Alkuperäinen kirjoittaja Liisa34:
Onnea rina82!
Kiitos kaikille selvennyksestä eli PeLa ei myy neuvontaa suoraan adoptiota haluaville vaan aina mennään kaupungin jonon kautta. Asumme siis Helsingissä eli jono on pitkä. Nyt välipäivinä adoptioyksikössä oltiin lomalla, mutta soitan heti maanantaina. Millainen proseduuri jonoon ilmoittautuminen on? Vai riittääkö pelkkä soitto?
Päätöksemme jättää lapsettomuushoidot "kokematta" on murenemassa ja kokeilemme varmaan lääketieteen keinoja, kunnes pääsemme adoptioneuvontaan. Mikäli hoidot kohdallamme ovat edes mahdollisia.
Kustannuksista sen verran, että adoption kustannuksethan tulevat suurilta osin maksettaviksi vasta prosessin loppupuolella, eikö? Eli ehdimme säästää uudelleen, vaikka nyt "tuhlaisimmekin" yksityisen puolen lapsettomuushoitoihin.
Muut tahattoman lapsettomuuden kautta adoptioon päätyneet: Millaisia prosesseja te olette käyneet läpi näitä asioita miettiessänne ja päättäessänne? Olisi niin ihana pystyä ajattelemaan, että adoptio on meitä varten ja jos ei adoptiolasta löydy, niin hoivaamme tukilapsia sekä sisarusten ja ystävien lapsia. Toistaiseksi mulla on kuitenkin jonkinlainen pakkomielle siitä, että "kaikki konstit on kokeiltava".
Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!! Paljon on ehtinyt tapahtua täällä ihmisille ja uusia on tullut, viimeisimmän käyntini jälkeen.
Tuohon Liisan kysymykseen: Olemme tahattomasti lapsettomia ja joitakin hoitoja olemme käyneet läpi. Aluksi oli olo, että ihan oikeasti sitä haluaisi kokeilla kaikki keinot. Varsinkin mies sitä halusi. Itse olen ollut jo teinistä asti sitä mieltä, että haluan adoptiolapsen. Sillä erolla, että ajattelin tekeväni liudan biologisiakin lapsia. Edelleen mielessäni käy välillä, että haluaisin olla joskus raskaana. Se tapahtuu, jos niin on tarkoitus. On pakko uskoa näin. Nyt kuitenkin olemme neuvossa kotimaiseen adoptioon ja sijaisvanhemmiksi.
Itse en ymärrä sanontaa, että puretaan hoiva viettiä kummilapsiin tai kavereitten lapsiin. Miksi näin pitäisi olla, että "tyydytään" hoivaamaan vain toisten lapsia. Miksi me emme voi kokea olevamme perhe? Olen kyllä ylpeä omista kummilapsistani ja rakastan heitä paljon, mutta eivät ne korvaa omia lapsia (bio-, adoptiolapsia) Nämä on tietysti vain omat mielipiteeni ja toivon todella, että toiveeni omasta lapsesta toteutuu. Luulen tietäväni, että jos emme kokeile kaikkia vaihtoehtoja ja mieti itsellemme sitä oikeaa ratkaisua saada lapsia, niin olen vanhana hyvin katkera lapseton vanhus. Se riski on kuitenkin otettava, ettei niitä lapsia kuitenkaan saa keinoista ja yrityksistä huolimatta....
Tämän asian kanssa taistelen joka päivä. Mietin, mikä on tämän kaiken tarkoitus, mikä on meidän kohtalo, miksi me käymme tämän kaikki läpi, mikä on meille se oikea ratkaisu ja mitä voisimme vielä tehdä...
Tällähetkellä kotimainen adoptioa tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta ja sijaisvanhemmuus tulee hyvänä kakkosena... Hoitojakaan emme ole ihan täysin vielä haudanneet, vaikka ne olivat niin raskaita. Kummasti aika kultaa muistot ja toivo alkaa nostamaan päätään. Kuitenkaan tällähetkellä ei ole henkisiäresursseja lähteä tuota hoitorumbaa uudestaan, vaan keskitymme adopitioneuvontaan.