Mä muistan töissä miettineeni etten halua olla vaivaksi muille raskaana kun kuitenkin toimistotöissä joudun välillä kanniskelemaan tavaroita. Sitten yksin niitä yritin mahdollisimman pitkään tehdä kun oli niin vaikea pyytää apua. Usein sitten miehet meillä riensi apuun itse kun jotain isoa laatikko yritin kantaa sivulla pitäen kun mahan päällä ei voinut kantaa
Mutta jälkikäteen ajatellut miten hölmö olin kun kuitenkin ihmiset pitävät sitä vain upeana asiana, että kannat uutta elämää sisälläsi ja mielellään auttavat
eli turha on huonoa omaatuntoa potea töissä, ei varmasti kukaan ajattele huonoa!
Ja sairaslomalle kannattaa kyllä mennä helposti, ei kannata rikkoa itseään liikaa.
Tsemppiä kolotuksiin ja vaivoihin, ei se ikuisuuksia kestä kun kaikilla on pieni palkinto sylissä!
Itsellä on tosi vaikea yrittää muistella minkälaista oli mahan kanssa. Kun katson silloin ottamiani mahakuvia niin ei meinaa ees silloinkaan muistaa! Silloin kun joku kysyi miten oon voinut niin tuli aina sanottua "tosi hyvin" ja nyt jälkikäteen varsinkin tuntuu siltä, mutta todellisuudessa kyllä niitä vaivoja silti oli. Enhän mä kävelylenkilläkään pystynyt/viitsinyt käydä muutamaan viimeiseen kuukauteen kun mahaa alkoi sivusta kiristämään ja koskemaan kovasti. Ja nouseminen sohvalta/sängyltä yms perus hitaus ja kömpelyys. Ei ole sitä niin ikävä, vaikka harmittaa etten muista enää miltä mahan silittely tuntui ja ne liikkeet
jotenkin ne jälkivaivat vei niin "mukanaan" että muu on unohtunut. Onneksi on jo repeämä ja eppari parantuneet hyvän aikaa sitten, mutta kyllä ne välillä siltikin vielä kipuilee vaikka ompeleet on parantunut ka tikit sulaneet viikkoja sitten. Vielä joudun käyttämään tena-suojaa mutta sekin tilanne on lähtökohtaan (kun pissan pidätyskyky tuntui täysin kadonneen) nähden ollaan jo melkein maalissa kun rakkokaan ei ole enää täysin tunnoton!
Jotenkin tuntuu, että noista jälkivaivoista vois kyllä enemmänkin olla puhetta yleisesti. Olihan sitä itse lukenut jostain mahdollisuuksista ennen synnytystä, mutta kyllä silti oli aika kauhistunut olo synnytyksen jälkeen kun tajusi mikä todellisuus oli.
Eihän kaikilla ole mitään ongelmia välttämättä, mulla se pitkittynyt ponnistusvaihe ja vauvan virheasento (nyrkki poskella) vaikutti niin paljon. Ja vaikka järki sanoi, että varmasti aika parantaa paljon niin ei se siinä vaiheessa silti meinannut upota kaaliin ja pari päivää synnytyksen jälkeen ajatus siitä, että jos muutaman viikonkin kestää niin apua sehän on ikuisuus!
Yksi mitä olisin voinut tehdä toisin oli lantionpohjan lihasten treenaus. Tein niitä alussa aina siihen asti kunnes tuntui, että en saanut niitä oikein kunnolla tuntumaan jossain vaiheessa ja sitten typeränä vain annoin olla ja unohdin koko asian. Varmasti jos olisin väkisin yrittänyt treenaa loppuun asti olisi ollut nopeampaa palautuminen pissaamiseen liittyen. Enhän mä about ekaan viikkoon synnytyksen jälkeen edes löytänyt niitä lihaksia ollenkaan, sitten siitä pikku hiljaa ajatuksen tasolla aloin tunnustelemaan. Joten kannattaa tosiaan niistä pitää huoli jos raskaana. Kyllähän mullekin näin sanottiin silloin kaverien toimesta, mutta en sitten kai arvottanut asiaa tarpeeksi tärkeäksi valitettavasti.