Äitiä ikävä..

[surkea]

Äiti kuoli n. 4kk sitten. Mut on otettu huostaan 2vuotiaana ja olen vieläkin vihainen äidilleni monista asioista. Millon tää tuska loppuu?

 

[m]

Ikävä ei varmaan häviä,mutta tuskan kanssa oppii ajan myötä elämään.

 

[myötätuntoa]

En osaa vastata, mutta haluaisin toivottaa jaksamista ja osoittaa myötätuntoa - varmasti olosi vielä jossain vaiheessa helpottaa. *halaus*

 

[mä82]

Tuska loppuu aikanaan,yritä kestää.Yritä antaa anteeksi vaikka se pahalta tuntuisikin,koska viha muuttuu katkeruudeksi ja katkeruus teoiksi joita teet joko itseäsi tai muita kohtaan.Minä olen ollut erittäin vihainen ja katkera kaikesta, siis olen( helvetin) läpikäynyt lapsena, ja olen antanut anteeksi,vaikka se oli erittäin vaikeaa, vasta sen jälkeen opin elämään.Sekin voisi auttaa että puhuisit jollekkin.

 

[äiti]

Otan osaa!
Uskoisin ettei äidin ikävä lopu koskaan. Ainakin omalla äidilläni on edelleen "ikävä" omaa äitiään, vaikka hän kuolikin jo parikymmentä vuotta sitten. Heilläkin oli melkoisen sekavaa yhdessäeloa/-oloa. Isoäitini oli YH, joka ei ollut kovin sosiaalisesti arvostettua sotavuosien jälkeisessä Suomessa. Äitini oli hoidossa siellä sun täällä (tai hänet jätettiin yksin kotiin jo nelivuotiaasta)... Paljon ehti tapahtua, ja moni asia satutti pienen lapsen mieltä. Nämä asiat eivät ole koskaan kadonneet äitini mielestä, mutta hän on oppinut elämään asioiden kanssa, hyvksymään menneisyytensä, sillä sitähän ei voi muuttaa. Lisäksi äitini on tehnyt paljon töitä itsensä kanssa, jotta hän pääsi sinuiksi oman äitinsä tekemien ratkaisujen kanssa. Niitäkään kun ei voi muuttaa. Ainoa mahdollisuus oli yrittää ymmärtää tai ainakin hyväksyä mennyt!!

Toivon sinulle voimia ja rakkautta elämääsi. Kliseistä kyllä, mutta viha on osa sekä surutyötä, että muitakin ajatusprosesseja, joita varmasti joudut käymään läpi, jotta voit hyväksyä menneisyytesi. Ja ehkä jonain päivänä antaa äidillesi anteeksi <3