Äitipelko

["ujo"]

Onko ketään muita, jotka kärsivät tästä ja mistä sitten mammaseuraa eli: meillä oli tarkoitus mennä tänään pojan kanssa ensimmäistä kertaa perhekerho tyyppiseen kerhoon, mutta totuus on, että en ahdistukseltani pysty. fb-mammaryhmät (äitiylit!!)/avpalstat/tämä palsta, ovat paljastaneet kuinka äiti on äidille susi ja pelkään kuollakseni joutuvani silmätikuksi, vittuilun ja arvostelun kohteeksi.

Hei,
halusin vaan sanoa, että ymmärrän pelkosi, mutta ei nuo ryhmät niin pahoja ole ollenkaan. Kun itse olet valmis lähtemään neljän seinän sisältä etsimään muuta mammaseuraa, kyllä sitä varmasti löytyy. Itseänikin ensin mietitytti ujona ihmisenä, että mitenkähän mut otetaan vastaan ku en oo mikään superhölöttäjä. Lähdin muskariin poikani kanssa, ja muutaman kerran jälkeen jo keskusteluakin syntyi kivasti. Kaikki ottaa aikansa, ja jos selän takana joku puhuu pahaa, niin sille ei mitään voi. Rohkeasti ryhmiin vaan mukaan, kyllä sieltä juttuseuraa löytyy

 

["vieras"]

En. Onneksi olen pessimisti ja menen lähinnä terapeutin/neuvolan painostuksesta kokeilemaan kerran, onko mun juttu.

Mahdottoman hyvä asenne.

Pystytkö yhtään avaamaan ajatuksiasi? Jos päättäisit velvollisuuden tunnosta käydä siellä lapsesi parasta ajatellen 10 kertaa, vähän kuin antibioottikuurin?

Meneehän siinä ihmiselle pari kertaa ennen kuin edes tottuu uuteen ympäristöön, puhumattakaan uusista lapsista ja aikuisista.

 

[pelkoinen]

[QUOTE="hansu";26110996]Eikö sulla olis jotain ystävää tai sukulaista joka voisi lähteä sinne mukaan? Asuisitpa samalla paikkakunnalla mun kanssa niin tapaisit ainakin yhden äidin joka ei ole pelottava. Mä käyn perhekerhossa ja meille se onkin lasten kanssa viikon kohokohta kun näkee muita vanhempia ja lapsia.[/QUOTE]

Eipä ole, kun ei ole kavereita (sosiaaliset kontaktit siis mies+poika). Ystäviä kaksi, kauempaa. Sukulaisiini en ole tekemisissä Ja sen takia olisi kiva mennä käymään, poika 1v on ollut tekemissä toisten lasten kanssa pari kertaa (pikkuserkkunsa) ja päiväkodin aloittaminen pelottaa (onneksi edessä vasta syksy/talvi), kun pelkää muita lapsia.

 

["pop"]

En. Onneksi olen pessimisti ja menen lähinnä terapeutin/neuvolan painostuksesta kokeilemaan kerran, onko mun juttu.

Jos et tunne ketään ennestään, voin melkeinpä sanoa, ettei tuo ole kenenkään juttu ekalla kerralla, eikä varmaan ekaan 5 kertaan, jos todella ei tunne ketään...
Paitsi ehkä jonkun luonteeltaan ja sosiaalisilta taidoiltaan todella ulospäinsuuntautuvan...

 

[just]

[QUOTE="höh";26110945]Siis nimessä sinällään on virhe, hyvä kun korjasit. Kyseessä on siis Hannu Lauerma, joka on tutkinut rikoksia, julmuutta ja niiden takana olevia syitä.

Yritän katsoa onko se ohjelma vielä kuultavana ja linkitän tähän.

Ohjelma jäi mieleeni, koska se oli Lauerman ajatus oli niin viiltävä.[/QUOTE]

Haista nyt home!
Muutama kymmenen vuotta sitten lapsia surmattiin aika vähän verrattuna tähän päviään ja paljon harvempi äiti kävi yhtään missään höpisemässä yhtään mitään. Käytiin töissä ja siivottiin kotia ja laitettiin ruokaa.

Mitä tulee yhteisöllisyyteen niin naisia ja lapsia tapettiin kyllä eniten silloin kun yhteistöllisyyttä oli ja asuttiin omavaraistaloukssisa maalla.

 

[pelkoinen]

[QUOTE="vieras";26111022]Mahdottoman hyvä asenne.

Pystytkö yhtään avaamaan ajatuksiasi? Jos päättäisit velvollisuuden tunnosta käydä siellä lapsesi parasta ajatellen 10 kertaa, vähän kuin antibioottikuurin?

Meneehän siinä ihmiselle pari kertaa ennen kuin edes tottuu uuteen ympäristöön, puhumattakaan uusista lapsista ja aikuisista.[/QUOTE]

Mitä ajatuksia haluat minun avaavan?
En tiedä onko se lopulta lapsen parasta, jos minä itken ja ahdistun jo kotona ajatuksesta, että pitäisi lähteä jonnekin missä en viihdy.

Tottakai vie aikaa ennekuin pääsee sisään porukkaan yms. mutta olen huomannut, että jo ensimmäisellä kerralla saa kuvan ja ensivaikutelma on minulle tärkein.

 

[aivan]

En tarkoitakaan, että kaikki äidit olisivat. Yleensä nämä "vittumaiset" vain ovat ne eniten äänessä olevat ja siksi pelkään tulevani ennemmin arvostelluksi kuin hyväksytyksi.

Niin ja vittumaisia ei moni uskalla uhmata kun ei haluta että takanapäin hölöttävät itsestä. Joten pakko hölöttää mukana.

 

["hoopo"]

Ehkä se asenne kannattaa ottaa, että menet vaan sinne ja katsot. Jos ei löydy silläkertaa juttuseuraa, niin ei se mitään. Voihan siellä sitten vaan juoda kahvit, leikkiä lapsen kanssa tai vaan istua ja katsella rauhassa lasten touhuja. Sekin voi olla ihan luksusta äidille, kun saa joskus vaan rauhassa olla. Ei siellä ole mitään juttelupakkoa, jos ei juttuseuraa löydy. Ehkä sitten joskus toisella kertaa löytyy mukavaa seuraa. Pääasia, että lapsi viihtyy siellä. Näin minä ajattelen.

 

[puuh]

Haista nyt home!
Muutama kymmenen vuotta sitten lapsia surmattiin aika vähän verrattuna tähän päviään ja paljon harvempi äiti kävi yhtään missään höpisemässä yhtään mitään. Käytiin töissä ja siivottiin kotia ja laitettiin ruokaa.

Mitä tulee yhteisöllisyyteen niin naisia ja lapsia tapettiin kyllä eniten silloin kun yhteistöllisyyttä oli ja asuttiin omavaraistaloukssisa maalla.

Ei tarvii alkaa riidellä. Sopu sijaa antaa.

 

[just]

Ei tarvii alkaa riidellä. Sopu sijaa antaa.

Niin. Mutta juuri nuo älyttömät vaatimukset että kaikkien on tehtävä niin ja kaikki muut tekevät niin, suvaitsemattomuus ja liialliset vaatimukset kuormittavat perheitä, ja aiheuttavat pahoinvointia. ei se että ei käy perhekerhossa, jossa kaikki eivät viihdy.

 

[puuh]

Niin. Mutta juuri nuo älyttömät vaatimukset että kaikkien on tehtävä niin ja kaikki muut tekevät niin, suvaitsemattomuus ja liialliset vaatimukset kuormittavat perheitä, ja aiheuttavat pahoinvointia. ei se että ei käy perhekerhossa, jossa kaikki eivät viihdy.

No kyllä tässä ketjussa on yleinen mielipide ollut, että sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan normaalia ja itseasiassa melkein kaikki ihmiset kokee sitä joskus.

 

["Ilenna"]

Ei perhekerhoissa tai leikkipuistoissa ole mitään pelättävää. Itse en ainakaan ole koskaan törmännyt minkäänlaiseen vähättelyyn tai tuomitsemiseen. Eikä kaikkien ole pakko olla koko ajan suuna päänä. Onhan ihan mukava kuunnella muidenkin keskustelua. Oman suunsa voi avata, kun on jotain sanottavaa. Väkisin ei tarvitse keksiä mitään. Kunhan tervehtii ja katsoo silmiin, niin pääsee jo pitkälle. Itse olen nyt kerhoillut ja puistoillut kahden lapsen kanssa neljä vuotta.

 

["nuppu"]

Sosiaalisten tilanteiden pelko ja siihen liittyvä ahdistus ovat todella yleisiä. Itse ytön ollessa yksivuotias aloin potea huonoa omaatuntoa kun ei koskaan käyty tuon tyyppisissä paikoissa, mutten saanut aikaiseksi mennäkään. Otti monta kuukautta ennen kuin kävin ekan kerran ja se oli ihan kamalaa. Seuraavatkin kerrat oli kamalia.

Aikansa se otti ja alpoin lopulta viihtyä. Lapsi viihtyi alusta alkaen. Nykyään käyn samassa paikassa lähes päivittäin ja olen saanut paljon uusia ystäviä. On mukavaa kun lapsella on leikkiseuraa ja itsellä vertaistukea. Olen myös nykyään paljon avarakatseisempi, sillä tuollaisessa paikassa oppii, että vaikka kaikista ihmisistä ei yhtä paljon pidä, niin kaikissa on jotain hyvää. Kun porukkaan pääsee niin kaikki ovat kyllä ystävällisiä toisilleen.

Juurikin noita keskustelunavauksia ja valmiita kommentteja kannattaa miettiä. Kun itse puhuu jotain niin muiden on helpompi lähestyä. Itse en oikein tiedä mitä uusille tulokkaille puhuisi kun he eivät itse puhu mitään ja tuijottelevat senää. Olen niin ujo että on hankala mennä kaveriksi jos toiselta ei keskustelu luonnistu lainkaan.

 

["uskomatonta"]

[QUOTE="höh";26110787]Jos et pysty menemään tuollaisiin kuitenkin sangen arkisiin sosiaalisiin tilanteisiin, niiin hanki lääkkeet, terapiaa ja itsellesi apua. Nopeasti.

Äiti, joka on noin ahdistunut ja pelkää sosiaalisia tilanteita on perheelleen erittäin suuri riskitekijä. Lauerma arvioi tämän tyyppisen tilanteen jossain radio-ohjelmassai yhdeksi isoimmista riskitekijöistä ls-tapauksissa ja esim. perhesurmissa.[/QUOTE]

Tämän kirjoittaja se hoidon tarpeessa on.

 

[SyväHuokaus]

Mulle kävi juuri niin, että monen monta viikkoa pohdin ja pohdin, että uskallanko lähteä vauvan (5kk) kanssa läheisen asukaspuiston vauvakerhoon. Jännitti kovasti, että millaista siellä on, mitä tehdään, millaiset hoitotilat jne. No, ilmeni että tilat olivat ihan hyvä, mutta mitään ohjelmaa ei ollut (vaikka netissä luki että olisi jotain pientä) ja kukaan ei jutellut mulle eikä melkein edes katsonut päin Ahdisti ihan vietävästi ja vilkuilin vaan koko ajan kelloa, että milloin kehtaan lähteä pois. No, seuraavalla viikolla ajattelin, että ehkä siellä on tällä viikolla jotain ohjelmaa ja viimeiset rohkeudenrippeet kasaten raahauduin paikalle. Kukaan ei taaskaan jutellut mitään tai anteeksi yksi mamma sanoi moi, jonka kanssa käymme samassa muskarissa. Mutta edes hän ei yhtään mitenkään jeesannut mukaan porukkaan. Tuolla tuli oikein kunnon kylmä fiilis, ihan kuin jäätävä tunnelma olisi ihan vaan minusta ulkopuolisesta johtuvaa...

No, netissä minulla on onneksi paljon mammakavereita ja siellä kuvailinkin tuon paikan tunnelmaa, en kertonut tarkkaa sijaintia. Sitten yksi toinen mulle vieraampi kirjoittelija kysyi että kuule kävitkö kerhossa X, hän on käynyt siellä aiemmin myös ja porukkaan ei millään pääse sisään! Ja kyseessä oli hämmästyttävää kyllä juurikin sama paikka! :O Alueelta löytyi myös MLL:n perhekahvila, mutta sinne en sitten enää uskaltaunut kun pelkäsin samaa vastaanottoa. No, kerran kuitenkin ajauduin sinne puolivahingossa ja voi että miten lämpimästi otettiin vastaan! Juurikin ekana sanottiin, että voi miten nätit potkuhousut (itse tehdyt), mistä noita saa Helvetti jos olisin alusta saakka tiennyt, että kilsan päästä löytyy inhimillistä väkeä ja olen keskustelun arvoinen niin olisin heti mennyt tuonne...

Että ei ne pelot oikeasti tyhjästä kumpua. Yritä saada rohkeus kasaan ja jos et parin kerran jälkeen saa mitään kontaktia niin vaihda paikkaa, jos vaan mahdollista.

 

[kaffetauko]

En tarkoitakaan, että kaikki äidit olisivat. Yleensä nämä "vittumaiset" vain ovat ne eniten äänessä olevat ja siksi pelkään tulevani ennemmin arvostelluksi kuin hyväksytyksi.

Meillä ainakaan ei äänessä aluksi ole vittumaiset eikä muutkaan. Ehkä kolmannella käyntikerralla päästään moi-asteelta jo jonkinlaiseen lyhyeen kuulumisten vaihtoon

 

["madame"]

[QUOTE="höh";26110840]Se ei ole siis minun vaan Esko Lauerman lausunto hänen analysoidessaan ls-työtä, perhesurmatapauksia ja pienten lasten ahdistuneiden ja yksinäisten äitien hätää.

Radio Suomessa tiistaina vähän ennen puolipäivää Lauerma puhui aika pitkään.

Mutta sinä olet jo hakenut apua itsellesi eli olet jo ottanut yhden ison askeleen ja se on hyvä asia.[/QUOTE]

Mä uskone ttä se on tää nyky-yhteyskunta! Kaikista ihmisistä pitäs vaan hyötyy rahasllisesti, ihan sama mikä on sen hinta! esim. kehitysvammaset, tiedän yhden suht noormaalin lievästi kehitysvammasen joka pakotetaan olemaan työpajalla ja hän sa aihan oikeesti hommia tehtyä, mutta rahallisesti ei itse hyödy siitä, sen sijaan tuotteidem myyjä kyllä hyötyy.

Sama se on kun olet mielenterveyskuntoutuja, työeläkkeelä, kuntoutustuella, eli työkyvytön.. Mut sit sellanen työnnetään kuntoutumaan töihin... palkka no se muutama sata euro kuntoutustukea.

Tiedän yhden jolta katkaistiin kuntoutustuki, koska ei masennukseltaan jaksanut hoitaa kuntoutustoimiaan, Jep masennus varmaan parani!

Tiedän toisen joka yritti itsemurhaa monta kertaa, joka kerran jälkeen 2viikkoa sairaslomaa!! Vikan kerran jälkeen sai pitkän sairas loman ja kuntoutuminen vihdoin alkoi,kun ei tarvinnut enään jaksaa.

Ei oo mikään ihme että jotkut uupuu totalisesti, ja kun sille pitkälle sairaslomalle ei oikein pääse niin seuraukset voi olla mielenterveydelle vakavat.

Sit lisäksi pitäs olla niin täydellinen ja jos pieninkin ongelma ilmenee heti ollaan kimpussa. Esim. lapsi käyttäytyy hankalasti, tehään lastensuojeluilmoituksia. pittää istuu samasta asiasta kymmenssä palavereissa. yms yms yms.

Voishan tän yhteiskunnan tehä miellyttävämmäksikin ja sellaiseksi että kaikilla on amhdollisuus jaksaa. Mut rahahan se ratkaisee.

 

[kielletty]

Avoimen päiväkodin työntekijät ovat muuten olemassa mm sitä varten että saisivat ihmiset kommunikoimaan keskenään ja antavat jutun juurta. Aloittaminen on vaikeaa, tiedän sen, koska olin itse masentunut esikoisen vauvavuoden lähes kokonaan, mutta se teki lopulta kuitenkin todella hyvää.

Menet vaikka ihan sellaisin mielin että lähdet paikan päälle leikkimään lapsesi kanssa, ei muuta. Ihmiset on kuitenkin loppupeleissä niin uteliaita että alkavat yleensä jo kohta kysellä lapsesi ikää yms. Pelkkä maisemanvaihdoskin tuulettaa omaa päätä ihan mukavasti jos kotona seinät kaatuu päälle.

 

[Saija K]

[QUOTE="höh";26110787]Jos et pysty menemään tuollaisiin kuitenkin sangen arkisiin sosiaalisiin tilanteisiin, niiin hanki lääkkeet, terapiaa ja itsellesi apua. Nopeasti.

Äiti, joka on noin ahdistunut ja pelkää sosiaalisia tilanteita on perheelleen erittäin suuri riskitekijä. Lauerma arvioi tämän tyyppisen tilanteen jossain radio-ohjelmassai yhdeksi isoimmista riskitekijöistä ls-tapauksissa ja esim. perhesurmissa.[/QUOTE]

Moni puhuu juuri tähän tyyliin palstalla mutta itse en tämäntapaisia kusipäitä ole tavannut kerhoissa/perhekahviloissa. Epäsosiaaliset ja katkeroituneet sekä kaverittomat äidit arvostelee täällä muita tuohon tyyliin. Tsemppiä jos uskaltaudut!

 

[Plan B]

Mäkään en tykkää noista äiti-kerhoista. Ja vaikkei äidit ihmisinä ole sen kummempia, niin mulle yksikin omaa toimintaani äitinä arvosteleva katse tai lausahdus olsi musertava. Siksi siellä tulee vaan hymisteltyä, eikä oltua oma itsensä ja sitten kun vauva alkoi itkeä enkä tiennyt miten saan hänet rauhoittumaan tunsin itseni todella tyhmäksi.

Mutta vika oli ainakin minussa siinä, että en osannut tutustua muihin enkä avata itsestäni mitään. silti olisi ollut mukava tuntea vähän niitä muita äitejä, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Olin epävarma äiti lapsen kanssa ja pelkäsin, että muista näyttää jopa siltä, etten ole hyvä äiti tai rakastaisi lastani.. Vaikea siinä sitten saada kontakteja aikaan. Mutta tiedän kyllä, että vika oli minussa, mutta silti se oli surullista...

Pitäisi olla sellaisia äitikahviloita, joissa olisi sellainen "psykologinen sivujuonne", sellainen, jossa ei olisi oletusarvoista, että äidillä on kaikki oikein mainiosti, mua ei kuitenkaan hävettäis mennä sellaiseen. Olin jo niin kauan kärsinyt masennuksesta silloin...

 

[kasvattajatar]

oikein hyviä kirjoituksia täällä monta.

Itse olen vihaisen äidin huitomalla kasvattama pettynyt tytär, ja äitini ei ole minulta koskaan kyennyt pyytämään anteeksi mitään. Olen vasta alkavassa keski-iässä tajunnut, miten epäluuloisen pelokkaasti suhtaudun naisiin, etenkin jos heillä on minuun mitään auktoriteettia. Ja nuori äitihän joutuu jatkuvasti tuohon tilanteeseen, että joku mulkoilee aloittelijaa. Kunnes mulkoilua alkaa jo nähdä sielläkin, missä sitä ei edes ole.

Kuitenkin myös naisten myötätunto on ihan todellinen ilmiö, kunhan oppii miten siihen pääsee jaolle. Eihän tämä maailma pysyisi ilman sitä pystyssäkään. Mutta kannattaa työstää sitä naispelkoa, siitä hyötyy itse ja lapsi myös. Ja muut naiset, jotka saattavat saada sinusta tärkeänkin ihmisen elämäänsä. Pienikin positiivinen panos sinulta saattaa jotakuta auttaa pitkälle. Niinkuin itse voit hyötyä jonkun odottamattomasta ystävällisyydestä.

Eihän sinne naisten ilmoille nyt itkun kanssa tarvitse lähteä. Mutta omaa motivaatiotaan pystyy muokkaamaan, ja peloilleen voi pukea kaulapannan. On niin paljon parempi opetella rohkeutta vaikka pikkulusikallinen kerrallaan, kuin antautua pelolle lopullisesti kunnes pelkää viikko viikolta enemmän.

 

[Outoa käytöstä]

Ikävä juttu, jos noissa perhekerhoissa on tuollaista vastaanottoa. Meillä on ainakin ollut tosi kiva kerho ja uudet äidit esitellään ohjaajien toimesta muille ja muut äidit esittelevät nopeasti kerhon alussa itsensä ja lapsensa uudelle tulokkaalle. Sen jälkeen se onkin itsestä kiinni, miten porukkaan pääsee. Rohkeasti vaan mukaan keskusteluun. Monesti ujosta ihmisestä vaikuttaa, että toiset ovat vain omassa porukassaan ja mulkoilevat, mutta tässä tarvitaan nyt hitusen rohkeutta. Joskus olen joutunut tilanteeseen, että juttelen uudelle äidille niitä näitä ja se tuntuu aivan kolmannen asteen kuulustelulta, kun toinen ei jatka keskustelua. ei sitä viitsi sitten kauaa jatkaa. Tosin minulla ei ole koskaan ollut ongelmia sujahtaa johonkin porukkaan, kun juttelen samantien ihmisten kanssa. Joidenkin kanssa synkkaa heti ja joistakin ei koskaan tule kaveria. Pakko ei ole mennä mihinkään kerhoon, jos ei halua ja ahdistaa. Kavereita voi löytyä muutenkin