Äitiys ja oma aika

[Mantelitumake]

Mantelitumake: en toivonut sinulta tarkennuksia siksi, että ajatuksesi olisivat jotenkin erityisen nerokkaita vaan siksi, että mielestäni kirjoituksissasi oli ristiriitaisuuksia. Yhtäältä sanot ettei lapsi saisi olla erossa ensisijaisesta hoitajasta (äiti) ja toisaalta että perheyksikkö sisältää myös isän (johon lapsi kiintyy myös ensisijaisesti?). Puhut myös siitä, että vanhempien tulisi saada hengähdystaukoja lapsenhoidosta, toisaalta siitä ettei kiintymyssuhdetta tule horjuttaa tilapäisillä hoitosuhteilla. Ja sanot myös, että tarkoitit alle vuoden ikäistä lasta vaikket kertaakaan siihen mennessä ollut puhunut lapsen iästä mitään.

Hienoa, että ajattelet olevasi vaikeaselkoisesti kirjoittava ja asiantunteva psykologian teoreetikko. Argumentointitaitoa ja esimerkkejä kannattaa tosin hioa, koska ne eivät ole vielä ihan huippuluokkaa.

Argumentointitaitoni eivät todellakaan ole huippuluokkaa. Minulla ei ole koulutusta vastailla asiattomiin henkilökohtaisuuksiin, joten enpä edes yritä.

Vauvoista puhuin ja vauvanhoitopalstallahan olemme, joten en kouluikäisistäkään tietysti puhuisi?

Selitin myös jossain viestissäni miksi puhumme äidistä, vaikka yhtälailla voisimme puhua lähivanhemmasta. Perheyksikkö oli sana jota käytin sitten kun huomasin, että et ihan ymmärtänyt mistä mitä tarkoitin pääasiallisella kiintymyssuhteella. Tilapäiset hoitosuhteet katson ainakin itse hoitosuhteeksi, kun kyse on muustakin kuin parista tunnista. Yöt lapsen kanssa tai toistuvasti illat, miten kukin haluaa määritellä.

Hengähdystauot, hetket ilman vauvaa kerran viikossa miehen kanssa tai useammin niin että vauva on isänsä kanssa oikein hyviä, kannatan, suosittelen ja harrastan itsekin. Miksi haluaisitkaan maalata puheeni niin, että minun mielestäni hyvä äiti on sellainen joka on metrin päässä lapsesta kaikkina aikoina arkena ja pyhänä, miksi tosiaan pilata hyvää keskustelua esittämällä asia niin.

Kiitän sinua kuitenkin siitä, että sain verestellä muistojani. Ilmeisesti myös minä sain sinut ajattelemaan, koska muuten olisit varmasti jättänyt tällaisen kirjoitustaidottoman ja epäloogisena pitämäsi ihmisen kirjoitukset omaan arvoonsa.

 

[Niuku]

Meille kävi tuossa taannoin niin, että jätimme 4kk + ikäisen vauvan mummon ja ukin hoitoon pariksi tunniksi ja lähdimme ravintolaan syömään tuttavien kanssa. Kun tulimme kotiin, vauva huusi kuin syötävä mummon sylissä ja rauhoittui heti kun pääsi äidin syliin. Oli kuulemma alkanut kesken kaiken vierastamaan ukkia eikä sitten mummokaan enää kunnolla kelvannut. Eipä ollut kiva kotiipaluu.

Kysyin sitten seuraavan kerran neuvolasta mielipidettä lapsen hoitoon jättämisestä, jos alkaa vierastamaan enemmänkin. Ja kiintymyssuhdeteorioiden vastaisesti (?) nuorehko ja pätevän tuntuinen neuvolan täti ei tuominnutkaan hoitoon jättämistä, vaan sanoi, ettei lapsi siitä säry, vaikka äidin perään itkisikin, vaan oppii vähitelleen huomaamaan että äidin poissaolosta huolimatta lähellä on kuitenkin joku turvallinen aikuinen, joka pitää hänestä huolta. Oletetaan tietenkin, että hoitaja lohduttaa itkevää lasta ja osaa vastata hänen tarpeisiinsa... eli älyää, milloin kyse on nälästä, väsymyksestä tai muusta itkusta. (Äiti tai isähän nämä asiat yleensä parhaiten tietää.)

Siinä vaiheessa kun virallinen äitiysloma loppuu ja lapsi joutuu menemään hoitoon, hän on vasta 9kk ikäinen ja yleensä tuossa iässä hyvin kiinni äidissään. Kiintymyssuhdeteorioitatulkiten lapsen jättäminen hoitajalle tuossa vaiheessa saattaa aiheuttaa traumoja tulevaisudessa. Silti hyvin monet vanhemmat nykyäänkin vievät lapsensa hoitoon alle vuoden ikäisenä. Lapsipsykologisten teorioiden mukaan alle 3-vuotiaan paras hoitopaikka on kotona, ei kokopäivähoidossa päiväkodissa. Teorioilla voidaan siis syyllistää monellakin tapaa...

Kannattaa huomioida se, että lapset ovat yksilöitä ja useimmiten oma äiti on se, joka tietää parhaiten, mikä omalle lapselle sopii tai ei. MIelipiteeni on siis se, että syyllistyä ei kannata tuosta alkuperäisestä teemasta. Jos tuntuu siltä ettette jaksa tai halua hoitaa lapsianne itse tai koette muuten vaan tarvitsevanne tai haluavanne omaa aikaa, niin käyttäkää ihmeessä hoitoapua, kun sitä kerran on tarjolla! Ja juuri sen verran kuin teidän elämäntilanteessanne on tarpeen.

 

[Taatelitaateli]

Minä toivoin sinulta määrittelyjä, kun kerran niitä termejä otit käyttöön. Oma kirjoitustyylisi on ylimielinen: "jos kirjoitan liian vaikeaselkoisesti", "kun et kerran ymmärtänyt" jne. Edelleen jäi monta perustelua saamatta, mutta en niitä jaksa enää karhuta.

 

[Taatelitaateli]

Niuku, hyvin pointteja sinulla. Niinhän se on, että psykologian teoriat ovat verrattomia lyöntikeinoja joilla väsyneitä vanhempia voidaan syyllistää. Myös meillä on neuvolassa onneksi tervejärkistä ja jalat maassa olevaa henkilökuntaa jotka päinvastoin ovat kehottaneet viemään lasta hoitoon ja ottamaan omaa aikaa ettei aja itseään piippuun. Lapsi oppii luottamaan siihen, että kyllä se äiti palaa ja muidenkin hoidossa on hyvä olla.

 

[Mantelitumake]

Minä toivoin sinulta määrittelyjä, kun kerran niitä termejä otit käyttöön. Oma kirjoitustyylisi on ylimielinen: "jos kirjoitan liian vaikeaselkoisesti", "kun et kerran ymmärtänyt" jne. Edelleen jäi monta perustelua saamatta, mutta en niitä jaksa enää karhuta.

Kun kysyt samaa asiaa neljä kertaa ja vastaan neljä kertaa, niin ollaanko silloin edes samalla sivulla? Silloin joko kirjoitin vaikeaselkoisesti tai et ymmärtänyt tai molempia. Onko ylimielistä sanoa se, vai miten kauan sinun mielestäsi minun pitäisi jatkaa saman asian pyörittämistä, toistoa, toistoa, saman asian sanomista eri tavoin, sanojen asettelemista toisin, edellisten sanojen määrittelyä...?

Myönsin kirjoittavani vaikeaselkoisesti, sanoin että ajattelemme eri käsitteitä. Jos tutustut kiintymysteoriaan, niin siellä ne käsitteet sinulle määritellään ja puhumme samaa kieltä. Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen, mutta en tiedä miten asennoitua tähän, kun itse olet se joka karhuaa vastauksia ja olet asettanut minut selvittäjän asemaan.

Kuten jo sanoinkin, saat ne perustelut vaikka neuvolasta kysymällä. Minä olen täällä palstalla vain keskustelijana ja niin kovasti kuin tahtoisinkin asiasta vielä jatkaa, niin tämä paikallaan polkeva tahti ei innosta minua jatkamaan.

 

[Mantelitumake]

Paremmin jäsenneltyä tekstiä osoitteesta http://www.adoptioperheet.fi/artikkeleita/kiintymyssuhde%202_07.pdf

Jos vastaisi paremmin Taatelitaatelin kysymyksiin kuin lähettäjä:

"Lapsella on hyvä olla muitakin kiintymyksen kohteita kuin vanhemmat, vaikka pysyvät, ensisijaiset hoitajat ovatkin lapselle olennaisen
tärkeitä. Lapsi kehittyy tuntemaan ensisijaisen hoitajansa tämän nopeista reaktioista vaikkapa lapsen itkuun sekä jatkuvasta, aktiivisesta vuorovaikutuksesta,
jossa hoitaja sekä vastaa lapsen aloitteisiin että tekee niitä itse. Jos tällaiset kokemukset puuttuvat, ihminen välttelee myöhemmin kiintymistä kehenkään.Kiintymyssuhdeteoriaa on pitkään tutkittu nimenomaan äidin ja lapsen suhteen näkökulmasta.

Kiintymyssuhdetutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kykeneekö pieni lapsi samanaikaisesti luomaan yhtä intensiivisen ensisijaisen kiintymyssuhteen kahteen hoivaavaan aikuiseen. Kiintymyssuhteen luomisen kapasiteetti on yhä arvoitus.Varhaisten lapsuudenkokemusten merkitys on ratkaiseva ja sitä on vaikea muuttaa myöhemmin. Lapselle on eduksi,
jos hänellä on ympäristössään useita turvallisia toissijaisia kiintymyssuhteita. Tällöin lapsi on sopeutuvampi ja hänen riskinsä sairastua myöhemmin mielenterveysongelmiin
pienenee. Aivan pieni vauva ei kuitenkaan vielä kykene luomaan
toissijaisia kiintymyssuhteita, sillä hänen maailmaansa eivät vielä jäsentele kieli, tunteiden orientoituminen sosiaalisuuteen
tai jatkumo ajassa ja paikassa.

Varhainen päivähoidon aloitusikä ja usein vaihtuvat hoitajat ovat stressitekijä lapsen kiintymyssuhteen kehittymiselle. Päivähoitohenkilökunta voi muodostua lapselle omia vanhempia tärkeämmäksi.
Näin ei saisi käydä. Toisaalta jatkuvat henkilökuntamuutokset voivat aiheuttaa myös sen, että lapsi ei onnistu
muodostamaan toissijaista kiintymyssuhdetta
kehenkään hoitajaan. Jatkuvat erokokemukset voivat niinikään saada lapsen välttelemään kiintymistä myös myöhemmin elämässään."

 

[Taatelitaateli]

Kun kysyt samaa asiaa neljä kertaa ja vastaan neljä kertaa, niin ollaanko silloin edes samalla sivulla?

Jos kirjoitat neljä kertaa eri tavalla niin eikö silloin ole vika kirjoittajassa eikä lukijassa jos ei mene jakeluun. Pyörittelet sanoja sen sijaan että kirjoittaisit suoraan ja perustelujen kanssa. Minä olisin halunnut kuulla mikä se tilapäinen hoito on ja milloin se vahingoittaa vauvaa ja milloin ei. Ilmeisesti mielestäsi parin tunnin hoito mummolassa on ok, mutta yökylä ei. No joo, se ja sama minulle, en ole ennekään psykologeihin elämääni turvannut.

 

[Niin, no...]

Kysyin sitten seuraavan kerran neuvolasta mielipidettä lapsen hoitoon jättämisestä, jos alkaa vierastamaan enemmänkin. Ja kiintymyssuhdeteorioiden vastaisesti (?) nuorehko ja pätevän tuntuinen neuvolan täti ei tuominnutkaan hoitoon jättämistä, vaan sanoi, ettei lapsi siitä säry, vaikka äidin perään itkisikin, vaan oppii vähitelleen huomaamaan että äidin poissaolosta huolimatta lähellä on kuitenkin joku turvallinen aikuinen, joka pitää hänestä huolta. Oletetaan tietenkin, että hoitaja lohduttaa itkevää lasta ja osaa vastata hänen tarpeisiinsa... eli älyää, milloin kyse on nälästä, väsymyksestä tai muusta itkusta. (Äiti tai isähän nämä asiat yleensä parhaiten tietää.)

Onpas hurjan pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu! Kiitokset, Mantelitumake ja Taatelitaateli!!!

Muistetaanhan, että neuvolan ihmiset tekevät hyvää ja tärkeää työtä, mutta ovat kuitenkin ensisijaisesti lääketieteen ja terveystieteen ammattilaisia, eivät kasvatustieteilijöitä tahi psykologeja.

 

[thank god]

Muistetaanhan, että neuvolan ihmiset tekevät hyvää ja tärkeää työtä, mutta ovat kuitenkin ensisijaisesti lääketieteen ja terveystieteen ammattilaisia, eivät kasvatustieteilijöitä tahi psykologeja.

Luojalle kiitos siitä. Anteeksi sarkastisuuteni, mutta mielestäni on yhtä monta teoriaa kuin psykologiakin ja vanhemmat tarvitsevat ensisijaisesti tukea ja rohkaisua eivätkä syyllistämistä ja kukkahattutäteilyä.

 

[Se ärsyttää..]

..että joka helkkarin kerta kun täällä palstalla kritisoidaan kiintymyssuhdeteoriaa, ni ylidramatisoidaan. Että meneekö muka koko lapsen elämä pilalle? Tulee traumoja! Mielenterveys hajoaa!! Skitsofrenia ja Altzheimer!!

Onko vaikea ymmärtää, että että vaikka ei tule traumaa (kannattaisi ihan miettiä muuten, mitä trauma ammattikielellä tarkoittaa), voi tulla jotain vähemmän dramaattista? Esim. aiemmin mainittu asia; vaikea kiintyä myöhemminkään elämässä. Kyllä silti voi elää kunnollista ja hyvää elämää, vaikka olisi vaikea sitoutua. Kyse on siitä, että kun yleensä vanhemmat haluavat lapselleen kaikessa parasta tai ainakin erittäin hyvää. Siksi näistä asioista viilataan. Esim. 9 kk:n ikä on herkkä aika. Jos vie silloin päiväkotiin lapsen, ei tule traumoja. Mutta se on tuskallista lapselle. Jos tämän asian tietää, niin vanhemmat voivat halutessaan miettiä, voivatko siirtää hoitoon viemistä esim. kahdella kuukaudella, jolloin asia olisi lapselle helpompi käsitellä. En näe mitään syytä, miksi asiantuntija, joka kertoisi julkisuudessa tästä 9 kuukauden herkästä vaiheesta, tulisi kivittää ja heittää roviolle feminismin ja vapauden ja ties minkä nimissä. Ei yksikään psykologi tai tutkija tietääkseni ole seisomassa päiväkodin portilla estämästä vauvojen sisään tuloa. He jakavat tutkittua tietoa. Jotta joku voi sitä hyväksikäyttää kasvattaessaan uusia veronmaksajia.

 

[Joopa jooo]

Ihmetyttää kans kuinka kauhea hyökkäys tapahtui heti Mantelitumaketta kohtaa, joka vain kertoi yksinkertaisia tosiasioita. Ja juu eihän lapsi välttämättä saa mitään kamalaa traumaa niin, että koko loppuelämä olis pilalla, mutta kyllä niitä pienempiäkin seurauksia on. Eivätkä nuo kiintymyssuhde ja herkkyyskaudet mistään tuulesta temmattuja ole! Kyllä niitä on paljon tutkittu! Ja todellakin se vuosi on niin lyhyt aika aikuisen elämässä, ettei sen ajan oleminen kotona lapsen kanssa olw pitkä aika. Ja ei, kotona ei tarvitse olla koko ajan kiinni lapsessa, vaan lyhyet irtiotot ovat vaan hyvästä.

 

[Jaahas nyt taas]

Ihmetyttää kans kuinka kauhea hyökkäys tapahtui heti Mantelitumaketta kohtaa, joka vain kertoi yksinkertaisia tosiasioita. Ja juu eihän lapsi välttämättä saa mitään kamalaa traumaa niin, että koko loppuelämä olis pilalla, mutta kyllä niitä pienempiäkin seurauksia on. Eivätkä nuo kiintymyssuhde ja herkkyyskaudet mistään tuulesta temmattuja ole! Kyllä niitä on paljon tutkittu! Ja todellakin se vuosi on niin lyhyt aika aikuisen elämässä, ettei sen ajan oleminen kotona lapsen kanssa olw pitkä aika. Ja ei, kotona ei tarvitse olla koko ajan kiinni lapsessa, vaan lyhyet irtiotot ovat vaan hyvästä.

Kyllä vuosi kotona lapsen kanssa voi joillekin äideille olla h-tin pitkä ja ahdistava, irtiotoista huolimatta. Itse ainakin kärsin tästä vuodesta, ja odotan työhön paluuta kun lapsi on 13 kk vanha.
Kolme vuotta kotona olisi järkyttävä, huh huh.

 

[qwts]

Miksi pitää alkaa keskustelemaan jostain päiväkotiin viemisestä, kun ei siitä alunperinkään ollut kyse. Kyse oli siitä, että joillakin on paljon hoitoapua käytössä ja jos sitä hyödyntää niin heti moralisoidaan ja heitetään huono äiti-korttia. Se on perseestä ja jokainen voisi mennä vähän itseensä ja miettiä millä oikeudella toisen valintoja tuomitsee. Lapselle voi tulla traumoja vaikka mistä, se ei vielä takaa mitään, että äiti seisoo lapsen vieressä koko elämän. Jos äidin pää pysyy paremmin kasassa sillä, että tekee irtiottoja niin uskoisin sen olevan kokonaisuuden kannalta kuitenkin lapselle parempi vaihtoehto. Toisille yksi vuosi ilman yhtäkään yövapaata lapsesta voi olla pitkä aika ja toiselle taas ei. Toiset lapset on rohkeita ja reippaita ja toiset ressukoita, jotka takertuu äitiin. Ei kaikkiin lapsiin voi soveltaa samaa muottia. Ja toisille lapsille vierastamiskaudet ym tulee ihan eri aikaan kuin toisille, ei iästäkään voi välttämättä vetää johtopäätöksiä. Tuskin kukaan nyt huutavaa lasta jättää toistuvasti hoitoon tai jos siihen kykenee niin ehkä se hoitoonjättö on sitten kuitenkin parempi juttu.

On hyvä, että lapsen näkökulma otetaan huomioon, mutta toisinaan voitaisiin antaa vähän armoa myös vanhemmille ja erityisesti äideille. Kaikille lapset ei vaan ole koko elämä vaan haluaa tehdä muutakin. Niin se vaan on, eikä se päivittelemällä muuksi muutu.

 

[Temperamenttia]

Toiset lapset on rohkeita ja reippaita ja toiset ressukoita, jotka takertuu äitiin.

Seuraavaksi olisi ilmeisesti paikallaan pieni katsaus temperamenttiteorioista, jotka varsin hyvin ovat paikallaan ihan käytännössäkin.

 

[Taatelitaateli]

..että joka helkkarin kerta kun täällä palstalla kritisoidaan kiintymyssuhdeteoriaa, ni ylidramatisoidaan. Että meneekö muka koko lapsen elämä pilalle? Tulee traumoja! Mielenterveys hajoaa!! Skitsofrenia ja Altzheimer!!

Onko vaikea ymmärtää, että että vaikka ei tule traumaa (kannattaisi ihan miettiä muuten, mitä trauma ammattikielellä tarkoittaa), voi tulla jotain vähemmän dramaattista? Esim. aiemmin mainittu asia; vaikea kiintyä myöhemminkään elämässä. Kyllä silti voi elää kunnollista ja hyvää elämää, vaikka olisi vaikea sitoutua. Kyse on siitä, että kun yleensä vanhemmat haluavat lapselleen kaikessa parasta tai ainakin erittäin hyvää.

Eiköhän se pikemminkin ole päinvastoin, että teorioilla ylidramatisoidaan tyyliin jos viet lapsesi mummolaan yökylään niin kiintymyssuhde äitiin vaurioituu ja lapselle tulee traumoja, eikä hän pysty myöhemmin luomaan läheisiä ihmissuhteita.

Ammattikielellä ja ammattikielellä. Täällä puhutaan ihan äitien kesken arkikielellä ja te psykologit (vai onko teitä vain yksi, joka kirjoittaa eri nimimerkeillä?) voitte mennä omalle palstallenne keskustelemaan ammattitermeillänne ja jeesustelemaan. Että ottaa päähän tuollainen itsensä nostoaminen jalustalle.

 

[Taatelitaateli]

Toiset lapset on rohkeita ja reippaita ja toiset ressukoita, jotka takertuu äitiin.

Seuraavaksi olisi ilmeisesti paikallaan pieni katsaus temperamenttiteorioista, jotka varsin hyvin ovat paikallaan ihan käytännössäkin.

No niin. Voit perustaa itsellesi ihan uuden keskustelun, jossa käyt teorioitasi läpi.

 

[Tehotyttö.]

Jos arkielämässä saa negatiivista suhtautumista tähän kyseiseen aloitusaiheeseen, niin on kovasti odotettavissa, että täältä sitä vasta saakin. Tässä kohtaa siis hieman ihmettelen Taatelitaatelin hyökkäävää suhtautumista saamiinsa kommentteihin. Tuskin aloittaessasi oletit, että täältä palstalta saat vain mukavia itseäsi miellyttäviä vastauksia. Tai jos oletit, niin ehkä olet täysin uusi täällä.
Taatelitaateli, et myös selvästikään HALUA ymmärtää Mantelitumaketta. Näin nopeasti lukien sain kyllä käsityksen, ettei hän millään tavalla ole tarkoittanut, että lapsesi on täysin traumatisoitunut, koska jätät lastasi usein.

Kiintymyssuhdeteoriat eivät ole ihan hatusta temmattuja. Erityisesti pahasti traumatisoituneiden lasten kohdalla on niin kiistatonta näyttöä siitä, mitä vauriot kiintymyssuhteessa saavat aikaan. Miksei sitten nämä teoriat toimisi ihan terveemmin kiintyneilläkin?
Mutta tämä aloitus johti nyt hieman harhateille ja osittain aloittajan itsensä johdattelemana.

Käytäntö vs. teoria? Omaan silmääni käy pahasti se, että usein täällä palstalla herjataan niitä, jotka ovat "vähän enemmän lukeneita". Jos tietää jotain kasvatustieteiden ja/tai psykologian teorioista ei suinkaan tarkoita sitä, että omat lapset kasvatetaan kirjojen mukaan. Itse olen lukenut molempia tieteitä ja lasten kasvattaminen on aina mennyt kyllä pitkälti maalaisjärjellä. Mutta ei ole ollenkaan pahasta tietää vähän enemmän esim. miksi lapsi tiettynä ikäkautena takertuu enemmän äitiin tai miksi lapselle on tärkeätä se yksi tai kaksi pysyvää hoitajaa tai miksi samallakin tavalla kasvatetut lapset ovat kuitenkin niin erilaisia.
Joka ammattiryhmässä löytyvät varmasti ne äärilaidat, mutta kultaista keskitietäkin voi kulkea. Eikä ole väärin jakaan tietoaan muillekin. Huonolla itsetunnolla varustetut kokevat sen ilmeisesti mahtailuksi ja kääntävät asiat lukeneiden haitaksi???

 

[Hyvä!]

Yhdyn täysin Tehotytön kirjoitukseen! Oli hyvin kirjoitettu!

 

[Thank god!]

Yksi on lukenut yhtä ja toinen toista. Psykologian teorioiden ja tieteellisten termien väkisin vääntäminen joka keskusteluun (kuten täällä on tapana) on aika rasittavaa. Nämä kirjoittajat kun harvoin kertovat mitään omista valinnoistaan ja kokemuksistaan vaan tuputtavat näitä teorioitaan. Ja aina sama juttu on sitten kyse imetyksestä, päiväkotiin tai mummolaan viemisestä tai mistä vaan. Paljon hedelmällisempää olisi kuulla ihmisten omakohtaisia kokemuksia tai mielipiteitä. Teorioista voi sitten keskustella vaikka psykologiliiton keskustelupalstalla.

 

[Tehotyttö.]

Onko sitten myös niin, että jonkun kysyessä vinkkejä tai ajatuksia talon rakentamisesta, on rakennusinsinöörien parempi pitää ne lujuusopit ym. rakentamisen teoriat kokonaan poissa keskustelusta? Parempi, että kokeilemalla, yritä ja erehdy -ratkaisuilla löydetään minkälaisia kantavia rakenteita kannattaa taloon rakentaa.
Hups, tulipa rakennettua talo ilman perustusta :-D Näin ei kannatakaan tehdä.

Ei. Kyse on siitä, että me äidit ollaan niin herkkiä näissä lapsiasioissa ja jos ei itsellä ole teoreettisempaa tietoa, niin sitä ei oikein saisi olla muillakaan.
Näitä tieteitä pidetään helposti myös huuhaatieteinä, koska asiat ovat hyvin abstrakteja ja monimutkaisia. Kaikki teoriat kuitenkin pohjautuvat tutkimukseen, jotka tehdään ihan KÄYTÄNNÖSSÄ.
Ja ainakin Mantelitumake tässä keskustelussa nimenomaan esitti hyvin konkreettisin esimerkein, jotta se teoria tulisi käytäntöön.

 

[Thank god!]

Tekninen tietämys talonrakennuksessa on hiukan eri asia kuin psykologinen tieto lapsen kasvatuksessa. Lasta ei voi kasvattaa kahdella eri tavalla ja sitten seurata mikä vaikuttaa mihinkin vaan psykologit ovat eri mieltä keskenäänkin teorioista. Esim:

"Kiintymyssuhdetutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kykeneekö pieni lapsi samanaikaisesti luomaan yhtä intensiivisen ensisijaisen kiintymyssuhteen kahteen hoivaavaan aikuiseen."

Mutta turha täällä on lähteä kiistelemään siitä onko psykologia tarpeellista vai ei. Olkoon siihen omat fooruminsa.

 

[tytön äiti]

Minusta taas monelle äidille tekisi tosi hyvää vähän lähteä ulos tuulettumaan ilman vauvaa (liian pienet ympyrät ja vatvotaan samoja asioita), mutta en ole koskaan ketään sellaiseen kehoittanut.

Niin joillain äideillä varmasti on pienet ympyrät mutta tuo kai riippuu aika paljon ympäristön tarjoamista virikkeistä ja omasta aloitteesta. Itselläni on puuhaa viikon jokaiselle päivälle vauvan kanssa:
ma - avoin päiväkoti
ti - vauvajumppa
ke - muskari
to - äidin jumppa jossa vauva mukana
pe -avoin päiväkoti
Näissä ympyröissä tapaa tutuksi tulleita äitejä ja näiden ohjelmien lisäksi saatan tavata iltapäivällä omia äiti-kavereita. Mun mielestä vauvani ja itse saamme kummatkin aivan riittävästi hommaa ja pieneksi en voi ympyröitäni kutsua.

Sitten mitä tulee samojen asioiden vatvomiseen niin silloin kun ei ollut vielä lasta tuli silloin vatvottua eri asioita mutta oli nekin joka päivä samoja. Silloin tuli töissä vatvottua samoja työasioita ja vapaalla samoja ihmissuhde-harrastus-asioita.

Ehkä tuossa sitten oma asenne ja ajatusmaailma ratkaisee. Mä oon muokannut oman äitielämäni sellaiseksi että viihdyn todella omissa kuvioissani enkä ehkä senkään vuoksi kaipaa töihin tms.

Ymmärrän kyllä pointtisi oman ajan järjestämisestä ja siihen en nyt kommentoikaan vaan ainoastaan tuohon mainitsemaasi vauvaelämän pieniin kuvioihin ja samoihin asioihin joita ei välttämättä tarvitse pitää ollenkaan tylsänä asiana mielestäni!

 

[Ulpu74]

Mulla ei ole muuta "omaa aikaa" kuin ne kerrat, mitkä käyn yksin kaupassa. Ehkä siis 1 tai 2 x 1 tunti per viikko.
En harrasta mitään, joten ei ole mitään "kelvollista" syytä olla poissa kotoa.

Kyllä minä kaipaisin omaa aikaa, mutta en osaa oikein yksin lähteä minnekään. Mies kyllä on luvannut hoitaa lapsia, jos haluaisin jotain tehdä.

Esikoinen on nyt 3½ vuotta ja kuopus pian 9kk. Kuopuksen syntymän jälkeen olemme miehen kanssa kerran käyneet kahdestaan elokuvissa+syömässä sekä pari kertaa ostoksilla. Yhtään yötä ei kuopus ole vielä ollut hoidossa mummilassa tai missään. On niin hankala nukkuja, etten osaa häntä oikein hoitoon antaa, vaikka mummi on kyllä tarjoutunut hänet yöksi ottamaan.

Nyt haaveilen, että tekisimme ensi kesänä lyhyen reissun miehen kanssa, ilman lapsia. Viikonloppu jossain, ehkä jopa pidennetty viikonloppu.

 

[liika on liikaa]

Ärsyttää vaan se miksi meidän perheen valinnoista pitää syyllistää?! Miten se on muilta äideiltä pois jos minä saan omaa aikaa halutessani? Lapsi on aina ollut hoidossa tutun ihmisen luona ja myös sukulaisemme ovat hoitamisesta innoissaan. Iloa vaan osittain pilaa ne arvostelevat sanat ja eleet, onko se kateutta vai mitä?

Ei se ole kateutta, vaan arvostelijat ovat ihan oikeasti ihmeissään siitä, ettei sinulle ole tehnyt tiukkaa olla poissa 4 kk:n ikäisen vauvasi luota pari yötä. Lisäksi he säälivät vauvaasi. Ei siinä sen kummempaa.

 

[Tärkeä aihe]

Erittäin hyvä ja tarpeellinen keskustelu!
Mantelitumakkeelle erityiskiitokset selkeistä ja asiantuntevista kannanotoista! Ihanaa, että joku kykenee ilman (näkyvää) provosoitumista keskustelemaan asioista.