt kun tiet sulana niin mitenhän tuo pyöräily? Minkä ikästä voi kuljettaa pyörällä? Lähinnä olin ihan sellasta istuinta ajatellut, mutta luin jostain lauseen et se kaikkein "vaarallisinta" että kun sinä sit jos pyörä kaatuu niin kaatuu sit niin korkealta.. itse oon aina niitä perässä vedettäviä kärrejä vähnä pitänyt kamikaze juttuina.. kun ne tulee siellä perässä kauempana ja tien tasossa, et jos joku päällä tulis niin et kerkiis reakoida + olis liiskana.. Sellanen laatikkopyörähän olis kiva missä eessä on mutta taitaa olla niin kalliita et ei ehkä.. mutta siis voiko niissä istuimissa tyyliin siitä asti kun osaa istua ni kuljettaa? Toki kesällä sit siinä porottaa aurinko suoraan.. hmm.. äh, pitää kai tuota niiiiin tylsää käppäilyä vaan jatkaa..
Tuntuu et oon nyt kyllä vaan toistanut itseäni, siis että edellinen kirjoitus varmaan oli aika samanlainen, mutta ei meillä kai oo sit mikään juuri muuttunut.. ja ihan nyt oma napainen mutta kun @Mandala muiden kuulumisia kyseli..
Ikävä muuten kun hoidot keskeytetty, mutta toisaalta, ei varmaan olis ihan parasaika raskaanakaan olla, ainakin itse varmaan kaiken muun lisäksi nyt sit lisä pelon saisi tosta korona asiasta.. tsemppiä kaikille raskaana oleville jos kuka lukee.. muutenkin etenkin "meillä" niitä pelkoja siinä muutenkin on, koittakaa silti nauttia edes vähän.. Itse tosiaan aina välillä "haaveilen" että ehkä joskus toinen vauva (siis jos luoja vaan soisi) mutta sitten kyllä samalla realistisesti en tiedä miten pärjäisin.. kun ei kerran tunnu pärjäävän yhdenkään kanssa..
Ja kyllähän minun pieni (vaikka niin hurjaa vauhtia kasvaakin) on maailman ihanin ja suloisin hymypoikakin aina välillä, ihan useinkin.. hän vaan ei viihdy "yksin".. (sekin kun on lattialla leikkimatolla ym. ja kitisee ei siis oo mitään itkuhuutoa, vaan sellasta tyytymätöntä karjuntaa/käskemistä, se vaan on hermoja raastavaa, vaikka tietää ettei hänellä mitään hätää ole) ja vaikka kuinka aamulla ei meinaa silmiä nojatuolissa auki saada kun toinen alkaa kekkuloida niin kun lopulta saat avattua ja sinua tillottaa ihana naurusilmäinen hangonkeksi niin johan jostain voimia tulee.. Ja vaikka kuinka välillä väsyttää ja tuntuu ettei tuu mitään niin hetkeäkään en ole ns toivonut ettei häntä olisi.. vaan hän on täydellinen ja en vois olla kiitollisempa, vaan vain tämä "oma riittämättömyys" on se mikä välillä harmittaa...
Voimia kaikille etenkin riskiryhmissä oleville tänä hulluna aikana.. meidän eloon nyt ei ihan kauheesti oo vaikuttanut, kun ei muutenkaan mitään harrastettu jne. aika vähän missään käyty, tietty tosiaan ei viitä kaupassa ihan ravata jokapäivä jotain ja ei ees kummit ym. oon nyt käyneet..

Noniin eiku kevättä vaan kaikille..
-Domi ja kohta 6kk herra
 
@Domi ihana hangonkeksi siellä! Tiedän tuon tunteen kyllä, joskus aamuisin ihan järkky väsy, mutta silmät kun vääntää auki niin toinen siinä suu korvissa, eihän sitä voi kuin herätä pusuttelemaan!

Mutta jaksamista vaan kovasti, helpottaa päivä päivältä ihan varmasti! Mitä enemmän nää tyypit alkaa itse liikkua niin sitä tyytyväisempiä ovat tai ainakin voi hämätä ja pelata aikaa nouda-leikillä eli viskaa kauemmas jonkun Todella Kiinnostavan asian kuten jotain muuta kuin lelun (mieluiten sais vissii olla puhelimia, johtoja, jotain rautaista, kumista tai lankamaista....), ja sitten ryömii sitä ihmettelemään - ja mä ehdin ehkä tyhjentää astianpesukoneen :)

Nyt koronan aikaan tulee kyllä mentyä aika armollisesti esim. ruokien suhteen eli vauva saa kyllä purkista aika lailla, tai usein sellaista sekoitusta että kaupan sose (porkkana-peruna tai maissi yleensä) ja siihen sekaan jotain proteiinia kotoa. Ainoo vaan että purkkeja kuluu aika vauhdilla ja on vaikea arvioida ostoksia, kun mekin yritetään vaan kerran viikossa käydä kaupassa ja nyt on kauppatilauskin vetämässä parin viikon päähän.

Ja joo olen kanssa kuullut tuon hormonihomman, joka vaikuttaa kilojen pysymiseen. Itte odotan suosiolla siihen että imetys aikanaan loppuu, joskin nyt kotoilu on saanut kyllä ulkoilemaan ja lenkkeilemään, jopa juoksemaan ja online-jumppaamaan ihan uudella tavalla eli katsotaan onko mitään vaikutusta.

Päivät seuraa toisiaan aika samanlaisina. Kovin paljoo variaatioo ei keksi, vaikka onneksi lenkkiseutuja on joka ilmansuunnassa vähän erilaisia. Autokin olis retkiä varten mutta ei olla nyt käyty sellaisillakaan. Ehkä maisemanvaihdos sitten paikallaan, kun oikeesti tätä on kestänyt kauan. Uudellamaalla ollaan eli kovin kauas ei pääse maisemaa vaihtamaan. Harmittaa, kun kevätmökkeilyt jää taas, viime vuonna en raskaana uskaltanut mökille juuri ollenkaan (koska esikoinen syntyi ennenaikaisena).

Voimia vaan kaikille! Itse keksin piristyksiä tilailemalla kaikkia ihania vauvanvaatteita ompelijoilta, kun rahaa ei nyt juuri minnekään mene. Tyttö piristää oppimalla kaikkea uutta koko ajan. Viikonloppuna otti ja nousi ylös sohvaa vasten ja nyt haluaisi seisomaan koko ajan. Huteraahan se vielä on! Itse ei osaa vielä ees mennä istumaan, mutta seisomaan piti päästä! Konttaamista treenaa kans, mutta nopeiten pääsee yhä ryömimällä. Juttua tulee paljon, tä-tä-tä-tä on lemppari.

Nyt on ollut monta yötä että on vain yksi syöminen. Vieläkin mennään sivuvaunulla, mutta laita varmaan täytyy asentaa hyvin pian. Osataankohan me nukkua erillään!? No, nyt öitä! Esikoinen tuli viereen eli mies päätyi työhuoneeseen ja mulla varmaan sikeet unet tiedossa...hah!

MaiMei ja tipu 8kk ja viikko päälle
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja Domi
@Domi voi mikä sylitakiainen sielä<3 lohdutan että helpottaa iän myötä, mutta tiiän kui raskasta on ku toinen ei viihdy yksin yhtään. Kyllä saa vähä valittaa, ite oon välillä tosi katkera miks pitää olla vauva-aikaki nii vaikeeta kun sen lapsen saaminenki oli hankalaa. Silti pois ei antais. :love:

Mitä ruokiin tulee niin purkista vaan hyvällä omatunnolla. Ihan oikeesti ei oo pakko jaksaa tehä ite. Meillä syödään purkista monestaki syystä. Teen välillä ite, sillon ku jaksaa. Musta on nii kamalaa se äitien syyllistäminen lasten ruokailujen suhteen. Tällä mittarilla oisin se paskin äiti, ei imettäny ja purkkiruokaa syöttää.

Ja mitä syöttää niin meillä aamu/ilta puuro ja siihen oon sitä hedelmäsosetta nyt lykänny kyljeen. Lounaaksi ja päivälliseksi liha-kasvis tai joskus harvoin ihan vaan kasvisose. Välipala oli pitkään pelkkä maito, nyt koittanu antaa ees naksuja tai hedelmä/kasvisosetta.

Pyöräilyyn, monestikko oot kaatunu pyörällä aikuisena? Tuskin kovin monesti. Ite en ainakaan muista että oisin. Joten hommaa se istuin ja lähtekää ajelulle (y) kaikessa on riskinsä ja mitään ei voi tehä jos alkaa kaikkea varomaan.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87 ja Domi
Munkin piti pyöräilystä sanoa että kanssa hirvittää ne kärryt enemmän, jos joku ajaa päin tai itse ei hahmota ja kääntyy vaikka väärin. Esikoinen kyllä tosi paljon haluais sellaista, toivoo että mahtuis vauvan kanssa kyytiin. Kiloraja joissain tais olla 50kg eli vielä mahtuisivat yhdessä. Laatikkopyörä tarvii kanssa totuttelua. Tavallinen pyöränistuin on helpoin, nää on niin kevyitä vielä että ei ees huomaa että ketään on kyydissä. Meillä ei oo istuinta ja kypärää, jospa kesällä sitten vuoden ikäisenä aloittelis.
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
@-dino- hitto kuulostaa raskaalta toi syömisen ja oksentelun kanssa säätö :(
Meillä ei seisaaltaan nyt halua liikkua, pelottaa kai kun on pyllähtänyt lattialle muutaman kerran. Mutta osaa kiivetä veljensä sänkyyn kun on sellainen matala :O ei voi siis jättää sinne puuhastelemaan ilman vahtia kauhean pitkäksi aikaa. Plus pojalla on potta myös omassa huoneessaan mihin tekee välillä ilmoittamatta pissat niin tyttö menee heti sinne läträämään kun näkee jos en oo ehtinyt tyhjentää. Pinniksen pohja piti laskea joku aika sitten jo seisomisen takia, vaikka eihän hän siellä nuku kuin alkuyön.

@Domi onpas hän oikein varsinainen Velcro baby! Mutta kuten mainittu, kyllä se helpottaa iän myötä. Sitä nyt ei tiedä sitten minkä ikäisenä, mutta varmasti jonkin verran sitten kun alkaa liikkumaan ja tutkimaan maailmaa.
Ja siis tosi hyvää työtä teet vauvasi kanssa kun vastaat hänen tarpeisiinsa noin hyvin <3 Onhan se varmasti tosi raskasta mutta just nyt se on sun tärkein "duuni" ja älä välitä jos vaikka kämppä sotkuinen tai vauva saa purkista ruokaa. Siinä Netflixin vauva dokkarissa puhuttiin, että vauvat ketkä saa kaiken tarvitsemansa huomion ovat sitten rohkeampia tutkimaan maailmaa itsenäisesti. Hyvin sä vedät <3

Meillä taas yöt ottanut kunnon käännettä huonompaan suuntaan kun vihdoin eka hammas puskee läpi! Ja ainakin 4 muuta edessä olevaa hammasta pullottaa sen verran, että olisi ihme jos ei nekin puhkea.

Vauvan ruokailukin ollut kikkailua hampaiden takia. Pitää olla joku "sisäänheittäjäruoka" mikä häntä kiinnostaa kunnolla niin saa häntä samalla syötettyä eli vaikka spagettia tai herneitä tms mitä lappaa suuhunsa kun syötän. Kaupan ourkista annetaan kun syötetään, muutoin syö itse.

Täällä kans päivät tosi samanlaisia; aamulla ulkoillaan kaverin kanssa, kotiin lounaalle ja päikkäreille. Illat ollaan puuhattu kotona kun ei ole huvittanut mennä ulkoilemaan toista kertaa miehen kotiin tullessa päiväruoan jälkeen. Pitkin hampain merkitsin pojan poissaolevaksi koko huhtikuun ajaksi päiväkodin tietoihin. No onhan tässä jo melkein kolme viikkoa takana, jaksaa jaksaa...! Ai hitsi sitten kun vapaus joskus koittaa huh ei tiedä oikein varmaan mihin sitä aikansa sitten käyttää :D
Mutta nyt aletaan askartelemaan perunaleimalla pääsiäiskortteja isovanhemmille ja kummeille ketä ei nyt pääsiäisenä päästä näkemään. Ei huvita mennä leikkipuistoon vesisateessa tänään.

Mandala ja pikkumimmi 11kk <3
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Domi ja atvk87
Heihoi, muakaan ei huvita puhelimella kauheesti kirjoitella. Hymiöt ei ainakaan viimeks toiminu.

Täällä tuli 10 kk täyteen puoltoista viikkoa sitten ja neuvolassa oltiin, 11780 g ja 77,9 cm.
Kiipeilee kovasti ja availee keittiön laatikoita, meillä on sellaset itsestään sulkeutuvat, nii voitte arvata että siellä on pienet nakit välissä jatkuvasti.
Osaa kävellä tukea vasten ja sellasen kävelykärryn kanssa ja tuoleja työntää edellään. Kyykyssä osaa jo olla ilman tukea, mutta ei oo vielä yrittänyt seisoa ilman tukea.
On edelleen tosi huomionkipeä, mutta välillä leikkii/puuhailee ihan itsekseenkin, sillon pitää välttää katsekontaktia! Heh.
Vessapaperirulla on parasta, mulle onkin nykyään paperit pilkottuna valmiiks.

Syödään kans paljon kaupan soseita, nyt näissä 8 ja 10 kk soseissa alkaa olemaan makua ja paloja. Muutaman kerran viikossa sormiruokailee samoja ruokia, mitä me syödään. Riippuu vähän ruokalistasta, että mitä pystyy antamaan. Aloiteltiin jugurtti ja raejuusto. Oppi imemään imukorkilla smoothiet pussista viime viikolla, niin se on helpottanut aamupaloja, kun ei jaksais keskittyä puuron syöttämiseen syöttiksessä ja mulla ei hermo kestä sitä pelleilyä.
Oon sit tarjoillu smoothien ja puurorieskaa lattialle. Isänsä kanssa syö paremmin, mut rytmi on taas venähtänyt niin myöhäseks aamuisin, ettei isä oo enää kotona, kun poikanen herää.

Tissiä menee vielä monta kertaa päivässä ja öisin kerran ja välillä kun herää niihin kauhuihin tai painajaisiin tai muuta, nii haluaa tissin suuhun rauhottuakseen, muttei ala syömään.
Nukkumaanmenot on tosi vaikeita! Älyttömän vaikee tunnistaa sitä sopivaa hetkeä, et ois tarpeeks, mut ei liian väsyny. Sit saattaa vielä piristyä uudelleen sängyssä ja alkaa touhuumaan ja liikkumaan kauheesti. Meilläkin on pinnis sivuvaununa, mut nyt joutu pohjan laskemaan alimpaan, nii sukeltaa sinne puol metriä pää edellä sängystä ja sit kiipee takas sänkyyn jne sekoilua illat. Muuten perhepeti on ihanaa. ❤
Päikkärit nukkuu parhaiten vaunuissa, vieläkin kahdet, toiset yritän nukuttaa sänkyyn tissille. Mulla tulee reilu 40 km kävelyä viikossa.

Tää koronasekoilu kyllä harmittaa, mut meiltä peruuntui vaan muskari ja uinti, muuten ei arkeen juuri vaikuttanut. Saa olla kiitollinen, ettei oo mitään kotiopetettavaa tässä lisäks. Voi olla, että tää muuttuu vielä kauheemmaks, ku alkaa jengiä tippua ympäriltä. Ihan poikkeuksellista aikaa.
Ihanaa silti kun kevät tulee!

Oon kans paljo miettiny tota, et sisarus ois kiva, mut ku just ja just yhen kans pärjää huonosti, nii ehkä ei kannata. Toisaalta voishan se seuraava tilastollisesti olla iisimpi. Katellaan parin vuoden päästä!

Tsemppiä kaikille, erityisesti teille joilla perussairauksia pienillä. ❤

Poikanen 10 kk 1 vk.
 
  • Tykkää
Reactions: Domi ja Mandala
Tuolta plussanneiden puolelta huutelen (tänään 23+0) sektiokokemuksista kun se nyt näyttäisi olevan edessä etisen istukan takia. Lähinnä sitä, että miten kauan siihen toipumiseen oikein menee? Meillä on kaksi koiraa, joiden lenkitys ja muukin hoito on aika lailla mun vastuulla, niin voisi vähän henkisesti miestä valmistella siihen miten pitkään sen pitää olla hoitovastuussa... Ihan siis esim. sellaista ajattelin, että meneekö siinä tosiaan viikkoja ennen kuin voi lähteä edes yhden koiran kanssa pienelle lenkille? Nuo on kyllä sellaisia oravien/rusakoiden/peräkärryjen perään ryntäilijöitä, että ei ehkä leikkaushaava ihan pian kestä sellaista kohtelua.
 
Mä olin @Silmu75 tosiaan koiran ja vaunujen kanssa lenkeillä jo tosi pian. Yritin just kysellä mieheltä että kuinka pian, mutta ei sekään muistanut. Mies oli joka tapauksessa 2 viikkoa kotona alkuun, ja IHAN viimeistään sen jälkeen hoidin jo yksin kaiken, mutta varmaan jo ennenkin. Me kun oltiin sokereiden takia sairaalassa 5 yötä, niin johan siinä kolmena viimeisenä olin yksin yötä lastensairaalan puolella ja hoidin yksin itseni sekä vauvan. Haavan vaan sit jotenkin unohti. Mutta ei kannata unohtaa suihkutella päivittäin, ettei tulehdu tai muuta ikävää! Kyllä mekin oltiin varauduttu että mä nukun olohuoneen sohvalla ja mulle vaan kärrätään vauvaa imetykseen, mutta olin kyllä jalkeilla ihan koko ajan normaalisti, kun kotiin oltiin päästy.

@atvk87 muakin on alkanut kovasti harmittaa vauvaharrastusten peruuntuminen. Onneksi ehdittiin lattareihin, pilatekseen ja vähän muskariinkin, mutta etenkin se muskari oli niin ihana, ja mukavaa porukkaa, ehti jo tottua siihen yhteisöön ja vauva tykkäs kovasti. Ja onhan se mukavaa vaihtelua päästä kotoa välillä muihin maisemiin. Huh nyt ei sitte pääsekään... Iloa on ollut ainakin sen verran, että veli on entistä läheisempi. Koko ajan pitäis päästä veljen luo <3 Ja yhdessäkin leikkivät - no raukka 9-vuotias leikkii jo vauvankin kanssa, kun muita kavereita ei näe... :(

Meilläkin pitäneis alkaa miettiä että miten yöunet tulis ilman tisua... Nyt pyörii ja puuhaa, tuttia jäytää, jokeltaa ja hilluu, mutta lopulta sitten haluaa vielä imaista ja siihen sitten simahtaa. Sitten voi varovasti nostaa, jos tarvii, vielä ollaan samassa tasossa.

Kovalta taudilta tuo koronan kaameus kuulostaa, aion kyllä pitää tämän lauman niin suojassa kuin vain mahdollista. Pysykää kaikki turvassa!
 
@MaiMei Kiva kuulla, ehkä en sitten tosiaan ole tyyliin kuukausitolkulla toimintakyvytön. :D En vielä uskaltanut kertoa miehelle, että sillä on sitten vähän enemmän hommia jonkun aikaa...

Ja ääh, mun toinen jalka (vain toisessa on suonikohjuja jo ennestään) on ollut turvoksissa jo viikkoja, mutta eilen illalla turposi toisen insuliinipistoksen jälkeen ihan tönköksi. En ole siis huolissani, just torstaina kysyin lääkäriltä tuosta toispuoleisesta turvotuksesta ja ei tuntunut mitään tukokseen viittaavaa. Mutta siis millä ihmeellä turvotuksen saisi laskemaan? Jalkaa pitäis kai pitää ainakin kohollaan, mutta sitten taas ei saisi paljoa maata selällään, niin miten? Kohta lähden lenkille kokeilemaan mahtuuko jalka kenkään. Apteekista voisi kysäistä onko tämä nyt tosiaan sivuvaikutus (lääkeselosteessa mainittiin turvotus nivelten ympärillä) ja osaisko ne neuvoa jotain. Tukisukkahousut on jo tilattu, toivottavasti tulevat ensi viikolla.

23+2
 
@atvk87 kylläpä sulle kertyy lenkkiä. Nukuttamisen hankaluudet on kyllä rasittavinta hommaa heti syömisongelmien jälkeen. Ihana ku sielä niin liikkuvainen jäbä jo :love: ihanaa myös että ajatukset jo sisaruksessa vaikka poika ollu vähän vaativa. Häkellyin tässä taannoin ku näin somessa kuvan vastasyntyneestä ja hetkellinen vauvakuumeen aalto pyyhkäisi yli. :eek:

@Mandala toivottavasti sielä ei ihan hulinoinniks oo yöt menny. Ja voi kääk jos 4 hammasta kerralla! Meillä kolme oli jo melkonen urakka :D kaks poskihammasta tulossa tällä erää ja ne vaivaa jonki verran.

Toisaalta toivonki että tulis nyt paljo hampaita pian kun typy selvästi naksuista innostuneena tykkäis syyä kiinteämpää ruokaa mutta ongelma on se nieleminen. Seulan läpäissyt puurorieskat, keitetyt kasvikset, peruna, kananmunan keltuainen. Pasta ja kananmunan valkuainen menee ihan pieninä paloina kun antaa suuhun. Munakas ei mee. Pitäis alkaa kokeileen muitaki juttuja. 8kk ruuat joudun soseuttamaan kotona, oon ostanu niitä kuitenki makujen takia. Kaura/soija jugurtille tuli täystyrmäys. Puurokaa ei nyt uppoo, mutta onneks on noi rieskat. Kokeilin myös eilen jättää välipalan pois kokonaan. 4 ruokaa ja 4 maitoa, meni ruokailut ehkä vähän paremmin. Maidot ainaki maistu hyvin.

@Silmu75 oonki omaa sektikokemusta jakanu plussanneiden puolelle, mutta kävelystä sen verran että kyllä mää viikon päästä sektiosta kävelin nopeempaa ku loppuraskaudesta! Hah.

-dino- & typy 11 ja kohta puoli kk.
 
Hei kaikki pitkästä aikaa
Onpas pässi tämä uusi alusta, no näillä mennään.
Ensin omat kuulumiset nopeasti, tyttö jo 7,5 kk. Paino samassa lähes kuin 5kk neuvolassa. Meillä oltiin 7kk neuvolassa siis 9 kg ja 65 cm. Fysioterapia aloitettiin kun on ilmeisesti motoriikassa vähän kirittävää. Etänähän tämä videovälitteisesti nyt tässä tilanteessa on. Vauva nukkuu edelleen aika paljon paremmin kuin esikoinen, vaihtelevuutta öissä kuitenkin on. 6kk iässä meillä kävi kylässä RS-virus. Esikoinen sairasti ensin kovan flunssan, sitten sairastuin minä ja viimeisenä tosiaan vauva. Selvittiin kotona avaavilla lääkkeillä. Juuri kun tästä aloimme parantua niin tulikin sitten nämä koronarajoitteet. Meillä on esikoisen kerhosta nyt 5 viikkoa ja sen jälkeen ei ole ollut hänellä yhtäkään kontaktia oman perheen lisäksi. Minulla on yhtä monta kontaktia kuin vauvalla eli neuvolakäynti ja siellä neuvolan th. Mies käy 1xviikossa töissä fyysisesti ja muuten tekee etätöitä. Vauva ei sureta, mutta esikoinen vähän enemmän. Meillä lähinnä sormiruokailaan, joskus mene jotain kiinteetä 1 tl päivässä, joskus ei yhtään. Vauva ei osaa vielä istua niin aika säätöä.

@Domi, meidän vauvalla on ainakin vielä sukellusrefleksi eli pidättää hengitystä kun tuuli käy naamaan niin ei voi kuvitella pyöräilyä. Muistanko mä että olisi hyvä olla lähemmäs vuotta, no ainakin sitä hengityshommelia kannattaa tarkkailla. Ei mitään paineita ruoan tekemisestä, kyllä niillä purkkiruuillakin selviää.
@atvk87 Kiva kuulla kuulumisianne. Kävely pitää varmaan mielen virkeänä. Pitäisi itsekin kävellä enemmän.
@Mandala Toivotaan teille parempia unia ja öitä mahdollisimman pian.
 
  • Rakkaus
Reactions: atvk87
Saiskohan sitä aikaiseksi jotain kirjoitella taas. Tuntuu, ettei oikeasti oo mitään asiaa, mutta kiva on käydä muiden kuulumisia lukemassa.

@gemmy äähhh RS virus, se on niin karmea, onneksi saitte kotihoidolla selätettyä!

@-dino- toivottavasti syöminen vielä suht hyvässä jamassa edes! tuli mieleen, että jos haluaa ravintopitoista jotain tehdä, ja jos puurorieskat teillä upposi, niin meniskö nämä? https://www.soppa365.fi/reseptit/arjen-nopeat-vegaaninen/bataattipannarit
Mä laitoin vielä tavan vehnäjauhojen sijaan spelttijauhoa kun niitä sattui olemaan.

@MaiMei meillä yöt myös tuollaista härväämistä, että hyöritään ja pyöritään. Mimmi myös kiskoo mua topin/liivien olkaimesta tyyliin koko yön, kahmii sormillaan niitä koko ajan. Meillä pinniksestä pohja tiputettu jo aikoja sitten niin usein jaksan max yhden kerran palauttaa sinne takaisin, ja sitten otan viereen kun siinä pystyy paremmin koomata kun jos istuis sängyn laidalla imettämässä ja takaisin laittamassa. Toki joinain öinä mimmi ei kyllä millään sinne halua takaisin.

Tänään oli rankka päivä tyttöselle kun eka mentiin baby screen jatkotutkimuksia varten eka verikokeeseen ja siitä neuvolaan missä tuli kolme piikkiä, joten aika rei'itetty on ja kaikki tämä aamupäikkärien aikana, joten tunnelma ei ollut aivan katossa. Verinäytteen otti kyynärtaipeesta, oltiin saatu etukäteen puuduttava laastari kyllä, mutta kauheintahan tietty oli se tiukka kiinni pitäminen.
Nyt näytteestä tutkitaan onko diabetes tyyppi I vasta-aineita. Napanuorasta otetussa näytteessä todettiin kohonnut riski diabeteksen muodostumiselle. Kuulemma entero rokko voi ainakin laukaista jos on alttius olemassa. Sais kyllä jäädä tulematta... Strategiset mitat oli 75.5cm ja 10.1kg.

Pojan tarhakaveri on nyt mennyt takaisin tarhaan, joten pitää pohtia kunnolla halutaanko vielä jatkaa heidän näkemistään leikkipuistoissa. Poika kyllä selvästi kaipaa oman ikäistään seuraa ja antaahan se hengähdystaukoa itselle. Alkaa olla kisaväsymystä kyllä kotona varsinkin, kun oon vaan pari kertaa sanonut pojalle, että en yksinkertaisesti jaksa nyt leikkiä hänen kanssaan autoilla tms. kun siis en vaan saanut itsestä irti innostua sillä hetkellä..

Tyttö siis vieläkin tekee hampaita, ensimmäinen ei ole ehtinyt edes kokonaan näkyviin kun kaksi muuta on puhjennut ja näyttää tosiaan ainakin yksi vielä olevan puhkeamassa koska tahansa. Salaa mielessäni toivon, että öihin alkaisi pikku hiljaa tulla parannusta kun ne kaikki olisi tullut. Mutta en kyllä millään tasolla pidättele hengitystä :D
Aikamoinen touhutyttö tämä on kyllä. Kovaa vauhtia vetelee tukea vasten ja välillä meidän kauhuksi päästää irti, ei vielä kauhean tukevan näköistä.
Leikkipuistoissakin tykkää maassa touhuta varsinkin jos pallolla pääsee leikkimään. Kotonakin on suosikkipallo mitä halailee rakastuneena.

Vloppuna mentiin pitkästä aikaa Prismaan koko porukalla. Ei ollut mitenkään tungos niin tuli rauhassa tehtyä ostoksia. Eipä oo Prisma tuntunut koskaan niin hienolta paikalta kuin nyt :D oli vaan kiva päästä tutkimaan lastenvaatehyllyjä yms rauhassa, oon sellanen shoppailijaluonne muutenkin niin sitä on kaivannut tässä kaikessa. On se eri hypistellä lastenvaatteita itse kun tilata nettikaupoista mitä on tullut tehtyä paljon. Meikitkin piti nyt sieltä ostaa ja hiustuotteet mitä en kyllä moisista kaupoista ole ostanut vuosikausiin.

Huomenna sitten 1vee juhlat! <3 no siis juhlat tietty ei toteudu, mutta omalla porukalla. Perheen miehet päätti, että pitää saada mansikkatäytekakku, joten täytyypä ekaa kertaa semmoinen tehdä. Tähän loppuun taas "mihin ihmeeseen tää koko vuosi on kadonnut??!!!" :O
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -dino-
@Mandala onnea onnea yksivuotiaalle :love:

Oho, Prismassa! Kuulostaa kaukaiselta todellisuudelta :D Me jökitty tiukasti kotona edelleen. Aattelin kyllä että joku päivä voisi juosta tuonne läheiseen ostoskeskukseen ihan vaan kurkkaamaan, onko se yhä siellä olemassa...! Ei tee kyllä edes mieli mihinkään kauppaan, sen verran oon ehdollistunut tartuntavaaralle. Mutta on sitä yhä useammin tullut mietittyä että milloinhan sitä vaikka bussilla uskaltaapi ajella seuraavan kerran.

Pyörään haluaisin nyt sitten kuitenkin sen pyöräkärryn. Olis kiva myöhemmin kesällä, lähellä 1v-synttäreitä, alkaa tehdä kunnon pyöräretkiä. Esikoisen kanssa tehdään nyt, mutta pieninkin mukaan. Mulla ei ole ajokorttia eikä mies ole mikään sunnuntaiajelija eli ei oikein halua lähteä koskaan huvikseen rattiin. Näinä aikoina olis kuitenkin kiva päästä välillä vähän uusiin maisemiin.

Typykkä täytti juuri 9kk ja sinä päivänä teki ekat kakat pottaan :O Pottapissejä on tullut jo pitkään. 9kk merkkinä oli myös peräti 3 hammasta ylös. Neljäskin siellä nyt pilkistää eli kuusi hampia on nyt saldo. Hirveellä raivolla konttaa, etenkin takaovelle, jos sen avaa. Takapiha on ehdoton lempipaikka. Mä olen alkanut unelmoida pienestä leikkimökistä sinne, ihan tytön oma paikka. No saa velikin käydä tietenkin. Veljellä oli aikoinaan hiekkalaatikko siellä (meillä melko mini rivaripiha), mutta se hajosi muutamassa vuodessa. Nyt kun rahaa ei mene juuri mihinkään, olis ehkä mahdollista hankkia pikkumökki.

Mua niin harmittaa, ettei voi nähdä lasten isovanhempia. Eivät näe vauvan kehitysaskelia kuin videolta, ei ole ihan sama asia. Mun vanhemmat on 74 ja vielä kaukaisessa kaupungissa, niin ei oikein etätreffitkään onnistu. Ollaan me kyllä aiottu mökillä nähdä, vaikka sitten viiden metrin päässä toisistamme. Koira tosin nuolee kaikki aina läpikotaisin riemuissaan...

Kiitos bataattirieskaohjeesta, @Mandala! Tuota en olekaan vielä tehnyt. Tyttö tykkää kovasti puuroporkkanalätyistä, banaanileivästä ja linssirieskakin menee. Kiinnostui yhtäkkiä leivästä niin vimmalla, että nyt on pakko tehdä omaa "leipää" hänelle aina. Haluaa myös juoda kupin reunalta aina, kun mäkin! :D Mitä kauramaitoa olet käyttänyt? Onkohan jossain vähemmän suolaa kuin jossain toisessa? Mä en ole vielä uskaltanut käyttää kauramaitoa sen suolan takia. Ostan välillä vieroitusvalmistetta resepteihin, joissa käytetään maitoa.

Terkut kaikille!

MaiMei ja neito 9kk
 
Oho wau teillä pottaillaan! Mä oon aivan liian laiska edes aloittamaan vielä :D

Ja oatlyn luomu kauramaitoa käytin tytölle enneku sai alkaa tavan maitoa käyttää. En kauramaidon suolasta oo yhtään jaksanut välittää kuten en Talk Murujenkaan. Ja 10kk eteenpäin on saanut raejuustoa ja mozzarellaa syödä. Raejuustoa rakastaa, söisi varmaan puoli pakkausta jos antais hah!

Meitäkin harmittaa ettei isovanhempia näe ja kun ei yhtään tiedä kauan kestää.. Ovat 69-70 mutta mun vanhemmat ainakin riskiryhmää. Tyttö kun muutenkin helpommin vierastanut niin tää kaikki ei sen suhteen varmaan hyvää tee kun videopuheluiden kautta vaan näkee heitäkin. Juhannus kyllä siintää mielessä ja olisi se kyllä aika katastrofi jos eka kertaa 19 vuoteen ei sinne menisi. Se on siis miehen vanhempien ja heidän kanssa aina siellä oltu kesäisin ja erityisesti juhannuksena. Toisaalta miettii että jos oireettomia ollaan ja kontaktit nollissa niin miksei?

Pysykäähän kaikki terveinä <3
 
Heimoi. Heti kyllä tosiaan viihtyvyys lattialla lisääntyi kun pääsi liikkeelle.. päätin virallisesti et työmi päivän ennen 6kk kun sillon olkkarista keittiöön useamman metrin matkan.. meno on nyt hurjaa, hänellä on jännä tyyli, jalat potkasee kovaa ja toinen käsi vetää silleen niinkun poikittain ja toinen taas "normaalisti" ja välillä oikeen maha ilmassa "liitää"! Se kävelytuolikin nyt sit hankittiin ja siitä ihan tykännyt ja välillä panikoin tuleeko liikaakin pidettyä.. kun äkkiä vartti puoltuntia hurahtaa kun saa jotain tehtyä, mutta lähinnä siis et saahaan syötyä yhtä aikaa ym. Miehän oon myös jo useamman viikon häntä "potattanut" eli oikeestaan aina vaipanvaihdon yhteydessä käytän potalla ja yllättävän usein tekee pissin, siis huomaa ihan että tikistää sen.. en toki kuvittele häntä vaipoista kuivaks vielä pitkään aikaan, mutta et jo tottus siihen kapistukseen ni ehkä olis sit helpompaa kun sen aika on. Ja kerran teki "loppu kakankin" kun teki vaippaan mutta oli niin vähän että laitoin vielä potalle ni töräytti sinne loput ja tänään sit teki ihan muuten vaan kakankin!!! Yöt on välillä yhä enemmän kekkulointia, hyörii sängyssä ja välillä "metelöi" ja en ees oo varma et valvooko vai nukkuuko, yleensä rauhottuu hyvin, mut yks yö meni aika pitkään niin että jouduin ottaa syliin rauhottumaan, siihen hyvin rauhoittu ja sitten kun laskin takas niin puol minuuttia ja taas pyöräti ja alko metakka pakko oli lopulta imettää (vaikka ei periaatteessa olis vielä sen aika ollut) että sain kunnolla uneen... No nyt myös alkaa olla eka hammas ainakin lähes puhjennut.. voi toki sekin vaikuttaa, ihmeen vähän kuitenkaan mitään sen takia ollut normaalista poikkeavaa, kun nyrkkejä on jo monta kk syönyt, eikä miusta oo sen enempää kuolannutkaan. En ollut ees just ihan kattonut sinne suuhun sit hänen kummi kävi la ni huomas että pullottaa ien ja nyt tänään jo toinen oli ainakin melkein läpi. Ei olla kummejakaan nähty muuten pitkään aikaan, isovanhempia kyllä.. ja miehen serkun luona kerran käytiin, mies näkee serkkuaan kuitenkin melkopaljon ja minun siskon perhettä nähty parikertaa.. täällä päin siis koronaa hyvin vähän, niin alkaa vähän turhauttaa tää karenssi (joo tiiän silleenhän se sit lähtee jylläämään) Vierastamaan oli oppinut, lähinnä oli hänen kk vanhempi pikkuserkku kun äänteli niin tuli surku.. ja sit serkkutyttö joka on 6v ni kun innoissaan selitti jotain ni sitä kans "säikähti" ja toki molemmissa oli sillon "viera" paikka.. Meillä on vasta huomenna 6kk neuvola, vaikka siis jo reilu 2vk yli..

Kiinteitä ollaan nyt sit jonkun verran syöty, aamulla yleensä puuroo, joskus jotain hedelmää kans ja sit päivällä jotain perunaa, bataattia tai porkkanaa tai sellasta.. ja sit vähän jauhelihaa ja kanaa sekaan laittanut välillä. Mutta siis kyllä tulee pienestä miehestä pierua välillä!!! (sori) Siis ehkä luulisin et se liha (proteiini?) aiheuttanut eniten, onko muilla samaa kokemusta?!!! Olevinaan oon ihan vähän laittanut mut.. Ei se siis oo ees kauheemmin näyttänyt häiritsevän mutta hyvin miehekkäästi pörissyt!!! Ja illalla taas sit toista puuroa.. Vähän se uusien asioitten lisääminen mietityttää, kun koittanut yksi uus kerrallaan mut menee ikuisuus et on kaikkee kokeillut.. kun jossain lukee et 6kk jälkeen vois kaikkee (maitotuotteita lukuunottamatta) vaan jo antaa sen ihmeemmin totuttelematta, esim. sipuli kyllä epäilyttää itee kun sehän nyt käy monella aikuisellakin vatsaan.. mutta et uskaltasko tehä esim jotain kasvispihvejä niin et sinne tulis useempaa "uutta vihannesta" kerralla.. entä yrttejä onko kuka ite tehtyihin käyttänyt jotain tuoreyrttejä "mausteeksi"..
@gemmy tuo tuuli juttu olikin ihan uus mulle.. ööh.. siis ilmeisesti sellanen suurempi ilmavirta mikä pyötäillessä tulee saa sen aikaan, vai eks sit voi alkaa rattaillakaan mennä vielä.. (ollaan ihan pari kertaa käyty hetki tutustumassa maailmaan).. miten kauan se yleestä on?

Nyt pitäs olla jo siellä pienen vieresä nukkumassa, aamulla (tai jo yöllä) kaduttaa..

Domi & minimies 6kk 16pv
 
@Domi joo nyt voit tuon ikäisenä tosi reipasta vauhtia antaa eri ruokia eli kyllä voit antaa monta eri vihannesta pihvissä. Meillä yksi ensimmäisiä asioita mitä leivoin oli kookoslinssipihvit Simppelin sivuilta.
Tuoreyrttejä ei suositella nitriitin takia ennen 1vee. Kuivattuja kannattaa käyttää makua antamaan. Ja muutenkin voi mausteita myös käyttää ihan hyvin kunhan suolan jättää pois ja kanelista se Ceylon/aito kaneli versio.
Mutta siis hienoa, että tyytyväisyys lisääntynyt liikkumisen myötä, tosi jees!

Hitto pitäisköhän sitä itsekin alkaa vaipan vaihdon yhteydessä sitte kokeilemaan hmmmm eipä se kauhea vaiva olisi. Meillä on vielä kaksi pottaakin, poika käyttää toista niin toisen voisi viedä hoitopöydän viereen.

Annettiin eilen Panadol rokotusten jälkeen, yöllä kun hyöri vieressä niin tuntui mimmi käteen sen verran kuumalta joka puolelta, että oli varmasti ihan hyvin noussut niin piti antaa yöllä lisää. Menikin sitten itkeskelyksi varmaan tunti pari joten aika silmät ristissä ite taas x_X
 
@gemmy kurjaa että teillä sairastettu. Meillä kans fysioterapia videolähetyksenä. Ei oo sama mutta parempi ku ei mitää.

@Mandala Ihan super paljon onnea pikku mimmille!! :love: :love: kokonaista 1 vuotta <3 Toivottavasti verinäytteet ok. Harmi että pojan kaveri meni tarhaan, varmasti vaikee miettiä näkeekö nyt vai ei. Juhannukseen on niin pitkä aika että turhaan vielä hirveesti murehtia. (y) kiitos lettuvinkistä, menee testiin kunhan jaksasin taas jotain kokkailla :X3:

@Domi Anna vaan reilummin jo uusia ruokia jos ei kerta muuta vaivaa oo ku pierut. Meillä ei paljo toteuteltu kunhan vaan sai jotain meneen nii hyvä. Ihanaa jos sielä vähän enempi viihdytään lattialla ku pääsee liikkeelle :love: Ihailen ku jaksat kirjottaa pitkiä juttuja vaikka uni varmasti houkuttais!

@MaiMei En kyllä jaksais murehtia kauramaidon suolasta, ei se sitä kuitenkaan niin paljo saa kerralla. (kuulostan varmaan monesti vähän väliinpitämättömältä muttaku laps saanu kaikkea morfiinista laajakirjosiin antibiootteihin nii ei jaksa ihan joka risahduksesta olla huolissaan..) Pottakakka jee! Hienoa että teillä pottailut jo noin mallillaan. (y)

Alotettiin kans pottailu pari viikkoa sitte. Pissoja tulee päivittäin useampi mutta kakka saatu vaan kerran. Tulee niin nopeesti ku pehmittävä käytössä että ei kerkee millää. Mut eipä tässä nyt mikää kiire vielä.

Syömispuoli sujunu kyllä paremmin. Ens viikolla sit neuvola jossa nähdään onko tää ollu hitti vai huti. Oksentelua on, mutta ei ehkä nii paljo. Tähän asti oon punninnu kaikki syömiset mutta nyt aattelin alkaa harventaan jos sama meno jatkuu. Typyllä oli tässä joku vaihe että ei viihtyny itekseen juuri ollenkaan ja kun uloski päässy huonosti sekä hoidettiin pari päivää ite yötäpäivää niin vähän menannu olla väsy. Kuulostaa tyhmältä ku sen kirjottaa noin, vanhemmat ite hoitanu lastaan pari päivää. :rolleyes:

Ihanaa on huomata että alkaa tuota aivotoimintaa olla jo kivasti, tukea vasten täälläki kävellään. Kieltoja ei tottele yhtään ja muaki alkaa vaan naurattaa ku toinen vääntää naaman niin leveeseen virnistykseen ku suu taipuu. Yks kielto ei kyllä naurata ja sen kans oon tiukka ja se on se että trakariin ei tytöllä oo lupa koskea, on sen kerran vetässy irti ja voitte kuvitella että siitä on hupi kaukana ku lapselta lähtee hengitystie. Muuten on nyt kotona jo vaihdettu trakari ite, asia jota en koskaan elämässäni kuvitellut joutuvani tekemään. Sairaalasänkyyn vaihdettiin jo kun pohjan lasku tuli ajankohtaseks, onhan tuo ergonominen mutta niin niin ruma ja kolkko.

Kontrollista ei oo kuulunut mitään, mutta tällä hetkellä elämä rullaa kivasti niin ei niin kiirettäkään. Ja huomena se meidänki pikku selviytyjä täyttää vuoden. Uskomatonta, vauvavuosi ohi. Hän selvis. Me selvittiin. <3

-dino- & typy huomena 1v <3
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Mandala ja Domi
Kiitos @Mandala yrtti ym. vastauskesta, siis kuivatut parempi, mistähän oli saanut päähäni päin vastoin heh.. ja tuossa tuli toiseenki vastaus mitä en ees kysynyt kun oli miettinyt kookkosmaitoa.. Sinälläänhän se muksun viihtyminen lattialla ei aikaa tuo, kun on aikas sukkulana joka paikassa, niin ei voi oikein jättää hetkeksikään.. no ei meillä onneks ole kauheesti mitään johtoja näkyvissä tai muuta, mutta onhan se kiva kun ei heti ala valitus kun laskee käsistä pois :) Harmi että rokotuksesta tuli oireita. Meillä tähän asti ne mennyt helpolla.. Joo ei siihen pottailuun paljon tarvii, ei tarvii minuutti tolkulla istuttaa, mutta tosiaan jos potta siinä vaipanvaihtopaikan vieressä niin hetkeksi aina nostaa siihen.. yks "varma aika" meillä ainakin tuntus olevan jos menee melko pian heräämisen jälkeen, ettei kerkii tehä vaippaan..

@-dino- jotenkin kun alan kirjottaa ni ei tuu loppua jos vaan aikaa.. ja muutenkin aina helposti jotain ihan vaan hetken "omaa" tekee ku toinen nukkumaan saatu ja huomaa et hups taas meni jo kaks tuntia, vaikka aamulla aina vannoo et tänä iltana sit heti meen :D Ihana että teilläkin niin hienosti nyt kehitytty ja "arki rullaa" varmasti olette joutunut kohtaamaan niin monia sellasia asioita mitä ei olis koskaan uskonut. Pientä on nyt niiden rinnalla hormonipiikkien pistely mitä kans tuskin kukaan etukäteen tiesi joutuvansa tekemään..

Onko teillä 1 vuotiailla jo sanoja miten? Sori jos tää on juuri kerrottu jo..

Tänään siis oli neuvola 67,8 cm ja 7845g... Meillä vaihtuu ens kerran "täti", jää äityislomalle tämä nykyinen. Saa nähdä millanen tulee, mut seuraava käyntihän onkin sit vasta kesäkuun lopulla.. päivän rytmi ollut nyt sekasin kun oli just 13.00 se neuvola mikä yleensä on sitä uni aikaa.. sain aamulla sisällä nukkuu noin 30 min ja toisen ehkä samallaisen sit autoillessa + kotona sit jatko kaukalossa.. nyt sit kävin vasta pienen kävelyn ja nyt sit onkin nukkunut jo puoltoista tuntii, kerkisin pikku jumpankin tehä.. pitäs koittaa enemmän ainakin noita vatsoja koska se pirun erkauma ei oo mennyt miihinkään.. ärsyttävä, kun sit en tiiä oikein mitä uskaltaa muuta tehä, ettei se jotankin pahena.. ei se kai kauheen iso oo ehkää vähnä yli sentin tossa navankohdalla.. muutenkin siis nyt kun lopetan sen maidon luovuttamisen ni ajattelin jo sais enemmän niskasta kii itteensä, ei kai se nyt niin radikaalisti voi vähetä se maito sit et ei riittäs muksulle kun nyt on tullut vielä "huononakin päivänä" joku 400ml "ylimäärästä".. Ootteko muuten alkanut antaa vettä ruuan kaa vaikka imettäs? Ja ööh, ehkä tyhmä kysymys, mutta jos niin keitettyy vai suoraan hanasta?

Käykö @love- ollenkaan täällä? Miten menee? Entäs @hillan_kukka ja @Ramiina ois kiva kuulle miten teillä on pikkusen kehittyneet kun niin samoissa syntyivät... tai no oli lasketut, kyllähän siihen sit tais kk tulla hajontaa..

Domi ja 6kk 17pv ikiliikkuja :D
 
@Domi meillä kans aika varma pissa jos heti herättyään laittaa potalle. Eihän lapskaan nyt sen kummempi oo ku aikunenkaan. Vessassa käydään ku herätään ja yleensä syönnin jälkeen.

Oot jaksanu jumppaillakki! Miten? Miten kukaan jaksaa jumpata? :D mää joskus teen muutaman vatsan/punnerruksen/kyykyn leikin ohessa. Erottaako sen erkauman selvästi? Mua mietityttää kans mutta en mielestäni tunne mitään rakoa..

Hanasta vettä (y)

Muaki muuten kiinnostaa tuleeko sanoja @Mandala @atvk87? Meillä ei tosiaan puhuta mutta niinku jo joitain viittomia ymmäräis, ei todellakaan kyllä yritä matkia niitä. Pitäis niitä viittoomiaki muistaa enemmän vaan käyttää.

Me pidettiin tänää kuvauspäivä. Voin kertoo että hiki virtas ja polvet ruvella kontannu. Mut kyllä sieltä muutama onnistunut kuva lopulta saatiin.

@marrasmai mites sielä mahtaa elo sujua?
 
@Domi suoria vatsalihas liikkeitä ei kannata heti alkaa tekemään jos sitä erkaumaa on. Mä oon ladannut semmoisen jumppa äpin ( Kayla Itsines Sweat) missä on oma ohjelma synnytyksen jälkeiselle ajalle. Äpin käyttö maksaa jonkin verran, mutta oon tykännyt itse ja saanut motivaatiota tehdä niitä joka viikko vaihtuvia jumppia ja ruokaohjeita. Sitä voi myös kokeilla ilmaiseksi viikon. Hän myös Instagramiin on postannut älyttömästi videoita omista jumpistaan, myös Post Pregnancy, mitä teinkin kotona ennen äpin käyttöönottoa. Hän itse sektiolla synnytti vuosi sitten joten on personal trainerina muokannut jumppaa niin ettei ainakaan tee haittaa jos on erkaumaa.

Mä kun oon saanut lapset päiväunille niin teen yhden 28min jumpan sieltä äpistä. Pyrkinyt 2-3krt/vko ja on onnistunut nyt.

Sitä erkaumaa voi kokeilla kun makaa selällään lattialla ja nostaa päätä vähän niin että vatsa vähän aktivoituiu. Laittaa sormet sinne väliin poikittain että kuinka monta sormea mahtuu väliin. Muistaakseni kaksi sormea oli vielä ok. Mulla muuten rakenneultrassa ultrattiin erkauma, oli jotain 4cm silloin, ei kommentoinut oliko hyvä vai huono.

Hänen liikkeissään vatsalihakset ja korsetti muutenkin pidetään aktivoituna kun tehdään muita liikkeitä. Toki sulla aikaa jo synnytyksestä puoli vuotta, mutta jos et oo tehnyt vatsalihaksille mitään sen jälkeen niin kannattaa aloittaa iisisti.

Meillä ei puhuta, 'äitä' on mitä joskus kuulee ja kerran muka oli sanovinaan 'nenä' kun koski isänsä nenää. Ja hakee kovasti sanaa 'pallo' ehkä kun pallon kanssa leikkiessä L kirjainta hakee. Esikoinen alkoi ekoja sanoja puhumaan muistaakseni vasta ennen tarhaan menoa eli 1v9kk aikaan niin en odota tytöltäkään vielä. Ja varsinkin kun opettelee liikkumista niin aivovoima menee varmaan siihen.

@-dino- onnea typy 1veelle <3 <3
 
@-dino- ei mun "jumpilla" tosiaankaan pääse kehumaan.. nyt kun välillä oli jo ihan aurinkoisia lämpimiä päiviä ne inspiroi muutoman kerran lenkin päälle ulkona touhuumaan vähän, kaivoin varastosta painotetun hulavanteen ja sitä oon vähän vemputtanut ja sit jotain askelluksia, hyppyjä, kuminauhajuttuja.. mutta max. 30min ja varmaan alle kymmenen kertaa.. nyt taas puhaltaa järkky tuuli jostain jääkarhun ahterista ni ei paljon innosta, sisälle ku tuleeni on miljoona muuta juttua mitä pitää tehdä ni ei malta.. En ite ainakaan mitään tietäs koko erkaumasta jos ei jälkitarkastuksessa ois sitä katottu.. ei siis tunnu "normaali asennossa". Siellä opetti niinet istumaan, jalat koukkuun ja lähet kallustamaan raaksepäin.. sit kun vatsalihakset jännittyy niin tulee sellaset harjanteet minkä väliin uppoo sormet, navankohdilta tosiaan tuntuu helpoiten.. mitä muuten jumppailuun tulee, niin en vaan tunne oloa yhtään "kotoisaksi" kun on sen verran löllöä keskivartalossa ja pers. levee, vaikkei maailman vakavin asia olekkaan. Ois kiva käyttää joskys muita ku lökäreitä ilman et ahistaa ja pursuu.. Ja kun vaan saa tehtyä, niin oikeesti se sit antaa energiaa.. Yks ongelma toki on karkit!! Oon sellanen karkkihiiri että.. monesti oon taas jo "lopettanut" että vaan vkl.. menee ehkä pari viikkoa hyvin, sit alkaa lipsua. Oon maailman paras keksimään tekosyitä miks "ansaitsen", Ja kyn kerran ni samahan se on isopussi!!! Ärsyttää, kun tietää että ne on pahinta paskaa, pelkkää väriäanetta ja sokerii, mutta on väsy ja plaaplaaplaaa.. ja kuin alkoholusteilla ni helpost sit "jää putki päälle"..

@Mandala joo siis ei niinkään ne itse suorien vatsojen teot (tai ettei saa) vaan kun käsittääkseni punnerrukse, lankutukset, leuanvedot ym. missä tulee rasitus on myös pannassa.. toki ne tuntuukin vähän inhalta kun se paine tulee, punnertanu oon vähän lapsen kaa (tai silleen ns. hänen päällään, annan pusun aina poskelle ja toiselle alhaalla, on muuten parasta ikinä, saaniin huiput kikatukset aikaan) mutta polvet maassa (en siis laske niitä "oikeiks" punnerruksiks kun oon aina tehnyt täysiä punnerruksia) niitä pystyy kyllä tekee mut ei oikein tavallisia. Välillä tulee sellanen et paskat jos vaan tekis vaikka tuntuu inhalta, et kai se siitä sit, mut jos pahentaakin ni ei kai viiti.. korsettikin pitäs muistaa ihan jo kävellesdäkin pitää kasassa,mutta usein unohtuu... ja oonsiis "koko ajan" koittanu ees vähän niitä syviävatsoja tehdä, mutta ei vaan oo pystynyt tarpeeks kun pikku herra kokoaja sylissä ym.. (seliseli)
 
Ainii siitä veden tarjoamisesta piti mainita, että 6kk iässä varsinkin jos aloittaa reippaalla vauhdilla kiinteitä, niin kannattaa antaa vähintään hörppy aterian päätteeksi. Useilla vauvoilla kiinteitä aloitellessa menee maha jumiin varsinkin kun tulee enemmän kuin yksi ateria päivässä, niin se vesi auttaa.
Nyt 1veenä meillä pillimuki olkkarin pöydällä mistä saa hörppiä ja selvästi vaikuttaa kakan koostumukseen jos on enemmän juonut päivän mittaan. Vaikka siis varmaan yli 10krt syö tissiä vuorokaudessa niin silti annan vettä koska kakka ehti alkaa olemaan tosi jämäkkää jo.
 

Yhteistyössä