~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Mahan kasvamisesta mulla joskus rv15 jälkeen vasta alkoi selällä maatessa huomaamaan alamahassa semmosen pienen kohouman noiden törröttävien lonkkaluiden välissä, joka ei kuitenkaan näkynyt yhtään seistessä koska mulla on pieni alamahapömppö. Se oli tosi hassun näköinen se kohouma aluksi ja siitä alamahan kohdilta se alkoi sitten leviämään ja mun mielestä aika pitkään näytti sellaselta "oon lihonut 10kg" mahalta vaan ennenku alkoi näyttää oikealta vauvamahalta :D Olin jotenkin mielessäni kuvitellut, että maha alkaa kasvamaan suoraan siihen vauvamahan kohdalle heti alussa, mutta eihän se niin menekään.

Vasta nyt vuoden päästä synnytyksestä on alkanut tulemaan vähän mahaa ikävä. Aluksi ei ollenkaan kun kävely sujui taas ilman mahansivun kipuilua ja sai nukkua selällään (jos mahtui perhepedissä nukkumaan siis, juuri koskaan ei). Kaveri kellä syyskuussa laskettuaika on jotenkin tosi söpö mahoineen :love: Näin untakin olevani raskaana ja mietin siinä unessa, että miten kerron pomolle, että tulen vain hetkeksi takaisin töihin kun lähden sitten taas äitiyslomalle :ROFLMAO: noh meillä ei vahingossa tällaista ilman mun johtimia tule koskaan tapahtumaan sentään niinku unessa oli ilmeisesti käynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Emmiina85
Tervetuloa uusille :)

Ite oon pohjois karjalasta päin tunnustaako kukaan muu ;)

Mulla oli tänään rakenne ultra ja pätkis voi hyvin ja kaikki oli kunnossa. Tyttöä veikkailtiin tulevaksi. Ihanaa nyt mie voin nauttia tästä ku tossa oli kaikki hyvin :)
Hatelikkoon meni mun poika olo :D toki varmaahan se ei ole et on tyttö mut näin veikkas :)
 
Ou nou, ihan hävettää kun en ole jaksanut kirjautua ja kirjoitella kuulumisia tänne. Sori naiset :).

Mandala kiitos kattavasta listasta hankintojen suhteen (y).
Olet ollut muutenkin todella tärkeä tuki tämän taipaleen varrella, kiitos :love::love:.

Pussipiru tsemppiä viime hetkiin (y)

Onnea kaikille uusille plussaajilla. Pakko myöntää, että on tämä raskaus ihmeellistä aikaa. Ja niille vuotojen kanssa painiville: täällä yks elävä esimerkki että raskaus voi vuodoista huolimatta edetä normaalisti.

ON: huomenna käynnistyy jo :eek: rv 32. Jotenkin aika mennyt nopsaan. Vielä pari viikkoa töissä ja sitten voikin keskittyä johonkin muuhun kuin töihin :). Vointi ollut suhteellisen hyvä ja olen saanut nauttia melko vaivattomasta raskaudesta, ainakin tähän asti. Nyt viime viikkoina vatsa vasta selkeästi pullahtanut ulos, eli ahdasta on ollut sisällä päin mutta en valita, kun tämä kuitenkin aika pieni vaiva. Mutta siis täällä 'nautitaan' raskauden kolmanneksesta ja yritetään valmistautua vauvan tuloon ja samalla vielä nauttia asioista kaksin :).
 
Whaaaat Vilijonkka miten ihmeessä säkin noin pitkällä jo??? :eek::love: Kohta sielläkin se kallisarvoinen palkinto sylissä iiiiihanaaa :love::love::love:

Mä just luin eilen mun raskaussovellusta kännykästä mihin olin postaillut kuvia ja päiväkirjamaisesti tuntemuksia ja ajatuksia vähän. Tosi paljon kaikkea oli unohtanutkin jo vaikka tuntuu että ihan just äskenhän olin raskaana. Jotenkin pyörinyt viime aikoina mielessä raskaus muutenkin paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: Vilijonkka_
Hei pitkästä aikaa!

Ja isot onnittelut Reunalle ja Sheltermelle pienokaisista :love: Miten on vauva-arki sujunut?

Onnea myös uusille plussanneille!!:love:
Ja taisi olla useampi iloinen ultrakuuluminen (y)

Miten Kesäheinän tilanne? Kävitkö ultrassa?

Onnea tyttölupauksesta Vipe!
Täällä kans yks Pohjois-Karjalalainen ;)

Vilijonkka, hyvä että se alun draaman jälkeen on raskaus sujunut hyvin :) Ootko jo tehny hankintoja?



Hankinnoista oli puhetta ja täytyy myöntää, että vieläkin hirvittää ostaa jotain vauvalle, jos käykin huonosti :unsure: Vasta reilusti viimeisellä kolmanneksella ruvettiin hankkimaan välttämättömimmät tarpeelliset. Ostetaan sitten lisää, kun/jos näyttää tarvitsevan, esim. sitteriä ei olla hankittu (vielä).

*Tänään laskettu aika:barefoot: eipä olisi uskonut vuosi sitten olevansa tässä. Kun tämä pieni nyt syntyy, on mennyt melkein reilua kuukautta vailla kahdeksan vuotta ehkäisyn jättämisestä o_O Nyt kun ajattelee noita vuosia ja tätä hetkeä, niin kyyneleet nousee silmiin, vieläkin epäuskoinen olo ja pieni pelko ettei tässä käykään hyvin.. mutta pakko vaan luottaa ja uskoa.

Voikaahan hyvin ja paksusti(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Moikka kaikki ja tervetuloa uudet :) harmittavan vähän on tullut käytyä.

Mandala ettei vaan vauvakuume valtaa mieltä :) Olen muuten miettinyt kotisynnytystä, mutta pelkään liikaa että jotain menee vikaan. Ammeeseen olisi miellyttävää synnyttää, mutta täällä sairaalassa se ei ole mahdollista. Olen listannut toiveita sähköiseen palveluun. Haluan mm kokeilla ponnistaa jakkaralla, ellei sitten vauva ehdi syntyä matkalla sairaalaan.

Reilut viikko ja vauva on täysaikainen :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Tultiin juuri ultrasta (nro 5 :oops:) ja siellä se pikkuinen köllötteli ja vähän potkiskelikin :love:! Se vuoto jäi siihen yhteen pyyhkäisyyn silloin kolme iltaa sitten, eikä sen jälkeen ole näkynyt. Toivotaan ettei se palaa enää säikyttelemään...

@giraffen___ kanssa mennään aika samaa tahtia. Mullakaan ei oireita juuri ole, kovin voimakkaina ainakaan, mutta luulen että mulla se johtuu siitä että en vain ole kovin "oirehtivaa" tyyppiä. En ole saanut oireita ikinä mistään ja kipukynnyskin on ihan järjetön.

@Roxanne mulla on myös turvotusta, ja tänään kun vaun raskausappi sanoi että "kohdun reunan voi jo tuntea häpyluun yläpuolella" yritin sitä vähän tunnustella, mutta en tainnut kyllä tuntea mitään. Mulla on tosin hieman tota omaa vatsanpeitettä tossa, joten ei varmaan tunnukaan mitään ennen kuin sitten vasta joskus myöhemmin.

Mä kyllä odotan sitä mahaa, koska sitten raskaus tuntuisi jotenkin konkreettisemmalta. Kaikenlainen liikuntahan mulla jäi saman tien kun tuli ne ekat vuodot, en ole sen jälkeen uskaltanut tehdä mitään, käydä edes kävelyllä. Ja sen kyllä olosta huomaa, valitettavasti, joten toivottavasti jossain vaiheessa uskaltaa vähän taas jumppailla ja lenkkeillä.

Moni on jo tosi pitkällä, tsemppiä loppumetreille ja -rutistukseen!

Mä yritän nyt olla edes viikonlopun stressaamatta. :cool:
 
Moro!
Hienoja listoja ootte koonnu, toivottavasti pääsee nuin pitkälle että saa ostella. Meillä on sovittu että rakenne ultran jälkeen varovasti aletaan hankintoja tehdä. Suurin hankinta tulee olemaan auton vaihto, joka on pakko tehdä, nykyisessä ei ole esim ilmastointia ( tai on, jos avaa ikkunat) niin se ei pikku laosen kans onnistu. Myös takaovet olis ihan bonus että takapenkille helpommin pääsis.
Tänään ollut ensimmäinen Päivä melkein kokonaan ilman pahoinvointia, jipii! Haluta ei mitään syödä mut ei ällötäkkään.
Vaihtokauppana onki sit tullu ripuli ja vatsakivut, jonka luulen johtuvan yhtäkkisestä syödystä ruoka määrästä.

Linea negra kurkistelee alavatsalla :love: onko muilla, ja millon on tullu?

Evangelina 8+5
 
Hei pitkästä aikaa!

Ja isot onnittelut Reunalle ja Sheltermelle pienokaisista :love: Miten on vauva-arki sujunut?
Kiitoksia onnitteluista. Tyttö on nyt 3 viikon ikäinen. Alun hankaluuksista paino on lähtenyt nousuun ja syntymäpaino saavutettu. Mitenkään huolissani painon suhteen en ole ollut, syntymäpaino kun oli sen verran muhkea.
Kovasti jaksaa ihmetellä jo maailmaa, kannattelee päätä jo hyvin ja hymyjäkin tulee kun löytää tutut kasvot. Yöt menee kohtalaisen mukavasti, parin kolmen tunnin välein herätään syömään. Välillä on huonompiakin öitä, kun kaikki on huonosti. Imetyksen suhteen oli ongelmia kans alusta asti ja nyt mennään sitten ihan korvikkeilla. Tästähän minä sitten stressaan, kun ihmiset on sitä mieltä että olen suurinpiirtein huono äiti. Ja etten ole yrittänyt tarpeeksi vaan. Ilmeisesti hoitoalkuisilla imetys on haastavampaa.

Kovasti tsemppiä kaikille ja tulkaa pian tuonne toiselle puolen! Ja joo, en kyllä voi vieläkään uskoa, että olen äiti. Ja pitkien hoitojen jälkeen tuossa vieressä tuhisee pieni vauva.
 
Älä ota kuuleviin korviisi jos jotkut ovat noin röyhkeitä että toisen korvikkeen antamista kommentoidaan negatiivisesti. Se ei kuulu kellekään muulle ja sinä teet just niinku on paras teille!
Mua ärsytti alussa tosi paljon imetykseen/korvikkeisiin luodut odotukset/paineet ja erityisesti niiden takia miten sitä suhtautuu itseensä ja miten paljon asioista voi stressata sen takia. Koin suuria tunnontuskia kun ekaa kertaa annoin korviketta kun olin ottanut vahvempaa kipulääkettä selkäkipuun. Vaikka toistelin itselleni että oon ihan hölmö kun otan siitä itseeni, mutta ne hormonit ja ne paineet/odotukset teki kyllä silti tehtävänsä ja oli vähän paska fiilis. Poika on sitten yhteisymmärryksessämme juonut pelkästään korviketta 6,5kk lähtien ja jälkikäteen ajateltuna meni sitten kaikki kuitenkin ihan hyvin ja olin vain hassu kun stressasin asiasta niin paljon. Kumpa vaan osaisi olla armollinen itseään kohtaan näissä lapsiin liittyvissä asioissa :)

Mulla on pari tuttua ketkä on päättäneet ihan alusta asti juottavansa korviketta pelkästään ja pidän heitä rohkeina kaikkien paineiden alla tehdä päätös ja olla siitä ihan tyytyväisiä alusta asti. Sitten on kavereita ketkä imettävät vielä 2,5-vuotiasta. Mikä kellekin on helpointa ja tuntuu hyvältä niin se on paras!
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

VienoUnelma ... 6. ICSI 3.PAS ... ensimmäinen ... 2.6.2017
pussipiru ... 1. ICSI 2. PAS ... ensimmäinen ... 17.6.2017
Yrittäjä J ... 2.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... 4.7.2017
Toive* ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 13.7.2017
adelmiina_ ... 3.IVF ... ensimmäinen ... 13.7.2017
Sphinx ... 3.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... 21.7.2017
Viljonkka_ ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 4.8.2017
Gerbera_81 ... 3.IVF ... ensimmäinen ... 7.8.2017
vipe1986 ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 18.10.2017
Emmiina85 ... 3.IVF ... ? ... 19.10.2017
Jansku00 ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 12.11.2017
Roxanne ... 6.ICSI ... ensimmäinen ... 16.11.2017
LA1012 ... 1.IVF ... kolmas ... 22.11.2017
Blob ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen yhteinen ... 27.11.2017
Kesäheinä-78 ... 6.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ...?
Evangelina ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?
Voikukka:) ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... ?
Giraffen__ ... 3.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?
Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 16.1.2018
reason ... 2.IVF ... toinen ... 27.1.2018

Myöhemmin onnistuvat :cry:
Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Maria_V (luomu - km)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
annila (5.ICSI - kkm)
SalamaT (2.IVF - kkm)
Toiveikas81 (1.ICSI - myöh. km)
Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
SalamaT (2.IVF 1.PAS - km)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
Siida (1. ICSI 7.PAS - kem)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
marrasmai (3.ICSI - kkm)
Bridge (5.ICSI - tm)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)

Maaliin päässeet :love:

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 40+6 ... 3.5.2016
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 38+0 ... 4.5.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 41+4 ... 21.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 41+3 ... 28.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 4.6.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 40+5 ... 11.6.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 39+4 ... 17.7.2016
flow^... 2. IVF ... ensimmäinen + toinen ... 39+1 ... 8.7.2016
grey83 ... 1.ICSI 3.PAS ... ensimmäinen ... 39+2 ... 19.7.2016
Suvipilvi ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 40+2 ... 11.8.2016
frankie ... 1.IVF ... toinen ... 39+1 ... 18.8.2016
Lottainen ... 2.IVF ... toinen ... 41+1 ... 20.8.2016
JONPA77 ...3.IVF 1.siirto ... ensimmäinen+toinen (2 sijaislasta) ... ??+? ... 14.10.2016
kiia-s ... 1.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... ??+?
Jasmina20 ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 42+0?
Rizu ... 1.IVF 3.PAS ... toinen ... ??+?
Elika ... 2. IVF/ICSI ... ensimmäinen ... ??+?
RooRoo1 ... 1. IVF ... toinen ... ??+?
Mari32 ... 5.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... ??+?
Tupsuli ... 4.IVF ... toinen ... 38+1
Hullabulla ... 2.IVF 2.PAS ... toinen ... 42+2
mar80 ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+0
cerezah ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 40+1
Haaveilija87 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 40+2
Mamido ... 2.IVF ... toinen ... 40+1 ... 27.4.2017

shelterme... 1.IVF ... ensimmäinen ... 38+1 ... 9.5.2017
Reuna ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 39+5 ... 12.5.2017

************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön.
 
Viimeksi muokattu:
Vienounelma juu, jotain hankintoja ollaan tehty, mutta edelleen paljon hankkimista. Pitkälti käytettynä ollaan hankittu lähed kaikki. Alkuun mulla oli pitkään vain 5 sukat ja pihakeinu :LOL:. Ja sitten tietty vaihdettiin auto, miehen osallistuminen hankintoihin :whistle:. Nyt on vaunut, kaukalo, kantoreppu, sitteri jne. jo jemmassa eli ehkä voiton puolella.

Mandala ei tätä vielä käsitä, että pari kuulautta laskettuun aikaan. Jotenkin aika mennyt tosi nopsaan, kun alun paniikin yli pääsi. Ensin oli rv 20 ja hups, siinä samassa 30. Nyt taas toivon, että olis vielä aikaa keskittyä omiin juttuihin ja pystys vähän nauttimaan kesästä. Mutta samalla odotan malttamattomana, että tapaan meidän poitsun :love:.

Ja en yhtään huomannut onnitella nyytin saaneita eli onnittelut Reuna ja shelterme.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Päivittelin taas pitkästä aikaa tuota listaa, toivottavasti meni tiedot oikein! Laskettuja aikoja puuttuu vielä aika monelta, niitä saa mieluusti ilmoitella (tai toki listaa voi itsekin halutessaan päivittää).

VienoUnelmalle tsemppiä loppumetreille ja viimeiseen koitokseen - hyvin se menee ja kohta teillä on nyytti sylissä! :) Ihanan pitkällä on jo moni muukin, joiden kanssa aikoinaan tuolla hoitoketjussa yhdessä kärvisteltiin. :love:

Reunalle kovasti tsemmpiä, ihan samoilla linjoilla olen imetysasioista kuin Mandalakin. Se on todellakin jokaisen oma asia eikä kuulu kenellekään muille. Ja joissain tilanteissa korvike voi yksinkertaisesti olla parempi vaihtoehto kaikkien jaksamisen kannalta. Ymmärrän toki nuo asiaan liittyvät negatiiviset tunteet ja itsesyytökset - vaikea niiltä on varmasti välttyä, vaikka tässä vaiheessa vielä yritän tolkuttaa itselleni, että mitään paineita en asiasta ota. :p

Jossain vaiheessa oli puhetta riskiluvuista, ja huomasin nyt että kyllä ne oli lopulta omakantaan tullleet, tosin vasta reilusti nt-ultran jälkeen. Meillä riskiluku oli jotain luokkaa 1:3000, joten ilmeisen hyviä oli sitten muut arvot, kun ikäriski yksistään olis ollut 1:47. :eek:

Onko muuten teistä kukaan tilannut netistä ilmaista BabyBoxia (www.babybox.fi)? Mietin vain, että mitähän se mahtaa sisältää?
 
Oiskohan sieltä babyboxista tullut jotain turhempaa kuin Liberon boksista. Joku lelu taisi olla ja jotain näytteitä muttei kauheasti oikein mitään erityistä, näin muistelen. Se libero-boksi kannattaa ottaa, jotain vaippaa, lelua/kirjaa ainakin tuli. Muistaakseni piti rekisteröityä siellä ja kun saat lähempänä laskettua aikaa kortin postissa niin sen kanssa johonkin lähikauppaan (haettiin citymarketista ainakin) saat kortilla sen laukun.
 
Täällä menossa rv 16...
Istukka on ärsyttävästi kokonaan edessä etten tunne vieläkään liikkeitä..

Mua on alkanut töissä jo supisteleen ja tekeen tosi inhottavaa mahaan (fyysisesti raskas työ) ja sovittiin et heinäkuun loppuun teen joka toisen viikon ja sit jään saikulle loppuajaksi..

Hankintoja ei oo tehty,rakenneultran jälkeen sit alan katseleen vaunuja,kaukaloa,sänkyä jne.. ainoa minkä jo varasin on familjing patjan vauvalle (sellainen heijaava patja) jospa sillä saisi vähän paremmin vauvan nukkuun omassa sängyssä:ROFLMAO: on kyllä kallis mutta kokemuksien mukaan pirun hyvä (y)
 
Kiiros tsempeistä, niitä tarvitaan. Täällä vielä ootellaan. Ens ma varattu yliaikakontrolli ä-polilla, mutta toivossa hyvä elää ettei sinne tartteis mennä.

Roxanne: minä tilasin sen Babyboxin, oli kyllä pettymys. Pari vaippaa ja kosteuspyyhkeitä, Viaplayn 2kk katseluoikeus ja joku lelukohan se oli. Ja niitä mainosesitteitä pino. Mutta ilmaseksi sai, niin samahan tuo oli nähdä vaiva. Se Liberolaukku taasen oli parempi ja arvokkaampi sisällöltään.

Blop: minkälainen toiminta periaate sillä patjalla on? Koskaan kuullutkaan :eek: Mistä tilasit?
 
Täällä päivät matelee eteenpäin. Nyt olis 11+4 ja tasan viikon päästä nt-ultra. Jos siellä on kaikki hyvin, annan itselleni vihdoin luvan toivoa että tämä voisi vaikka onnistuakin.

Riski keskenmenoon sen jälkeen kun sikiö sykkeineen on nähty hyvinvoivana rv 11+0 (=viime pe) on kai aika pieni, mutta on se silti olemassa. Paniikki on nyt pysytellyt useamman päivän aika hyvin taka-alalla, toivottavasti pysyn tulevan viikon suht rauhallisena.

Aivan järkyttävän turvoksissa mä kyllä oon! Maha on joka ilta kuin ilmapallo eikä puhettakaan että vois pitää farkkuja normaalisti kiinni...
 
Tsemppiä VienoUnelma :)

Rv 36+1, uneton yö vaihteeksi... :coffee: Eilen lääkärikäynnillä paikat oli pehmeät ja kahdelle sormelle auki. Vauvan kooksi mitattiin 2,9kg. Kasvaa kuulemma joku 500g vielä. Saas nähdä, musta se kuulosti aika isolta jo tässä vaiheessa. SF-mitta 36cm :ROFLMAO: sen vuoksi tehdään vielä yksi arvio 39+1. Ajattelin kyllä synnyttää niihin aikoihin.

Verenpaineet on lähteneet nousuun ja alapaine kiikkuu 85-90 tietämillä, myös kotimittarilla. Painoa oli tullut 2kg kahdessa viikossa! Ensi viikolla ylimääräinen neuvola. Toivotaan ettei kehity raskausmyrkytystä. Stressi on kova, liian monta juttua tekemättä ja hoitamatta.
 
Blop: minkälainen toiminta periaate sillä patjalla on? Koskaan kuullutkaan :eek: Mistä tilasit?
Se on moottoroitu patja, liike jäljittelee sitä liikettä mitä tehdään kun vauvaa heijaa sylissä (ylös ja alas) . Googletin sen patjan niin löytyy niiden sivut (familjing jotain)..
Jonotusaika on muutaman kuukauden,eka valmistunu erä oli menny käsistä heti.
 
Onko teistä kukaan lentänyt alkuraskauden aikana? Sain taas aiheutettua itselleni paniikin googlaamalla lentämisen vaikutusta keskenmenoihin... Meillä on tiedossa parikin viikonloppumatkaa tässä seuraavien parin viikon aikana ja nyt sain päähäni, että lentäminen saattaakin olla pienoinen riski. Lennot ovat lyhyehköjä, Euroopan sisäisiä, mutta silti. Soitin klinikalle ja lupasivat tiedustella lääkärin mielipidettä asiaan.

Äh, pitääkin stressata joka asiasta...
 
Heipparallaa, minäkin pitkästä aikaa oikein kirjauduin tänne - lukemassa olen kyllä käynyt muutaman kerran viikossa.

Töitä jäljellä muutama päivä ja sitten alkaa äitiysloma! En pysty käsittämään, että kaikkien vuosien jälkeen olen tässä pisteessä... Ihanaa!

Viikkoja kasassa 33+5. Vointi on todella vaihteleva. Supistelee päivittäin, on turvotusta, paineen tunnetta, ummetusta, peräpukamat, hemoglobiini alle 100 ja verenpaineet todella alhaalla... Ihan siinä ja siinä on ollut, etten ole jäänyt saikulle jo aikaisemmin. Kävin yksityisellä lääkärillä tarkistuttamassa paikkoja muutama viikko sitten ja silloin vauvan kokoarvio oli vähän alle 2000 g. Pää oli jo alhaalla lähtökuopissa, mutta kohdunkaula onneks vielä kiinni ja pitkä, vähän tosin pehmennyt.

Jos nyt heinäkuun puolella kuitenkin vasta syntyisi, että saisi hetken levätä töiden loppumisen jälkeen.

Ihana lukea täältä onnistumisia ja kasvavia viikkolukemia ja muita iloisia uutisia <3
 
Kesäheinä, ei oo kokemusta lentämisestä raskaana. Ainakin tuolla "normaalien" odottajien ketjuissa tuntuvat lennoilla käyvän. Elä ressaa ihtees hengiltä, jooko? :(

Blop, onpas kyllä mielenkiintoinen patja!
Minua ois vähän kiinnostanut se vauva riippumatto, en tiiä oisko kuunaan uskaltanu sellaseen vauvaa laittaa:LOL:

Yrittäjä J, sinä taidat synnyttää ennen minua :D Aika jännä, minulla on nyt pari viikkoa ollut ihan sama sf-mitta kuin sinulla nyt :D Moni on kyllä kysyny millon on la ja vähän ihmetelleet, kun sanonut että oli jo..ei mikään iso maha taija olla.

Sphinx, levollista äippälomaa sinulle! Se on ihan mahtavaa, kun saa ihan luvan kanssa vaan laiskotella :ROFLMAO: Koitahan levätä, että olo vähän korjaantuu (y)
 

Yhteistyössä