ahdistuneisuuden fyysiset oireet

Täällä kanssa yksi aika tuore äiti (vauva kohta 6kk) joka kärsii ahdistuneisuushäiriöstä, ihan lääkärin diagnoosilla ja minun onnekseni mulla on ihana lääkäri joka ei vähättele vaan ottaa tosissaan.

Mistähän aloittaisin kertomaan oman tarinani.. Olen useamman vuoden kärsinyt sosiaalisesta pelosta jonka vuoksi mm. ammattikoulut on jäänyt käymättä ja lievää pakko-oireista käyttäytymistä joka tosin on siinä rajalla onko normaalia vai ei Ja nämä pakko-oireet on jäänyt miltei kokonaan poissa mut tuo sosiaalinen pelko vielä kummittelee + ahdistuneisuus ja olenpa kerran pari saanut paniikkikohtauksenkin (ennen raskautta). Ennen raskautta meni Zoloft lääkitys ja nyt vajaa pari kuukautta taaksepäin lääkäri suositteli sen aloittamista uudelleen mutten ole halunnut vielä koska imetänkin vielä silloin tällöin.

Ja aloin synnytyksen jälkeen melkein välittömästi, ehkä päivien päästä oireilemaan huimauksella, joka oli lähes jatkuvaa. Kävin erikoislääkärilläkin sen vuoksi ja meinasi et johtuu jumittuneista niskoista/hartioista + ehkä tästä ahdistuneisuudestakin tai niistä molemmista. Mulla lisäksi fyysisiä oireita, ylävatsan paineen/nipistelyn tunne, tuo huimaus välillä, lihaskivut, puutuminen, pistely, pahoinvoinnin tunne, jännityspäänsärky, poskikivut, epätodellinen ja sekava olo (ja tuo on oireista inhottavimpia), kuoleman pelko ja sairauksien pelko, tarkkailen itseäni välillä melkein hysteerisesti.

Äsken juuri lääkäri soitti minulle kun maksa-arvot ihan hieman koholla, sekä senkka, että trombosyytit mut maksa-arvot voi olla siitä kun olen syönyt yli vuoden panadolia aika paljon, se onkin nyt tauolla ja sitten kontrolliin. Trombosyytit ja senkka oli kans niin vähän et voi johtua mistä vaan, esim. hiivasta minkä sairastin äsken. Valkosoluarvot oli onneks normaalit kun olen taas pelännyt mm. leukemiaa ja lääkäri rauhoitteli ettei sellaiseen ole viitteitä. Ikinähän ei tiedä muttei ainakaan verikokeiden perusteella

Lisäksi puhuttiin tästä, että aloitanko lääkityksen vai en niin sanoi et itse saan päättää, pakko ei oo muttei ois huonokaan idea, oon niin jääräpää etten haluis aloittaa uudelleen sitä. Ja sanoi myös noista lihaskivuista mistä oon huolissaan, että todennäköisesti se ei ole kuviteltua kipua vaan oon niin jännittyneessä tilassa koko ajan et se alkaa kroppakin reagoimaan siihen ja toisekseen se kipu ei ehkä "normaalisti" ois niin kovaa mut sitten kun tarkkailee itseään koko ajan niin se tuntuu suuremmalta se kipu. Ja bongaa kaikki pienet nipistyksetkin heti aina.

Onko teillä muilla mitään ylävatsavaivoja? Esim. paineen/ahdistuksen tunnetta tai pientä pistelyä/kipuilua?

Jaksamisia kaikille ja eiköhän se tästä aina päivä kerrallaan!! Tuli semmoinen sepostus, että liekö kukaan saa ees mitään selvää.

 

Olen kärsinyt ahdistuksesta varmasti jo vuosia. Muistan jo nuorempana (nyt27) tai lapsena että pelkäsin mitä sairautta milloinkin. Yleensä se oli kuitenkin syöpää. Aikuisuudessakin tämä on minulla jatkunut, eli aina kun olen ahdistunut "keksin" jonkun uuden sairauden tai muun jutun jonka takia "saan" murehtia koko ajan. Eli lamaannutan itseni näillä hirveillä peloilla. Minut on tutkittu päästä varpaisiin ja minussa ei fyysisesti ole koskaan ollut mitään vakavampaa vikaa. Nyt kun olen hyvin raskaat tutkimukset käynyt läpi olen keksinyt itselleni uuden jutun. Huomasin, että otsassani on ryppy jota muka ei ole siinä aiemmin ollut. (järki sanoo kyllä ettei ryppy tule yhdessä yössä vaan on varmasti ollut siinä jo kauemmin)Nyt olen tästä asiasta tehnyt itselleni niin suuren jutun, että se rajoittaa jo sosiaalista elämäänikin. Olen käynyt pitkään terapiassa ja tiedän oireilevani lapsuuteni traumoja vieläkin.
Alkoholistiperheen lapsena olen tottunut elämään niin, että koko ajan täytyy pelätä pahinta ja jos menee hyvin niin kyllä se pian loppuu. Tilannetta nyt "pahentaa" se, että olen löytänyt elämääni ihanan uuden miehen joka haluaa kanssani mennä naimisiin ja perustaa perheen. Kaiken pitäisi olla paremmin kun koskaan, mutta silti minä voin lähes huonommin kuin koskaan. Kyllä mieli tekee kummallisia kepposia. Järjellisesti tiedostan käyttäytyväni täysin järjettömästi, mutta en osaa lopettaa kehääni. Uusi mieheni ei sitten taas voi ymmärtää miksi minä voin pahoin vaikka kaiken pitäisi olla paremmin kun koskaan. Hän ottaa asian itseensä ja kokee itsensä riittämättömäksi. Mikä on täysin ymmärrettävää.Kysehän ei ole hänestä ollenkaan, vaan omassa päässäni tapahtuvasta jutusta. Uutta miestäni en haluaisi menettää mistään hinnasta sillä hän vaikuttaa elämäni rakkaudelta. Tuntuu että alan käyttäytyä tuhoavalla tavalla suhteessani jo niinkun varmuuden vuoksi. Jottei pettymys olisi niin suuri "kun" hän päättää suhteesta lähteä...Hän ei ole sanallakaan puhunut suhteesta lähtevänsä, mutta näin minä olen elämäni tottunut elämään. Jos minulla hetken menee hyvin on sen loputtava pian (lapsuudessani tarkoitti siis taas juomista kotona)
ymmärsikö kukaan mistä puhun? Onkohan muita samanlaisia tuntemuksia kokevia...
Välillä tuntuu, että olen asian kanssa täysin yksin. Osaako kukaan antaa hyvin "vinkkejä" miten tälläisesta opitusta kehästä voi vapautua? En meinaan itsekkään enää jaksaisi tätä murehtimista vaan haluaisin nauttia elämästä pelkäämättä/murehtimatta koko ajan jotakin, mitä se sitten ikinä onkin.

 

Luin sun tarinan ja ymmärrän sua oikein hyvin :hug: Mulla nimittäin on ihan sama ongelma tuo, että kun menee hyvin, niin en oikein osaa nauttia siitä vaan odotan että kohta se kuitenkin kääntyy taas huonoksi. Minulla on kuitenkin erilainen tausta kuin sinulla, eli tämä johtuu siitä että elämässä on ollut niin paljon kaikenlaista...lähinnä kuolemaa ja surua. Minulla alkoi kamalat paniikkikohtaukset n.5-vuotta sitten ihan yllättäen. Olin stressaantunut ja ahdistunut, koska työpaikkani oli niin kamala...siellä jo ennestään huono itsetuntoni murtui. Oireilin enkä tajunnut mistä oikein oli kyse...lääkärit yhdistivät kohtaukset astmaan, vaikka itse tiesin että nyt ei ollut kyse siitä. Minua kuvattiin melkein joka puolelta...(paitsi pään magneettikuvaa ei ole otettu.) Mitään poikkeavaa ei löytynyt. Kohtaukset kuitenkin loppuivat ja melkein unohdin ne, kunnes oman lapsen kuolema, mieheni äidin äkillinen poismeno sekä keskenmenot toivat kaiken takaisin. Olen erittäin helposti stressaantuva ja vaadin itseltäni ehkä liikaa. Ihan jo kodin siisteyskin voi aiheuttaa minussa stressiä ja ahdistusta. Tuntuu että aina kun on päässyt edellisestä surusta jaloilleen niin jo tulee seuraava. Olen lapsesta asti ollut herkkä ja pelokas ja pelännyt kaikenlaisia asioita kummituksista sairauksiin Olen samanlainen vieläkin.
En uskalla nauttia edes kauniista kesäpäivästä kun alan miettimään että kohta joku kuitenkin kuolee. Pelkään myös omaa kuolemaani ja varsinkin nyt kun minulla on pieni lapsi. Olen jopa ihan varma että minulla on aivokasvain ja se on tällä hetkellä niin suuri pelko että saan taas ahdistuskohtauksia. Minulla on lääkitys paniikkikohtauksiin (zoloft) ja se on pitänyt suurimmat kohtaukset poissa, mutta aina kun minulla on selkä kipeä ja lihakset jumissa niin tuntuu kuin se pahentaisi paniikin oireita.
Mulla on tällä hetkellä oireen lihaskireyttä,päänsärkyä,kankeutta,levottomuutta,pelkoja ja kokoajan huimaa...niinkuin laivassa olis. Oli tosi lohdullista lukea muiden juttuja vaikkei tätä kellekkään toivoisi :/

 

hei sussu!
Sinulla on ollutkin kovasti murhetta ja surua. Otan osaa menetyksiisi :hug: Ei ole ihme siis, että oireilet sekä fyysisesti että psyykkisestikin. Nyt siis mietit omaavasi aivokasvaimen vai? Minulla oli tuo vaihe viime syksynä. Olin varma, että minulla on aivokasvain kun päätä särki koko ajan. Minulla kyllä todettu migreeni, mutta viime syksynä särky oli koko ajan ja jatkuvasti. No päätäni sitten kuvattiin useita kertoja ja ensimmäisellä kerralla jotain "omituista" sitten löytyikin. Voit varmaan kuvitella mikä paniikki siitä syntyi. No sitten otettiin varmistuskuva heti perään (1-2kktta ensimmäisen jälkeen) ja se oli täysin normaali. Tietenkin kerkensin siinä väliaikana jo suunnittelemaan melkein hautajaisenikin. Tottaikai "puhdas" kuva oli helpotus, mutta kyllähän se ahdistus sitten nopeasti siirtyi jonhonkin muuhun asiaan. Kesäpäivästä nauttiminen on minullekkin todella vaikeaa, silä mielessä pyörii aina jotain murheita. Sitä ettei koko ajan murehtisi täytyy tietoisesti työstää koko ajan pois mielestä. Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt tähän murehtimiseen ja välillä mielessäni liikkuu jopa itsetuhoisia ajatuksia. En silti voisi itseäni koskaan satuttaa, sillä se olisi todella väärin itseäni ja etenkin lähimpiäni kohtaan. Joskus vaan tulee sellainen olo, että fyysinen kipu helpottaisi psyykkistä oireiluani. Eikö ole hullu ajatus?
Aivan kun en olisi ansainnut onnea..tai sen eteen pitäisi nähdä niin hirveästi vaivaa ja kärsimystä..täytyykö muka onnea ansaita? eikö jokainen ihminen ole onnensa ansainnut?
Voimia kaikille muillekkin :flower:

 

hei sussu!
Sinulla on ollutkin kovasti murhetta ja surua. Otan osaa menetyksiisi :hug: Ei ole ihme siis, että oireilet sekä fyysisesti että psyykkisestikin. Nyt siis mietit omaavasi aivokasvaimen vai? Minulla oli tuo vaihe viime syksynä. Olin varma, että minulla on aivokasvain kun päätä särki koko ajan. Minulla kyllä todettu migreeni, mutta viime syksynä särky oli koko ajan ja jatkuvasti. No päätäni sitten kuvattiin useita kertoja ja ensimmäisellä kerralla jotain "omituista" sitten löytyikin. Voit varmaan kuvitella mikä paniikki siitä syntyi. No sitten otettiin varmistuskuva heti perään (1-2kktta ensimmäisen jälkeen) ja se oli täysin normaali. Tietenkin kerkensin siinä väliaikana jo suunnittelemaan melkein hautajaisenikin. Tottaikai "puhdas" kuva oli helpotus, mutta kyllähän se ahdistus sitten nopeasti siirtyi jonhonkin muuhun asiaan. Kesäpäivästä nauttiminen on minullekkin todella vaikeaa, silä mielessä pyörii aina jotain murheita. Sitä ettei koko ajan murehtisi täytyy tietoisesti työstää koko ajan pois mielestä. Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt tähän murehtimiseen ja välillä mielessäni liikkuu jopa itsetuhoisia ajatuksia. En silti voisi itseäni koskaan satuttaa, sillä se olisi todella väärin itseäni ja etenkin lähimpiäni kohtaan. Joskus vaan tulee sellainen olo, että fyysinen kipu helpottaisi psyykkistä oireiluani. Eikö ole hullu ajatus?
Aivan kun en olisi ansainnut onnea..tai sen eteen pitäisi nähdä niin hirveästi vaivaa ja kärsimystä..täytyykö muka onnea ansaita? eikö jokainen ihminen ole onnensa ansainnut?
Voimia kaikille muillekkin :flower:

Kirjoitit hyvin tuosta onnen ansaitsemisesta. Mulla on myös usein mielessä tuo, että pitääkö se onni jotenkin ansaita ja sen eteen kärsiä ennekuin sen saa. Ja mua mietityttää myös se että miksi toiset joutuu kärsimään enemmän kuin toiset. Joskus en viitsi edes kavereille puhua ongelmistani kun niitä on meillä kokoajan ja tuntuu että minuahan pidetään kohta ihan hulluna kun kokoajan on jotain murhetta elämässä. Mutta meille vaan jostain syystä sattuu kokoajan jotain. Esim.niinkin pieni asia kuin lapsen sairastaminen: kaverilla lapsi oli kuumeessa ja valvoi pari yötä ja se oli siinä, mutta meillä poika oli kuumeessa 40.3, oksensi,ripuloi ja joutui tiputukseen....mua ahisti jo sekin että miksi meillä menee kaikki aina vaikeimman kautta
:headwall: :ashamed:
Kyllä jokainen ihminen on ansainnut edes palan onnea :hug: Mutta täytyy olla onnellinen pienistä asioista. Meidän suuri onni on juhannuksena vuoden täyttävä poika :heart: Ja kiitos osanotoistasi Mako. Voimia sullekki :flower:

 

Noi kaikki oireet on kyllä tuttuja... mut koskaan mulla ei oo diagnisoitu mitään.. Oon viimesen vuoden juossu lääkärissä millon minkäkin "taudin" kanssa ja loppujen lopuksi tässä koittanu todeta... että mähän oonkin vaan hullu....
Pääoireet on mullakin vahvat... huimaus, korvien soiminen, korvien lukkoon meneminen jne jne jne jotka on takuulla noitten mun hartioitten syytä, kun ne on jumissa... Mutkun mun mielestä se on jotain muuta..
Ikävä kuulla että monella on noin huonot olot ja ajatukset...
Itse taidan olla tätä porukkaa joka ei "anna itselleen lupaa olla huolissaan itsestään" mutta on sitä silti ja potee siitä sitten huonoa omaatuntoa....
No mutta.. selvis sitten sekin mikä mua vaivaa, niin ei tarvii enää miettiä.... Siis kun tänne vahingossa eksyin lukemaan...
Tosin mä oon vaan sitämieltä että mä oon luulotautinen ja piste
ja juu, kärsin myös sydämen tykytyksestä, muljahtelusta ja rinnassa tuntuvasta ahdistuksesta... silmien särystä ja kuulon heikkenemisestä ja mitä kaikkea mä oon itessäni "huomannu"
Mut oikein mukavaa elämää silti teille kaikille... =) koko sydämen pohjasta haluan toivottaa aina vaan parempaa huomista... :hug: :hug:

 

Kirjoiteltiin tuossa naksumis-viestissäkin ja mulla on myös ahdistusta, rytmihäiriöitä, huimausta yms. Selkä jos on "pois paikoiltaan" lantiosta, niin koko ranka on täynnä nikamalukkoja. Nikamalukot taas painaa hermoihin ja niistä tulee vaikka mitä oireita, myös psyykkisiä vaikka uskomattomalta kuulostaa. Mun paine päässä (?) helpottaa kun ne nikamat pamahtaa auki. Eli selkä ja SI:t ensin kuntoon ja koko ranka. Sitten kun oppisi vielä rentoutumaan ja löysäämään. Mulla on aikakin ongelmana perfektionismi ja vaatimukset itseä kohtaan. Miten sitä oppisi ottamaan rennommin ja lopettaisi suorittamisen? En tiedä....Neuvoja otetaan vastaan....

 

Kirjoiteltiin tuossa naksumis-viestissäkin ja mulla on myös ahdistusta, rytmihäiriöitä, huimausta yms. Selkä jos on "pois paikoiltaan" lantiosta, niin koko ranka on täynnä nikamalukkoja. Nikamalukot taas painaa hermoihin ja niistä tulee vaikka mitä oireita, myös psyykkisiä vaikka uskomattomalta kuulostaa. Mun paine päässä (?) helpottaa kun ne nikamat pamahtaa auki. Eli selkä ja SI:t ensin kuntoon ja koko ranka. Sitten kun oppisi vielä rentoutumaan ja löysäämään. Mulla on aikakin ongelmana perfektionismi ja vaatimukset itseä kohtaan. Miten sitä oppisi ottamaan rennommin ja lopettaisi suorittamisen? En tiedä....Neuvoja otetaan vastaan....

No just... minunkin ongelmat lienee tuolla nikamaosiolla sitten... jumissa ne on, sen mä jo osasin tietää, kun tuttava näin sanoi..
Tosin ei mulla oo mahdollisuutta tommosiin hoitoihin mistä tuolla selkäsivuillakin puhuttiin :|
Joskus helppas ihan hirveesti, ku mies otti semmosen tiukan "halausotteen" ja naksautti selän... mut se lienee ei kovin viisasta toimintaa

Minä en varmastikkaan vaadi iteltäni liikoja, päinvastoin, oon sitämieltä,ettei mun mitään kannata tehdä, kun en sitä kuitenkaan osaa... :/
Että täysin päinvastoin kun sinulla...
Toivon mukaan se sinun vaatimustasosikin joskus hellittää...
Mulla lisästressiä tuo nyt selvinnyt raskaus... ja sitten mä stressaan sitä ja sitäkin mä stressaan,etten saanut lopetettua tupakanpolttoakaan.. (joo, olen ERITTÄIN tyhmä) ja tällä tavalla mä tavallaan "morkkaan" itteäni, ettei munsta vaan ole mihinkään... heh...

 

mulla ne henkiset oireet ovat voimaikkaimpia ja tuskaisimpia.
silloin ei tuntuu ettei oikein edes tunne itseään, kummat ajatukset vaan kiertävät kehää eikä niitä edes tunnista omiksi. pahimmillaan tuntunut kuin ajatukset lähtisivät "lentoon" ja tilalle jää tyhjyys. tavallaan kuin oma minä katoaisi todella ahdistavaa ja pelottavaa.

mutta fyysiset oireet ovat vapina, mieletön hikoilu, levottomuus, keskittymiskyvyttömyys, unihäiriöt tai ei pysty nukkumaan ollenkaan.. :|
piti vielä lisätä.¨, että ahdistuksen takia sitä pelkää AINA kun jotakin lomaa tai muuta mukavaa on tiedossa, että juuri silloin se kamala ahdistus iskee eikä kykene nauttimaan mistään kivasta!
Ahdistus riistää niin paljon iloa elämästä ja se tunne kuin pystyisi enää hallitsemaan itseään, on aivan kamala!! :'( :|

 

Mulla ahdistuksessa on kamalan paha olo ihan kuin jotain hirveäää olisi sattunut vaikkei olekaan. Ajatukset kiertää vaan pahassa olossa on painostava tunne rinnassa ruoka ei maista hikoiluttaa tai on kylmä... itkettääkin pahimmillaan kun ei jaksa sellaista tuskaista itkua mitä en ennen ole tehnyt. Kädet vapisee on levoton olo huomaa et nytkyttäää jalkaa tai kättä rytmisesti ns. pakko-oire? Mitähän vielä kaikkea voisi luetella... Milloinkahan tämä oikein loppuu viime vuoden lopusta tätä on kestänyt... keskivaikea masennus dg on lääkitys päällä ja rauhoittavat menee tähän ajoittaiseen ahdistukseen...

 

Täällä ilmoittautuu mukaan yksi itsensä tarkkailija :wave: ! Mulla on ollut eriasteisia pelkotiloja jo lapsesta saakka, etenkin nukkumaanmennessä tuli kuolemanpelkoa ja painajaisia. Taustalla oli isanä alkoholismi ja sukulaiseni minuun kohdistama seksuaalinen hyväksikäyttö . Parikymppiseksi harrastin liikuntaa ihan kilpatasolla ja silloin olotilani oli parempi eli todennäköisesti purin liiat paniikkini fyysiseen rasitukseen. Opiskeluaikojen alussa jännitin yksinasumista, mutta silloinkin oloni oli hallinnassa. Ensimmäisen lapseni raskaus oli vaikea ja synnytys erittäin vaikea. Synnytyksen jälkeen kärsin lievästä masennuksesta, joka toi turtumusta ja sairauden pelkoa elämääni... Monta monituista kertaa olin varma, että kuolen pian juuri edelläkin mainittuihin aivokasvaimiin, sydänvikaan, syöpään tms. Toisen lapsen raskaus ja synnytys oli aivan mielettömän vapauttava ja ihana kokemus, en voinut uskoa asioiden helppoutta ja mahtavuutta! Sitten kuopuksen ollessa parin kuukauden ikäinen, vanhempani avioliitto alkoi osoittaa loppumisen merkkejä. Pari vuotta meni kitkutellessa, kunnes ero oli väistämätön. Tällöin isäni alkoholismi paheni radikaalisti ja minä olin se, jonka päälle likävedet kaadettiin. Vuoden verran kuuntelin vuorotellen vanhempiani ja hoidin lapsia, unohtaen itseni täysin. Kun vanhempani sitten osoittivat toipumisen merkkejä oli oman romahdukseni vuoro. Pari kuukautta meni nukkuessa ja täysin sumussa, kyyneleistä ei tahtonut tulla loppua :'( . Rauhoittavat lääkkeet auttoivat alkuun, mutta mielialalääkkeet (kokeilin liki kymmentä eri merkkiä) vain pahensivat asiaa. Lopulta tein päätöksen lopettaa lääkkeet ja kokeilla tilalle karnosiinia ja e-epaa. Noiden luontaistuotteiden ja terapian avulla pinnistelen eteenpäin päivä kerrallaan... Välillä on aallonpohjaa ja välillä tasaisen tyyntä. Paniikki on ollut pitkään jo hallinnassa, mutta tällä viikolla taas oli pitkästä aikaa kunnon kohtaus. Kyllähän se veti mielen maahan, mutta sieltä nouseminen ei enää vie viikkoja kuten aiemmin.
Tulipahan pitkä vuodatus, kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea :hug: !! Onneksi meitä kohtalotovereita löytyy ja emme kukaan ole yksin ajatustemme ja huoltemme kanssa!! Voimia kaikille teille :hug: !!

 

... eli kaikkia edellämainittuja on myös minulla: huimaus, tinnitus, sydämen rytmihäiriöt, vapina, lihaskireys, niskakivut, päänsärky, hikoilu, palelu, kuumotus jne. Hieronta, fysioterapia ja rentoutuminen (cd:n avulla) ovat auttaneet minua pahimpina aikoina. Ja tietenkin venyttely ja lenkkeily, silloin kun siihen vain on mahdollisuus!

 

"Hauska" kuulla, että en ole ainoa, joka miettii turhaan fyysisiä oireitaan jne. Mulla kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun olin äärettömän stressaantunut mm. pääsykokeiden (päätin vaihtaa alaa ja ryhtyä uudelleen opiskelijaksi) ja vauvan takia. Oireina oli mm. hermostuneisuutta ja huimausta. Menin sitten lääkäriin ja sain masennuslääkkeet. No lääkkeethän vain pahensivat tilannetta, koska ne vain lisäsivät hikoilua, sydämen tykytystä ja lisäksi rupesin saamaan jonkinlaisia paniikkikohtauksia. Myöhemmin toinen lääkäri ymmärsi tiputtaa annostuksen aivan minimiin, koska minulle nuo lääkkeet eivät selvästi sopineet. Viime syksynä menin sitten vihdoin käymään terapeutin juttusilla. Kerroin hänelle mm., että minulla tuntuu päivittäin palan tunne kurkussa, vaikka en edes omasta mielestäni ole mistään ahdistunut. Ja itse asiassa tuo palan tunne saa vain minut ahdistumaan ja vatvomaan, että mistä olen ahdistunut. Terapeutti sanoi minulle, että ei palan tunne tarkoita, että olisin ahdistunut, kehoni vain on oppinut reagoimaan sillä tavoin. Tuo oli todella helpottavaa kuulla. Nykyisin pyrinkin ajattelemaan, että minä vain reagoin vähän joka asiaan (esim. kiireeseen, stressiin) palan tunteella kurkussa tai huimauksella. Ylipäätään, kaikki oireet liittyvät minulla aika voimakkaasti siihen, että ajattelen niitä. Terapeutti sanoi, että jokaista ihmistä rupeaa huimaamaan, jos oikein sitä ryhtyy miettimään. Olenkin yrittänyt ajatella tämän asian niin, että minä nyt vain satun olemaan ihminen, joka reagoi hyvin fyysisesti lähes kaikkeen, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin erityisen ahdistunut tai muuten sairas. Saan lokakuussa toisen lapsen ja odotusaika on mennyt kohtuullisen hyvin, lääkkeitä en ole joutunut syömään. Tietysti vähän pelottaa, mitä sitten tapahtuu, kun vauva syntyy... Yritän kuitenkin suhtautua positiivisti tulevaisuuteen, fyysiset oireet eivät ole kuolemaksi.

 

Nostetaas taas tätä.
Tänään sain aikaiseksi kysyä pojan lääkäri reissulla lääkäriltä oisko syytä varata aikaa! Tuolla kun jo aiemmassa viestissä kirjoitin sydänvika pelosta...
Tuo pelko on vaan edelleen vaikka olen sen sata eri kertaa netistä tietoa etsinyt ja todennut itselläni lihaskireyttä, stressiä, ahdistusta ja paniikkihäiriö oireita (oikein sekametelisoppa siis ) Eli olen aika varma että rinnassa tuntuvat oireet on jotain edellä mainittuja.

No tänään kysyin asiaa lääkäriltä ja kerroin valvovani yöt tuota murehtien. Lääkäri kokeili rintarankaa pikaisesti, mut se ei aristanut ainakaan nyt..
Totesi kipuilun olevan tod.näk. lihasperäistä kun olen aika heiveröinen ja poika on aina iso kannettava... Mutta laittoi kuitenkin EKG-lähetteen että voidaan todeta ettei siinä ole vikaa, mikäli siinä siis ei ole vikaa...

No siitä se sitten vasta huolen nyt tekikin! Kun niin toivoin että lääkäri toteis kivun selkeesti lihasperäiseksi, mut nyt sitten tulikin tuo lähete...
Nythän mulla siis ihan taatusti on jokin vika!

Vielä kun jotenkin pääsis käymään tuolla lääkärissä niin ettei tarviis huolestuttaa koko sukua...
Äääh..

 

Hetki sitten heräsin valtavaan ahdituksen tunteeseen. Pahaolo parkkeerasi tutusti kurkun seudulle ja tuli tunne että tukehtuu.

Mä olen aikanaan kärsinyt synnytysmasennuksen mutta vuosia kaikki oli ok. Vajaa 5v sitten jäin äitiylomalle ja sinä aikana muutettiin uudelle paikkakunnalle ja samalla piti irtisanoutua uudesta työpaikasta jne. 4,5v olin kotona ja ahdistus kasvoi kasvamistaan. Tiedostin että epätietoisuus työelämästä aiheutti suuren osan pahasta olosta mutta silti sairastuin luulosairauteeni ja ajatukset alkoivat kiertää sairastumiskehää. Minä en ole ilmeisen hyvä sairastamaan sillä heti eka lääkäri totesi minut luulosairaaksi ja sain lääkitykseksi sepram 20mg mikä auttoikin yllättävän hyvin oloani. Nyt olen ollut syömättä lääkettä huhtikuusta asti ja palannut työelämäänkin. Nyt kuitenkin työelämä ahdistaa. Koen olevani kovin erilainen kuin muut työyhteisössäni ja ota hirmuisesti vastuuta vastaan vaikka samalla se ahdistaa. Vastuun myötä työkuvani on muuttunut "parempaan" eli arvostetumpaan ja paremmin palkattuun mutta samalla tämä ahditus vie enemmän ja enemmän tilaa. Olen miettinyt pitäiskö taas aloittaa lääkitys vaikka toisaalta jotenkin tuntuu että joku terapia olisi pitkällä tähtäimellä parempi ratkaisu. MIten olette päässeet terapioihin? Onko sitä edeltänyt konsultaatio esim psykiatrilla?
On kamalaa kun haluasi vain käpertyä kotiin perheen pariin ja lukita ulkomaailma pois mutta samalla tietää että ei se ahditus sitenkään katoa, muuttaa vaan ehkä muotoaan :ashamed:

 

Hei wimpula!
Kyllä terapiaan on mahdollista päästä ilman psykiatrin konsultaatiota,mutta silloin se pitää kustantaa itse.Ainakin yksityisellä puolella. Myös mielenterveystoimistoissa on mahdollista käydä(ilmaiseksi) juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, toki psykiatriakin pitää tavata. Joissakin mielenterveystoimistoissa on mahdollista jutella myös psykologin kanssa....Oman kokemukseni mukaan he ovat selkeästi ammattitaitoisempia.
Yksityiselle puolelle voi myös hakea kelan tukea...Se vaatii vähintään 3kk hoitosuhteen psykiatriin, jotta psykiatri voi kirjoittaa kelalle perustelut psykoterapian tarpeesta. Kela sitten joko myöntää terapian, tai sitten ei :'(
Suosittelen lämpimästi terapiaa, ei siitä ainakaan haittaa ole.Usein tueksi tarvitaan myös lääkehoitoa, ja tästä yhdistelmästä saadaankin monesti hyviä tuloksia.
Toki kaikki olemme yksilöllisiä...

Tzemppiä!! =)

 

Hei!

Minä kävin myös monet lääkärit, verikokeet, sydänfilmit jne. lävitse. Mitään ei löydetty. Sain vaan paljon erilaisia lääkkeitä, myös rauhoittavia joita ei suostunut ottamaan kuin muutaman kerran. Verenpainelääkkeitä joudun käyttämään varmasti lopun ikääni, mutta varsinainen diagnoosi selvisi tällä vk:lla ja se on fibromyalgia. Se selittää nyt sitten kroonisen väsymyksen, hurjat kuumotuksen tunteet selässä ja niskassa, levottomuuden, aamujäykkyyden, kummalliset säryt, migreeni, hormonaaliset häiriöt, ruoansulatusvaivat, pelon tunteet jne. Sain tähän lääkityksen jonka tosin varmastikin joudun vaihtamaan, mutta näin on kuitenkin parempi. Nyt tiedän mikä minua vaivaa joten alan hoitamaan itseäni, mm. liikuntaa pitää lisätä paljon.

En väitä että Sinulla olisi fibromyalgia, mutta jos epäilet sitä, ota selvää kuka teilläpäin voisi tutkia Sinut. Minä sain vihiä todella taitavasta reumatologista joka on erikoistunut fibromyalgiaan.

Kovasti jaksamista Sinulle!

 

Ja taas yks lisää tähän ketjuun. Musta on juuri otettu hirmumäärä verikokeita, sydänfilmi ja hormoonitestejä kun oon mielestäni jotenkin sairas. Lääkäri kyllä veikkas päällimäiseks paniikkihäiriötä :ashamed:
Mulla se iskee helpoiten väsymyksen takia ja väsymys taas on mulla kroonista kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Kohtaukset iskee usein myös loman tai jonkun muun alkaessa, mikä toisaalta tuntuu epäloogiselta. Kesällä mä kärsin niistä tuplasti enemmän ku talvella. Mä oon kärsinyt oireista jo vuosia mut häiritsevämmin ne tuli mun elämään lapsen syntymän jälkeen. Nyt, kun kaikki ulkopuolisen mielestä varmaan näyttää olevan hienolla mallilla, mä juoksen lääkärissä ja voin huonosti. Ketuttaa itteensäkin koko tää touhu, joskus tulee ihan itku tän voimattomuuden kans kun ei pysty olemaan panikoimatta. Kaverit sanoo et 'älä aattele' tai 'lakkaa jännittämästä' mut aika kehnoja neuvoja...
Vapauttavaa oli huomata et teitä on noin paljon saman ongelman kimpussa. :hug: Voimia kaikille.

 

Ja taas yks lisää tähän ketjuun. Musta on juuri otettu hirmumäärä verikokeita, sydänfilmi ja hormoonitestejä kun oon mielestäni jotenkin sairas. Lääkäri kyllä veikkas päällimäiseks paniikkihäiriötä :ashamed:
Mulla se iskee helpoiten väsymyksen takia ja väsymys taas on mulla kroonista kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Kohtaukset iskee usein myös loman tai jonkun muun alkaessa, mikä toisaalta tuntuu epäloogiselta. Kesällä mä kärsin niistä tuplasti enemmän ku talvella. Mä oon kärsinyt oireista jo vuosia mut häiritsevämmin ne tuli mun elämään lapsen syntymän jälkeen. Nyt, kun kaikki ulkopuolisen mielestä varmaan näyttää olevan hienolla mallilla, mä juoksen lääkärissä ja voin huonosti. Ketuttaa itteensäkin koko tää touhu, joskus tulee ihan itku tän voimattomuuden kans kun ei pysty olemaan panikoimatta. Kaverit sanoo et 'älä aattele' tai 'lakkaa jännittämästä' mut aika kehnoja neuvoja...
Vapauttavaa oli huomata et teitä on noin paljon saman ongelman kimpussa. :hug: Voimia kaikille.

Saitko mitään lääkkeitä? Onko Sinulla mitään fyysisiä kipuja, kuten esim. lihas tai vatsakipuja?

 

Ja taas yks lisää tähän ketjuun. Musta on juuri otettu hirmumäärä verikokeita, sydänfilmi ja hormoonitestejä kun oon mielestäni jotenkin sairas. Lääkäri kyllä veikkas päällimäiseks paniikkihäiriötä :ashamed:
Mulla se iskee helpoiten väsymyksen takia ja väsymys taas on mulla kroonista kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Kohtaukset iskee usein myös loman tai jonkun muun alkaessa, mikä toisaalta tuntuu epäloogiselta. Kesällä mä kärsin niistä tuplasti enemmän ku talvella. Mä oon kärsinyt oireista jo vuosia mut häiritsevämmin ne tuli mun elämään lapsen syntymän jälkeen. Nyt, kun kaikki ulkopuolisen mielestä varmaan näyttää olevan hienolla mallilla, mä juoksen lääkärissä ja voin huonosti. Ketuttaa itteensäkin koko tää touhu, joskus tulee ihan itku tän voimattomuuden kans kun ei pysty olemaan panikoimatta. Kaverit sanoo et 'älä aattele' tai 'lakkaa jännittämästä' mut aika kehnoja neuvoja...
Vapauttavaa oli huomata et teitä on noin paljon saman ongelman kimpussa. :hug: Voimia kaikille.

Saitko mitään lääkkeitä? Onko Sinulla mitään fyysisiä kipuja, kuten esim. lihas tai vatsakipuja?

Ei ole määrätty vielä mitään lääkkeitä, yksi koetulos puuttuu vielä, joten lopullinen lääkärikäynti on vasta parin viikon päästä. Mulla on vatsakipuja tai lähinnä närästystä ja niskat tuntuu olevan aina jumissa. Toi vatsalla reagointi on mulle hyvin tyypillistä aina kun jännitän.

 

Ja taas yks lisää tähän ketjuun. Musta on juuri otettu hirmumäärä verikokeita, sydänfilmi ja hormoonitestejä kun oon mielestäni jotenkin sairas. Lääkäri kyllä veikkas päällimäiseks paniikkihäiriötä :ashamed:
Mulla se iskee helpoiten väsymyksen takia ja väsymys taas on mulla kroonista kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Kohtaukset iskee usein myös loman tai jonkun muun alkaessa, mikä toisaalta tuntuu epäloogiselta. Kesällä mä kärsin niistä tuplasti enemmän ku talvella. Mä oon kärsinyt oireista jo vuosia mut häiritsevämmin ne tuli mun elämään lapsen syntymän jälkeen. Nyt, kun kaikki ulkopuolisen mielestä varmaan näyttää olevan hienolla mallilla, mä juoksen lääkärissä ja voin huonosti. Ketuttaa itteensäkin koko tää touhu, joskus tulee ihan itku tän voimattomuuden kans kun ei pysty olemaan panikoimatta. Kaverit sanoo et 'älä aattele' tai 'lakkaa jännittämästä' mut aika kehnoja neuvoja...
Vapauttavaa oli huomata et teitä on noin paljon saman ongelman kimpussa. :hug: Voimia kaikille.

Saitko mitään lääkkeitä? Onko Sinulla mitään fyysisiä kipuja, kuten esim. lihas tai vatsakipuja?

Ei ole määrätty vielä mitään lääkkeitä, yksi koetulos puuttuu vielä, joten lopullinen lääkärikäynti on vasta parin viikon päästä. Mulla on vatsakipuja tai lähinnä närästystä ja niskat tuntuu olevan aina jumissa. Toi vatsalla reagointi on mulle hyvin tyypillistä aina kun jännitän.

Minulla tämä fibromyalgia aiheutti paniikkikohtauksia. Sain tietää sen fibromyalgialääkäriltäni kun Hän antoi diagnoosin. Nyt ei enää mitään kun on oikea lääke käytössä. Sinulla on hirmu paljon oireita jotka liittyvät fibromyalgiaan, tosin paniikki aiheuttaa jo itsessään paljon oireita. Ajattelin vain että voithan ottaa huomioon myös fibron...sitä ei vain näy missään kokeissa, vaan reumatologi, mielellään fibromyalgiaan erikoistunut reumatologi osaa tutkia onko kyseessä tämä sairaus.

 

Ja taas yks lisää tähän ketjuun. Musta on juuri otettu hirmumäärä verikokeita, sydänfilmi ja hormoonitestejä kun oon mielestäni jotenkin sairas. Lääkäri kyllä veikkas päällimäiseks paniikkihäiriötä :ashamed:
Mulla se iskee helpoiten väsymyksen takia ja väsymys taas on mulla kroonista kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Kohtaukset iskee usein myös loman tai jonkun muun alkaessa, mikä toisaalta tuntuu epäloogiselta. Kesällä mä kärsin niistä tuplasti enemmän ku talvella. Mä oon kärsinyt oireista jo vuosia mut häiritsevämmin ne tuli mun elämään lapsen syntymän jälkeen. Nyt, kun kaikki ulkopuolisen mielestä varmaan näyttää olevan hienolla mallilla, mä juoksen lääkärissä ja voin huonosti. Ketuttaa itteensäkin koko tää touhu, joskus tulee ihan itku tän voimattomuuden kans kun ei pysty olemaan panikoimatta. Kaverit sanoo et 'älä aattele' tai 'lakkaa jännittämästä' mut aika kehnoja neuvoja...
Vapauttavaa oli huomata et teitä on noin paljon saman ongelman kimpussa. :hug: Voimia kaikille.

Saitko mitään lääkkeitä? Onko Sinulla mitään fyysisiä kipuja, kuten esim. lihas tai vatsakipuja?

Ei ole määrätty vielä mitään lääkkeitä, yksi koetulos puuttuu vielä, joten lopullinen lääkärikäynti on vasta parin viikon päästä. Mulla on vatsakipuja tai lähinnä närästystä ja niskat tuntuu olevan aina jumissa. Toi vatsalla reagointi on mulle hyvin tyypillistä aina kun jännitän.

Minulla tämä fibromyalgia aiheutti paniikkikohtauksia. Sain tietää sen fibromyalgialääkäriltäni kun Hän antoi diagnoosin. Nyt ei enää mitään kun on oikea lääke käytössä. Sinulla on hirmu paljon oireita jotka liittyvät fibromyalgiaan, tosin paniikki aiheuttaa jo itsessään paljon oireita. Ajattelin vain että voithan ottaa huomioon myös fibron...sitä ei vain näy missään kokeissa, vaan reumatologi, mielellään fibromyalgiaan erikoistunut reumatologi osaa tutkia onko kyseessä tämä sairaus.

Kävinkin googlettamassa tietoja tosta fibrosta ja paljon tuttua löytyi. Täytyy ootella se lääkäriaika ja kuunnella mitä kokeissa ilmenee vai ilmeneekö mitään. Jotain varmastikin, kun nytkin on ollut koko viikonlopun paska olo. Huomasin taas et se alkoi väsymyksestä ja kun aloin jännittää miten väsyneenä selviän iltapuuhista lapsen kans. Olispa se lääkäri pian. No itseasiassa iltatoimet meni hienosti; huono olo 'unohtui' kun oli niin paljon touhua...
Sen verran vielä tosta fibrosta et saitko terveyskeskuksesta lähetteen johonkin vai yksityisen kauttako asia lähti selviimään? Minkälaisia kokeita siihen tarvittiin et diagnoosi saatiin? Mites toi verenpaine, onko se tyypillistä tässä sairaudessa? Mulla on on jatkuvasti alapaine sadan kieppeillä, ei juuri käy alle 90. Liikuntako parantaa oloa? Mä oon nyttemmin liikkunut huomattavasti vähemmän kun välillä se olo iskee lenkillä kun hengästyy ja tuntuu et ei saa happea. Sit sitä liikkumistakin alkaa välttään.
Että tää on rasittavaa mut toivon mukaan asiaan löytyy syy.

 

[/quote]

Kävinkin googlettamassa tietoja tosta fibrosta ja paljon tuttua löytyi. Täytyy ootella se lääkäriaika ja kuunnella mitä kokeissa ilmenee vai ilmeneekö mitään. Jotain varmastikin, kun nytkin on ollut koko viikonlopun paska olo. Huomasin taas et se alkoi väsymyksestä ja kun aloin jännittää miten väsyneenä selviän iltapuuhista lapsen kans. Olispa se lääkäri pian. No itseasiassa iltatoimet meni hienosti; huono olo 'unohtui' kun oli niin paljon touhua...
Sen verran vielä tosta fibrosta et saitko terveyskeskuksesta lähetteen johonkin vai yksityisen kauttako asia lähti selviimään? Minkälaisia kokeita siihen tarvittiin et diagnoosi saatiin? Mites toi verenpaine, onko se tyypillistä tässä sairaudessa? Mulla on on jatkuvasti alapaine sadan kieppeillä, ei juuri käy alle 90. Liikuntako parantaa oloa? Mä oon nyttemmin liikkunut huomattavasti vähemmän kun välillä se olo iskee lenkillä kun hengästyy ja tuntuu et ei saa happea. Sit sitä liikkumistakin alkaa välttään.
Että tää on rasittavaa mut toivon mukaan asiaan löytyy syy.

[/quote]



Kysyin omalta lääkäriltä lähetettä sairaalan reumatologille, muttei pystytä kuulema kirjoittamaan. Menin tuttavan suosittelemalle reumatologille joka oli siis erikoistunut fibromyalgiaan ja sain kelakorvauksen maksaessani laskun.

Fibrolääkäri pyysi ensin taivuttamaan kädet kohti lattiaa, sitten Hän käänsi jalkojani ja muistaakseni myös käsiäni. Tämän jälkeen Hän totesi että minulla on yliliikkuvuutta, sanoin että tiedän tämän ...sehän näkyy suoraan käsivarsistani ja fysioterapeuttini on siitä kertonutkin. Sitten Hän kokeili kipupisteet, ns. fibromyalgiapisteet, jotka aristivat paineltaessa hurjasti...hytkähdin kunnolla joka kohdassa. Niin ja siis ihan alussa Hän haastatteli minua...ojensin Hänelle lappuset joihin olin kirjannut kaikki kesän aikaiset oireiluni, jotka olivat kuulema todella hyvä informaatio Hänelle.

En ole varma onko tuo verenpaine tyypillinen fibro-oire, mutten pidä ihmeenä jos on, koska tähän liittyy niin paljon kaikenlaista. Minulla tuo verenpaine oli myöskin niin että alapaine oli jatkuvasti yli 90, joten sain verenpainelääkkeet. Verenkiertohäiriöitä minulla on myös ollut jo vuosia, jotka kuulema liittyvät myös tähän. Oletko mitannut sykettäsi??? Minulla syke oli jo aamuisin sata tai ylikin.

 

Kävinkin googlettamassa tietoja tosta fibrosta ja paljon tuttua löytyi. Täytyy ootella se lääkäriaika ja kuunnella mitä kokeissa ilmenee vai ilmeneekö mitään. Jotain varmastikin, kun nytkin on ollut koko viikonlopun paska olo. Huomasin taas et se alkoi väsymyksestä ja kun aloin jännittää miten väsyneenä selviän iltapuuhista lapsen kans. Olispa se lääkäri pian. No itseasiassa iltatoimet meni hienosti; huono olo 'unohtui' kun oli niin paljon touhua...
Sen verran vielä tosta fibrosta et saitko terveyskeskuksesta lähetteen johonkin vai yksityisen kauttako asia lähti selviimään? Minkälaisia kokeita siihen tarvittiin et diagnoosi saatiin? Mites toi verenpaine, onko se tyypillistä tässä sairaudessa? Mulla on on jatkuvasti alapaine sadan kieppeillä, ei juuri käy alle 90. Liikuntako parantaa oloa? Mä oon nyttemmin liikkunut huomattavasti vähemmän kun välillä se olo iskee lenkillä kun hengästyy ja tuntuu et ei saa happea. Sit sitä liikkumistakin alkaa välttään.
Että tää on rasittavaa mut toivon mukaan asiaan löytyy syy.

[/quote]



Kysyin omalta lääkäriltä lähetettä sairaalan reumatologille, muttei pystytä kuulema kirjoittamaan. Menin tuttavan suosittelemalle reumatologille joka oli siis erikoistunut fibromyalgiaan ja sain kelakorvauksen maksaessani laskun.

Fibrolääkäri pyysi ensin taivuttamaan kädet kohti lattiaa, sitten Hän käänsi jalkojani ja muistaakseni myös käsiäni. Tämän jälkeen Hän totesi että minulla on yliliikkuvuutta, sanoin että tiedän tämän ...sehän näkyy suoraan käsivarsistani ja fysioterapeuttini on siitä kertonutkin. Sitten Hän kokeili kipupisteet, ns. fibromyalgiapisteet, jotka aristivat paineltaessa hurjasti...hytkähdin kunnolla joka kohdassa. Niin ja siis ihan alussa Hän haastatteli minua...ojensin Hänelle lappuset joihin olin kirjannut kaikki kesän aikaiset oireiluni, jotka olivat kuulema todella hyvä informaatio Hänelle.

En ole varma onko tuo verenpaine tyypillinen fibro-oire, mutten pidä ihmeenä jos on, koska tähän liittyy niin paljon kaikenlaista. Minulla tuo verenpaine oli myöskin niin että alapaine oli jatkuvasti yli 90, joten sain verenpainelääkkeet. Verenkiertohäiriöitä minulla on myös ollut jo vuosia, jotka kuulema liittyvät myös tähän. Oletko mitannut sykettäsi??? Minulla syke oli jo aamuisin sata tai ylikin.

[/quote]

Kiitos tosi paljon kun jaksat vastailla :flower: Kyselen näin 'julkisesti' siksi et jos joku muukin sais jotain tiedon jyvää... Tota sykettä en ole muutoin mitannut, mut etenkin niinä aamuina kun se kohtaus on iskenyt, syke on ollut tosi korkea. Täytyypä seurata. Kauanko sulla oli näitä oireita ennen ku menit lääkäriin? Katosko ne välillä, eli oliko sellasia hyviä kausia välissä? Mites toi verenkiertohäiriöhomma, miten sen havaitsit? Vai tehtiinkö lääkärissä joku koe. Huonompina aikoina kun musta tuntuu vähän väliä et veri ei kulje kunnolla esim käsiin asti ja alkaa varpaat tai kämmenet tikkuileen. Ja kun se pahempi kohtaus iskee niin se alkaa juuri niin et tuntuu päässä sumeelta niinku siine ei veri kiertäis. Voisko ne häiriöt olla ton tyyppistä?

 

Kiitos tosi paljon kun jaksat vastailla :flower: Kyselen näin 'julkisesti' siksi et jos joku muukin sais jotain tiedon jyvää... Tota sykettä en ole muutoin mitannut, mut etenkin niinä aamuina kun se kohtaus on iskenyt, syke on ollut tosi korkea. Täytyypä seurata. Kauanko sulla oli näitä oireita ennen ku menit lääkäriin? Katosko ne välillä, eli oliko sellasia hyviä kausia välissä? Mites toi verenkiertohäiriöhomma, miten sen havaitsit? Vai tehtiinkö lääkärissä joku koe. Huonompina aikoina kun musta tuntuu vähän väliä et veri ei kulje kunnolla esim käsiin asti ja alkaa varpaat tai kämmenet tikkuileen. Ja kun se pahempi kohtaus iskee niin se alkaa juuri niin et tuntuu päässä sumeelta niinku siine ei veri kiertäis. Voisko ne häiriöt olla ton tyyppistä?
[/quote]






Tuo sykkeen nousu silloin kun tulee kohtaus, "kuuluu" asiaan eli on yksi paniikkikohtauksen oire. Minä sairastin hyvin eri tavoin keväästä alkaen jatkuen läpi kesän aina syksyn kynnykselle saakka. Lääkärissä jouduin alkuun ravaamaan rytmihäiriöiden vuoksi joita pelkäsin koko ajan, jotka puolestaan edesauttoivat paniikkikohtauksen syntyä. Sitten tulivat muut oireet, verenkierto, selkä ja niskaoireet joten siinä meni yöunet...hurja poltto selässä ja niskassa. Oikeanlaiset lääkkeet (Triptyl joka on myös fibromyalgialääke) sekä omt-fysioterapia auttoivat viimein. Kysyit "hyvistä kausista", niitäpä ei juurikaan ollut, muutama päivä korkeintaan, mutta nythän olen ollut ilman kohtauksia sen jälkeen kun toista kuukautta sitten aloitin nuo lääkkeet =) Pientä ahdistusta on ollut ajoittain mutta silloin täytyy vaan tehdä jotain mielekästä tai piristivää kuten ulkoilla. Jos jääpi sängyn pohjalle niin saapi tosiaan JÄÄDÄ, sen huomasin silloin alkuun kun sain lääkkeet...nehän väsyttää pirusti alkuun, ja kun tämä sairaus jo itsessään väsyttää niin väsymys oli monenkertainen. Nyt pitää vaan pyrkiä touhuamaan niin että pysyy reippaana, kaikki tekeminen auttaa ja olo on ihan kuin ennenkin =)

Verenkiertohäiriö on tuttua minulle jo vuodelta 1996 lähtien jolloin minulla todettiin aivoverenkiertohäiriö. Tällöin raajani halvaantui osittin ja puhekyky meni, joten olin sairaalassa pari päivää tutkittavana. Se oli migreenin aiheuttama mutta nikamalukot olivat pääsyy tuolle häiriölle. Nyttemmin olen kuullut että fibromyalgiaan voi kuulua myöskin nämä verenkiertohäiriöt, mutta jos tätä alan liikaa ajattelemaan ja pelkäämään niin sittenhän vain ruokin tuota pelkoa ja menen pian huononmpaan kuntoon. Ei siis pitäisi laittaa kaikkea fibron piikkiin. Tottahan se voi aiheuttaa vaikka mitä kun se on keskushermostoperäinen sairaus...tällöinhän voisikin päätellä että kaikki levottomuus ja pelko varmasti lisää kaikenlaista oiretta. Itse yritän edelleen opiskella mm. netin kautta tätä sairautta...tottahan välillä tulee kysymyksiä vieläkin joihin on hyvä löytää vastaus. Joskus on tosin laitettava stoppi ettei sairaus pääse tavallaan niskan päälle, eli jos sitä koko ajan vatvoo niin se ei ainakaan paranna.

Hups, eksyn aiheesta näemmä ...siis kysyit "miten havaitsin" nuo häiriöt. Raajat puutuu, niitä pistelee, lihakset on todella jäykät, päässä menee vilunväristyksiä, huono olo, huimaus, kylmät raajat, eikä hieronta enää auta niin tehokkaasti. Tällöin menen omt-fysioterapeutilleni, koska silloin on kyse siitä että nikamat ovat pahasti lukossa eikä näin ollen veri pääse kiertämään kunnolla. Liikunta ja venyttely on kaiken a ja o.

Kun kohtaus tulee niin sehän tekee kaikenlaista, kuten päässä voi sumentua sinun tapaasi. Minulla kyllä korkea verenpaine tekee tuota sumeutta päähän, sekä silloin kun lihakset on tosi jumissa tai nikamat lukossa niin tulee sumeutta päähän.

Jos et löydä syytä näille kaikille oireillesi niin mene yksityiselle lääkärille, mutta mieti ensin mikä on se hallitsevin oireesi. Minä menin ensin sisätautilääkärille, mutta eipä Hänen määräämät masennuspillerit auttaneet, tosin itsekin niitä halusin. Fibromyalgialääkäri oli minulle se oikea lääkäri ja sain myös oikeat lääkkeet verenpainelääkkeitten lisäksi. Oletko muuten saanut kohtauslääkkeitä kohtauksiesi varalle???