äitini sanoo, että meidän tytöllä ei ole kaikki kunnossa :(

[ap]

kyllä tuo normilta kuullostaa. joskus raivarit toki saattaa juontua esim. puheenkehityksen viivästymästä tai huonoista perheoloista.

mutta tuo mitä kerroit omasta perheestäsi niin ei hyvältä kuulosta! ja itse natsikurissa eläneenä myös kysäisen miten olet käsitellyt asiaa? oletko vieläkään päässyt irti äidistäsi kun noin sokeasti kuuntelet sen mielipidettä?

Olen päässyt irti, vaikka olenkin ns. kiltti tyttö. Ehkä eniten juuri mieheni ansiosta Aloin vaan miettimään kun niin kovasti eilen saarnasi ja mäkätti. Aloin jo sitten uskomaan, että tässä täytyy olla jotain pielessä.

 

[nim]

aika paljon ennen (siis esim kun äitisi on kasvattanut sinua ja kun häntä on kasvatettu) on kurilla ja toiveilla kasvatettu ns kilttejä lapsia eli lapsi ei ole saanut ilmaista etenkään pahanolon tunteitaan edes vanhemmilleen. Aika pian pieni lapsikin oppii millainen pitää olla jotta miellyttää aikuista.

lueppa joku kirja tästä liiasta kiltteydestä ja mieti sopisiko se sinun elämääsi. Minun äiti tajusi itse vasta lähes 50 vuotiaana, että on aina joutunut nielemään kaikki omat toiveensa ja mielipiteensä sekä tunteensa , kun hänen äidille oli hyväksytty vaan jos oli ns kiltti tyttö ja kävi siis vasta aikuisena läpi prosessin, jossa opetteli ulos liiasta kiltteydestä ja miellyttämisestä äitinsä suhteen.

Lapsen perusturvallisuus on kehittynyt hyväksi jos hän voi ja uskaltaa myös ilmaista lähimmilleen kiukkunsa ilman pelkoa hylkäämisestä, kuten teillä tuntuu olevan.

 

[niin]

kyllä tuo normilta kuullostaa. joskus raivarit toki saattaa juontua esim. puheenkehityksen viivästymästä tai huonoista perheoloista.

mutta tuo mitä kerroit omasta perheestäsi niin ei hyvältä kuulosta! ja itse natsikurissa eläneenä myös kysäisen miten olet käsitellyt asiaa? oletko vieläkään päässyt irti äidistäsi kun noin sokeasti kuuntelet sen mielipidettä?

Olen päässyt irti, vaikka olenkin ns. kiltti tyttö. Ehkä eniten juuri mieheni ansiosta Aloin vaan miettimään kun niin kovasti eilen saarnasi ja mäkätti. Aloin jo sitten uskomaan, että tässä täytyy olla jotain pielessä.

ihana kuulla! mulla on prosessi vielä kesken.

 

[äiti 44v]

Oli siis meillä hoitamassa lapsia juhannusviikonlopun. Kumpikin oli ollut todella kiltisti, mitä nyt tyttö (3,5v ) oli saanut muutaman vänkäyskohtauksen. Sitten kun tultiin miehen kanssa kotiin niin kaikki meni tosi hyvin, paitsi eilen illalla tyttö sai kauheat raivarit illalla (väsymys, nälkä, päivän touhut kun oltiin shoppailemassa ja hurvittelemassa kaupungilla ) Äiti näki/kuuli tietysti tämän ja siitähän riemu repesi. Alkoi ehdottamaan vaikka mitä psykologia ja meille perheterapiaa jne jne. Tietysti vielä pariterapiaakin kun mieheni tietysti hermostui äidilleni kun tyttö huusi ja äiti nalkutti Tyttö saa kyllä raivareita välillä, mutta nyt kun äiti lähti niin on ollut todella kiltisti ja päiväkodissa ei oikeastaan ikinä kiukkua. Vain kotona ja yleensä meille vanhemmille (en ole pitänyt tätä epänormaalina ) nyt en sitten tiedä mitä tehdä. Pitääkö tuo lapsi viedä jonnekin kun äitini näin sanoi ja varmaan taas joka puhelinsoiton yhteydessä siitä mainitsee.

Et kai tosissas noin pöljiä kysele? Jos kyselet, mene itse hoitoon ja ota mukaan äitiskin!

 

[Edna Birch]

SÄ hahmotat lapsen raivareille selvän syy-yhtyden. Nälkä, väsymys, virikkeet (siis shoppailu ym. on yhtä kuin väsynyt lapsi. Lisätään siihen vielä pieni ikävä isää ja äitiä kohtaan niin kunnon kiukunpuuskanhan siitä pieni mieli kehittää. Normaali äiti ja normaali lapsi.
Mummilla voi vähä viirata

 

[Valaja]

"Terve lapsi ei saa raivokohtauksia" Näin lausui aina oikeassa oleva anoppini. :heart:

 

[kasvattaja]

Tyttösi käytös kuulostaa "aika pieneltä". Kyllähän tuon ikäisille lapsille (etenkin mikäli tempperamenttia löytyy) kuuluu voimakaskin uhma, kiukku, raivarit. Ole aivan huoleti!

 

[Blue]

Normaali uhmis. Teidnb kotiutumisenne jälkeen tullut isompi raivokohtaus oli yhdistelmä sitä kaikkea mitä itse epäilit (väsyä, nälkää ja liikaa virikkeitä) ja myös sitä että pienellä on varmasti ollut ikävä teitä ja ikävä purkautuu kiukutteluna noilla pienillä.

Ekan kerran kun mun tyttö oli rontti 2v:nä pidemmällä reissulla mummun ja vaarin kanssa niin seuraavalla viikolla sai JÄRJETTÖMIÄ raivokohtauksia mulle.. Soitin seuvolaankin niistä ja neukun täti sanoi että tod.näk. johtuu ihan purkautuvasta ikävästä. Ja niihän se olikin, parin päivän päästä taas normaali iloinen itsensä.

 

[Bonita]

Syy-yhteys on itselläsi kyllä hyvin tiedostettuna: Uhmaikä, väsymys, nälkä. Ei siihen tarvita edes noita kaikkia kun se maankaatava raivari iskee. Lapsesi on aivan normaali uhmaikäinen. Meillä äitini yritti myös selittää kuinka me emme koskaan ( 70-luvun lapset) uhmanneet/saaneet raivareita. Just just. Aika kultaa muistot. Ihmetteli taannoin samanikäisen tyttäremme (on jo koulussa) raivareita ja oli sitä mieltä myös että ammattiapua tarvittaisiin ja ettei lapsi ole normaali. Neuvolassa juteltiin ja myös ystävien kesken, ja ah kuin helpottavaa oli kuulla että ihan normaalia käytöstä tuo oli. Menee aikanaan ohi, kunnes uusi uhma iskee. Viimeisin nyt kouluiässä. Meillä toinen, vanhempi poikalapsi, joka ollut aina seesteinen eikä uhmannut lainkaan. Tämä tyttö on ollut aivan ääripäästä, mutta kuulemma tytöt juuri ovatkin Näin me ollaan erilaisia luonteiltamme. Niin aikuisena kuin jo lapsena.
Meidät, kuten meidän vanhemmat, on kasvatettu niin, ettei omia tunteita ja mielipiteitä saanut tuoda julki. Ei saanut kysellä tai kyseenalaistaa, niin tehtiin kuin käskettiin. Piste. Piti totella tottelemisen vuoksi. Juuripa sen vuoksi, ainakin osittain, olemme ahdistuneita ja masentuneita. Työelämässä sama meininki jatkuu. Emme saa vaikuttaa työhömme, ei meiltä kysytä kun muutoksia tehdään/suunnitellaan. Ne tuodaan valmiina eteen ja sanotaan että tämä on tässä ja piste. Vaikka tulokset saattaisivat olla paljon parempia ja yritykset tuottoisampia, jos saisimme vaikuttaa asioihin. Jaksaisimme myös paremmin ja sitoutuisimme työhömme. Me emme aina pysty ymmärtämään kun joku purkaa tunteitaan, emme pysty käsittelemään omiamme, saatikka muiden tunteiden purkauksia. Ne saattavat ahdistaa, koska tuovat esille ne omat, haudatut ja patoutuneet tuntemukset. Anna lapsen tuoda pahaolonsa julki, hänestä tulee parempi ihminen. Aikuisena ja vanhempana voit olla siinä vierellä tuomassa turvaa hänelle siinä tilanteessa, sillä se jos mikä antaa hyvän alun elämälle. Kun ei tuomita vaan ymmärretään ja tuetaan silloin kun voi pahoin ja tarvitsee sitä. Voit sanoa äidillesi että lapsesi on tavallinen, normaali lapsi ja ettei hänellä ole aihetta huoleen. Jos se ei häntä rauhoita, hae kirjastosta/kirjakaupasta opus aiheesta, niitä on monta kirjoitettu. Voimia sinulle ja perheellesi, ja kaikkea hyvää =) Nauti lapsistasi ja tukekaa puolisoina toisianne - se tekee teistä vahvan, muita vastaan.