Aivan kamal tilanne sattui minulle ja lapsille lauantaina.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
On olemassa myös sellaisia avainkaappeja, jotka voi laittaa ulos vaikka siihen oven viereen ja sieltä sitten tunnusluvun näppäilemällä saa avaimen. Aivan älyttömän näppärää! Meillä esimerkiksi on sellainen kaappi seinässä ja enää ei tarvitse murehtia, onko avain mukana ja että kenelle niitä vara-avaimia jakaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Kyllä taas näkee kuinka joillekin on tärkeämpää ryyppääminen kuin oma perhe :(
Minun mieheni olisi tasan lähtenyt heti tulemaan kotiin jos olisin jäänyt noin pienten lasten kanssa ulos,
olisi ottanut vaikka taxin alleen.
Mutta toki ilmainen juoma ja ryyppyporukka taitaa suurimmalle osalle Suomalaisia olla se tärkein.

:laugh: ap:llahan ei ollut mitään hätää kun pääsi äitinsä luokse tilannehan olisi ollut aivan eri josei olisi päässyt minnekkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

aijaa. en olekkaan kuullut.

mitähän kustantaa?

semmonen ehdottomasti
 
Oliko tää nyt KAUHEETA??? Sullahan oli katto pään päällä. Taidat olla vaan muutenkin aavistuksen ylireagoiva. "Esikoinen itki kotiin" ja se riittää syyksi lähteä yöllä siirtämään lapsia. Entäs jos esikoinen haluu syödä banaanin makuista hattaraa yksisarvisen selässä Marsissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Niitä on olemassa eri hintaisia, mutta tuo meidän kaappi taisi olla vajaa 100 euroa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja öh:

Tää oli ihan paras :D
Kiitos aamun piristyksestä! :)
 
täytyykin ottaa selvää.

kiitti :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja öh:
Oliko tää nyt KAUHEETA??? Sullahan oli katto pään päällä. Taidat olla vaan muutenkin aavistuksen ylireagoiva. "Esikoinen itki kotiin" ja se riittää syyksi lähteä yöllä siirtämään lapsia. Entäs jos esikoinen haluu syödä banaanin makuista hattaraa yksisarvisen selässä Marsissa?

no tottakai!
kyllä meidän kullanmurut saa mitä vaan, missä vaan ja kuinka paljon vaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lähdettiin eläinkauppaan. Ja mulla oli miehen autonavaimet mukana. Kun palataan kotiin hiomaan ettei miehen auton avaimissa ollut kotiavainta, oli ottanut sen irrallaan taskuun kun lähti juhlimaan toiselle paikkakunnalle.

Kello on kolme, kellään ei ole meidän vara-avainta. Eikä isännöitsijä ole toimittanut asuntojemme (4kpl) vara-avainta vaikka olisi pitänyt toimittaa jo neljä vuotta. Ei vastaa puhelimeen, ei työ, eikä koti. Käymme hänen kotonaan, ei ole kotona. Mulla ei ollut mitään kamppeita lapsilla mukanam, pienimmäinen 6kk ja vanhmepi 3v.

Onneksi päästiin minun äitin luokse, äiti itse matkalla, mutta veli oli luojan kiitos täällä käymässä. Mun piti käydä ostaa maidot, vaipat, tuttipullo, ruuat ja pikkuselle kuivia vaatteita.

Vaikka meillä ei sinäänsä mitään hätää, oli se aivan kamala tilanne kun ei omaan kotiin päässyt. Esikoista itketti ja pikkunen ei oo tottunut olemaan missään muuaalla vielä yötä.

Päästiin sitten yöllä yhden maissa kotiin kun mies tuli takaisin. Ei voinut tulla aijemmin kun olivat isomlla porukalla siellä.

Meidän kaikki naapurit oli ihan kauhuissaan tilanteesta ja yksi naapuri sanoi tekevänsä nyt kaikkensa sen eteen että se avain tulee!!
Ja nyt sitten perjantaina pitäisi tämä avain olla.

Mä olen miettinyt et pitäisikö mun tehdä siitä isännöisijästä jonkinsortin valitus kun ei ollut saanut tehtyä hommiaan niinkuin kuuluisi. Ja nyt sattui näin ja sitten vasta heräsi hommiinsa. Kunhan ei muille kävisi.

Miettikääs jos mä olisin jäänyt vaikka ulkopuolella ja lapset sisälle eikä avainta. Ihan hirveetä.

Kyllä sitä sisälle pääsee jos on pakko.

Niin särkemällä ikkunan. Sekös on fiksua?

Ja ilmeisesti ap:n kodissa turvalukot. Ja varmastikin turvalasitkin kertomasta pääelleen.

Poliisi avaa oven.
 
:laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja V:

ei muuten avaa.

paitsi jos niin että lapset sisällä, äiti ulkona.

Ap:n tilanteessa ei avaa.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja meillä:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mut ehkä olis voinut itsekkin olla hieman aktiivisempi avainten suhteen -siis jos neljään vuoteen ette ole niitä pyytäneet/kyselleet.

ei olla edelleebkään asuttu tässä kuin kohta vuosi

Aloituksessasi kyllä kerroit että : "Eikä isännöitsijä ole toimittanut asuntojemme (4kpl) vara-avainta vaikka olisi pitänyt toimittaa jo neljä vuotta."

Eli neljä vuotta olette ton mukaan avaimia odottaneet ettekä tajunneet että ne pitää itse käydä hakemassa ja allekirjoittamassa avaimien saamispaperit.

no voi vittu!!!

joo neljä vuotta pitänyt toimittaa kertoi hallitukse puheenjohtaja!! Vaikea ymmärtää, eikös vain?

mistä teitä oikein sikiää??

Kylläpä ap kirjoittaa epäselvästi. Lukihäiriö? Rivien välistä pitäisi sitten lukea mitä ap oikeasti tarkoittaa. :laugh:

Oi avuttomuutta!

Meillä vanhassa kodissa oli juurikin noita turva-avaimia joita teetettin heti lisää, tarvittiin vain isännöitsijän lupa ja lukkoliikkeestä haettiin.

Meillä oli alunperin 3 avainta, eipä riittänyt 7henkiselle perheelle. Vai oikeastiko kuvittelet ettei kukaan voi tarvita niitä avaimia enempää aikä niitä MISTÄÄN saa lisää?

Alkuperäinen kirjoittaja veras:
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Kyllä taas näkee kuinka joillekin on tärkeämpää ryyppääminen kuin oma perhe :(
Minun mieheni olisi tasan lähtenyt heti tulemaan kotiin jos olisin jäänyt noin pienten lasten kanssa ulos,
olisi ottanut vaikka taxin alleen.
Mutta toki ilmainen juoma ja ryyppyporukka taitaa suurimmalle osalle Suomalaisia olla se tärkein.

:laugh: ap:llahan ei ollut mitään hätää kun pääsi äitinsä luokse tilannehan olisi ollut aivan eri josei olisi päässyt minnekkään.

kysyppä oikeesti siltä mieheltäs, että oisko se lähtenyt 300 km:n päästä sua ja lapsia pelastamaan. Ehkä sekin ois sanonut, että mee äidilles. Voi argh!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh mitä tekstiä:
Kylläpä ap kirjoittaa epäselvästi. Lukihäiriö? Rivien välistä pitäisi sitten lukea mitä ap oikeasti tarkoittaa. :laugh:

Kyllähän nyt palstalaisten täytyy osata katsoa kristallipallostaan kuinka ap:n tilanne oikein meni =)
ilman hänen lisäselvityksiään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vittu sä ap oot tyhmä...:
Oi avuttomuutta!

Meillä vanhassa kodissa oli juurikin noita turva-avaimia joita teetettin heti lisää, tarvittiin vain isännöitsijän lupa ja lukkoliikkeestä haettiin.

Meillä oli alunperin 3 avainta, eipä riittänyt 7henkiselle perheelle. Vai oikeastiko kuvittelet ettei kukaan voi tarvita niitä avaimia enempää aikä niitä MISTÄÄN saa lisää?

En tajua kanssa. Mä olisin mennyt teettämään avaimet jo heti kun asuntoon muuttaa tai mielummin jo aikaisemminkin jos kauppakirjat ja asunnon luovutus on tehty.

Alkuperäinen kirjoittaja plörö:
Alkuperäinen kirjoittaja huh mitä tekstiä:
Kylläpä ap kirjoittaa epäselvästi. Lukihäiriö? Rivien välistä pitäisi sitten lukea mitä ap oikeasti tarkoittaa. :laugh:

Kyllähän nyt palstalaisten täytyy osata katsoa kristallipallostaan kuinka ap:n tilanne oikein meni =)
ilman hänen lisäselvityksiään.

Niinpä. *huoh*

Itse luin koko ketjun kolmesti läpi ja aina vain on ap:n kirjoittama teksti yhtä epäselvää. Kaikki pitäisi vain päätellä itse.
 
pisti vaan silmään kun alkeperäinen sano että mitä jos lapset ois ollu sisällä ja sinä ulkona,miten tuollainen tilanne voisi tapahtua,ihmettelen??

itse en ainakaan mene ulos ja jätä lapsia edes päiväunilla nukkuvia sisälle yksin esim roskien viennin ajaksi. roskat yms ehtii viedä sitten kun lapset hereilllä tai mies kotona. ja edes nukkuessa en vie roskia koska aina voi käydä niin että avain unohtuu tai ovi ei jostain syystä aukea vaikka avain olisikin (meillä joskus saa räpeltää avaimella kauankin ennen kuin aukeaa,mutta harvoin)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tääääh???:

sä oletkin niin kato niin paljon parempi ihminen kun kukaan muu täällä, ihan normaalia on viedä roskat tai hakea posti lapsen päiväunien aikana...
 
Näin minäkin tajusin keskustelun avauksesta, kun sanottiin ettei isännöitsijä ole toimittanut avaimia neljään vuoteen, että olette oottaneet niitä itse neljä vuotta.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mut ehkä olis voinut itsekkin olla hieman aktiivisempi avainten suhteen -siis jos neljään vuoteen ette ole niitä pyytäneet/kyselleet.

ei olla edelleebkään asuttu tässä kuin kohta vuosi

VOI VITTU ITSELLES
Huomasin nyt vasta kun en ollut ihan koko keskustelua lukenut loppuun asti, että oli tullut monta muutakin kommenttia koskien neljää vuotta, mistä itse laitoin äsken viestiä. Tämä taitaa olla provo vaan koko juttu, keksit asioita sitä mukaa lisää kun juttu etenee ja mitä päähän pälkähtää.

Aloituksessasi kyllä kerroit että : "Eikä isännöitsijä ole toimittanut asuntojemme (4kpl) vara-avainta vaikka olisi pitänyt toimittaa jo neljä vuotta."

Eli neljä vuotta olette ton mukaan avaimia odottaneet ettekä tajunneet että ne pitää itse käydä hakemassa ja allekirjoittamassa avaimien saamispaperit.[/quote]

no voi vittu!!!

joo neljä vuotta pitänyt toimittaa kertoi hallitukse puheenjohtaja!! Vaikea ymmärtää, eikös vain?

mistä teitä oikein sikiää??[/quote]

Yhteistyössä