Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En mäkään oikeastaan usko, että Lappiin tällä aikataululla lähtevät. Huonot säät osuisi heillekin kohdalle jos menisivät. Sää jotakuinkin sama kuin Helsingissä tai Vantaalla. Luulen, että ottavat rauhallisen laskun kiertueen alkuun. Vierailevat Jeren luona ja mahdollisesti tekevät Vantaa kierroksen muraalille. Muuta ihan tavallista hengaamista, kun kiertueella on härdelli. <3
Tällaista mäkin kuvittelen (ja toivon). Tai toivon, että ne sais jo ne Salkkari-pötkötyksensä, kudlaillen ehkä suurimman osan aikaa, totta kai, 😉, mutta en oikein usko, että siihenkään rauhoittuminen nyt vielä onnistuu. Kuitenkin kiertue alkamassa, Bojan ehkä väkisinkin vähän levoton? Tai no mistä sen tietää, kun on maailman paras Jerotoniini vierellä 😊
Mutta jos ne pääsee useammaksi tunniksi erilleen muusta porukasta ennen keikkaa, niin sit se vois e h k ä onnistua, mutta valitsevatko tehdä niin?
Mä spekuloin lisäksi täyttä höyryä sitä, että Jere on varannut The Yksiön heille 3.3. ja jos niin kävisi, he eivät hiiskuisi someen sanaakaan. Eikä heitä näy muun porukan jatkoilla (jos ne ovat missään yleisön tavoitettavissa ylipäätään tällä kertaa) 😊
Juu, joulu on.
 
vierailija
Toivottavasti K on järjestänyt jotain kivaa tekemistä jos ovat useamman päivän täällä. Ehtisu vähän näkemäänkin jotain. Kun ei syksyllä varmaan ehtinyt.
En voi olla ajattelematta, kuinka paljon eräs henkilö emännöi menossa mukana, koska sehän vaikuttaa oleellisesti Suomen päivien kulkuun. Toivottavasti oikeasti saavat sitä kaivattua kahdenkeskistä aikaa.
 
vierailija
Saattaa vaikka olla, ettei eräs henkilö ole nyt ollenkaan menossa mukana. Ja ainakaan mä en halua sellaista nyt etukäteen miettiä, eikä suoraan sanoen ollut käynyt oikein edes mielessäkään, kun vain innoissani fiilistelen tuota ihanan pitkää aikaa, jonka K & B saavat viettää yhdessä.
 
vierailija
Jan tykännyt siitä luluxan janfanartista ja kommentoinnutkin siihen
Mä näin ihan eka sen, jossa Jan ja Nace pussaa ja ajattelin, että ohhoh, onpa epätyypillistä Jania olla noin henkilökohtainen Instassa 😅
Se olikin se toinen kuva, josta hän on tykännyt ja kommentoinut ❤

Miten siistiä, että laitat tekemäsi kuvan nettiin ja kuvan kohde, kaukainen julkimo, tykkää siitä ja kommentoi 🤩
 
Mä näin ihan eka sen, jossa Jan ja Nace pussaa ja ajattelin, että ohhoh, onpa epätyypillistä Jania olla noin henkilökohtainen Instassa
Se olikin se toinen kuva, josta hän on tykännyt ja kommentoinut

Miten siistiä, että laitat tekemäsi kuvan nettiin ja kuvan kohde, kaukainen julkimo, tykkää siitä ja kommentoi
ite näin unta et olin kaverini kanssa katsomas niiten keikkaa b ilmotti k lavalle b sit päätti suudella sillä sekunnilla huulille puoli porukkaa meni ihan sekasin ja jotkut pyörty 🥴 🤭
 
vierailija
No eivät varmana mene mihinkään Lappiin, kun ovat kuiteskin tulossa katsomaan ”vain” Jereä. Eli Bojanin rakasta. Siinä ei puitteilla silloin ole sen suurempaa merkitystä
Jos nyt ei ois keikkoja, voisi vähän ihmetelläkin, että olisivatko ”vain” Hesassa / Vantaalla, joskin ymmärtäisin sen silloinkin ihan hyvin, koska uskon, että Jere tänne tulossa on se tärkein asia.
Mutta koska nyt on keikka on täysin luonnollista, etteivät lähde mihinkään muualle.
Jos tulossa olisi vain B, niin olisin samaa mieltä ettei erityisempää ohjelmaa tarvita, vaan pelkkä yhdessäolo Vantaalla riittää. Mutta koska tulossa on koko bändi, jonka todennäköisesti K on tänne kutsunut, niin uskon kyllä että K ja H on järjestänyt heille ohjelmaa (tai lähinnä varannut yhteisen paikan, jossa viettää aikaa ja saunoa jne.). Tää voi kuitenkin olla melko ainutlaatuinen tilaisuus JO:n jäsenille viettää muutama päivä Suomessa ihan rauhassa ilman keikkakiireitä. Ei varmasti oo mahdollista jatkossa jokaisen Suomen keikan yhteydessä järjestää myös vapaapäiviä.
 
Ehkä pari yötä jossain mökillä pääkaupunkiseudun lähistöllä. Rentoa löhöilyä, Unon pelaamista, sitä saunomista, jota Bojan niin toivoi, paljuilua, hyvää ruokaa ja jonkin verran myös juomaa, toistensa seurasta nauttimista. Kaikenlaista kivaa yhdessä.
 
vierailija
vierailija
Nyt tuli Kultsalta meiliä:

”Illan aikataulut ovat muuttuneet ja uusi aikataulu on:
18:00 ovet
19:00 pilvet pilvet
19:50 JC Stewart
20:40 Joker Out

Jonottaminen:

Joker Out -yhtyeen konsertteihin Kulttuuritalolle on odotettavissa satoja asiakkaita, eikä tapahtumajärjestäjällä ole mahdollisuutta vuoronumerollisen jonotusjärjestelmän muodostamiseen. Jonottaminen keikoille on sallittu normaalin käytännön mukaisesti Kulttuuritalon pihalla tapahtumapäivinä klo 9 alkaen. Tätä aikaisemmin Kulttuuritalon välittömään läheisyyteen saapuminen jonotustarkoituksessa on kielletty. Kulttuuritalon sisätilat eivät ole käytössä ennen sen aukeamista konsertteja varten, eikä jonottajia varten ole varattu wc-tiloja. ”
 
vierailija
Lontoo siis jäi nyt joksuilla taakse. Yllättävän nopeesti meni tää pari kuukautta, ja nyt tuntuu vähän hassulta kun jossain vaiheessa viime vuonna puhuivat, että muuttavat Lontooseen kevääksi, tai ainakin näin tulkittiin jossain vaiheessa, että about koko kevääksi. Ja nyt se pätkä onkin jo ohi.
 
Joo se Nacen stoorikin aamulla oli jotenkin tosi haikean oloinen mut ainakin saadaan joksut nyt tänne Suomeen 🤩 vastahan me mietittiin koska Kris pääsee muiden luokse Lontooseen :D
 
vierailija
Love Me Wrong -ficin (16 lukua) kirjoittaja on kyllä onnistunut plänäämään aikataulunsa harvinaisen nerokkaasti kiertueen kannalta. :D Ficciä on tullut uusi osa aina ke ja la ja viimeinen luku ilmestyi juuri.
 
vierailija
Lontoo siis jäi nyt joksuilla taakse. Yllättävän nopeesti meni tää pari kuukautta, ja nyt tuntuu vähän hassulta kun jossain vaiheessa viime vuonna puhuivat, että muuttavat Lontooseen kevääksi, tai ainakin näin tulkittiin jossain vaiheessa, että about koko kevääksi. Ja nyt se pätkä onkin jo ohi.
Miks mulla on sellanen muistikuva että jossain vaiheessa he itse puhuivat että olisivat Lontoossa Huhtikuuhun asti ja näitä keikkoja ei tässä keväällä ees ollut silloin suunnitelmissa... Vai oonks mä nähny unta :D
 
Yhteistyössä