~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Nostan nyt vanhaa aihetta pintaan kun täällä jotkut tiesivät näistä eli menin sitten katsomaan kannasta veriarvot. S-PAPPA on 1156 ja S-hcg-b-v 134. Näyte otettu 9+6 viikolla. Googlettelun jälkeen olen vain entistä huolestuneempi, tuo 134 ilmeisesti turhan korkea ja np-ultra on vasta 3.12.
 
Mä otin noista seulaverikokeiden tuloksista kanssa kamalan stressin itelleni ja google lauloi, mullahan molemmat arvot on taas matalat.. Voisi viitata muihin trisomioihin kuin downiin. Sitten päätin että ei se auta ennen kuin saa kuulla lopullisen tuloksen sitten kun ultrassa käyty ja turvotukset mitattu! Turhaan sitä etukäteen murehtii kun mikään ei vielä varmaa (helppo sanoa), kovasti tsemppiä ultran odotteluun! Mulla piina helpottaa suuntaan tai toiseen huomenna :)
 
Gaudeamus mulla oli saman suuntaiset tulokset kun sulla eli 1140 ja 111. Mulla jäi koko homma roikkumaan ilmaan niiden osalta kun ei alkaneen kaksosraskauden (rv6 kuoli toinen kaksosista) takia suostuttu kromosomihäiriöiden suhdelukua laskemaan veriseulasta vaan pelkkään nistaturvotukseen luotetaan.
Itse googlaillessa luin ainakin yhdestä keissistä missä naisella oli ollut beta jopa 150 (pappa oli myös jotain päälle 1000) ja silti kaikki ihan hyvin nt-ultran jälkeenkin.

Mutta komppaan kyllä, että kannattaa unohtaa seulan tulokset niin hyvin kuin pystyt ja vaan odottaa sitä nt-ultraa. Se suhdeluku on monien tekijöiden summa ja pelkkä veriarvo ei kerro vielä puoliakaan. Tsemppiä!

Henriettalle hurjasti tsemppiä huomiseen myös <3

Mä just tuossa tajusin, että mähän olen nukkunut tämän viikon kokonaan pelkällä yhdellä kesken-yötä pissareissulla :D Vielä viime viikolla ja aiemmin oli 3 kertaa yöllä vakio. Pitääpä nauttia tästä vaiheesta vielä kun pystyy :D
 
Astrea! Meillä samanikäiset tytöt. Oot niiin oikeassa! Se rakkaus ei minullakaan tullut hyökynä yli, mutta en sitä myöskään säikähtänyt, ettei niin käynyt. Se suuri välittäminen ja suojelunhalu, oli päälimmäiset tunteet. Nopeasti, päivä päivältä se rakkaus kuitenkin tuli ja voimistui! Lapseen täytyy ensin tutustua ja käyhän omassa kehossa ihan mieletön hormonaalinen myrsky ja sen tasaantuminen ottaa aikaa. Olin ihan hirvee pillittäjä ekan kuukauden, sitten se herkkyys alko normalisoituun. Minä, joka en todellakaan oo mikään itkuherkkä!!! Mulle myös ystävät rehellisesti kertoivat, imetyksen onnistumisesta/epäonnistumisesta ja mun perhepiirissä imetyksen kanssa ollut vaikeuksia, kun maitoa ei vaan tuu ja varauduin itsekkin siihen, ettei välttämättä tuu ollenkaan maitoa. No, oon siinä ollu poikkeus ja oikeinkin tuottava lehmä. Lisämaitoa ei oo tarvinnut antaa, mutta koko imettämisestä tehdään liian iso asia ja helposti syyllistetään. Lapsi ei siihen kuole, jos korvikkeella kasvaa!!! Imetystä ei tarvi ressata. Se oma ressi asiaa kohtaa vähentää maidontuotantoa. Koko prosessi on aika pitkälti psyykkisistä jutuista kiinni ja jos vaan pystyy olemaan sen kanssa rennosti, niin onnistuu kaikki paremmin. Maitoa joko tulee tai ei tuu tai tulee vähän. Mikään noista ei tee äitistä huonoa!!! Korvike on keksitty! Oma sisarus ei oo saanu tippaakaan äidinmaitoa ja ihan täyspäinen on hänestä silti kasvanut
 
Täällä siirryttiin tänään kaksinumeroisiin lukuihin, 10+0.

Huomenna mullakin nuo veriseulat, joiden tuloksista moni stressaa. Pitääkö paastota vai saako aamulla syödä? En muistanut kysyä ja vähän stressaa ajatus jos syömättä pitää liikkua (aamulla en oksenna jos ennen nousemista saan jotain pientä syötyä). Puhumattakaan siitä, että verikokeet alkaa pyörryttää helposti. :D

Mun käskettiin soittaa tuloksista viimeistään viikon kuluttua, neuvolasta soitetaan mulle aiemmin jos tulokset näyttää huolestuttavilta.

Anteeksi omanapaisuus, kahden päivän oksennustauon jälkeen tuntuu vähän huonolta, joten piti saada nopeasti viesti kirjoitettua.
 
Lia, ei tartte paastota :) otetaanko sulta muitakin kun ne veriseulat? Tai miksi ne soittaa sulle? Kun eikös sitten kun sulla on se ultra niin katsotaan vasta tulokset tai yhdistetään kaikki tiedot oikeaksi kokonaisuudeksi. Onnea kaksinumeroisista viikoista!
 
Huh huh nyt kyllä jännittää.. Huomenna ois se varhaisultra :notworthy: jotenki pelottaa tosi kovasti että ois jotain vialla.. Varmaan siksi että niitä oireita ei hirveesti oo ollu. Mulla oli se huono olo viime viikonlopun ja sitten se jotenkin vaimeni. .. Onko se ihan normaalia? Tai mistäpä sitä tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Jospa kaikki kuitenki olis hyvin:love:

Anteeksi omanapaisuus:cautious:
 
Komppaan grey:tä; kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan! Ei mullakaan ne huonot olot ollut todellakaan joka päivästä. Periaatteessa ainoastaa jos syömisen välit ehti liian pitkäksi. Olen muutenkin koko tänä aikana oksentanut vain kolme kertaa eri aamuina.

Pidän huomisen ultrauksiin megapeukut täällä pystyssä! <3
 
Mullakin lähes tulkoon oireeton raskaus ollut, väsymys painaa kaikkista eniten. Mulla perjantaina eka neuvola vähän jännittää se reissu. Mä muuten selvitin sen et pitääkö mun tehdä neuvola käynnillä mennyt aika takas niin ei pidä. Meillä kvtes:ssa sanotaan et äitiysneuvola käynnillä voi käydä työaikana jos ei saa sitä työajan ulkopuolelle, mut se ei oo työaikaa mut ei tarvii tehä takas.. Sama kun sit jossain vaiheessa siirryn tyksin tarkkailuun niin niitäkään tunteja ei tarvii tehä takas kun niillä taataan sikiöiden kasvu ja kehitys..
 
Kiela, voi kun kiva! :love:

Joo, toi imetys on oma rumbansa! Mä yritin asennoitua siihen "onnistuu tai ei onnistu", etten paineita ota. No maitoa tuli, tytöllä hyvä ote ja imu ihan käsittämätön MUTTA mulla punapigmenttiä (punapää, vaalea iho) niin tyttö imi rinnat verille, niin että itku tuli multa, enkä pystynyt imettämään kuin rintakumin välityksellä (tää tapahtuu todennäköisemmin just punapigmenttiä omaaville). Tämä taas rasitti lasta niin että nukahteli syömiseen, syötöt venyi kolmituntisiksi sessioiksi ja hän kulutti enemmän kuin ehti syömään ja paino ei täten lähtenyt nousuun. Meillä on siis syöty korviketta lisänä kaks viikkoisesta, vaikka multa maitoa olis tullut muille jakaa! Imetys loppui hää/kastejuhlien järjestämisestä johtuvaan stressiin 7vkon iässä. Paha mieli tuli kun anoppi vielä jatkuvasti muistutteli imetyksen tärkeydestä.:notworthy: Kätilö sitten muistutteli mua että imetys on kahden kauppa, ei riitä että multa tulee maitoa vaan myös vauvan pitää olla asialla. Se antoi vähä lepoa siihen harmitukseen.

Se mikä mulle tuli yllärinä synnytyksen jälkeen oli kun hormoonit lähti laskuun.. aivan järkyttävä yöhikoilu! Mä en meinaa hiota edes saunas niin saatoin yöllä herätä kun lakanatkin oli hiestä märkiä ja tätä kesti pari kuukautta, yölläkin olis pitänyt käydä suihkus mutta en jaksanut vaihtaa lakanoita.
Ja lantionpohjalihakset, se ei ole siis mitään vouhotusta kun käsketään niitä treenata naiset! Mä treenasin ja silti toisella viikolla kotona menin yöllä keittiöön ja yhtäkkiä lattia lainehti. En edes tiennyt että mulla olis ollu pissahätä!!:sick: En tohtinut juuri kotoa liikkua kun pelkäsin että näin käy myös kaupas...:cry:

Tsemppiä ultriin ja muihinkin vaiheisiin!!!(y)
 
Jee Lia! 10+ täälläkin.
Flow, ultratuloksiasi jännäillen...

Esikoisen ajalta muistan minäkin tuon iltarutiinin. Soittorasia/vedettävä koira mahanpäälle ja odottamaan mitä tapahtuu. Ja sieltä potkut (tai nyrkit) aina muksi koiran alas masulta... Mitä enemmän viikkoja tuli sitä voimakkaammat potkut oli. Oli myös hauskaa huomata miten pikkumies mahasta päästyään tunnisti sen äänen... Ihania aikoja nuo ensimmäiset perhosen siiven hipaisut ja poksahtelut! Toivottavasti perässä tullaan! :love:

ON: Kuusi päivää flunssassa ja kuumeessa maattu. En muista millon viimeksi olisin ollut kipeä! Huoh! :rolleyes::confused:
Myös eka neuvola takana, painoa +3kg. (Whaaat?? :eek:)
30.10. neuvola (sykkeen kuuntelu) ja veriseula
3.12. NP-ultra. Muoks.11+2

Äkkiä menee aika. Valoa päivään kaikille!! :love::)
 
Viimeksi muokattu:
Täällähän on ollut paljon asiaa taas :) Kovasti hyviä uutisia ja odotusta ilmassa (y)

Sitten oma napailua, mie hajoan meinaan pelkoihini kohta...:confused: Mulla on monta päivää ollut kuukautiskipumaisia kipuja selässä, ja ne tuntuu voimistuvan päivä päivältä... Aina ne loppuu, mutta joka kerta kun alkaa niin ensimmäinen ajatus on tässäkö tää nyt oli :eek:
Ens keskiviikkoon pitäis kärvistellä vielä ultraa odotellen, mutta mie kyllä sekoan ennen sitä...:( Vaikka oon päättänyt, että nyt ei hätäillä eikä panikoida, vaan annetaan mennä omalla painollaan, niin hermothan tässä odotuksessa menee...:X3:
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 7.6.2016
annila ... 5.ICSI ... toinen ... 21.6.2016
Lia_ ... 2. ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 30.6.2016
flow^ ... 2.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 14.7.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen …
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016


Tapahtumia tulossa :)

hannuliini - 1.neuvola 27.11. - rv9+2
Peppermint - neuvola 1.12.
Kiisuli80 - ultra 2.12.
kop kop - ultra 3.12 - rv 16+1
Gaudeamus - np-ultra 3.12.
annila - np-ultra 3.12. - rv11+2
grey83 - ultra 7.12 - rv 7+1
Lia_ - np-ultra 10.12. - rv12+1
lullaby - rakenneultra 10.12. - rv20+1
Henrietta- - neuvola 14.12.
kop kop - neuvolalääkäri 15.12 rv 17+6
Mandala - neuvolalääkäri 15.12. - rv17+2
iinukka1 - rakenneultra 21.12.
Caro87 - rakenneultra 23.12.
kop kop - rakenneultra 31.12 rv20+1
Mandala - rakenneultra 7.1. - rv20+4
Peppermint - rakenneultra 7.1.
iinukka1 - ultra 12.1.
Henrietta- - rakenneultra 20.1.


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
Bridge (2.IVF/1.siirto - tm)


Maaliin päässeet :love:


***
Lisäilin tonne myöhemmin onnistuviinkin sen hoidon mistä plussa oli, että sekin ois hyvä nähdä, jos ei muuten niin "tilastoinnin" kannalta. Korjatkaa jos joku on väärin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Kiisuli toivottavasti pysyt siellä yhdessä kasassa!

Onhan tuo tooooooodella stressaavaa nuo ekat viikot, niin paljon eri pelkotiloja, vaikka just ei millään tavalla pysty ite tilanteeseen vaikuttaa. Ehkäpä se juuri pelottaa niin paljon, ainakin mua kun olen vähän kontrollifriikki, että tässä on nyt sitten kerrankin sellanen asia mikä pitää vain sietää ja yrittää pysyä järjissään.
Mua vähän auttoi ne parit verikokeet, joissa näki hormonin nousevan normaalisti (eka 4+2 ja toka 5+4). Siitä sitten oli enää viikko varhaisultraan 6+4. Tuntui hyvältä että joka viikko pystyi tilanteesta alussa jotain raporttia saamaan.

Kaikenlaiset kivut kuten tietty kivuttomuuskin myös kuuluu asiaan eikä useinkaan tarkota yhtään mitään. Tiedän ettei paljoa auta, mutta ehkä vaan hyvä välillä muistutella itselleen. Ei kyllä auttanut muakaan kun tuhrusin rv4-9 ja vaikka luin monesta paikasta, että ihan normaalia voi olla :D

Flow ei enää pitkä aika, jännää! mua kyllä kadutti omat varhaisultrat kun olin ottanut vasta just töiden jälkeen, jälkeen klo17. Ei tullut oikein töistä mitään sinä päivänä :D tsemiiiii!

Onko Henrietta käynyt jo kurkkimassa ruudulta maha-asukkia?

14+4
 
Flowlle tsemppiä ultraan tai siellähän sä jo varmaankin oot!!

Ultrasta hyviä uutisia :) Pieni oli kaikin tavoin hyvin kehittynyt, ei näkynyt mitään ihmeellistä huonoa asiaa. Nt oli 0,8 eli ihan hyvä! Pitää vielä odottaa seulan tulokset mutta ultran perusteella normaalisti kehittynyt kovasti liikkuva pallero :love: Jos sitä jo vähän luottais alkais uskomaan että sitä oikeesti raskaana ollaan ja kesällä toivottavasti vielä vanhempia!!

Mulle voi päivittää neuvolan 14.12 ja rakenneultra 20.1 :)

12+3
 
Noniin naiset, syke löytyi:love: tai siis kaksi:love: aivan uskomaton tunne!!!
Lääkäri ultrasi ja katsoi heti että jaa täällä näkyy. Siinä sitä sitten aikamme katseltiin ja sit vahingossa liikutti vähän sitä laitetta niin siellä näkyi jotain ja kysyi mun mieheltä että katoppa tiiätkö mikä tuo on? Se vaan hölmistyneenä että onko se toinen :love: olihan se:LOL:
 
OI hittolainen miten hyvä ultrapäivä tässä ketjussa taas :love::love: Ja oikein ketjun toiset tuplat, onnea Flow! Niinhän mä sanoin kun ne sun tikut oli niin hullun tummat ;) :D Mitkä fiilikset kaksosista?
Uskaltaisitko sä julkistaa sun lasketun ajan nyt listaa varten? :)

Onnea hyvästä nt-arvosta Henriettalle myös :love: eikö olekin aivan upea näky se pieni jumppaaja!
 

Yhteistyössä