ahdistuneisuuden fyysiset oireet

Hei kaikki ahdistuneisuudesta, paniikista ym.kärsivät!

Millaisia fyysisiä oireita teillä ilmenee liittyän tähän ongelmaan?
Oletteko saanet apua jostakin?

Itselläni fyysiset oireet on välillä voimakkaita ja nimenomaan niiden huomaaminen laukaisee ahdistuskohtauksia (tulee valtava turvattomuuden tunne, paniikki, pelko fyysisestä sairaudesta). Eli oireet eivät liity kohtauksiin vaan niitä voi olla muutenkin ja silloinkin kun olo näennäisesti on hyvä.(Jonkinlainen pieni levottomuus on kyllä lähes aina mielessä) Usein sitten voimistuvat kun on jotain stressiä, muutoksia, ahdistavia asioita mielessä, usein nekin kuitenkin ensin alitajuisesti ja kropasta huomaa ekana, et onkos nyt jotain mikä mietityttää.

Vaikka kokemuksesta jo tiedän, miten psyyke ja fyysinen ovat yhteydessä ja itselläni erityisen herkästi ja kaikenmaailman kalliit tutkimuksetkin on omasta halustani varmuuden vuoksi tehty, en meinaa vaan pystyä uskomaan, että kaikki olisi hyvin silloin kun oikein paha olo tulee (lue:nyt)

Mulla oireet ovat:
fyysinen levottomuus, tunne ettei voi rentoutua
lihasnykimiset, enimmäkseen jaloissa
joskus harvemmin virtauksen tai pistelyn tunteet iholla
ja vielä harvemmin huimaus, heikotus eli nykiminen on se mikä nyt on esillä, joskus pelottaa eniten joku muu, minkä milloinkin mieli valitsee

Mulla on pieni tyttö 1v9kk ja pitkän tauon jälkeen ahdistusoireet palasivat raskauden puolivälissä. Pahinta oli eka vuosi, nyt jo paljon helpompaa, mut vähän väliä paha olo edelleen puskee esiin. Mulla on lääkitys sepram 20mg ja terapiassakin käyn käsittelemässä turvattomuuden tunnetta, omia lapsuuskokemuksia liittyen siihe. Eli syitäkin löytyy, mut välillä vaan ottaa niin päähän miten piiiiiiiitkään tää kestää ja pelottaa, että sekoaa tai että tää on ikuisesti tämmöstä ailahtelua, eikä pysty nauttimaan elämästä. ja tosiaan se, että jos olenkin fyysisesti sairas ja koitan vaan selittää kaiken psyykellä.

Mielellään luen kohtalotovereiden kokemuksia!

t. syysomppu
 
Heissan! Kuulostaapa tutulta =) ! Mulla alko kaikenlainen fyysinen oireilu toisen lapsen syntymän jälkeen. Ite oon käyny lääkäreillä: tk:ssa useemmalla, yleislääketieteen erikoislääkäreillä, neurologilla ja fysiatrilla, ja juu, kyllä se aina hetken aikaa "auttaa"... mutta, vähintään seuraavan "oireen" ilmaantuessa, alkaa taas epäilyttään jonkun sairauden mahollisuus, "entä jos sittenkin" ja tokihan sen pitää olla joku "vaarallinen sairaus".
Tosin oon nyt jo NIIN kyllästyny näihin kaikenlaisiin vaihteleviin "oloihin" etten enää jaksa kokoajan pelätä ...et kai kuitenkin aika ja lasten kasvaminen auttaa asiaa?
Mulla siis jumiutuu/ jännittyy niska (vaihtelevine pääoireineen), kädet tuntuu omituisilta, jalka tuntuu epämääräseltä, yleinen heikko olo, jännittynyt olo, hengenahdistus(täytyy huokailla), palan tunne kurkussa... jnejne...ja voi ihme kun puolet näistä unohtuu, kun ne ei just o päällä. Ja kun yhestä pääsee eroon, toinen ilmaantuu varmasti.
Jep, ja on näitä nyt täs ollu niin monta vuotta, et hohhoijaa. Täytyy vaan toivoo, et ne joskus lakkaa olemasta, kun ipanat kasvaa, tosin autismihan(pojan) ei katoo ikinään, mut toivottavasti joskus vähän helpottaa senkin suhteen =) !
Ei varmaan olis ollenkaan hullumpaa käydä "juttelemassa asioistaan" jossain, kyllä uskon, et se helpottaa. Sitte hyvä ystävä(tai mies), joka osaa tukee ja ymmärtää, auttaa kovasti. Ja toki mulle tää palsta on ollu tosi terapeuttinen juttu, vaikka on ikävää, et muutkin näistä jutuista kärsii, mut on ihana kuulla et ei o ainoo ja ihan yksin kaikkine oireineen päivineen. Että silleen... kovasti tsemppiä ja jaksamista sulle =) !!!
 
Traumaattiset asiat ym eivät jää pelkästään mielen tasolle. Mieli saattaa käsitellä ne asiat pois päivä järjestyksestä, mutta keho muistaa ne. Keho palautuu ja oireilee kun vanhan asian tyyppinen asia taas tulee.
Tämä on merkkinä siitä, ettei ole pystynyt kuitenkaan käsittelemään niitä asioita pois...
 
silloin kun olen ollut oikein huonossa jamassa pniikkieni suhteen, eli tosi ahdistunut, niin fyysisiä oireiluja on ollut tosi runsaasti. yritänpäs nyt muistella niitä:

- kaikenlaiset puutumiset, lihasheikkoudet, pistelyt yms. paniikin yksi tunnusmerkki oli mulla se, että oikea isovarvas meni tunnottomaksi. ja tämä siis tapahtui aina, kun paniikkikohtaus oli tulossa.
- tinnitus
- joskus jopa oksentaminen
- ruuansulatuselimistön huono kunto
- atooppisen ihottuman paheneminen
- päänsärky, niskajumitus
- lihaskireys joka puolella kehoa, eli jos esim napautin reiteen, niin koko vartalo säpsähti, kun olin niin jännittyneessä tilassa
- alaleuan "häviäminen", liittynee hyperventilointiin paniikin aikana
-sydämen lumpsahdukset, eli ikävät muljaukset rinnassa
- kuukautishäiriöt


että kyllähän noita on tullut koettua ihan joka lähtöön. ja aluksihan kaikkein raskainta oli juurikin se lääkäreillä ravaaminen, kun olin itse ihan varma, etä kärsin vähintään aivokasvaimesta tai ms-taudista. ennen kuin sitten aloin itsekin ymmärtää, että tämä on sitä mun tapaani oireilla psyykkisiä juttuja.
 
Niin on kuin omaa kirjoitustani olisin lukenut. En ole koskaan hakenut lääkitystä; olen vain pitänyt itseäni hermoheikkona. Olen vastikään synnyttänyt ja ilmeisesti se vain pahentaa tilaa. Mulla on hirveitä kuolemanpelkoja, rekisteröin jokaisen uuden vaivan ja kolotuksen ja luonnollisesti se on aina jotain vakavaa. En pysty nauttimaan oikein mistään, kun aika menee aina näihin vatvomisiin. Imetän ja sekin varmaan sekoittaa hormoneja. Lääkärille puhuminen tuntuu ihan turhanpäiväiseltä.
 
Minusta pahinta on tällä hetkellä se, että en voi oikein luottaa oman itseni tuntemuksiin. Siis jos painontunne rinnassa pahenee koko ajan tai pahoinvointi alkaa, niin se ei olekaan "oikeaa" sairautta, vaan mun mielen tekosia. Mistä sillon muka tietää, että täytyy lähteä lääkäriin eikä vaan ottaa rauhottavaa? Tai kun päässä tuntuu kummalta (= jotain valuu päänahan alla, tykyttää yms) niin nappia vaan naamaan. Kai tää on nyt jotain pettymistä itseeni että kehoni toimii näin. Masennuksen kyllä ymmärrän, mut tämä, ettei oma keho toimi niinkuin kuin on tottunut.. . miten muut selviätte tämän kanssa?


:headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
 
alma, tuohon auttaa vain aika: kun on esim viidennen kerran vouhkannut, että nyt on varmaan sydäri tulossa tai aivokasvain kasvaa kovaa vauhtia ja siten huomaakin, että ei se ollutkaan niin, niin ehkä sitä alkaa pikku hiljaa oivaltaa, että ämä onkin sitä mun tapaani reagoida asioihin, eikä mitään oikeaa fyysistä sairautta. mutta rankkaa se on vielä siinä vaiheesa, kun tunne on niin voimakas, että on ihan varma jostain sairaudesta.
 
Taada
Alma, mulla kanssa tuo omituinen valumisen tunne päässä ja joskus voi olla muuallakin. Myös ihon pistely ja kihelmöinti, varsinkin hermostuessa ja kahvin jälkeen :ashamed: .

Mielialalääkitys päällä ja unvelkaa sen verran tällä hetkellä, että on hiukan toivoton olo :ashamed:
 
kuitti
Minulla ahdistus alkoi nyt oikein kunnolla mielialalääkityksen aloitettuani(sepram20mg). Tosin syön vasta 10mg näin aluksi, ja lääke ei vielä kunnolla vaikuta. Vähentyvätkö ahdistusoireet vai jatkuvatko ne vielä kun on syönyt lääkettä pidempään? Minusta tuntuu että suurin huoleni on kohta tämä ahdistuksen tunne ja sydämen muljahtelu ja pulssin mittaaminen (eilen meinasin jo lähteä päivystykseen kun oli alle 60, vaikka se kai vielä normaalileposyke..mut pelkäsin et sydän varmaan lakkaa lyömästä kohta kokonaan) se miks lääkkeet määrättiin, tuntuu nyt paljon pienemmälle propleemalle.
Minulla oli joskus usein pyörtymisen tunnetta ja se tutkittiinkin mut mitään ei löytynyt. Normaaliahan se ei missään tapauksessa ole, onneksi nyt vähentynyt.
 
Onneksi en ole ainoa! Sekin lohduttaa kummasti.
Oletteko menneet niin pitkälle, että olette yksityisen lääkärin kautta käyneet kuvauttamassa päätä? Minä nimittäin aion pyytää sitä, että on edes jotain "todistusaineistoa". Tosin terveyskeskuslääkäri jo määräsi kaularangan röntgeniin pe , kun päästä painettaessa tuntui kipuna niskassa, mutta ei selitellyt sen enempää, vaan sanoi etten mä viikonlopun aikana nyt kuole. :$ tosin se ei ole kauheasti lohduttanut, kun pää senkun kihelmöi puolelta jos toiseltakin, on paha olo jne. Hormoonikierukasta muuten totesi, että saattaa aiheuttaa osan vaivoista.. Tähän asti kun eri lääkärit kilvan kehuvat ja kieltävät sillä olevan vaikutusta asiaan. Otatin koko kapineen samantien pois. Saa nyt sitten nähdä oliko sillä vaikutusta, kai siinäkin menee jonkun aikaa kunnes kaikki hormoonimäärä on hävinnyt elimistöstä.
Tsemppiä meille kaikille tämän asian kanssa painiskeleville :flower: .
Niin ja oletteko huomanneet minkään kotikonstin tepsivän että edes hetkeksi oireet häviäisivät? Minulla ainakin metsässä kävely auttaa. Ilmankos 5kg on painoo tippunu :LOL: vai olikohan sillä pahoinvoinnilla vaikutusta asiaan, kun ruoka ei maistu..
 

Kiitos vastauksista, kiva huomata, etten ole ainoa ahdistunut ja fyysisesti siihen reagoiva. Kysyisin vielä, että oliko kenelläkään oireena nykimistä? Se aina lohduttaa jos kuulee, että jollain on joku sama oire kuin itsellä.

Voimia kaikille, yritetään hoitaa itseämme!
 
Itse sain avun ahdistuneisuuden fyysisiin oireisiin traumaterapiasta. Lääkkeitä kokeilin, mutta olin yliherkkä niille.

Suosittelen kaikille, muutaman käynnin jälkeen alkoi helpottamaan eikä asiat enää vaivaa mieltä.
 
Mulla varmaan menossa joku asian kieltämiskausi (?!) tai jotain sellasta, kun en millään tahdo uskoa tätä todeksi, siis että kaikki johtuu vaan stressistä ja ahdistuksesta.. Huomenna olen taas menossa yksityiselle. Kaularangasta muuten löyty kulumat.. mutta ei pitäisi aiheuttaa näitä kaikkia oireita, muuta kun niskasärkyä. Onko teillä selvillä mikä tai miksi nämä "kohtaukset" (mä kutsun niitä kohtauksiksi) aloitti / alkoivat?
 
Joku suositteli traumaerapiaa. Mitä siellä tapahtuu? Aika nopeasti sait avun jos muutama kerta vain riitti. Olisi kiva kokeilla!

Mulla näitä pelkokausia on ollut jo lapsena ja nyt kun mietin liittyvät usein sellaisiin aikoihin, kun on tulossa joku iso muutos tai tulevaisuus on epäselvä. Esim. abikeväänä oli. Nyt kaikki on ollut ammatin, asuinpaikan jne. suhteen epäselvää vuosikausia. Viimesimmän kauden, joka alkoi jo 2 vuotta sitten laukaisi ystävän sairastuminen syöpään ja sillä tiellä olen vieläkin valitettavasti. Myös oma pieni lapsi herättää mulla turvattomuuden tunnetta ja näitä oireita.

Kyselen vieläkin, että onko kellään muulla ahdistusoireena ollut nykimisiä?
 
Alati sairas
Mä oon aina, lapsesta saakka pelänny erinäisiä kummia asioita lähes hysteerisesti jne mutta. ensimmäinen tällänen "luulosairaus" jakso alkoi toisen lapsen ollessa 5viikon ikänen. Mä olin ihan täysin vakuuttunut ja varma että sairastan ALS:IA, kuolemaan johtavaa lihassairautta.. Mun diagnoosin vahvisti se että, mulla oli lihasheikkoutta, lihaksissa värinää ja elohiiriä ja nykinää pitkin kroppaa... ...
Mä elin 2 vuotta harsossa joka oli täynnä valetta, mä en kertonu kellekkään pelostani ja mä vaan tein ja valmistauduin kuolemaan.. Kävin suihkussa itkemässä välillä kun en muutenkaan kehdannu. Surin lapsiani ja mietin että miksi mä niitä tein kun äidittömänä reppanat saavat elää.

Se oli järkkyä.. Lisäkis mä kyttäsin itseltäni kaikki maalilman oireet, ja kuinkahan monta syöpää mä pelkäsinkään..

Mun vyyhti alkoi helpottaa kun tajusin että sairaus joka "mulla oli" olisin pitänyt ja vammauttaa mut pyörätuoliin... Pikkuhiljaa mä nousin suosta ja oli jo hetkiä että mä tajusin olevani väärässä.

Nyt tostä sairastumisesta on kulunut kohta 6vuotta... Edelleen mä pelkään syöpiä ja välillä tämä ALS käväsee mielessä mutta mä pystyn jotenki ne sivuuttamaan ja olenki päättänyt nauttia TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ!!

Mä ahdistun myös muista pelottavista asioista,esim. tää viron ja venäjän välinen kiista saa mut pelkäämään ja sitä kautta nää fyysisest oireetkin on taas lisäänytynyt..

Mutta edelleen mä kadun sitä että EN HAKENU APUA...Jos oisin ees jollekki kertonut..en vaan voini, en osannu pukea sanoiksi.. Mä surin "turhaan" monta vuotta. Tosin, kun mä vihdoin aloin tajuumaan että "en nyt kuolekkaan vielä" niin mä sen jälkeen olen osannu arvostaa terveyttä ihan erilailla. Mä kiitän jokaisesta päivästä, halin ja suukotan lapsiani ja oon onnellinen että sain viel jatkaa matkaa heidän kanssa...
 
"Kiva" kuulla, että sulla on ollut samantapaista alati sairas!
Helpottiko sun oireet sitten kun pelko alkoi helpottaa?
Ja alkoiko ne siis silloin kun toka lapsi syntyi?
Kuulostaa siltä, että sullakin vauva on herättänyt eloon ne omat turvattomuuden tunteet.

halaus :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.05.2007 klo 09:50 syysomppu kirjoitti:
Joku suositteli traumaerapiaa. Mitä siellä tapahtuu? Aika nopeasti sait avun jos muutama kerta vain riitti. Olisi kiva kokeilla!

En ole alkuperäinen "suosittelija", mutta sain myös avun emdr-terapiasta. Täällä ollut aikaisemminkin juttua siitä. Käyntejä mulla oli kahden kuukauden aikana 1-2krt/vko ja se riitti mulle, ahdistus ja paniikki katosi sekä fyysiset oireet. Tietysti yksilöllistä montako kertaa kukin tarvitsee...

Suosittelen kokeilemaan.
 
No huh huh! Minäkin olen luullut olevani ainoa alati sairas :/ :p

Jo ennen lapsia kärsin milloin mistäkin taudista. Nyt lasten syntymän myötä oireet ja pelot ovat voimistuneet.
Menee pitkiä aikoja ettei ole mitään tautia, mut sitten kun se ahdistus alkaa niin siitä ei loppua tahdo tulla!
Minäkin suren ja mietin miten lasten ja miehen käy jos jotain minulle tapahtuu.

Joulun alla mummoni sai aivoverenvuodon. Sen seurauksena kärsin lähes puoli vuotta enemmän ja vähemmän päänsärystä joka tietysti oli syöpää tai muuta kauheeta.
Tuon lisäksi sain puutumisoireita jotka sitten oli ms-tautia...

Vihdoin tuo kierre helpotti kun lakkasin kyttäämästä itseäni ja päätin elää tätä päivää ja olla vaan.

Mutta niinkuin moni on jo sanonut niin uusi tauti iskee lähes heti.
Nyt olen viikon ollut varma että minulla on joku sydänvika.

Pahinta on just kun järki sanoo että kaikki oireet on psyykeen tuotosta, mut silti pelkää ja miettii että milloin tulee noutaja.

Mulla on varmaan hartiat ja niskakin ihan totaali jumissa, eli nuo oireet sieltäkin, mut kun en saa aikaseksi mennä hierojalle ja mies ei enää hiero.

Helpottavaa kuulla tosiaan ettei ole ainoa! Jaksuja kaikille :hug: