Miten kertoa lapselle että isä joka asuu meidän kanssamme, on mahd sisaruksen isä, ei ole "oikea isä"?

[aroma77]

Luen täällä ihan tippa linssissä teidän vastauksianne. Kyllähän tämä asia on minua tosiaan valvottanut ja olen miettinyt miettimästä päästyäni asiaa jo monta kuukautta, mutta nyt vasta tajusin miten _paljon_ se on todella vaivannut. On helpottavaa lukea niin monta kannustavaa viestiä joissa rohkaistaan kutsumaan täällä meillä asuvaa miehenpuolta Isäksi.

Se että elämäämme käveli noin upea mies, joka _haluaa_ olla lapselleni Isä, on jo niin suuri onni etten olisi jokin aika sitten osannut sellaista kuvitellakaan. Olen pakahtua siitä tunteesta että lapsellani on Isä. Oli sitten biologinen tai ei. Tässä on tullut todella paljon jo vinkkejä miten ottaa asia luonnollisesti esiin ja missä vaiheessa, kiitos siis vielä kaikista vastauksista!

 

[yh-äiti]

Tummennettu ei pidä paikkaansa. Kyllä se on lapselle outoa, kun hällä ei isää ole. Ainakin meidän perheessä isänpäivän tienoo oli lapselle raskasta aikaa aikoinaan. Lapsi teki isänpäivänä kortin pappalle, eikä se ollut sama asia.
Nyt kun lapsella on isä, isänpäivää vietetään aina innoissaan. Nyt korttiin saa kirjoittaa ISI!

Äh, en ehkä ihan täysin onnistunut selittämään näkökulmaani asiaan. TIETENKIN on lapsen kannalta mukavaa, että hänellä on "isä" jolle askarrella kortti isänpäivänä. KUITENKIN, nykyään perheillä on niin erilaisia tilanteita että kortin voi ihan hyvin askarrella myös muulle rakkaalle mieshenkilölle tai isähahmolle ilman sen suurempia ongelmia. Uskon että asenneympäristöön myös sillä "olemassaolevalla" vanhemmalla on suuri merkitys.

 

[chef]

Ei siinä mitään pahaa ole kunhan lapsen vanhemmalla ei kumppanit vaihdu kerran vuoteen.

Mulla on kumppanit vaihtuneet "kerran vuoteen", mutta ei niitä kumppaneita lapsi ole koskaan isäksi kutsunut. Vasta kun löytyi SE mies jonka kanssa tiesin olevani ja eläväni pitkään, niin sovittiin isä-sanan käytöstä. Ja isä-sana otettiin tosiaan kuvioihin vasta kihlautumisen jälkeen kun oli jo selvää että solmimme myös avioliiton ja teemme lisää lapsia.

Toki varmasti maailmaan mahtuu niitäkin ihmisiä jotka antavat joka toista vastaantulijaa kutsua isäksi, mutta henkilökohtaisella tasolla en tunne yhtäkään tällaista tapausta. Sen sijaan omani kaltaisia tapauksia tunnet useammankin.

 

[Adoptioäiti]

Meillä on vauvana adoptoitu tyttö. Hänellä on me, äiti ja isä, ja lisäksi Kiinan äiti ja Kiinan isä. Puheissa siis. Oikeastihan noita kahta ei ole läsnä, eikä heitä tule lapsen elämään. Syistä joita en tähän kerro, meillä on syytä uskoa, että biologinen äiti on kuollut. Muutenkaan heistä ei saa virallisesti mitään tietoa.

Mutta ap:lle sanoisin, että suhtaudu itse luonnollisesti asiaan. Älä valehtele. Minä en ole ikinä väittänyt synnyttäneeni lastani, vaikka hän on pyytänyt mua sanomaan niin. Olen aina kertonut, että hänet on pienenä viety lastenkotiin ja sieltä on tullut meille.

Kerro, että isi tuli teidän perheeseen silloin kun tuli ja että hänellä on toinen isi, joka on antanut sen siemenen. Jos hän haluaa tavata joskus, niin sitten tapaa eikä siitä tule ongelmaa.

Meillä on jo iso tyttö, joka on jo huutanut mulle, etten ole hänen oikea äitinsä.

Olen vastannut siihen, että kuka vaihtoi vaippasi, ruokki sinua, hoiti sinua ja huolehti sinusta? Kuka on aina hoivannut ja lohduttanut sinua, kun olet ollut surullinen ja kuka iloinnut sinun kanssasi, kun olet ollut iloinen? Kuka on rakastanut sinua aina, silloinkin kun kiukuttelet? Kuka on elänyt sinun kanssasi nämä vuodet? Ja että se huolehtimen ja rakastaminen on sitä oikeaa äitiyttä ja isyyttä, eikä se kuka synnyttää tai on biologisesti isä.

En väheksy sitä syntymä-äitiä, ja hän teki hyvän teon lapselleen, joka olisi nyt kuollut jos olisi pitänyt hänet. Mutta minä olen hänen äitinsä, vaikka en ole synnyttänyt häntä.

 

["hugo"]

Entäs kun tulee se seuraava lapsi? Teidän kahden oma, jolle tämä Markku-isi on ihan biologisestikin isi.