Ajatella, että vaikka itsellä menisi kuinka huonosti jollain menee aina vielä huonommin

[WompaTiger]

Tuli mieleen tosta ketjusta, että pystysittekö meneen nukkuun ilman hampaiden pesua..

Mä en pienenä ees tiennyt, että hammasharjoja on olemassa. Sitten kun vihdoin sellasen sain, niin harjailin toki. Usein tosin olin lukkojen takana koulusta tultua loppupäiväksi. Luin kirjoja ja sellasta. En syönyt, enkä juonut, kun ei huoneessa ollut, ellen sitten ollut vienyt sinne jotain. En saanut pestyä hampaita (ja kun meikit tulivat kuvaan niin meikkejä ), enkä voinut käydä vessassa. Joskus minun tosin oli pakko pissata roskikseen, etten olisi pissannut housuun. Nukuin päällysvaatteet päällä avaamattomassa pedissä, jos vaikka tulisi äkkilähtö ulos, kassi oli pakattuna. Ja kaikki ihan vapaaehtoisesti, koska olot oven toisella puolella olivat vielä kamalammat. Joskus tosin (aika usein) en kerinnyt huoneeseen ajoissa. Ja joskus sen läpi tultiin kirveellä.

Ja sitten jossakin, juuri tällä hetkellä, jollain lapsella on vielä kamalampaa. Ja se pelkää vielä enemmän. Enkä minä voi auttaa sitä. Se ehkä itkee, mutta minä en voi lohduttaa sitä. Minä en voi ottaa sitä syliin ja sanoa, että kaikki järjestyy. Ja se ahdistaa minua aika hemmetisti paljon enemmän kuin joku sikainfluenssa.

 

[hapsie]

:|

 

[Möppöläinen]

:hug:

 

[babyporkkana]

:hug:

samat sanat

:hug: :|

 

[manna]

:hug:

 

[WompaTiger]

Kaikki aina vaan hokee sitä mantraa, että sääli on sairautta, mutta onko se? Tai tarviiko sen olla? Eikö voi olla niin, etä sääli on inhimillisyyttä, merkki siitä, että siellä pään sisällä liikkuu jokin ja pystyy tuntemaan empatiaa ja inhimillisyyttä? Eikö sääli ole yleensä se, joka antaa ihmiselle halun toimia, tehdä jotain asian hyväksi? Vaikka itsestänikin välillä tuntuu, että voin tehdä niin kovin vähän, niin eikö ole silti parempi tehdä edes se vähä mieluummin kuin olla tekemättä mitään? Aina ja kaikkialla vouhkataan inhimillisyyden nimissä kehitysmaiden asukkien auttamisesta jne. Mutta kun avun tarvitsijoita on kotimaassakin, kuka heidän puolestaan puhuu? Ja ihan varmasti monella hädän alaisella on oikeasti ihan inhimilliset oltavat kun vertaa johonkin kehitysmaan asukkiin, mutta silti, aina, huolimatta siitä kuinka pahasti jonkun asiat on, niin jostain kolkasta löytyy joka jolla menee vielä pahemmin. Ei pahoja kokemuksia voi punnita.

 

[pörrö]

Tiedän mistä puhut,mä en saanut ruokaa kun sairas isäpuoli hallitsi kaikkea.Oli aivan pakko syödä mitä sai eli vain perunaa ja kastiketta ilman lihaa tai kaurapuuroo.(vuosia)Lämmötkin sairas piru katkaisi ja vielä talvella.Ja teki muutakin.Ei ollu helppoo.Se on todella karseeta että joillakin on asiat vielä huonommin.Tulee surku.Hali sulle.

 

[JosSanon]

Herranen aika sentään! :hug:

 

[Emilyn]

Tuli mieleen tosta ketjusta, että pystysittekö meneen nukkuun ilman hampaiden pesua..

Mä en pienenä ees tiennyt, että hammasharjoja on olemassa. Sitten kun vihdoin sellasen sain, niin harjailin toki. Usein tosin olin lukkojen takana koulusta tultua loppupäiväksi. Luin kirjoja ja sellasta. En syönyt, enkä juonut, kun ei huoneessa ollut, ellen sitten ollut vienyt sinne jotain. En saanut pestyä hampaita (ja kun meikit tulivat kuvaan niin meikkejä ), enkä voinut käydä vessassa. Joskus minun tosin oli pakko pissata roskikseen, etten olisi pissannut housuun. Nukuin päällysvaatteet päällä avaamattomassa pedissä, jos vaikka tulisi äkkilähtö ulos, kassi oli pakattuna. Ja kaikki ihan vapaaehtoisesti, koska olot oven toisella puolella olivat vielä kamalammat. Joskus tosin (aika usein) en kerinnyt huoneeseen ajoissa. Ja joskus sen läpi tultiin kirveellä.

Ja sitten jossakin, juuri tällä hetkellä, jollain lapsella on vielä kamalampaa. Ja se pelkää vielä enemmän. Enkä minä voi auttaa sitä. Se ehkä itkee, mutta minä en voi lohduttaa sitä. Minä en voi ottaa sitä syliin ja sanoa, että kaikki järjestyy. Ja se ahdistaa minua aika hemmetisti paljon enemmän kuin joku sikainfluenssa.

Peesi tuohon. Onneksi sulla oli se oma huone. Minä nukuin olohuoneessa..

 

[oletko ap kotoisin ulkomailta]

vai miten moista elämää

 

[Siipien havinaa]

huh huh ...tosiaan :'( :/ :hug:

 

[Jätkä]

Pussukka sängyn alla ja pakoreitti valmiiksi katsottuna on täälläkin tuttua. Ja se pelko, sitäpä ei unohda, se seuraa mukana olit sitten kuinka aikuiseksi kasvanut jo. Lapsen muistot ovat niitä karmeimpia tai ihanempia, riippuu kokemuksista.

 

[WompaTiger]

vai miten moista elämää

En asu, ihan suomessa asun. Ja monikin aikuinen tiesi ongelmista, mutta ei puuttunut. Poliisit kävivät usein, mutta eivät vieneet asiaa eteenpäin. Sosiaaliviranomaiset kävivät, mutta heillä ei ollut varoja tilanteen muuttamiselle. Opettajat, sukulaiset ym. käänsivät selkänsä ja vaihtoivat aihetta kun koitin jutella. Kukaan ei halunnut nähdä, eikä varsinkaan tehdä mitään tilanteelle. Kai sekin joku puolustuskeino on. Jos jotain ei näe, sitä ei ole olemassakaan. Ja joitaki asioita ihmiset ei halua myöntää olevan olemassakaan.

 

[so sad]

Muistot ei jätä rauhaan koskaan.Yöllä kun herää säikähtäen, sydän hakaten hullun lailla, peläten jotakin,mitä tapahtuu seuraavaksi,pitääkö ottaa jalat alleen........pelko tosiaankin jää ja mulla epäluulo kaikkia kohtaan eli ei osaa luottaa kehenkään.

 

[WompaTiger]

Pussukka sängyn alla ja pakoreitti valmiiksi katsottuna on täälläkin tuttua. Ja se pelko, sitäpä ei unohda, se seuraa mukana olit sitten kuinka aikuiseksi kasvanut jo. Lapsen muistot ovat niitä karmeimpia tai ihanempia, riippuu kokemuksista.

Mä en pysty vieläkään olemaan suljetussa paikassa. En voi olla, jos en näe pakoreittiä. En voi kulkea vieraassa kaupassa, jos en löydä heti takaisin ovelle tarvittaessa. En pysty nukkumaan, jos en ole selkä seinää vasten, niin että näen oven ja ikkunan. Edelleen se kassi roikkuu mukana (siinä on lääkkeet, rahaa, meikkejä ym. olen jo luopunut vaihto alusvaatteista ja sukista, enkä enää mene paniikkiin, jos kassi ei ole mukana) useimmissa paikoissa.

 

[so sad]

Se on kaikista kamalinta että kaikki tietää mutta ei tee v...u yhtään mitään.

 

[WompaTiger]

Tuli mieleen tosta ketjusta, että pystysittekö meneen nukkuun ilman hampaiden pesua..

Mä en pienenä ees tiennyt, että hammasharjoja on olemassa. Sitten kun vihdoin sellasen sain, niin harjailin toki. Usein tosin olin lukkojen takana koulusta tultua loppupäiväksi. Luin kirjoja ja sellasta. En syönyt, enkä juonut, kun ei huoneessa ollut, ellen sitten ollut vienyt sinne jotain. En saanut pestyä hampaita (ja kun meikit tulivat kuvaan niin meikkejä ), enkä voinut käydä vessassa. Joskus minun tosin oli pakko pissata roskikseen, etten olisi pissannut housuun. Nukuin päällysvaatteet päällä avaamattomassa pedissä, jos vaikka tulisi äkkilähtö ulos, kassi oli pakattuna. Ja kaikki ihan vapaaehtoisesti, koska olot oven toisella puolella olivat vielä kamalammat. Joskus tosin (aika usein) en kerinnyt huoneeseen ajoissa. Ja joskus sen läpi tultiin kirveellä.

Ja sitten jossakin, juuri tällä hetkellä, jollain lapsella on vielä kamalampaa. Ja se pelkää vielä enemmän. Enkä minä voi auttaa sitä. Se ehkä itkee, mutta minä en voi lohduttaa sitä. Minä en voi ottaa sitä syliin ja sanoa, että kaikki järjestyy. Ja se ahdistaa minua aika hemmetisti paljon enemmän kuin joku sikainfluenssa.

Peesi tuohon. Onneksi sulla oli se oma huone. Minä nukuin olohuoneessa..

Niin, siitä olen onnellinen. Vaikka se teknisesti ottaen olikin vain eteistila, joka oli homeinen, kylmä ja ankea, mutta tarjosi sentään jonkinlaista suojaa. Olin sentään poissa silmistä, enkä siis koko aikaa silmittömän raivon kohde.

 

[niin väärin]

Niin väärin, etteivät aikuiset, jotka tietävät kykene tekemään mitään. Voi miten pahalta tuntuu teidän puolesta ja niden lasten, joilla nykyisin on hhuonot oltavat. Mutta miksi aikuiset sitten kääntävät selän, opettajatkin.

 

[kamalaa]

Voimia teille kaikille kovia kokeneille. Tuntuu kyllä tosi pahalta teidän puolesta. Onneksi nyt ne kokemukset ovat kuitenkin takana. Vaikka eivät tietenkään ikinä unohdu;(

 

[Paatunut Parahdus]

vai miten moista elämää

En asu, ihan suomessa asun. Ja monikin aikuinen tiesi ongelmista, mutta ei puuttunut. Poliisit kävivät usein, mutta eivät vieneet asiaa eteenpäin. Sosiaaliviranomaiset kävivät, mutta heillä ei ollut varoja tilanteen muuttamiselle. Opettajat, sukulaiset ym. käänsivät selkänsä ja vaihtoivat aihetta kun koitin jutella. Kukaan ei halunnut nähdä, eikä varsinkaan tehdä mitään tilanteelle. Kai sekin joku puolustuskeino on. Jos jotain ei näe, sitä ei ole olemassakaan. Ja joitaki asioita ihmiset ei halua myöntää olevan olemassakaan.

:| Tämä on yksi suurimmista vääryyksistä, mitä voidaan tehdä väkivallan uhrille |O

:hug:

 

[WompaTiger]

vai miten moista elämää

En asu, ihan suomessa asun. Ja monikin aikuinen tiesi ongelmista, mutta ei puuttunut. Poliisit kävivät usein, mutta eivät vieneet asiaa eteenpäin. Sosiaaliviranomaiset kävivät, mutta heillä ei ollut varoja tilanteen muuttamiselle. Opettajat, sukulaiset ym. käänsivät selkänsä ja vaihtoivat aihetta kun koitin jutella. Kukaan ei halunnut nähdä, eikä varsinkaan tehdä mitään tilanteelle. Kai sekin joku puolustuskeino on. Jos jotain ei näe, sitä ei ole olemassakaan. Ja joitaki asioita ihmiset ei halua myöntää olevan olemassakaan.

:| Tämä on yksi suurimmista vääryyksistä, mitä voidaan tehdä väkivallan uhrille |O

:hug:

Kai se johtuu siitä, että harvalla on tarjota siihen mitään ratkaisumallia. Ja tollasessa tilanteessa, missä periaatteessa koko kylä tietää, mutta kukaan ei tee mitään, poliisit ja ja sossut on jo käytetty eikä apua ole ollut, niin siinä on aika paha pienelle tytölle selittää minkä takia ei oi auttaa ja miten ei osaa oikein yhtään mitään tehdä. Helpompi vaihtaa puheenaihetta ja jutella jostain ihan muusta. Laittaa ehkä laastari ja kehottaa leikkeihin. Harva ihminen pitää voimattomuuden tunteesta, siksi on helpompi torjua kokonaan voimattomuutta ja avuttomuuta aiheuttavat asiat.

 

[Kippuravarvas]

:/ :hug:

 

[WompaTiger]

Muutenkin ihmiset on tosi haluttomia puhumaan tälläisistä asioista. En minäkään mitään sääliä halua tai kunnioitusta tai halauksia. Vaan haluan että jokainen ihan oikeasti pysähtyy ajattelemaan, että kaikella todennäköisyydellä hänenkin lähipiirissään on sietämättömissä olosuhteissa asuvia ihmisiä, joita pitäisi auttaa, mutta joita kukaan ei auta. Ja jokainen voi tehdä jotain. Ihan jo ystävällinen hymykin auttaa, sillä se tuntemattomalta saatu rohkaiseva, ystävällinen hymy voi olla jollekkin ainoa hymy koko päivänä tai viikkona.

 

[vieras]

Se on kaikista kamalinta että kaikki tietää mutta ei tee v...u yhtään mitään.

NIIN!!! Ja arvaa kuka on minun kohdalla saanut syyn kaikesta tästä? Ketä mustamaalataan, ja haukutaan selän takana. No minä itse tietysti. Olin niin paha lapsi, kiero, vaikea, umpimielinen kusipää, että minua kelpaa haukkua. Parempihan on tällaiselle perheväkivalle olla syntipukki, vaikka se lapsi ja nuori joka on sen kohteena. Kyllä minä varmaan olin aika vaikea nuori kotona, koska joka päivä hakattiin. Ei siinä ehtinyt aikuismaisesti alkaa ajattelemaan, kun tuli turpaan taas. Ja pahimmat rikokseni olivat varmaan ruuan varastaminen jääkaapista, kun oli nälkä, ja koulusta tulin vartin liian myöhään, ja kaverin kirje taskussa. Mutta minua kelpaa haukkua ja halveksia. Minä vihaan mun sukuani ja perhettä. Vihaan loppuikäni.

 

[cothis]

Sen kummemmin jaarittelematta sanon, että taidan tietää tarkalleen mitä ajat takaa.