Miksi äidillä on tarve lytätä lapsensa? Aina, koko ajan - vielä aikuisenakin?

["Rymy"]

Olen aina kärsinyt huonosta itsetunnosta ja joskus omien lapsien syntymän jälkeen asian kanssa paininut ja syvällisesti miettinyt ja huomasin että lapsuudessa ei koskaan saanut tuntea mitään. Ei surra, itkeä, väsyä, olla ylpeä tms. Aina se mitä MINÄ tunsin oli väärin, se mitä veljeni tunsi oli hyväksyttävämpää tosin.

Nykyään sitä pääsee enää tapahtumaan harvoin kun minulla on oma perhe ja ehkä vuosien varrella vähän parantunut itsetuntokin MUTTA toisinaan, niinkuin tänään, äitini pääsee kuitenkin näpäyttämään. Ja ne töksäytykset viiltää vaikka en niistä välittäisikään. Nimitteli hölmöksi ja ihan vain sen vuoksi että TUNSIN pettymystä jostain asiasta joka hänen mielestään oli väärä.
Mutta tietysti jollain muulla voi olla pahamieli, suru, murhe, masennus, ahdistus ja minun pitää se ymmärtää. Minä en itse vain saa tuntea mitään.


Onko muilla ollut samanlaista? Pitääkö välit laittaa kokonaan poikki?

 

["vieras"]

Tulee mieleen että näyttääkö äitisi itse vastaavia tunteita? Olisko ollu hänellekin lapsuudessa jo kiellettyjä?

 

["vieras"]

Mun äiti harrastaa kans sitä, että hän on paras ja hänen tapansa toimia on ainut oikea. Ja vaikka olen itse jo kolmen lapsen äiti ja ikääkin on jo pitkälti yli 30, niin aina se vaan saa mut ja mun tunteeni jotenkin lytättyä maahan.
Väleissä kyllä ollaan jotenkin, mutta ei mikään paras mahdollinen suhde, mun sisko ei jaksa välittää niistä puheista mut mun veli pitää välinsä melko eteäisenä vaikka naapurissa asuu.
Mä olen jopa oikein huonoina aikoina, kun saa kuulla että miten huonosti on kaikki asiat mun perheellä, mun lapsilla ,mun miehellä, samalla haukkuu tietenkin myös pikkusiskon porukan ja hänen asiansa ja tietenkin veljen perheen ja heidän ongelmansa, olen kyllä joskus toivonut, että kuolisipa jo pois. Hirveää edes ajatella moista, mutta toisten jatkuva arvosteleminen ja " kiusaaminen" ei koskaan lopu niin kaun kuin henki pihisee.

 

["vieras"]

Mä olen muutaman kerran erehtynyt kertomaan äidilleni murheitani elämän varrella,mutta jokaikinen kerta on tullut vastaukseksi jotain tosi törkeää ja vihaista. Viimeksi kun meni huonommin miehen kanssa ja avauduin,niin tuli kommenttina että "no kauanhan se on sua jo katellukin". Päätin että en kerro enää mitään,koskaan. Ollaan kuin hyvänpäiväntuttuja.

 

[niiinpä]

Anoppi ei koskaan iloitse mieheni menestyksestä, tai meidän perheen menestyksestä yleensäkään. Löytää kaikesta sen huonon puolen vaikka kaivamalla, sen, mistä voi haukkua ja millä voi lytätä. Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisellä on itsellään ihan jumalattoman heikko itsetunto ja hän pystyy olemaan kateellinen jopa oman lapsensa onnesta ja menestyksestä.

Ihmetyttää välillä, miten tuosta miehestä on voinut tulla selväjärkinen...

 

[-75]

minun äiti myös lyttäsi minun unelmani, ei sinusta mihinkän ole. Jos kaveri harrasti jotain , oli äitin kommentti, hän on niin fiksu ja taitava toisin kuin sinä.
Jos minä halusin jonkin harrastuksen, ei sinusta ole mihinkään..
Nyt äitini ylpeilee kuinka tyttären tytär on tullut mummoonsa kun taitoluistelu urallaan pääsi ns. yhden kauden hyppäämään yli kun on taitava.
Samoin kuinka lapseni osaa tanssia ja soittaa pianoa,eli on taiteellisesti todella lahjakas. Itse myönnän, olisin halunnut soittaa huilua,olisin halunnut luistella, mutta et et saa harrastaa maksullista harrastusta on rahalle tärkeämpääkin tekemistä,
kertakaan en ole tyrkyttänyt lapselleni harrastuksia, vaan ne on tulleet kavereiden kautta ja sitä kautta on lapsi mennyt ja lahjakkuutta on myös tuettu.

 

[veikkaaja]

Veikkaan, että johtunee siitä, että hänet on lytätty, niin ei osaa kuin laittaa eteenpäin sitä mitä on itse saanut.