Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Kiitos Mindbrain vastauksesta. Täytyykin ajoissa varoitella asiasta työnantajaa, että kiireiltään ehtii paperit väsäämään.

Täällä on ollut kovin hiljaista viime aikoina. Eikö kenelläkään ole mitään uutta kerrottavaa?!? Me palautimme maanantaina "Kasvatus" tehtävän ja odottelemme kuun loppua ja 4. neuvontakertaamme. Käyn aina välillä vilkuilemassa lapsitietoja PeLan ja Interpedian sivuilta. Eilen oli mukava yllätys, sillä Thaimaakin näytti taas heränneen henkiin. Taas kerran sai vaan todeta, että pitkä tie on vielä kuljettavana, sillä eiliset lapsitiedotkin menivät 2006 hakemuksensa lähettäneille.

Päivitän vielä perään listamme. xx-xyn tiedot ainakin vielä uupuvat :attn:

 

Päivitys 14.9.2008

Esse: N27/M26, lapsettomuustausta, viimeinen ICSI syksyllä 08, adoptioneuvonta alkaa hoidon jälkeen, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan jonossa, Kolumbia

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, 4.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N29/M32, Lapsettomuutta, Adoptioinfo 9/08, Kv-adoptio (sisarusadoptio, Etiopia, Kolumbia?)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 1. neuvonta 19.9. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. aika avoimia ollaan kohdemaasta..

Onneliina, lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N37/M39, Lapsettomuustausta, 1.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Venäjä, Kiina, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta.

 

Moi! Nyt on jotain kuulumisia. Me oltiin tänään adoption alkuinfossa Pelan toimistolla. Ihan mukava info, vaikka pikkuisen turhautti, kun tiesin melkein kaiken jo entuudestaan. Mutta saatiinpas vihdoin ne paperit, jotka nyt pitäis täytellä. Lisäksi pitää hankkia T-lomake lääkäriltä ja virkatodistukset. Kun noi kaikki palauttaa, niin sitten alkaa henk.koht. neuvonnat. Liikahtipas homma edes pikkuisen eteenpäin.

 

Laitan uudelleen vai pitikö itse päivittää ketjuun?

Minut saa lisätä ketjuun
Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.
:attn:

Meiltä voisin kertoa vielä hieman kuulumisia kotikäynnistä. Kotimme katsottiin läpi hyvin nopeasti ja pintapuolisesti, enemmänkin olisin itse voinut jaaritella .

Lapset onneksi leikkivät suht rauhallisesti, joten ehdimme jutella sen kerran aiheen perusteellisesti läpi. Seuraavaksi kerraksi kirjoitamme kirjeen bioäidille, ja täytyy sanoa että sitä kirjottaessa tuli itkettyä, vaikka olen ajatellut häntä jo aiemminkin paljon. Nyt meillä on kaksi kertaa jäljellä toimistolla ja sitten neuvonta on ohi marraskuussa! Sehän on aikas pian!

Sosiaalityöntekijämme antoi ymmärtää, ettei mitään esteitä tai suuria kysymyksiä ole noussut esille neuvonnassa eli palvelunantajan lopullinen valinta on käsillä ja pian haemme jo adoptiolupaa... Iloisissa tunnelmissa siis!
=)

 

Päivitys 14.9.2008

Esse: N27/M26, lapsettomuustausta, viimeinen ICSI syksyllä 08, adoptioneuvonta alkaa hoidon jälkeen, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan jonossa, Kolumbia

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, 4.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N29/M32, Lapsettomuutta, Adoptioinfo 9/08, Kv-adoptio (sisarusadoptio, Etiopia, Kolumbia?)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 1. neuvonta 19.9. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. aika avoimia ollaan kohdemaasta..

Onneliina, lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N37/M39, Lapsettomuustausta, 1.neuvonta 9/08, Kv-adoptio (Venäjä, Kiina, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

Seelia: 31v/31v ja kaksi biolasta. Neuvonta loppusuoralla. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta.
[/quote]

 

Hei! Olen joskus lukenut ettei kotimaista lasta voisi yli 40-vuotias adoptoida. Pitääkö tämä vielä paikkaansa onko kellään tämän hetkisiä kokemuksia? Ajattelin tiedustella täältä teiltä ekana ennen kuin alan soitteleen ja kyseleen muualta. Meillä toiveissa vielläpä aivan vastasynytynyt. Haluaisimme kasvattaa hänet itse vauvasta lähtien. Jos joku osaa vastata olisin erittäin kiitollinen hänelle.

 

Meitä ei iän vuoksi huolittu Suomen adoptioon, sillä mieheni on 39v ja minä 36v. Eli valitettavasti tiukkoja ovat tuosta vanhemman vanhemman ja lapsen välisestä max 40 vuoden ikäerosta.

 

Jaana31. Asia on kyllä juuri niin kuin Johanna72 sanoo. Justiin tuolla adoption alkuinfossa kerrottiin, että Suomessa ollaan tosi tiukkoja tuon ikärajan suhteen. Eli lapsen ja vanhemman ikäero ei voi olla enempää kuin 40 vuotta. Ulkomailla on muutama maa, joissa saa kuulemma olla 45 vuotta ikäeroa, mutta sitten oli taas joku maa, missä sai olla vain 35 vuotta ikäeroa. Se on niin maakohtaista.

 

Kiitos teille vastauksistanne. Näin ollen unohdamme koko adoption, sillä minun ikäni jo 41v. Mieskin lähellä 40:tä. Harmillista vaan että nykyään moni pari löytää toisensa vanhemmalla iällä ja heille ei biologista lasta suoda ja sitten viellä heille ei muutakaan tietä ole saada omaa lasta.

 

Kansainväliseltä puolelta adoptoiminen onnistuu, mutta tosiaan silloin lapset ovat jo vähän vanhempia.

 

Seelia77 Luin kirjoituksesi kotikäynnistä. Ilmeisesti lapsiltanne ei kyselty kovin paljon aiheesta, kun kävitte samalla myös muita asioita läpi? Mietin, että kuinka paljon lapsilta ylipäätään kysellään, toki ikä huomioiden.
Jaana31; Jos olette valmiita lähellä kouluikää olevan lapsen adoptoimaan kansainvälistä kautta, taitaisi se olla ainoa mahdollisuutenne.
Reilu viikko ja sitten eka neuvonta aika meillä. En ole oikeastaan hetkeen ehtinyt miettiä koko asiaa, mutta nyt eka neuvonta kerta kummittelee mielessä joka hetki.

 

Kyllä kansainvälisen adoption kautta nuorempikin on mahdollinen. Valitsee vaan maan tuon ikäasian mukaan. Osa hyväksyy ainakin 45v ikäeron. Eli esim jos lapsi on 1v, niin vanhempi vanhempi voi olla 46v.

 

Työntekijä jutteli lasten kanssa, mutta ei varsinaisesi adoptiosta, koska meidän lapset ovat niin pieniä. Meidän tehtävä oli kertoa kuinka olemme tehneet adoptiota lapsille tutuksi ja siitä puhuneet. Se oli sinällään helppo kertoa, koska lapsemme tuntee jo adoptoituja lapsia ja asiaa olemme käsitelleet myös lastenkirjojen kautta. Kirjoja on luettu molemmille 1-vuotiaasta asti, eli asia ei ole tullut uutena. Lisäksi molemmat odottavat innokkaasti uutta sisarusta, minkäänlaista negatiivista kommenttia emme ole saaneet vaikka toki se todellisuus selviää noin pienille vasta sen jälkeen kun lapsi tulee. Ja meidän pienimmän mietteistä ei paljon ota vielä selvää, kun hän puhuu vasta yksinkertaisia lauseita. Mutta tämä siis riitti kotiselvitystä varten. Lapsia ei tarvinnut valmentaa vastailemaan adoptiokysymyksiin .

 

Ja takki tyhjänä. :| Oli ihan kauheat paineet, kun piti tiivistää koko oma historiansa vajaan kahteen tuntiin. Miten se on edes mahdollista? Tällä hetkellä olen ihan varma, että olen mokannut koko jutun ja antanut aivan väärän kuvan itsestäni. Olen aika herkkä tirauttamaan kyyneleen ja kyllähän niitä valui, kun kyseltiin kaikki omista vaikeista ajoista ja läheisten kuolemista yms. Pelkään, että neuvojat ajattelevat nyt, että olen liian herkkä ja heikko kasvattamaan kovia kokenutta lasta! Pidän kuitenkin itseäni vahvana ihmisenä ja kasvattajana, jonka tunteet nyt vaan sattuvat olemaan kaikkien nähtävillä... :ashamed:

Meillä on kuulemma tämän jälkeen vielä kaksi neuvontakertaa plus kotikäynti ja ("jollei mitään kummempaa ilmene" ) vuoden vaihteessa päästään vaiheeseen Kotiselvitys. Tiedä sitten, kauanko sen kirjoittaminen kestää.

Oli kiva kuulla Seelian kotikäynnistä! Meillä varmaan esikoiselta kysellään adoptiosta. Nuorempi vastaisi kysymyksiin korkeintaan "pipo" tai "koirrrra"... =) Mutta 4-veen kanssa ollaan juteltu heti prosessin alusta lähtien asiasta paljon ja lapsi on myös kysellyt, mitä mieleen on juolahtanut. Esikoinen on aika sanaseppo ja varmaan sanookin neuvojille selvästi artikuloiden, että minkälainen se pikkusisarus (tai tällä hetkellä tahtoisi kyllä isosiskon!) sitten pitää olla.

 

Niin laskeskelin tosiaan, että noin 5v menee koko prosessiin, niin kyllähän sitten pienempikin lapsi on mahdollinen kansainvälisen adoption kautta. Mitkä maat muuten hyväksyvät 45v ikäeron lapsen ja vanhemman välille, en ole niin perehtynyt?
Meillä vanhin on 10 vuotias kun mahdollinen kotikäynti tulee. Keskimmäinen 5 vuotias ja nuorin reilu 3. Eli varmaan lapsilta kysellään jo erilaisia kysymyksiä. Olemmehan toki jo puhuneet, mutta emme vielä niin paljon kuin ehkä jo pitäisi. Mutta eka käynnin jälkeen varmaan aletaan puhumaan jo eritavalla....kun itsellekkin alkaa paremmin konkretisoitumaan että tosiaan ollaan neuvonnassa ja asiasta tulee todellisempi.

 

Itseasiassa vielä neuvonnan alkaessa 42 vuotiaan ehtii adoptoida suht.pienen lapsen. Eli Jaana31 vielä on toivoa!

 

Styranki: Ei itkeminen varmasti mitään haittaa :hug: . Onhan se adoptiovanhemmalla tärkeä taito, että osaa näyttäää tunteensa.

Kansku: Meilläkin neuvontakerrat toivat asian todella paljon konkreettisemmaksi. Nyt oikeasti uskaltaa tehdä jo tulevaisuuden suunnitelmia ajatellen sitä, että meillä on joskus kolme lasta. Joka neuvonnan jälkeen on tullut kerrottua laajemmalle joukolle tästä prosessista.

Vauvan adoptoinnista: Jos haluaa nimenomaan adoptoida vauvan, niin vauvatakuita ei taida mikään maa eikä kontakti antaa vaan yleensä on hyväksyttävä joko 0-2v tai 0-3v. Mutta 1-vuotias adoptiolapsi on kyllä ihan vauva vielä, ainakin minusta. Kuitenkin on ikätasoaan jäljessä. Ja saa siinä vielä kantaa sylissä, nukuttaa vieressä, syöttää tuttipullosta ja kaikkea sellaista mitä vauvaelämään kuuluu.

Minkä ikäistä lasta te muut olette adoptoimassa? Meillä mielessä on sellainen 1-3-vuotias lapsi. Vauvaakaan ei poissuljeta, mutta tuskin saataisiinkaan mistään ihan pientä kun meillä jo kaksi lasta on. Ja toisaalta itse ajattelen, että vauvasta ei mitkään sairaudet tai vammat näy päällepäin eli isomman lapsen adoptiossa on se hyvä puoli, että lapsesta ja hänen kehityksestään on jo tietoa. Vaikka arvoitushan jokainen lapsi on, niin biologinen kuin adoptoitu.

 

Meillä on ollut mielessä 0-3 vuotias lapsi. Minua ei haittaa, vaikka lapsi olisi hiukan isompikin, esim. 3 vuotias. Mutta just joku 1-2 vuotias olis oikein sopiva ja kun tuntuu, että meidän 3v on jossakin mielessä niin pieni ja vauva vielä, (kun itse nuorimmaista pitää niin iki pienenä), että tuntuisi se 2v myös ihan pieneltä vielä). Eli just samoin ajattelen Seelia77 nuista , eli vanhemmasta näkyy jo vakavemmat kehitysvauriot, mutta vauvoista ei. Ja jotkut sairaudet alkavat myöhemmin niin kuin myös biolapsilla voi alkaa.

 

Mistähän se nuo hymynaamat heitti....

 

Kiitti Seelia rohkaisusta. Näinhän ne neuvojatkin antoivat ymmärtää. Sitä tulee kritisoiduksi itseään varmaan liikaakin. Kyllähän mä tunnen itseni ja mieheni, mutta harvemmin elämässä sitä pitää varta vasten todistaa uppo-oudoille ihmisille olevansa tasapainoinen ja hyvä ihminen!

Mä taisin jo tuolla aiemmin jotain vastatakin tuohon lapsen ikäkysymykseen, eli että oltais valmiita ottamaan isompikin lapsi, mutta 2007 syntynyt kuopus rajoittaa adoptiolapsen ikää. Mä olen ajatellut asiaa niinkin, että nyt kahden lapsen äitinä olen kokeneempi äiti kuin aiemmin ja siinä mielessä ehkä valmiimpi kohtaamaan isomman lapsen vaikeudet. Olen ymmärtänyt, että mitä pienempi lapsi on maahan tullessaan, sitä helpompi hänen on sopeutua. Ja sitä vähemmän hän on tietenkin laitostunut/kokenut vaikeuksia synnyinmaassaan. Ikätoiveeseen laitetaan joka tapauksessa luultavasti mahdollisimman suuri haarukka, joka ei ole loppupeleissä suurensuuri, käytännössä 0-4 vuotta.

 

Meille ei ole iällä niin väliä. Sisaruksia kun toivotaan, niin varmaan esitetään toive kahdesta alle kouluikäisestä lapsesta.

 

1.neuvonta takana
Niin ja monta vielä edessä
Hyvin meni, käytiin läpi meidän molempien taustat, lapsuudesta tähän päivään asti. Musta tuntuu, että nyt sstt ajattelee että minulla outo lapsuus verrattuna mieheni lapsuuteen. Miehellä siis vanhemmat vieläkin naimisissa ja pienenä hoidossa perhepäivähoitajalla, minä taasen avioeroperheestä ja 1-vuotiaasta asti tarhassa.

En ihan täysin ymmärrä mitä koko lapsuus- tutkinta vaikuttaa siihen, ollaanko me sopivia vanhemmiksi siitähän tässä neuvonnassa käsittääkseni on kyse.
Jos minun lapsuus on ollut tietynlainen, ei se tarkoita, että oman lapseni lapsuus olisi samanlainen...Osaako kukaan sanoa, miksi siis näin tarkkaan kaikki lapsuudestakin selvitetään...?

Rupes melkein ahdistamaan... :ashamed:

 

Kuule, Merikeiju... Ei sua kukaan takuulla tuomitse huonoksi vanhemmaksi oman lapsuutesi perusteella. Minä uskon vain, että on tärkeää käsitellä oma lapsuutensa, jotta pystyy sitä ymmärtämään. Ja osaa ehkä sitten paremmin ymmärtää myös sitä adoptiolasta, jolla on kuitenkin jo ainakin yksi hylkäämiskokemus takanaan.

Käsittääkseni neuvonnassa ei ole kyse pelkästään siitä, ollaanko sopivia adoptiovanhempia. Kyse on lähinnä kai siitä, että oppii ymmärtämään oman historiansa ja omat voimavaransa - siis että tiedostaa ne. Siinä samalla ikäänkuin kasvaa siihen vanhemmuuteen. Minusta asioita on tosi hyvä käsitellä. Kaikilla ei ole tämmöistä mahdollisuutta, joten otetaan se rikkautena.

 

Itselleni on neuvonnan jälkeen tullut päällimmäiseksi se tunne, että koska neuvontakertoja on niin vähän ja asiaa paljon, on päällimmäisenä asiana selvittää olemme sopivia adoptiovanhemmiksi ja kykeneviä miettimään asioita eri puolilta. Varsinaista neuvontaa adoptioon liittyen emme ole juurikaan saaneet, mies on siihen enemmän pettynyt, mutta minä taasen olen asioita enemmän itse selvittänyt ja käsitellyt jo valmiiksi.

Mielenkiintoista on tietysti ollut käydä läpi omaa lapsuuttaan ja sukuaan, näitä käydäänkin tarkasti läpi mm. siksi että sosiaalityöntekijä näkee pystyykö vanhempi käsittelemään omia asioitaan ja tunteitaan. Ja niinkuin Lumitytti sanoi, käymällä näitä asioita sieltä löytyy perheen voimavaroja ja myös niitä riskejä, joita kannattaa miettiä.

 

Oho, levoton tulppaani. Onko todella noin selvää, että toista kotimaista ei saa? Miksei? Sijaisvanhemmuus on kyllä tosi hieno juttu sekin. Lähdette nyt siis sille tielle. Olisi kuitenkin kiva kuulla kuulumisia senkin matkan varrelta!

Juu tiukan EIn sanoivat. Siis lapsia ei ole...
Asiat täällä nyt käymisvaiheessa. Mieheni semmoinen tuumailija että hetken kestää ennen kun saamme uuden hakemuksen postiin laitettua. (Hänellä töissä lomautusuhka päällä ja kuulemma vain yksi iso stressinaiheuttaja kerrallaan riittää :hug: )

Ja minä onneton olen nähnyt kaaaaaaameita painajaisia siitä että pitäisi tuo jo saatu prinsessa pois antaa...
Eli hieman aikaa nyt tarvitsee tämä perhe. ( hö ) ( olen niiin heti mulle kaikki tänne ihminen )

Toisaalta... ...erääseen tuttuntutun perheeseen saapui juuri ihana pieni tumma tyttönen ja mielessäni alkanut elämään matka Afrikkaan...

Katsotaan minne tämä elämä vie, minne menikin mielenkiintosta se varmaan tulee olemaan...