Ajatella, että vaikka itsellä menisi kuinka huonosti jollain menee aina vielä huonommin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja WompaTiger
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
Alkuperäinen kirjoittaja Puppy-Have-a-nice-seal-pup:
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
mä ainakin kelaan vieläkin että jos en olis käyttänyt huumeita niin en olis selvinnyt järjissäni mun lapsuudesta ja teini-iästä..
täällä siis kans oli todella erikoinen ja sairas isäpuoli ja erittäin pelokas äiti. kukaan ei tehnyt mitään vaikka kaikki tiesi millainen mies se oli.
vuosia sitten annoin jo anteeksi ja jatkoin elämääni ja välillä jopa mietin onko kaikki ollut edes totta.

Jotenkin sitä ihmismieli oppii sulkemaan ikävät asiat pois.

niin.helpoin tapa varmaan suojella itseään.. jos niitä aikoja muistelee niin ne tuntuu jo niin kaukaisilta ja se on hyvä. eikä ne pysty enää musta ottamaan otetta. on varmasti jäänyt alitajuntaan paljonkin outoja juttuja sieltä mutta näin päällisin puolin ja 1osenttiä siitä alaspäin kaikki on kunnossa.
eikä huumehörhöilystä ja siihen pakenemisestakaan jäänyt mitään jälkiä. tuskin kukaan mut nykyyän tunteva uskois jos kertoisin mitä olen tehnyt.. ei se vaikuta mitenkään elämääni muuten kuin että verta vaan ei saa koskaan luovuttaa..
Mullakin ihan sama kokemus. Huumeiden kanssa leikin minäkin, eikä siitä ole merkkiäkään enää. Mutta siihen aikaan olin niin rikkinäinen ihminen, luulin että ei ketään haittais vaikka kuolisinkin, joten mitä välii...

 
Alkuperäinen kirjoittaja EllaMaaria:
Mulla onkin sitten ollut ihan ok lapsuus, vaikka alkoholistiperheessä eleltiinkin jonkusen aikaa...

:hug: Ootte tosi vahvoja ihmisiä!

Mä oon sitä joskus miettinyt, että onko ne jotka selviää, vahvoja ihmisiä ja ne jotka ei niin heikkoja. Että miksi joku selviää ja miksi jotkut ei. Meidänkin sisarusparvessa löytyy todella eri tavoin selvinneitä, osalla on vakavia ongelmia. Mikä siihen sitten eniten vaikuttaa, mitkä luonteenpiirteet? En tiedä. En myöskään usko olevani ihmisenä yhtään sen vahvempi tai parempi kuin kukaan huonommin selvinnyt. Me olemme vain erilaisia ihmisiä, eri luonteisia ja käsittelemme samat asiat eri tavalla. Mun pieni veli kysyi tänään multa että onko mulla samanlainen näkökulma kun sillä, näkeekö mun silmät saman kuin sen silmät. Miten fiksu kysymys pikkulapselta ja miten vähän minulla olikaan vastauksia. Näenhän minä periaatteessa ihan samat asiat, mutta kiinnitän huomiota ehkä erilaisiin asioihin kuin hän tai katson asiaa erilaisten elämänkokemusten kautta. Ihmiset kokee samat asiat niin kovin monella eri tavalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Puppy-Have-a-nice-seal-pup:
Alkuperäinen kirjoittaja EllaMaaria:
Mulla onkin sitten ollut ihan ok lapsuus, vaikka alkoholistiperheessä eleltiinkin jonkusen aikaa...

:hug: Ootte tosi vahvoja ihmisiä!

Mä oon sitä joskus miettinyt, että onko ne jotka selviää, vahvoja ihmisiä ja ne jotka ei niin heikkoja. Että miksi joku selviää ja miksi jotkut ei. Meidänkin sisarusparvessa löytyy todella eri tavoin selvinneitä, osalla on vakavia ongelmia. Mikä siihen sitten eniten vaikuttaa, mitkä luonteenpiirteet? En tiedä. En myöskään usko olevani ihmisenä yhtään sen vahvempi tai parempi kuin kukaan huonommin selvinnyt. Me olemme vain erilaisia ihmisiä, eri luonteisia ja käsittelemme samat asiat eri tavalla. Mun pieni veli kysyi tänään multa että onko mulla samanlainen näkökulma kun sillä, näkeekö mun silmät saman kuin sen silmät. Miten fiksu kysymys pikkulapselta ja miten vähän minulla olikaan vastauksia. Näenhän minä periaatteessa ihan samat asiat, mutta kiinnitän huomiota ehkä erilaisiin asioihin kuin hän tai katson asiaa erilaisten elämänkokemusten kautta. Ihmiset kokee samat asiat niin kovin monella eri tavalla.

Niin, meitäkin on kolme lasta.. jokaista kohdeltu eri lailla. Yksi hakeutuu aina ikävien miesten seuraan - päihdeongelmia, väkivaltaa.. toinen on kai suht tavallinen, tosin onnistunut rikosrekisteriä myös itselleen hankkimaan. En ole heihin kovin aktiivisesti yhteyksissä, ovat kuin toisesta maailmasta..
 
Oma lapsuuteni oli myös yhtä helvettiä siihen asti kunnes elämääni astui äitipuoli. Vai nyksäksikö niitä nykyään kutsutaan. Hänen ansiostaan ei tarvinnut mennä nukkumaan nälkäisenä ja aamulla kouluun lähtiessä minulla oli puhtaat vaatteet sekä kammatut hiukset. Lapsena en vain ymmärtänyt kuinka paljon tämä ihminen minusta välitti vaan kaikesta huolimatta uskoin äitiäni että tämä nainen on paha ihminen.

Omasta äidistäni en ole kuullut moneen vuoteen muuta kuin että on vielä hengissä. Viina oli aina hänelle tärkeämpää kuin mikään muu, myi muuten itseään minun läsnäollessa mutta tämänkin olen ymmärtänyt (tai halunnut ymmärtää) vasta aikuisiällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Puppy-Have-a-nice-seal-pup:
Alkuperäinen kirjoittaja EllaMaaria:
Mulla onkin sitten ollut ihan ok lapsuus, vaikka alkoholistiperheessä eleltiinkin jonkusen aikaa...

:hug: Ootte tosi vahvoja ihmisiä!

Mä oon sitä joskus miettinyt, että onko ne jotka selviää, vahvoja ihmisiä ja ne jotka ei niin heikkoja. Että miksi joku selviää ja miksi jotkut ei. Meidänkin sisarusparvessa löytyy todella eri tavoin selvinneitä, osalla on vakavia ongelmia. Mikä siihen sitten eniten vaikuttaa, mitkä luonteenpiirteet? En tiedä. En myöskään usko olevani ihmisenä yhtään sen vahvempi tai parempi kuin kukaan huonommin selvinnyt. Me olemme vain erilaisia ihmisiä, eri luonteisia ja käsittelemme samat asiat eri tavalla. Mun pieni veli kysyi tänään multa että onko mulla samanlainen näkökulma kun sillä, näkeekö mun silmät saman kuin sen silmät. Miten fiksu kysymys pikkulapselta ja miten vähän minulla olikaan vastauksia. Näenhän minä periaatteessa ihan samat asiat, mutta kiinnitän huomiota ehkä erilaisiin asioihin kuin hän tai katson asiaa erilaisten elämänkokemusten kautta. Ihmiset kokee samat asiat niin kovin monella eri tavalla.

Niin, meitäkin on kolme lasta.. jokaista kohdeltu eri lailla. Yksi hakeutuu aina ikävien miesten seuraan - päihdeongelmia, väkivaltaa.. toinen on kai suht tavallinen, tosin onnistunut rikosrekisteriä myös itselleen hankkimaan. En ole heihin kovin aktiivisesti yhteyksissä, ovat kuin toisesta maailmasta..

Me ollaan mun sisarusten kanssa myös aika etääntyneitä toisistamme, emme oleil paljoa yhdessä jne. Mutta ollaan myös vahva tiimi, ryhmähenkeä löytyy ja toisista huolehditaan. Jos kokoonnumme, me-henki on tosi vahva. Mutta kai se yhdessä olemisen vaikeus johtuu siitä että kukaan ei oikein haluaisi muistaa kurjia lapsuusjuttuja, mutta sisarukset ovat niistä selkeä, elävä todiste ja muistot nousevat pinnalle, lamaannuttavat sen elämän, johon kukakin on päässyt.
 
Voi ='(
Itselläni on ollut onnellinen ja ihana lapsuus, vaikka sitä varjostaakin isän kuolema kun olin 5 v.
Mutta niin turvallista ja rakastettua elämä on ollut.
Voimia kaikille jolla niin ei ole!
 

Yhteistyössä